Jäikö luu vain käteen

Tänään viimeisillä ruotsintunneilla ennen ensi viikolla alkavaa koeviikkoa lipsahti puhe jotenkin vanhoihin vitseihin ja kieliväännöksiin. Näyttää siltä, että eri aikakaudella on omat vitsinsä ja riemunaiheet. Ruotsalaisvitsit ovat nykyään järjestään alapään asioihin liittyviä "kovvoo hommoo" -tyyppisiä, eivät niinkään kielellisiä.

Kysyin, tietääkö kukaan, mitä nötkötti on. Ei, kukaan ei ollut ikinä kuullutkaan siitä. Kun kerroin, että ainakin aiemmin naudanlihapurkissa luki suomeksi ja ruotsiksi: naudanlihaa - nötkött, mistä suomalaiset alkoivat yleisesti puhua nötkötistä, katsoivat oppilaat minua epäillen. Ei taida sitten kukaan enää naudan- tai sianlihapurkkeja ostaakaan. Vai myydäänkökään sellaista enää? Se kun ei edes maistu yhtä hyvältä kuin ennen vanhaan, jolloin se tuntui suureltakin herkulta. Mieskin on joskus kertonut, kuinka hän lapsena aina haaveili, että kun pääsee omiin rahoihin käsiksi, ostaa nötköttipurkin ja syö sen siltä istumalta tyhjäksi. - Haaveeksi on tainnut jäädäkin.

Arvasin jo etukäteen, ettei tätäkään ole kukaan koskaan kuullut: Se on luut nyt, sanoi lihakaupias ruotsalaiselle. Vitsejä ja huumoriahan ei pitäisi koskaan selitellä, ettei niitä pilaa, mutta pakkohan oli selittää (slut = loppu). Epäilivät juttua minun keksimäkseni. Höh, olisinpa niin viisas, että itsekin keksisin jotain. Toivottavasti muuten nyt, kun kurssi on slut, oppilaille on jäänyt käteen muutakin kuin luut.
Puujalkavitsistä kävi oppilaille tämäkin vanha hokema: Kom bort, kom bort! sanoi kuolema ruotsalaiselle.

Ja kun s-passiivista puhuttiin, en millään malttanut olla ottamatta esiin ikivanhaa naurunaihetta siitä, miten ruotsalaiset ravistavat lääkkeitään omassa kakassaan.
Pullon kyljessähän lukee molemmilla kielillä sama: ravistettava - omskakas.