Ajo halki Suomen voi olla puuduttavaa, mutta se voi olla myös yhtä luonnon ihastelua. Otamme matkat aina ihastelun kannalta, oli mikä vuodenaika tahansa. Nytkin aaton ja joulupäivän ajot olivat ihan kuolettavan ihania. Sadunvalkoiset maisemat, kymmensenttiset lumikerrokset puissa.
Mukavahan lumimaisemaa on ihailla turvallisen lämpimässä autossa. Aloin mielessäni kuvitella kulkevani lumipuiden keskellä kamera kädessä kuvaamassa. Tätä ääneen pohtiessani mies vielä lisäsi muistavansa 50- tai 60-luvulta erään Metsäradion ohjelman, jossa Sylvi Kekkonen puhui metsureille radiossa. Tarkoitus oli hyvä, mutta puhe kääntyi tahattomasti itseään vastaan: "Kyllä metsureilla on hauskaa, kun he saavat mennä lumiseen kauniiseen metsään!" Mahtoi todella olla hauskaa, kun ensimmäiseksi piti kopistella lumet puusta. Lumi tippui niskaan, suli ja valui kauluksesta selkää pitkin. Saattoi olla ihanaa huhkia 20 asteen pakkasessa selkä ja sarkapusero märkinä aamusta iltaan ja hyvässä lykyssä vielä kengänvarsista sisään mennyt lumi oli kastellut jalkarätitkin.
Kamera muistui mieleen myös, kun vastaan tuli valtava lumiaura heittäen komeassa kaaressa lumet metsään. Nytpä saan hyvän kuvan toiseen blogiini, jossa yritän informoida ulkomaalaisia ystäviäni ja tuttaviani suomalaisista oloista: tällaista meillä. Mutta kun olin näpsäissyt mieleiseni kuvan, ilmoitti kamera, että muistikortti puuttuu!! Ei voi olla totta! Ja tarkistus todisti: olin unohtanut muistikortin tietokoneeseen, mutta sitä ei voinut enää kääntyä hakemaan. Miten minä nyt saan minkäänlaisia joulukuvia lapsenlapsestakaan. Hyvä ettei itku päässyt. Ja mies vielä innoissaan käänsi veistä haavassa. Koko loppumatkan oli hänen mielestään vaikka mitä tilanteita, joista "olisi saanut tosi hyvän kuvan".
Tyttärellä oli jossain laatikon pohjalla hänen kameransa mukana tullut muistikortti. Siihen ei kuitenkaan mahtunut kuin kymmenisen kuvaa. Ja kun minun kuvani ovat aina hämäriä tai ylivalottuneita tai heilahtaneita ja tärähtäneitä tai kukkakuvausasetuksin otettuja, ei niistä häävejä tullut. Tai jos pitäisi olla elukka- ja lapsikuvaus päällä, asetuksissa onkin vuoren kuva tai muuta vastaavaa.
Mutta ei toisella mummolla tainnut onnistua valokuvaaminen yhtään paremmin. Hänellä on vielä vanhanaikainen filmikamera, joka "sekin temppuilee". Yhtäkkiä pukin jakaessa lahjoja, Aatu-poika (4 v), joka on kovin hiljaisena ja vaitonaisena ujostellut pukkia vaarin kyljessä, hihkaisee mummolle: "Heitä hitolle tuo vanha kamera ja osta digikamera!" Repliikki oli muun porukan hiljentävä ja hämmentävä. Mitenkähän tuollaiset lauseet aina kuulostavatkin niin koomisilta lasten suusta, vaikka selvästi oli isänsä joskus lausuma. Itsekseni naureskelin, ja varmaan pukkikin, joka taisteli partansa kanssa, se kun tuppasi menemään suuhun, ja puhe kuulosti lampaan villan sisältä puhutulta.
Muuten joulu oli kiva ja tunnelmallinen kuten aina. Kotiin palattua oli lunta tullut viisi senttiä lisää ja muuten neitseellinen lumi oli tallattu aivan kokonaan. Arvaatteko kuka tai ketkä?
Lähistöllä majaileva kaurislauma oli riemastellut pihassamme oikein kunnolla. Saa nähdä, onko keväällä enää yhtään puuta jäljellä puutarhassa.
Tekstit
8 kommenttia:
Ihana talvikuva!
Meidän lapset eivät edes tiedä, että muitakin kuin digikameroita on olemassa. Filmikameroiden kanssa piti aina olla vähän säästeliäs. Meillä oli yleensä filmillinen lomakuvia, joista muutama onnistunut, nyt tulee näpsittyä parisataa kuvaa, joista löytyy useitakin onnistuneita. Kymmenen kuvan muistikortti on suurin piirtein puoli filmillistä...
Kato nyt tätäkin, just noin se tavallisesti menee, suurin osa epäonnistuneita, joissa jokin saattaa olla onnistunut.
Tämä on ilmiselvästi muistikorttikommellusten joulu. Tyttären kameran muistikortti jumittui ystävän koneeseen kiinni, eikä sitä väkisin uskalleta vääntää irti, odotetaan huomista arkea ja tietokoneliikkeen aukeamista, Uuden joululahjakameran kortti ei noin vain solahdakaan koneeseen, tarvitaan johtoa, opin.
Lounais-Suomessa ei lunta niin paljon olekaan kuin uutisissa annetaan ymmärtää koko Suomen saaneen valkean joulun. Kyllä sielläkin lunta oli, mutta kovin ohuelti. Täällä pääkaupunkiseudullakin on paljon enemmän!
Leen@: saattaa olla monella muullakin muistikortit kateissa tai jumettuneita. Ne kun ovat niin pieniä, ei tiedä aina minne häviävät.
Että kyllä se digikamera on sitten kätevä!
Hyvä, että edes tiedän, mikä on muistikortti...Kuvaan paljon, mutta mieheni on vielä tositaiseksi hoitanut omalta koneeltaan muun osuuden.
Kun syksyllä lähdin esittelemään keskisuomalaiselle ystävälleni Wanhaa Raumaa, asuimme tietty äidilläni Luvialla. Aamusta sitten lähdimme ja olin kovin tohkeissani, kun olin muistanut ottaa varapatterin mukaan. Oltiin jo melkein Raumalla, kun huomasin, että kamera onkin äidillä...Kääntyminen ei ollut mahdollista, sillä meillä oli Raumalla ohjelmaa koko päiväksi. onneksi Raumalla asuu Leena R., joka ystävällisesti kuvasi koko isänpäivän ja miehensä sai sitten juhlia kulkemalla mukana.
Äläs ny Kirlah, kauriit ovat niin söpöjä;-) Meillä on semmmoiset verkot ympärillä ettei mene hirvikään läpi.
Yksi kysymys: Oletko sitä mieltä, että koulu tasapäistää ja tuhoaa paljon luovuutta? Kuuntelin Sofi Oksasen haastattelun ja hänhän sai käydä Jyväskylässä vain tenttimässä. Hänen äidinkielen opettaja sanoi haastattelussa,e ttä hän haistoi heti erityislahjakkuuden,jota tuli VAALIA. Minäkin sain erivapauksia molemmilta äidinkielen opettajiltani (sain esim, kirjoittaa vaikka 20 sivun aineen, ei ikinä ns. asia-ainetta, sain viedä aineen loppuun kotona etc.) mutta fysiikka ja kemia melkein tappoivat minut ja tämän aineen opettaja teki elämäni aika hankalaksi, kunnes sain ylemmältä taholta armoa.
Meita: Nii-in ;) Toista se oli silloin vanhaan hyvään aikaan, kun oli laatikkokamera eikä mitään mahdollisuuksia muutella asetuksia valoisuuden tai pimeyden mukaan :)
Leena Lumi: kyllä minä kauriista tykkään. Ja verkot ovat puiden ympärillä, mutta aina ilmeisesti liian matalat. kun tulee yli puoli metriä lunta talvisin, ovat ne ihan tyytyväisinä yltäneet aitojen yli syödä.
Mitä luovuuteen tulee, paljolti saattaa niin ollakin, että koulu tappaa ja tasapäistää. Yo-kirjoitukset pitäisi mielestäni poistaa kokonaan, ettei tarvitsisi paljolti niiden mukaan suunnistaa.
Toisaalta, jos puhutaan kirjoittamisen luovuudesta, tuntuu luovuus kuolleen oppilailla minusta jo ennen koulua. Yhä vähemmän on oppilailla mielikuvistusta verrattuna entisiin aikoihin. Joskus tuntuu, että heille pitää kirjoittaa valmiiksi koko ainekin.
Kirlah, minä pahaa pelkään, että yhä suurempi osa nuorista lukee yhä vähemmän. Ns. koneella roikkuminen (mitä tämä blogin pitokin on) vie heiltä kaiken vapaa-ajan. Ja äidinkieli katoaa tystin, sillä konemaailmassa on oma kielensä. Onneksi ei blogeissa kai muuta kuin hymiöitä ja semmoista pientä. En ole huomannut mitään kielirappiota, mutta enhän olekaan käynyt ns. nuorisoblogiessa kuin kerran ja tulin nopeesti pois, kun niin paljon todella rumaa kielen käyttöä. Apua!: minä kuulostan aivan joltain vanhalta tädiltä...;-)
Lähetä kommentti