Aamulla lähärettihin matonpesuhun jo heti sianpiäremän aikoohin. Eileen siäl´oli nimittäin oikeen jonua. Mutta ny ei ollukkaan ku kaks naista. Toinen puhuu suamia, toinen englantia, mutta ymmärsivät kuitenki toisiansa. Suamia puhuva neuvoo toiselle matonpesun alkeeta. Eileen muuten oli kaikki pesupaikat ihan täynnä ja miähiä oikeen jonotti vuaruansa. Huamatkaa! Suurin osa matonpesijööstä on nykyään miähiä! Mutta miähet heti alakoo suunnitella jotakin vehejestä, jolla pesu kävis ittestänsä, iliman voiman käyttöä. Mutta mitä herran jestas ne sellaasta suunnitteloo. Mukavampi mattoja on hiki hatus pestä ku salilla poukottaa hiestä märkänä punnuksia ja kahavakuulaa. Se se vasta ykstoikkoosta hommaa on eikä tuu mitää valamista kummiskaa.
No sitte kotia tultua mull´oli vuaros pinaatinlehtien säilöminen pakastimehen. Keitin niitä jonkin aikaa, pilippusin ihan hianoksi ja laitoon pakastepussiihin ja imaasin ilimat pussista pihalle. Moon joskus ostanu konehenkin, jolla saa ilimat pois pussiista imeskelemättä, mutta ei oo tullu otettua käyttöhön. No tämä homma sujuu iliman kommelluksia.
Just ku oltihin syäty, havaattimma, jotta ulukona joku vanaha nainen luuraa meirän portista pihahan. Yritti olla kuusiairan takana piilos, mutta vahtas aina vähän väliä, sitte haki kamerankin ja kuvas taloon. Arvasimma, jotta son joku, joka on joskus asunu täs taloos. Oikeen menimmä kysymähän, ja saimma tiätää, jotta ei hän itte, mutta hänen joku sukulaasensa oli asunu täälä viiskymmentäluvulla. Siinä pihakeinus istues ja rupatelles meni ainakin pari tuntia. Nainen, joka muuten tänään kuulemma täytti 87 vuatta, innostuu kertomahan ummet ja lammet kaikenlaasia tarinoota elämästänsä. Asuu nykyään Helsingis.
Ja voitta uskua, että tarinat on nykyihimisen korvis uskomattomia. Jo sekin, kuinka hänet pantihin kansakouluhun 8-vuatiahana: eka päivänä vanhemmat vain sanoo, notta "mee tuata tiätä niin pitkälle kunnes näjet isoon punaasen taloon. Siälä pihas on palijo ihimisiä ja meet niiren mukana sisälle". Ei tulis kuulohonkaan laittaa nykykakaroota yksin eka päivänä kouluhu. Niitä ku raijatahan ja köörätähän sinne autolla viälä lukioski, äiti tai isi saattajana.
Iltapäivällä oli mulla vuaros vähä perhosenmettästystä kameralla. Olin just pannu jalakahan oikeen kummisaappahat, jotta meen viäreisen tontin ryteikköhön kytikselle. Mutta ku hyppäsin ojan yli, nousi horsmien ja angervojen seasta viarahan miähen pää. Tämä miäs oli siälä nyhtämäs ja niittämäs istuttamiensa koivuntaimien ympäriltä ryteikköä. Soli luullu seleviävänsä urakasta äkkiääki, mutta kyllä se joutuu usiamman päivän siälä könyämähä. Sitei kukaa uskokaa miten kauhian vahava ryteikkö on kasvanu tuoho pari vuatta sitte kaarettujen puiren tilalle. Monet istutetut koivut on jo niin isoja, jotta ne seleviää itteki, mutta kuallehien tilalle on istutettu uusia piäniä taimia, jokka tukehtuus, jos ei niiren ympäriltä kaarettaas horsma-koiranputki-mesiangervoviirakkua.
Kohta oli meillä vuaros ongelle lähtö. Minoon ny innokas lähtemähän ongelle useenkin, ku miäs oli nähäny järvellä norpan just silloon ku molin Espanjas. Veren (=veden) pinta oli kuin kiahunu pikkukaloosta ja sitte yhtäkkiä keskeltä tuata kuahuntaa oli tyäntyny norpan pää. Kalat oli tiätysti härissänsä yrittäny pakohon tuata kauhiaa petua.
No me mentihin ny siis ongelle. Lähärettihin pakettiautolla, sillä ku teherähän kaikki tällääset sottaaset reissut. Miäs meinas, jotta pannahan auto vaihteeksi eri paikkahan ku tavallisesti. Mutta ei olis pitäny! Siihen juuttuu pyärät pehemoosehen maahan, eikä irti sitte millää. Hakattihin vesurilla kuusenoksiaki pyärien alle ja kaikki muut temput tehtihin, mutta auto vaan juuttuu ja vajos syvemmälle mutahan. Mikäs siinä sitte auttoo ku soittaa jolleki lähialueella asuvalle tutulle, joll´olis sellaanen vehejes, jolla saa isoon pakettiauton verettyä irti.
Mä tiätysti otin heti innoossani hianon uuren puhelimeni ja meinasin soittaa numerotiarusteluhun. Mutta nyt alakoo kyllä nyppiä ja pistää vihaksi koko vehejes. Mitä varte pitää teherä sellaaset näytöt, jotta niistä ei torellakaa näje yhtää mitää auringonpaistees. Pitää ruveta pitämähän vissihin vilttiä mukana, jotta saa mennä sen alle, jos tarttoo puhelimella jotain teherä auringon paistaes. Onnistuun lopulta, ja lähistöllä asuva tuttu tuli vetämähän meirän auton pois murasta.
Onkipaikka on torella pahas paikas. Törmä on melekeen 90 asteen kulumas oleva jyrkkä monen metrin purotus vetehen. Ja alahalla ei ollukkaa tilaa seistä, ku vesi oli noussu niin, että just ja just meillä oli joku jalaansija. Muuten meni hyvin, mutta ku venehiä meni ohitte, lainehet löi melekeen polovihin saakka ja housut ja kengät ihan märkinä. Ei voinu yhtää perääntyäkää, ku siinä rintees ei pysy. Kokeelepa itte seistä seinällä!
Ihimeen hyvin lähti onginta käyntihi. Kumpiki saatihi isoja ahavenia, joten huamenna ei oo ruakaongelmaa. Sitte miähen ongesta hävis koukku ja niin jouruttihin lähtemähän kotia. Norppaa ei nähty, mutta yks tiira yritti pari kertaa siepata pinnan alta kalan, mutta ei saanu. Sill´oli huanompi tuuri ku meillä. M´olimma vissihi onkinu järvestä kaikki kalat.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti