Tällaista höpinää

Viikonloppu venähti Helsingin seudulla. Minut oli valittu Kalevalaisten Naisten Liiton toiseksi kokousedustajaksi. Kokonainen lauantaipäivä vierähti kokouksessa istumiseen. Kun edustajia oli 90 ja vielä lisähenkilöt päälle, pitää puheenjohtajan olla tosi jämäkkä saadakseen pidetyksi turhan löpisijät aisoissa. Aina näyttää olevan joku, joka herää vasta nuijan kopautuksen jälkeen tai ei muuten pysy asiassa. Ehkä ihmiset ovat pikkupaikkakunnilla omissa ympyröissään tottuneet pitämään kokouksia samalla sosiaalisen kanssakäymisen foorumeina, joten eivät aina muista, että ei suurten kokousten aikatauluun mahdu höpötykset. Mutta nyt oli onneksi jämäkkä puheenjohtaja, ja kokous saatiin hyvään päätökseen.

Kun kerran Etelä-Suomeen lähdin, menin samalla tyttären luo pariksi päiväksi. Koska meillä oli tiivis ohjelma, tulin vasta tänä aamuna tietämään, että tämän hetken kuuma puheenaihe Suomessa on yhden opettajan erottaminen syystä, että opettaja oli poistanut eräässä koulussa ruokalassa häiriköineen oppilaan.

Koulujen työrauhaongelmista puhutaan aina välillä, mutta niihin ei saada minkäänlaista korjausta aikaan. Opettajilta on viety kaikki mahdolliset toimintamahdollisuudet. Häiriköijät saavat riehua mielin määrin, ja kun niihin ei voi puuttua kunnolla muutoin kuin hyssytellä, että älähän nyt ville taas viitsi, tottuvat muutkin oppilaat siihen, että aina joku meuhkaa. Siitä kasvaa sukupolvi, joka on aina joutunut sietämään jonkun hölmöilyä ja häiritsemistä, joten sama jatkuu yhteiskunnassa muutenkin. Vartijat eivät saa tehdä mitään, poliisi ei saa tehdä mitään, yksityinen ihminen ei saa puolustaa itseään. Vain väärintekijät saavat riehua mielin määrin.

Kärjistettyäkö? En tiedä, mutta näin se vain menee. Vai oletteko aikoihin nähneet, että lopulta olisi tuomittu niitä, jotka ovat oikeasti niitä alkuperäisiä väärintekijöitä. Kyllä syyllisiksi on saatu väännetyksi aina se, joka yrittää pitää jonkinlaista jöötä.