Rakenna yksin

Eilen aamulla kouluun saavuttuani jo ensimmäiseksi yksi kollega laukaisi: "Sinä saat sitten perjantaina rakentaa yksin sen KEKE-pisteen, minä en jouda!" En ollut vielä ottanut edes päällysvaatteita pois enkä heti kuullut enkä ymmärtänyt sanomaa, joten kysyin: "Mitä?"

Kollega käsitti kysymyksen jonkinlaiseksi vastusteluksi, joten hän ensi töikseen haukkui minun olevan ihan pihalla. Niin kuin tietysti olinkin myös sen jälkeen, kun sain selville, mistä oli kysymys. Kestävän kehityksen työryhmä on järjestänyt perjantaiksi koko yhtenäiskoulun oppilaille teemapäivän, jossa oppilailla on eri käyntipisteitä. En ollut tiennyt, että minut oli laitettu tiettyyn kohteeseen rakentelemaan jotain, mistä ei mitään aavistustakaan, mitä siellä pitää tehdä. En muista kokouksessakaan kuulleeni asiasta halaistua sanaa. Jotenkin salaista meininkiä.

Ruokailussa eräs alakoulun kollega osoitti ruokalan nurkkaan tuomaansa laatikkoa, jossa oli kaikenlaista roipetta. Siinä oli materiaali, mistä kuulemma pitäisi alkaa kehitellä johonkin luokkaan jotain. "No siellä korissa on kirjoitetut ohjeet", mainitsi ope. Minulla alkoi kiehua veri sisuksissa. Miten minä voin mitään rakentaa, kun ei ole aavistustakaan, mitä pitää värkätä. Sitä paitsi en muutenkaan piittaa mistään askartelusta, mitä sitäkin joskus aina ihmettelen, sillä käsitöitä kyllä teen mielelläni.

Yritin tavata ohjeita. Yli kymmenen kohdetta olisi luokkaan saatava aikaan. Esimerkiksi korissa oli iso narukerä, joka pitää mitata. Sitten kerään on tehtävä kaikenlaisia solmuja, ja oppilaitten on arvioitava, paljonko naru lyhenee solmujen takia. Oli myös parin kolmen litran lasipurkki puolillaan herneitä. Oppilaitten on arvioitava, paljonko herneitä on. En kyllä rupea laskemaan niitä! Ei sanonut parikseni määrätty kolleganikaan laskevansa. Nämä olivat ohjeitten käsitettävimmät kohdat, muita kymmentä kohtaa en sitten ymmärtänytkään. Jossain purkissa piti olla helmiä ja niitä piti laskeskella, mutta helmiä vain ei näkynyt missään. Palikkarakennelman palikoitten määrän arviointia, mutta ensin pitää minun tehdä hökötys  itse. Yhdessä tehtävässä piti oleman paino ja vanupaketti, mutta mistä hiivatista minä sellaisia tempaisen! Nyt olin jo niin käpynä, että silmissäkin hämärsi.

Tulihan se alakoulun ope ohjeita selventämään. Ja kun hän kohta kohdalta selitti, mitä missäkin on tarkoitettu, alkoi kiukku lientyä. Onneksi ilmeni, että herneetkin on joku jo joskus laskenut ja lukumääräkin on peräti tallella! Mutta aikaa kaiken valmisteluun tulee kyllä menemään. Tänään pitäisi jo aloittaa, mutta mitenkähän minä vielä luokkaan mitään rakennan, kun siellä on tunteja. Kauhean vaikea on yleensä toteuttaa jonkun toisen ideoimaa juttua. Saa nähdä, tuleeko tästä mitään.