Vai puly

Kuten olen useaan otteeseen maininnut, tuottaa englanti minulle välillä yllätyksiä. Kuulunhan siihen ikäpolveen, joka alkoi englannin opiskelun vasta lukiossa. En minä sitä juuri koskaan mihinkään tarvitsekaan, ei sen puoleen, mutta aina joskus tulee ihmetelleeksi jotain englantiin liittyvää. Etäpoikien kanssa kun meillä on meneillään kurssi, jossa aiheena on kiusaaminen, mobbning, aloin tänään ihmetellä, mistä tuo sana juontaa juurensa, olisiko kenties englannissa sama sana. Jotain viisasta pojat sieltä selittivät mobba-sanaan liittyen, mutta kun he oikein innostuivat selittämään, en saanut tarkkaan selvää, mitä he siitä kertoivat. Enkä joka kerta viitsi kysyä lähioppilailta,  "mitä ne nyt sanoi".

Mutta kiusata-verbin he sitten tiesivät minulle kertoa, ja kirjoitin paperille kuten kuulin: puly. Sitten alkoikin sieltä kova selittäminen, miten se pitää kirjoittaa. Ja suttaantuihan siihenkin aikaa. Kun kaikki yksitoista yrittää selittää yhtaikaa, kirjoitin välillä pyly, pulu. Sitten käskivät kääntää p:n toisin päin: bylu. Ja vihdoin ja viimein sain oikeankin kirjoitustavan: bully. Hikeä pyykiellessäni oppilaat sanoivat, että varmaan ymmärrän heitä, jos he eivät aina saa selvää minun tarkoituksistani. Päätimme, että tästä lähin ymmärrämme toisiamme erittäin hyvin.

Koirako niillä siellä on

Eräänä päivänä taas ihmettelin etäopetuksen aikana, mitä kummaa ne oppilaat siellä tv-ruudulla touhuavat. Yksi kävi hakemassa ämpärin kesken kaiken viereensä (minkä merkitys jäi minulle epäselväksi), mutta kun oli kuunteluharjoitus juuri meneillään, en nostanut meteliä, etteivät muut häiriinny. Sitten olin näkevinäni, että pulpettien välissä ämpärin äärellä onkin koira. Välillä se heilutti häntäänsä. Sitten se näyttikin pikkulapselta, ja jo lorahti minulla adrenaliinia vereen. Kaikkea olen nähnyt, mutta että pikkulapsikin raahataan tunnille, se on jo jotakin!

Kuuntelun loputtua kysyin omilta oppilailta, näkevätkö he, mitä siellä etäoppilailla oikein on tekeillä. "Ei mitään!" nämä vastasivat. "Ei siellä ole mitään!" No on kyllä, koko ajan joku lapsi heiluttelee käsiään tai koira häntäänsä vai onko siellä pojilla nukke peräti. Ja pakkohan minun oli viimein  kysyä asianosaisilta. Pojat olivat kovin hämmästyneitä, eivätkä olleet uskoa, että minä näin jotain kummaa. Selvisi, että yksi pojista heilutteli jalkojaan, ja kun niihin osui auringonvalo sopivasti, näyttivät ne todella koiran hännältä. Olisiko ollut kultainen noutaja tai pystykorva!

Tänään meillä oli kaksoistunti, ja kun pojilla oli ovi auki käytävään tuuletuksen takia, tuli luokkaan yläkoululaisia poikia. En tietenkään nähnyt heitä ennen kuin he hölmöyksissään kääntelivät kameraa itseensäkin päin. Eivätkä tietenkään poistuneet kehotuksista huolimatta, mitäs etä-äänestä tarvitsee välittää. Pitääkin muistaa ilmoittaa heidän rehtorilleen hetimiten.

Lukiolaiset itse yleensä ovat pitäneet huolen oppimisestaan ja kohtuullisesta käyttäytymisestä. Kun kuukausi sitten oli niitä ulkomaalaisia vieraita, olivat nämä kyselleet äidinkielen opettajalta, mitä tämä tekee sitten, jos pojat etäpäässä rupeavat tappelemaan! Oho, se nyt vielä puuttuisi, ei itselleni ole tullut mieleenikään, mutta näköjään kuumaverisille etälämaalaisille kylläkin.  Mutta mitäs siihen muuta on tekemistä kuin vain katsoa, oli ollut opettajamme vastaus.
Juu, samaa mieltä. Jos pojat olisivat tuossa vieressä, ei kaikkia toilauksia katsottaisi sormien läpi. Nyt on pakko antaa heille itselleen enemmän vastuuta oppimisestaan.

En ole muuten havainnut etäoppimisessa vaikeutta - edellyttäen, että oppilas opiskelee kuten kuuluukin. Mutta ainahan on sellaisiakin, joita on potkittava liikkeelle kaiken aikaa ja kun sitä ei kaukaa voi tehdä, jää laiskimmilta opiskelu joskus kokonaan. Sitten on vain niin mukava syyttää etäopetusta huonosta menestyksestä. Ainahan se syy jossain muualla on kuin omassa itsessä.

Vanhoja tavaroita

 Tänään oli koko päivän kestävä VESO-koulutus, aiheena mediakasvatus. Oikein hyvä ja antoisa päivä, ei edes yhtään pitkästyttänyt. Saimme pareittain pienen tehtävätkin, jonkinlaisen mediaan liittyvän, jollaisen voisi teettää oppilaillakin. 

 Meillä kaverin kanssa syttyi heti ajatus kuvata koulusta kaikkea ikivanhaa. Miten kuvia sitten jatkojalostaisimme ja millaisen projektin niistä tekisimme, jäi vain keksimättä. Käytimme liikaa aikaa kuvaamiseen, kuvasimme aluksi vähän sitä sun tätä ja kolusimme joka paikan, joten projekti-idealle ei sitten jäänytkään enää miettimisaikaa. Ajatusta kun ei syntynyt heti ekaksi, kuten muilla tuntui tapahtuneen.

Monet oikein vanhat esineet ovat kulkeutuneet meidän koulullemme lakkautetuilta sivukouluilta. Tässä jokin fysiikkaan liittyvä vempain. Toisessa pallossa on jotain nestettä. Kun pallukkaa pitää kädessään, lähtee neste kulkemaan putkea ylös päin ja valuu toiseen pallukkaan. Ilmiö perustuu lämpölaajenemiseen. En olisi itse keksinyt käyttötarkoitusta, mutta parini oli fysiikanopettaja, joten viisastuin taas vähäsen.

 

Harmonista tuli kansakoulu mieleen. 

Tällaisen vehkeenkin löysimme jostain teknisten töiden kaapista, mutta mikä esine lienee, siitä ei minkäänlaista käsitystä. Tämäkin sopisi hyvin valehtelijoiden klubin esineisiin. 

Kielissähän on helppo hyödyntää vaikka miten kaikenlaisia kuvia. Voi kirjoittaa kuvista, kertoa niistä, ja voi jopa panna pystyyn valehtelijoiden klubin opetettavassa kielessä. 

Heti tulee mieleen vaikkapa ruotsin yksi kurssi, jossa aihepiirinä on entisaika. Kyllä siellä voisi näitäkin kuvia hyödyntää vaikka miten monella tavalla.

Jotkut ovat ihan pihalla

Oli aamulla pari tuntia reaalikokeen yo-valvontaa. Laittelin hyvissä ajoin jokaisen pulpetille paperit ja laskimet niitä tarvitseville. Kun otin oppilaat sisään, huomasin yhtäkkiä, että meillähän on kaksi täsmälleen samannimistä oppilasta. En ollut ajatellut asiaa papereita laittaessani. Ainoastaan oppilaiden toinen nimi on eri. Onneksi oppilailla on oppilasnumerot, joista viimeistään selviää kunkin henkilöllisyys.

Jossain vaiheessa kuulin yhden oppilaan mainitsevan toiselle, että olisi varmaan pitänyt käyttää lukuloma lukemiseen!! Minä itsekseni ihmettelin, kuinka jotkut voivat ottaa niin lunkisti. Mutta ei se vielä mitään. Kun oppilaalta kysyttiin, minkä aineen kysymykset hänelle annetaan, oli vastaus: "Jaa, en minä oikein tiedä. Mihinkähän minä olen ilmoittautunut!"

Rehtori ilmoitti, että oppilas on ilmoittautunut filosofiaan, antakaa hänelle filosofian kysymykset, mihin oppilas: "En suinkaan minä vissiin siihen, eiköhän se ollut jotain historian tapaista tai maantietoa tai sinne päin". Ei tänään niitä aineita ollut kirjoitusvuorossakaan, minkä kuultuaan oppilas sitten alistuneena: "Jaa, kai minun sitten pitää sitä filosofiaa ottaa".

Joskus hämmästyttää, miten jotkut ihmiset ovat ihan ulkona omasta elämästään.

Siellä minä pällistelin porukkaa vahtien kylmissäni (tuuletus puhalsi viileää ilmaa suoraan selän takaa ja pyöritti sukkiakin jaloissa) pari tuntia ja selailin joutessani eri aineiden kysymyksiä. Ei niillä opeilla, mitä minäkin muinoin olen saanut, kirjoitettaisi enää biologiaakaan. Biologian tutkimus on mennyt vinhaa vauhtia eteen päin. 

Filosofian kysymyksistä jäi mieleen: "Ihmisen arvo on se hinta, joka hänen palveluistaan ollaan valmiita maksamaan". Tällaisen on joku joskus lausunut, ja sitä piti kritisoida ja esittää oma näkemys. Käytin valvonnan toisen tunnin tuon asian pohtimiseen puolelta jos toiseltakin, ja tulin siihen tulokseen, että väite ei pidä paikkaansa!

Yhdistys haudattiin

Niin tuli haudatuksi yksi yhdistys. Lopetimme viimein Pohjola-Nordenin. Toisaalta haikeaa, niin monet Lusse-pullat leivoimme Lucia-juhliin, teimme tanskalaisia voileipiä pohjoismaiseen teemailtaan ja kävimme monilla ystäväkuntavierailuilla eri Pohjoismaissa ja otimme vastaan vieraita sekä järjestimme oppilasvaihtoa puolin ja toisin. Mutta EU:n myötä yksi ja toinen ystäväkunta sanoi vähitellen irti yhteistyösopimuksen. Ja toiminta alkoi muutenkin laantua ja typistyi pelkiksi pakollisiksi vuosikokouksiksi. Eikä ole järkevää pitää yllä yhdistystä pelkästään siksi, että vain hallitus vääntäytyy vuosikokouksiin ja sihteeri saa kirjoittaa pöytäkirjat. Eihän meitä mikään estä toimimasta ilman yhdistystäkin, mikäli aihetta ilmenee!

On kuulemma ihan valtakunnallisesti todettu, että yhdistystoiminta ei nykyään viehätä ihmisiä. Ja nimenomaan ne pakolliset kokoukset. Yhdessä tekeminen jonkin asian puitteissa kiinnostaa monia kyllä, mutta ihmiset karsastavat kaikenlaista kokoustamista. Myös vastuun ottaminen asioista tai johonkin sitoutuminen tuntuu monista vähemmän kiinnostavalta.

Viimeisenä tekonamme lahjoitamme yhdistyksen varat oppilasstipendeihin. Ja hallitus teki Nordenin puitteissa viimeisen yhteisen matkan Lappeenrannan teatteriin katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Esitys oli oikein kiva ja nautittava. Olin hieman pettynyt, että musiikki ei ollutkaan se musiikki, mitä olemme Myrskyluodon Maijan yhteydessä tottuneet kuulemaan, mutta oli se silti ihan hyvä ja laulu komeaa. Kivasti keksityt lavastuksetkin.

Mustat möhkäleet ja paukkuvaa puhetta

Vaikka toivon auringonpaistetta, on kuitenkin erinäisiä syitä olla toivomatta sitä. Kuten nyt vaikka se, että aurinko pilaa minun tunninpitoni. Eilen ei omalla paikkakunnalla ollut auringonpaistetta, mutta etäopetuspaikkakunnalla paistoi aurinko täysillä oppilaiden takaa ikkunoista. Siitä oli tietysti seurauksena, että koska kamera kuvasi suoraan ikkunoita kohti, oppilaat näyttivät ihan mustilta hiiltyneiltä möhkäleiltä. Ja luokan keskellä istui valaistunut poikaenkeli. Siis oppilas, jonka pään kohdalla aurinko suoraan porotti.

Ehdotin, että yrittävät vetää verhoja eteen, mutta eihän se onnistunut, kun ensinnäkin verhot roikkuvat vain parilla nipsulla tangosta. Ja jos oppilaat sitten laittoivat  valot luokkaan, eivät he nähneet mitään dokumenttikameralta seinältä, ja se nyt ainakin oli tärkeää. No minä sitten yritin olla menettämättä hermojani, annoin mustien möhkäleiden olla ja yritin arvuutella, onko pulpetin kohdalla oleva möykky oppilaan pää vai vain koulureppu.
***
Meillä on paikkakunnalla nuorisotoimen järjestämä kansainvälinen nuorisotapaaminen. Tilaisuus alkoi jo hiihtolomalla. Nuoria on ainakin Tsekistä, Maltalta ja parista muusta maasta. Pääasiassa tummia komeita nuoria miehiä. Tytöt tietysti ovat ihan lääpällään. Minä vain meinaan saada aina sätkyn näiden etelämaalaisten kovasta äänenkäytöstä. Eilenkin koko parikymmenpäinen lössi tuli ruokailuun ja oikein korvissani paukahti, kun eräskin poika huuteli naapuripöytään kaverilleen. Ihan kuin kintaita paukutettaisiin yhteen korvan juuressa. Miten niillä voi olla niin kauhean paukkuva ja kova ääni. Säikähdin niin, että olivat makaronilaatikot lentää naapurin lautaselle.

En sitten muuten ollutkaan tekemisissä tuon porukan kanssa. Parin tunnin aikana meidän oppilaat kiertelivät vieraiden kanssa koulua näyttäen. Tulivat minunkin ykkösen ruotsin tunnille, mutta ei siinä ollut juuri katsomista. Oppilaat olivat juuri tekemässä parikeskustelua.
 Onneksi eivät sattuneet etäopetustunnille. Sitä herkkua olivat nähneet äidinkielessä.

Mutusta et pääse

Vuosia pohdin, kumpiko on merkittävämpi ja tärkeämpi totuus: sekö joka on oikea absoluuttinen totuus vai se, mitä ihmiset luulevat totuudeksi.

Olen kaikin puolin päätynyt siihen tulokseen, että se epätosi totuus on ainut oikea ja vain sillä on merkitystä tässä elämässä. Se, miltä ihmisistä tuntuu, "musta tuntuu, mutu", on kaikkein merkitsevin ja ratkaisevin. Sillä ratkaistaan sinun kohtalosi ja asemasi.

Jos ihmiset ovat saaneet päähänsä jonkin "totuuden", sitä ei hevin muuteta. Ei kirveelläkään. Muistuupa esimerkkinä mieleeni vaikkapa 80-luvulta ruotsin yo-kirjoitusten tulokset. Eräänkin kerran luokassa oppilaiden mahdollisuuksia hyviin tuloksiin pohtiessamme joku luokassa mainitsi, että "ainahan ruotsissa on enemmän reputettu kuin englannissa. Eikä siinä aineessa ole laudatureitakaan tullut niin paljon kuin englannissa".

Muistan vieläkin miten silloin suivaannuin ja aloin pitää oikein tilastoa näiden kahden kielen tuloksista. Niitä voitiin silloin vielä melko hyvin vertailla, sillä molemmat olivat pakollisia kirjoitettavia ja molempia luettiin suunnilleen yhtä monta kurssia. Tulos oli usein ruotsin eduksi. Jos esim. ruotsista tuli 7 laudaturia, saattoi englannista olla vain 4. Jos englannissa reputti 4, oli ruotsin i:n saajia vain 2 jne. Kun näytin eräällekin luokalle selvät tosiasiat viiden vuoden ajalta, vielä sittenkin joku aukaisi luokassa sanaisen arkkunsa: "Niin, mutta tosiasiahan on se, että ainahan ruotsissa reputetaan enemmän kuin englannissa!" - Kumma juttu! En ymmärrä. Mutu ei päästä millään irti.
Tämä siis vain esimerkkinä siitä, miten tiukassa luulo ja mutu ihmisissä istuu.

Usein kuulee sanottavan: "Anna ihmisten luulla mitä luulevat, itsehän tiedät totuuden". Mutta mitä hyötyä on tietää itse oikea totuus, jos asemasi muiden joukossa määräytyy sen mukaan, mitä sinusta luullaan! Jos siis ihmiset luulevat jotain henkilöä juopoksi, he käyttäytyvät sen mukaan. Jos haet työpaikkaa ja sinusta on jo etukäteen laiska ja muutenkin huono käsitys, ei varmaan heru mitään duunia. Jos jotain luullaan puolison pettäjäksi, siitä seuraa erinäisiä toimenpiteitä, joista on pahoja seuraamuksia, vaikka asianomainen olisi puhdas kuin pulmunen. Toimenpiteet eivät ole siis oikean totuuden mukaisia, vaan sen oletetun totuuden. Sehän on ainut, joka sillä hetkellä merkkaa jotain. Oikealla totuudella ei ole loppupeleissä mitään merkitystä.

Asian voi kääntää tietysti toisinkin päin. On monia ihmisryhmiä, mm. poliitikkoja, jotka käyttävät hyväkseen tuota ihmisten mutu-taipumusta. He osaavat manipuloida toiset äänestämään itseään, vaikka eivät olisi päteviä. Myös mainosten teho perustuu siihen, mitä saadaan ihmiset luulemaan. Ei pidä paikkaansa tämäkään sanonta: "Luulo ei ole tiedon väärtti!" Kyllä luulolla on merkitystä. Juuri siihen kaikki perustuu. Näennäistietoon, oletukseen, luuloon ja arvailuun.
Tunne voittaa aina järjen.

Tyhjätään nyhjästä

Kun tämä loma vain jatkuu ja jatkuu ja on muutenkin kaikin puolin kurja, pitää nyhjätä tyhjästä ja repiä riemua ihmisten toilailuista, lähinnä tietysti omista. Pitkillä matkoilla sattuu aina kaikenlaista odottamatonta. Ajaessani loman alussa Pohjanmaalle huomasin yhtäkkiä, että tuulilasin pissapojasta ei tullut tippaakaan nestettä. Oli unohtunut kotoa lähtiessä tarkistaa pesuneste. Pyyhkimet raapaisivat ravan viiruiksi ja raidoiksi tuulilasiin ja raitojen välistä tihrustaen sitten ajettiin huoltoasemalle, jota ei liioin tullut vastaan ennen kuin matkan puolivälissä.

Nesteen ostettuani olin tyytyväinen, että kyllä minä nyt osaan laittaa sen oikeaan reikään konepellin alle. Olin nimittäin vuosi sitten samanlaisessa tilanteessa, jolloin piti ajaa matkan varrella vävypojan luo ja katsoa tarkasti, miten hän toimi. Konepellin avatakseni painoin siis vivusta, ja boing! bensatankin luukku pongahti auki. Oho, ei ollutkaan samassa paikassa konepellin avausklipu kuin edellisessä autossa. Mistäs ihmeestä se vävy silloin avasikaan... Löytyi vipu lopulta, mutta kun ei ollut trattia, losotti osa nesteestä maahan.

En minä ainut töpeksijä ollut silläkään huoltoasemalla. Yksi mies oli ajanut autonsa väärin päin tankille ja yritti vetää bensaletkua auton yli toiselle puolelle. Ei meinannut millään uskoa, että pituus ei riitä, kiskoi ja kiskoi vain. Olisi päässyt vähemmällä kun olisi kääntänyt heti suosiolla autonsa oikein päin. Vähimmällä olisi tietysti päässyt, kun olisi alun alkaenkin ajanut oikein päin tankeille. ;)

Huoltoasemalla kahvijonossa edessäni oleva mies heti kahvin otettuaan maistoi sitä ja irvisti. Kysyin oliko laihaa. "Ei kun erittäin vahvaa, ei näy pohjaa!" mies vastasi. Sitten hän tökkäsi sormensa kuppiin ja jatkoi: "Se on tietysti näkökulmakysymys. Juu, kyllä tämä laihaa on, sormi kuultaa läpi!"

Seuraava todellinen hölmöilyni on pantava kuumeen piikkiin. Lähtiessäni Seinäjoelta olin ajanut jo kahden liikenneympyrän ohi. Korvissa humisi ja soi ja vilu puistatti kehoa. Toisen ympyrän jälkeen päähäni iski, että jestas sentään, siitähän olisi pitänyt kääntyä jo Jyväskylään päin. Ei muuta kuin takaisin. Ympyrää kiertäessäni päässäni vilisi vain Tanelinrantaa ja Rovesta, mutta mihin suuntaan ne viitat oikein osoittivatkaan, ei harmainta aavistusta. Sitten jo toista kierrosta ympyrässä pyöriessäni muistin, että ne ovat viime aikoina lisänneet ympyröitä matkan varrelle useita. Olin alun perin ollut sittenkin ajamassa oikein, mutta jokin vinksautti ajatukset. Ei muuta kuin ulos ympyrästä ja vasta seuraava oli oikea.

Olen yli 20 vuotta ajanut tätäkin kyseistä reittiä ja tiedän aivan varmasti, mistä pitää ajaa, mutta näköjään sairaana ei järki oikein kulje extra priimasti. Aloin pelätä, miten loppumatkan käy, kun jo alussa jumettaa, mutta ei ollut ongelmia. Mites sitä suorilla teillä mitään ihmeitä pääsisi tapahtumankaan.