Suoraan kotiovelta

On se aika vuodesta, kun ulkomaalaiset marjanpoimijat taas liikuskelevat metsässä marjoja keräämässä. On kuulunut valtavaa valitusta tiedotusvälineissä ja joidenkin paikallistenkin taholta, että ulkomaalaiset vievät metsät tyhjiksi sienistä ja marjoista eikä suomalaisille jää mitään.

Ei pidä paikkaansa. Metsässä on nyt ainakin täällä päin niin paljon mustikkaa, että ei tarvitse kuin vähän kotipihalta poiketa, pari kertaa huitaista keruukoneella varpuihin päin ja jo on kone täynnä. Esimerkkinä mainittakoon, että tänäänkin havahduimme vasta puoli tuntia ennen ruokailua, että pitäisikö tehdä mustikkakiisseli. Mies lähti koneen kanssa metsään ja parinkymmenen minuutin kuluttua hän tuli takaisin täysinäisen koneen kanssa. Koneeseen mahtuu noin 1½ litraa.

Tällä tavoin ohimennen vähitellen olemme jo keränneet kahden talouden mustikat ja kanttarellit talveksi. Meidän puolestamme ainakin voivat viedä vaikka thaimaalaiset loput. Ymmärrän kyllä hyvin sellaisen suuttumuksen, jos joku käy keräämässä marjoja tai sieniä ihan jonkun talon tai mökin nurkalta, olkoon kerääjä sitten suomalainen tai ulkomaalainen.

Saimaan vesi nousee ihan käsittämätöntä vauhtia. Ylimmässä kuvassa on luoto, jolla kävimme juhannuksena uimassa, istuimme kivellä kuvaten kiven hienoja muotoja ja viiruja. Nyt tuo samainen kallio on aivan veden peitossa.

Alemmassa kuvassa kivi, joka on parina viime kesänä ollut ihan kuivilla tai korkeintaan nilkkoihin ulottuvan veden ympäröimä. Ja hiekkaranta on ulottunut pitkälle. Eilen menimme samaiselle rannalle ja ranta on hävinnyt kokonaan näkyvistä, vesi ulottuu ihan puiden reunoihin asti. Ja kiven vieressä on vettä ihan vyötärölle saakka. Jos tätä vauhtia vesi nousee, saamme kuukauden kuluttua hypätä uimaan kotiportailta suoraan veteen, vaikka lähimmälle järvelle on kilometrin verran.