perjantai 30. maaliskuuta 2012

Valmistakin on jo tullut

 Tällaiset kaksi laukkua olen saanut tehdyksi klipsikurssilla. Leukakukkaro on jo kokonaan valmis, isommasta puuttuu vielä vuori ja vetoketju sekä ketju. Kurjuus, että enää yksi kerta on jäljellä, sillä malleja ja tekniikoita olisi jäljellä vielä vaikka kuinka paljon.

 Aion vielä opetella kullanvärisen pikkukukkaron teon. Ongelmana vain on, että kullanvärisiä klipsejä on niin vähän löydettävissä. Luulin kurssille mennessäni, että minulla on paljon klipsejä, kun niitä oli yli 800. Mutta siellä oli joku toinen, joka kehaisi, että hänelläpä on pari tuhatta! Mutta en muistanutkaan, että hän on viinakaupassa töissä. 

Yksi ongelmaa tuottava on lisäksi, että klipsejä on ainakin kahdeksaa erilaista. Samaan työhön ei mielellään laiteta erilaisia. Tuohon isompaan vaaleaan laukkuun on mennyt laskujeni mukaan 196 klipsiä, ja se on vähäisimmästä päästä.
On olemassa värillisiäkin klipsejä: punaisia, vihreitä, sinisiä. Niitä kun vain tulee niin tosi vähän mistään.

 Heliseviä voivat olla vaikkapa klipsihameet, joita tekevät mm. Brasiliassa karnevaalihameiksi. Brasiliasta klipsien hyväksikäyttö käsitöissä on lähtenyt liikkeellekin.
Joku teki kurssilla minunkin himoitseman kullanvärisen kukkaron, ja kukkaron puolikkaat näyttivät ihan rintaliivien kupeilta. Jos olisimme lämpimässä maassa, voisi sellaisia liivejä pitää tietysti vaikka karnevaaleissa. Ah ja voih, joku teki oikein tyylikkään kirjekuorilaukunkin. Voi voi, kyllä on mentävä ensi syksynäkin kurssille. Tai kyllähän nyt voi soveltaa jo itsekin kaikenlaista, kun on päässyt vähän kärryille tekniikoista.

5 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Ihmettelen täällä, että mitenkäs se klipsimäärä johtuu siitä viinakaupassa- työjelystä? :D
Olisihan siinä tietenkin hyvä sauma pyytää asiakkailta ainakin parit klipsit, ennenkö kassalta lähtevät, mutta...

Minä en voisi harrastaa klipseilyä.
Viimevuonna ostin nimittäin vaivaiset kaksi(2)purkkia, jossa oli klipsit.
Kyllä kohta varmaan on saatavilla myös tekoklipsejä askarteluputiikeista. (Tekoklipsi=klipsi ilman purkkia). Ellei jo olekkin?
Tuhansia purkillisia kukaan pysty hörppimään, vaikkolis kaveritkin apuna.
Puhun muutenkin koko ajan muista klipsipurkeista kuin kalja ;)

Jael kirjoitti...

Klipsikäsityö ihan uusi juttu minulle,mutta hyvän näköistä siitä tulee:)

Kirlah kirjoitti...

Internet-operaattorin vaihdon takia en kotona ole päässyt muutamaan päivään nettiin, ja taitaa kestää vielä muutaman päivän, mutta onneksi työpaikalla on netti...

Kaisa Jouppi:
Et tainnut muistaa, että viinakauppaan palautetaan säkkikaupalla juomatölkkejä, joista työntekijä tietysti on käynyt nipsimässä klipsit itselleen :)

Yaelian: taitaa olla vielä monille muillekin ihan uutta. Ei kukaan tuntemani ole aiemmin kuullut moisesta. Mutta kunhan asia leviää, innostuvat monet varmasti, on se niin mukaansa tempaavaa.

Anitta kirjoitti...

Ei muuta kuin blogiin toivomus kullanvärisistä klipsuista. Minä olen saanut siten eri värisiä klipsuja ihan blogitutuilta. Mielelläänhän sitä niitä klipsuja kerää, jos käyttäjiä löytyy. Varmaan kahviloissa työskentelevilläkin on mahdollisuus klipsuja kerätä.

mm kirjoitti...

Jos en olisi seurannut blogiasi aikaisemmin, en millään ymmärtäisi, miten nuo kauniit työt on tehty. Jollakin on jossain -siis Brasiliassako? -välähtänyt.