Minun leipäni kannalta on paljon epävarmuustekijöitä: yläkoulun puolella ei ole enää ensi vuonna rinnakkaisluokkia, mikä vähentää kieltenkin tuntimääriä. Sen lisäksi viimeiset saksanlukijat olivat tämän vuoden abeja. Alkavan luokan valinnaisaineet eivät ole vielä selvillä, joten toivoa sopii, että joku aloittaisi saksanopiskelunkin. Lukion kaikki ruotsit riittäisivät minulle osa-aikaiselle, mutta ei ole ollenkaan varmaa, saanko minä niitä pitää. Myös etäpaikkakunnalla on tuntien kärkkyjiä, ja saattaa olla, että jokunen tunti annetaankin meidän oppilaille muualta etänä.
Tätä kaikkea silmällä pitäen olen jo yrittänyt varmistaa selustaani. Minulle on jo luvattu kansalaisopistosta, että saan jatkaa aloittamaani epanjankurssia ja lisäksi saisin aloittaa uuden alkeisryhmänkin. Noiden lisäksi syksyllä on suomen intensiivikurssi ulkomaalaisille. Kansalaisopisto vain on aika epävarma juttu. Aina ei synny ryhmiä tai opiskelijat lopettavat kesken kaiken. Kuvittelen kuitenkin, että töitä riittäisi ainakin ensi vuodelle.
Sen jälkeen kun vielä kahdeksi vuodeksi löytyisi jotain tekemistä, hyvä olisi. Aika jännittäväksi käy, mutta ei murehdita etukäteen.
Tekstit
4 kommenttia:
Huh, tuntuu tutulta ja raastavalta. Onnellista on, jos tuntien vähäisyys ei aiheuta ristiriitoja muiden kanssa. Se on ihan pahinta. Olen ollut jo 8 vuotta eläkkeellä, hyvillä mielin jätin työni. Aikansa sitäkin teki ihan mielellään. Minulla ei olisi ollut joustavuutta täyttää tunteja kansalaisopistolla, eikä monella kouluasteella. Onneksi olin vain yläasteella. Onneksiko? Lukion opettajat eivät suurin surminkaan olisi ottaneet meiltä kielten tunteja. Kaksi vuotta menee, vaikka kiertämällä raittia kirjat kainalossa, kunhan palkka juoksee.
anonyymi: meillä on aina onneksi ollut hyvä yhteisymmärrys kollegojen kesken. On aina yritetty jakaa tunnit kunkin toiveiden mukaan.
Hih, en minäkään mielelläni enää ottaisi yläkoulun puolelta tunteja, 25 vuotta minulla oli sielläkin opetusta. Kun viime vuosina olen saanut olla pelkästään lukiossa, ei oikein innosta paluu, ellei ihan pakko ole.
Minä voisin mennä vaikka jonnekin Lappiin viimeiseksi vuodeksi, olisi vähän erilaista, vai olisiko sittenkään.
Pidän peukkuja sinulle syksyä varten. Tuo vaatii tientynlaista luonnetta, että pystyy aina odottamaan mitä syksy tuo tullessaan ja miten siitä eteenpäin jatkaa. Itse en pystyisi!
Sari: ehkei tämä kuitenkaan ole enää luonnekysymys. En olisi koko elämää jaksanut olla epävarmuudessa. Epävarmuus tuli vasta nyt vanhuuden kynnyksellä, jolloin ei enää muutaman vuoden takia viitsi vaihtaa uusiin ympyröihin ellei ole ihan pakko. Toistaiseksi ei ole ollut vielä pakko :)
Lähetä kommentti