tiistai 20. joulukuuta 2011

Joku pääsee sentään vielä eläkkeelle

Tänään täyttää ala- ja yläkoulun englanninope ja pitkäaikainen kollegani 60 vuotta. Päivää vietettiin jo kuitenkin eilen. Alakoulun opet kävivät herättämässä hänet aamulla seitsemältä ja hiissasivat kahvituksen jälkeen luotsivenesatamaan. Hänelle oli heti aamutuimaan järjestetty kiertoajelu Saimaalla luotsikutterin kyydissä. (Open edesmennyt mies oli luotsi). Kun oppilaat sitten tulivat kouluun yhdeksältä, koko koulun väki meni satamaan ja muodosti kunniakujan lippuineen.

 Kujaa pitkin opettaja kulki paikalle kannetulle rollaattorille, jolla hän potkutteli koululle. Kunniakujassa seisovilla oppilailla oli sekä englannin että ruotsin lippuja, sillä ope oli näiden aineiden opettaja. Häntä odotellessa seisoskelin sattumalta karskeimpien yläkoulun poikien lähettyvillä, jotka Ruotsin lipun nähdessään alkovat kauheasti motkottaa. Aloin jo hirveästi pelätä, että pojat eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi, kun ope kulkee heidän ohitseen. Mietin jo, että pitikin ottaa yläkoulu mukaan tähän leikkiin. Mutta onneksi kaikki menikin hyvin, kaikki lauloivat Happy birthday to you, ja ope pääsi kunniakujan läpi onnellisesti rollaattorille.
Koko koulu kulki sitten hänen perässään koululle, ja normaali arkinen aherrus alkoi ainakin yläkoulussa.

Huomenna on vielä lukiolla normaali koulupäivä, mutta yläkoululaiset ovat vapaalla, sillä he tulevat illalla joulujuhlaan. Torstaiaamuna on kaikille vielä kirkko ja puuro, sekä opettajille tämän eläkkeelle jäävän open eläkeläiskahvit ja glögit alakoululla. Näin sitten on saatu päätökseen taas yksi lukukausi ihan hujauksessa.

3 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Siunattua Vapahtajan syntymäpäiväjuhlaa sinulle Kirlah ja Onnellista ja Hyvää Uuttakin Vuotta tämän syntymäpäiväsankarin hoidossa :)

Kirlah kirjoitti...

Kiitos kovasti, Kaisa Jouppi. Samoin sinne Hyvää Joulua sekä oikein hyvää uutta vuotta.

Vallaton kirjoitti...

Vangitsevan hieno kuva!