Eilen olin luokkakokouksessa. Tällä kertaa ei ollut oma, vaan entiset oppilaat olivat kutsuneet opettajiakin mukaan tapaamiseensa. Nämä ovat syntyneet sinä vuonna kun minä olen päässyt ylioppilaaksi ja itse olivat päässeet ylioppilaiksi parikymmentä vuotta sitten. Luokkakuvista päätellen minä olen ollut tämän porukan luokanvalvojakin kolme vuotta lukiossa, ja näytti minun naamani olevan valokuvissa Ruotsin-laivallakin oppilaiden naamojen joukossa.Mukaan oli kutsuttu myös kaikki ala- tai yläasteella yhtaikaa koulua käyneet. En ollut puoliakaan opettanut, joten en heitä tuntenut. Mutta opettamistani tunsin heti puolet, osan tunsin ja tunnistin, kun kuulin nimen. Pari henkilöä oli muuttunut niin totaalisesti olemukseltaan ja ulkonäöltään, että en koko aikana huomannut heissä mitään tuttua. Luokkakuvaa katsoessani muistin kyllä heidän silloisen olemuksensa, jopa istumapaikan luokassa, mutta nykyinen hapitus oli vieras. Samantapainen oli muuten tunnistusprosessi omien koulukavereideni kanssa viimekeväisessä tapaamisessa.
Minua ihmetytti myös, että kun tutkailimme tämän joukon entistä lukioaikaista luokkakuvaa, oli siellä pari henkilöä, joiden nimi ja olemus oli häipynyt kokonaan muistista. Aivan kuin en ikinä sellaisia olisi tavannutkaan, ja sentään kolme vuotta olen heitäkin luokassa katsellut. Mutta ei minulla varmaan hätää. Kaikki oppilaatkaan eivät muistaneet entisiä opettajiaan. Se se vasta on jotakin!
Kutsutuista opettajista oli paikalle saapunut kuusi. Minun lisäkseni vain yksi oli enää työssä. Eräskin entinen kollegani oli päässyt eläkkeelle jo 16 vuotta sitten. Voi kauhistus! Ja minusta kun tuntui kuin olisimme palanneet 80-luvulle ja olisimme vain kokoontuneet luokkaan oppilaidemme kanssa tavallisen koulupäivän puitteissa.
Tekstit
3 kommenttia:
Miäkin muistan tosi usein entisten oppilaiden istumapaikat... Vaikka nimi ei mieleen millään tulisi, silti jostain alitajunnasta tulee:"siä istuit ikkunarivissä toisessa pulpetissa, eikö?"
Kävin viimeksi luokkakokouksessa 11 vuotta sitten. Kyseessä oli luokka, jonka mukana pääsin ylioppilaaksi kauan sitten.
Mukana oli pari opettajaakin. Jostain syystä he näyttivät ihan samanlaisilta kuin ihmisikä sitten, mutta keitä olivat nämä iloiset mutta jo ajan hampaan runtelemat rouvat? Toki heidät tunnistin, mutta miksi ihmeessä opettajat eivät olleet vanhentuneet.
Villasukka: niin, ja usein tietää tarkalleen, mistä perheestä tai suvusta oppilas on, ja kuka hän itse asiassa on, vaikka juuri se nimi on pyyhkiytynyt - tai nimi tulee mieleen vasta aikojen kuluttua.
Obeesia: Ajan hammas on tietysti runnellut opettajat jo aiemmin ;) :D
Lähetä kommentti