Eilen pidin suullisen kurssin suullisen kokeen. Arviointiohjeiden mukaan yritin asettaa kullekin jonkinlaisen arvosanan oikeaan kriteerilokeroon. Alimman arvosanan kohdalla lukee kriteereissä mm: "oppilaan puhe vaatii kuulijalta totuttelua". Hienosti ilmaistu tuotoksesta, joka on niin täynnä oppilaan keksimiä outoja ilmauksia, että saa ihmetellä, mitä niillä oikein tarkoitetaan.Mutta oppilaat ovat mestareita ymmärtämään toistensa vieraskielistä puhetta. Vaikka toinen saattoi käyttää aivan outoja muotoja ja itse keksimiään sanoja, joita en ole ruotsissa ennen kuullutkaan, vastasi toinen puheeseen kuin ei puheessa olisi mitään kummallista ollutkaan. Ymmärsin itsekin oppilaan puheen ja tarkoituksen, joten viesti meni siis perille. Ja sehän päämääränä onkin. En antanut kenellekään huonointa arvosanaa. Kyllä heistä jokainen saa ruotsiksi asiansa ymmärretyksi.
Onneksi kriteerit ovat nykyään muuttuneet parempaan suuntaan. Enää ei tuijoteta niin paljon virheitä kuin ennen. Mietin vain aina, onko virheillä sittenkään niin kauhean suurta merkitystä. Jos englannin opettaja joskus antaa minulle luettavaksi vaikkapa englanninkielisen aineen ja kauhistelee virheitä, en itse huomaa aineessa virheitä ollenkaan, koska en ole enkunope. Kiittelen vain, miten hyvin oppilas osaa englantia! Ymmärrän kaiken, mutten huomaa, jos jokin prepositio onkin vääränlainen tai pääte mitä sattuu tai sanonta muuten päin mäntyä.
Hyvinkin pienellä kielitaidolla voi pärjätä. Minua ihmetyttää aina, miten esim. tyttäreni on entisellä työpaikallaan oppinut puolalaisilta työkavereiltaan vähän puolaa, ihan vain aikansa kuluksi ovat työkaverukset opetelleet toistensa kieltä. Ja sitten siinä on käynyt niin, että kun tytär vaihtoi työpaikkaa, ja Puolasta tulee uusia ihmisiä töihin, ei kukaan osaa (tai halua?) heitä opastaa virastoasioissa. Silloin soittavat työpaikalta tyttärelle, ja tämä rientää tulkiksi. Eihän hän tietysti hyvin osaa. Enemmän kuulemma puhuessa kädet kipeytyvät päivän aikana kuin kieli, mutta asiat selkiävät!
Tekstit
4 kommenttia:
No ennen taidettiin tosiaan olla vähän liian ankaria ja muistan vieläkin, että pahin virhe oli yhdeksän pisteen. Minä täällä joskus vinoilen saksalaisille, jotka puhuvat äidinkieltään väärin, että minä en olisit päässyt läpi ylioppilaskirjoituksista, jos olisin tehnyt sellaisia virheitä. Kölnin kävelykatu on Hohe Strasse ja kölniläinen sanoo in der Hohe Strasse und meikäläisen korvaan sattuu, kun pitäis sanoa in der HoheN Strasse. Oliskohan tuokin yhdeksän pisteen virhe???
Nuoret on mestareita ymmärtämään. Muistan ikuisesti miten monen vuoden englanninkokemuksellani en ymmärtänyt sanaakaan bulgarialaisesta englannista, mutta vuoden englantia koulussa lukenut poikani pystyi toimimaan aivan pätevänä tulkkina. Ei voi edes sanoa, että telkkarin positiivista vaikutusta, sillä meillä on kaikki ohjelmat dubattu ranskaksi.
Allu: minäkin olen joutunut kokemaan oppilaana sen, että muuten hieno sujuva teksti kaatuu johonkin yhteen pieneen virheeseen, josta joku on keksinyt, että se on SUURI virhe. Sellaisia olivat muistaakseni esim. sivulauseen sanajärjestysvirheet, vaikka ymmärtämisen kannalta ei ole mitään väliä, missä kohtaa lauseessa sana on. Useinhan nuo virheet eivät häiritse muita kuin äidinkielinpuhujaa. (ja kyseisen aineen opettajaa :)
Sirokko: onkohan niin, että mitä vähemmän osaa jotain kieltä, sitä paremmin ymmärtää ;)
Itsellänikin on kokemusta tuosta, esim. kerran ruotsalaisten kanssa meidän piti ymmärtää tanskalaisia, jotka puhuivat tanskaa. Ruotsalaiset pyörittivät silmiään ja olivat onnettomia, minä sen sijaan sain noukituksi puhetulvasta joitakin tuttuja sanoja ja niitä yhdistelemällä päästiin asiassa eteen päin.
Samantyyppisiä esimerkkejä tiedän vaikka kuinka paljon.
Lähetä kommentti