Tuhkasta sekä että

Kaksi päivää olen istunut puhelimessa. Mikäs siinä, kuluuhan se ihmisen aika näinkin. Silti en ole yhtään viisaampi kuin kaksi päivää sitten. Tälläkin hetkellä lentokenttä on suljettu huomisaamuun yhdeksään saakka, ja saksalaisten oppilaitten pitäisi lähteä kotoaan jo puoli kuusi, että ehtivät huomenna päivällä lähtevään koneeseen, jonka tulosta ei ole kellään harmainta aavistusta. Saksalaiset oppilaat haluavat tulla tänne siitä huolimatta, että on riski, että he eivät pääse oikeaan aikaan takaisin. Mutta eihän tässä ole muuta mahdollisuutta kuin odotella ja katsoa. Epätietoisuus on pahinta, mitä maailmassa tiedän.

Ystävä ehti miehensä kanssa viime torstaina juuri ja juuri lentää Espanjaan lomalle. Yritin pitkään saada jotain tietoa häneltä puhelimitse, olivatko onnistuneet - tuloksetta. Viimein selvitin hänen miehensä puhelinnumeron ja kyselin, ja selvisi, että olivat hyvin päässeet perille ja lekottelivat siellä lämpimässä. Eikä tuhka haittaa yhtään! Paniikkia vain meinasi minulle iskeä, kun ei puhelin vastannut. Miten jollain tulee mieleen jättää nykyään kännykkä matkasta Helsinkiin kirjoituspöydälle!

Tavallaan positiivinen puoli tuhkasta on nyt kuitenkin se, että ensi lauantain luokkakokoukseen oli alun perin moni estynyt tulemasta juuri samaan aikaan sattuvan ulkomaanmatkan vuoksi. Ja kuinkas kävikään! Jälki-ilmoittautumisia alkoi tippua vähitellen. Moni pääseekin nyt kokoukseen, joutuivat siis tyytymään kahdesta vaihtoehdosta huonompaan. Mutta voinhan minä puhua heille vaikka saksaa kokouksessa, jos he näyttävät kovin pettyneiltä, etteivät päässeetkään ulkomaille. Saavat siten vähän ulkomaista tuntua ilman lentokentällä hermoilua.