lauantai 14. marraskuuta 2009

Optean rutosia


Olen saada hepulin, sillä kun olen kirjoittanut jonkin jutun ja tarksitanut sen, ovat nykyään kaikki kirjaimet vaihtaneet sanoissa paikkaa. En ole niinkään huomannut, että kirajimia jäisi pois tai muuten tulisi vääriä kirjaimia, mutta pakianvaihto on tavallsita. Tästä olen kirjoittanut ennenkin, mutta näyttää "tauti" vain pahentuvan. En ole tietoinen, mitä psykologian- tai lääkärinkirjoissa kerrotaan tällasiesta aivojen toiminnasta, liekö sitä paljon tutkittukaan.

Luulin aluksi, että vika on vain minussa, mutta blogeja lukiessa olen huomannut monen muunkin tekstiin jääneen juuri samanlaisia vihreitä, samoin eri kommenteissa. Ei näytä olevan kielelläkään merkitystä, sillä nyt olen havainnut saman saksalaisissa ja ruotsalaisissakin blogeissa. Jopa joskus joku ulkomaalainen vaihto-oppilas kirjoitti pahastikin vinskahtanutta tekstiä. Blogeissa imliötä tapaa nimenomaan siksi, että niissä usein kirjoitetaan nopeasti, eikä aina jasketa takristaa lukemaansa. En ole perhetynyt luki-häiriöihinkään, joten en tiedä, onko tämä sukua sille ilmiölle. Mielenkiintoinen aviojen tiominta joka tapuaksessa.

Odottakaapa vain, niin saatte muutaman vuoden päästä lukea minun tällaisia blogitekstejäni, kun en enää jaksa enkä ymmärrä niitä korjatakaan:
Tälälä minä vain olen rutosin ja sakasan optetajana, vakiken musita miätän, ja olisi piätnyt päsätä elkäekelle jo kauna sitetn. Oppialat vain kisuaavat ja tyköaverit vionilevat.

13 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Tälle häiriölle pitäisi jo keksiä virallinen nimi, on se niin yleinen. Minullakin toiset sormet on nopeampia kuin toiset, kiilaavat jonossa, olen myös ihmetellyt miksi.

Jael kirjoitti...

On minullekin niitä usein kertynyt;kirjoitan niin nopsaa ja sitten vasta myöhemmin saatan huomata,että hups! virhe....

isopeikko kirjoitti...

Vaan sanan lukee ja ymmärtää vaivatta jos sen eka ja viimeinen kirjain ovat paikallaan, väittää jokin tutkimus.

Marjattah kirjoitti...

Vahvistan Isopeikon tiedon! Selatessani blogien päivityksiä, luin yksiselitteisesti otsikkosi: 'Opetan ruotsia'. Huomasin virheen vasta kun rupesin tavaamaan juttuasi.

Blogaajilla kasvaa kirjoitus- ja lukuvauhti samaa tahtia! Joten huolehtikaamme, että ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat oikein! Ei huolta :)

Kasselin kyyhky kirjoitti...

Itse kirjoitettuja virheitä on vaikea huomata, kun aivot lukevat tekstistä ajatusta eikä yksittäisiä kirjaimia. Minua eivät tuollaiset kirjoitusvirheet toisten teksteissä haittaa, joskus ne voivat olla ihan hauskojakin. Itseään kohtaan tulee oltua kriittisempi. Kuten totesit, ehkä tuollaiset virheet "kuuluvat" blogi-kirjoittamisen luonteeseen.

Vallaton mummeli kirjoitti...

:D:D:D Sattuu, sattuu nauraminen. Yritän kirjoittaa tässä asiasta, joka on itseänikin vaivannut pitkään. Jokaisen sanan saan korjata tässäkin! Onneksi nyt huomaan, mutta.. Miksi niin paljon virheitä omassa tekstissä, juur kun on painanut lähetä/julkaise yms. nappulaa? Kiitokset tämän päivän räjähdyttävästä naururupeamasta! Tämä alleviivaa sanan räjähdyttävästä, mutten huomaa siinä mitään virhettä. :) Hups. Meni sanavahvistuskin väärin. Uusiksi se!

Paivi kirjoitti...

Saksalaisesta ystävästämme tuli vähän yli 10 vuotta sitten kummi. Hän sai kummiudestaan todistuksen, jossa oli täysin käsittämätön nimi. Myöhemmin selvisi, että kirjoittaja oli naputellut aina jokaisen kirjaimen viereisiä kirjaimia, eikä kai sitten ollut katsonutkaan, tuliko oikein. Ja tämä olis sitä aikaa, kun pienissä kirkkojen virastoissa ei vielä ollut tietokoneita.

Itseäni harmittaa valtavasti, että tekstini ovat täynnä lyöntivirheitä (niiden muiden virheiden lisäksi), mutta minkäs teet...

Kirlah kirjoitti...

Onpa kiva ja lohduttava kuulla, että että en ole ainoa, jolle tällaista sattuu. Ja muistutanpa vielä, ettei minulle ikinä satu sitä käsin kirjoittaessani. Mielenkiintoista on lisäksi, että pari vuotta sitten aloittaessani bloggaamisen kirjaimet vinksahtivat vain satunnaisesti, mutta aikaa myöden tauti vain lisääntyy. Eräs tuttavani on selittänyt sitä sillä, että olisin väsynyt kirjoittamiseen, en tiedä.

Jollekin aivotutkijalle olisi hommaa tutkia, miksi juuri koneella kirjoittaminen tuottaa niin paljon virheitä.

Ja tuo mitä Isopeikkokin sanoi, että kun eka ja vika kirjain ovat oikein, ei ymmärrettävyys häviä. Se saattaa olla tottakin. Jostain olen lukenut sellaistakin, että tekstiin voidaan upottaa vaikka kuinka outoja ja asiaankuulumattomia sanoja, ja kun lukija pääsee tekstin loppuun, hän ei ole edes huomannut mitään outoa.

Sillä perusteellahan esimerkiksi vieraskielistä tekstiä pystyy vaikka kuinka hyvin ymmärtämään, vaikka tekstissä olisi outoja sanoja paljonkin.

Kirlah kirjoitti...

Vallaton mummeli, odotin, että olit kirjoittanut rähjäyttävä, luin oikein kaksikin kertaa, mutta oikein oli sittenkin!

Ja kato nyt tätäkin, minua ihmetyttää, että eivät virastossa sen vertaa olleet tarkistaneet tekstiään.

Mutta kuten Marjattahkin kirjoittaa, virheitä ei usein edes huomaakaan, ihminen lukee ja kuulee usein sitä, mitä odottaa ja luulee olevan tulossa. Jos joku kirjoittaa kirjoitusVIHREITÄ, ei tavallisesti huomaa, että sanassa olisi jotain outoa.

Yksi esimerkki siitä, miten moni asia menee ohi korviemme, on vaikkapa tässä jutussani:

http://kirlah-kielet.blogspot.com/2008/09/joko-sie-peit-tunnin.html

Akkaparka kirjoitti...

Vaa entäis jos elikkäs kun sama käyp puhheessa. Mihinkä pittää hakkeutuu, kun suusta tulloo asjat jääräs värjästykses?

Kirlah kirjoitti...

akkaparka: tee kuten minä, jatkat samaan malliin! :D
Minulle käy useinkin niin, että sanat tulevat toistensa sanakieppeinä. Mutta ei hätää, minulla on ollut oppilaitakin, joille on käynyt samalla tavalla.

Leen@ kirjoitti...

Tässäpä osut suoraan aisan yitmeen!
Itsekseni olen päätellyt, että aivot lähettävät sormille käskyn painella tiettyjä kirjaimia, mutta sormien motoriikka ei yksinkertaisesti pärjää aivojen nopeudelle. Luulen, että tällä on jotain tekemistä myös sillä, onko omaksunut kymmensormijärjestelmän vai ei. Minä en, siksi keskustelu on useimmiten keksutselu.

Olen myös useasti kaivannut tähän vaivaan mukavaa korjausnäppäintä: sillä jotenkin saisi maalattua vaihtuneet kirjaimet ja se kääntäisi ne toisin. Minä ainakin useimmiten pyyhin melkein koko sanan ja kirjoitan sen uudestaan ja joskus oikein mietin, mikä olisi säästeliäin tapa korjata koko kilapilu. Pyyhi a, siirry p:n jälkeen, kirjoita uudelleen a vai maalaa a ja raahaa oikealle paikalleen (vaatii tarkkaa kättä)

Kirlah kirjoitti...

Leen@: tämä taitaa olla ihan oikeasti jonkinlainen tulevaisuuden ongelma. En tiedä, onko sillä tekemistä kymmensormijärjestelmän kanssa, itse olen nuorena käynyt sen kurssin, ja luulen nimenomaan, että juuri sen takia toiset sormet kiirehtivät tositen edelle.