Yksi projekti valmis

Jipii. Yksi etappi on saavutettu. Toissapäivänä veimme lukion historiikin kirjapainoon ja eilen saimme jo käsiimme raakavedoksen. Ja niinpä tietysti; sisällysluettelossa oli jokin otsikko vinksahtanut, ja se pitää korjata. Mutta ihme kyllä, ei muita kummallisuuksia. Me nimittäin pelkäsimme kuollaksemme, että kuvaotsikot ovat sikin sokin ja kuvat hyppineet tekstien päälle tai muuta vastaavaa. Word ei ole ollenkaan sovelias työkalu isojen tiedostojen käsittelyyn. Meille ehdotettiin alun perin jotain taitto-ohjelmaa, mutta varmaan olisi vähintään yhtä paljon tarvittu kiroilua, kun olisi ollut vieras ohjelma. Mutta ei word nyt ainakaan loppujen lopuksi helpompi ollut. En tiedä, tuliko ongelma siitä, että välillä tein töitä omalla koneella, välillä tikulla olevalla tiedostolla, välillä vein tikun kouluun ja työskentelimme sikäläisellä koneella.

Mutta muuten projekti oli mukava. Olen oppinut monia uusia asioitakin, kuten sen, miten kuvalle laitetaan kuvateksti, miten tehdään sisällysluettelo, miten käännetään sivu vaakasuoraan jne. Jos kaikki olisi aina pysynyt kuten olimme laittaneet, olisimme saaneet työnkin jo aiemmin valmiiksi. Emme vain ymmärtäneet, että viimeistelyä ei kannata tehdä ennen kuin ihan lopuksi, koska otsikot saattavat sisältömuutosten myötä olla edellisen sivun alareunassa jne.

Minusta oli mukavaa sekin, että tämän kirjanteon myötä pääsin kontaktiin entisiin oppilaisiinkin, tai siis niihin, jotka kirjoittivat muistelmiaan kirjaan. Emme mitenkään järjestelmällisesti etsineet kirjoittajia, vähän summissa pyysimme kirjoittamaan niitä, joihin jotain kautta saimme yhteyden. Yritimme saada kaikilta vuosikymmeniltä kirjoittajia, ja se onnistui. Muistoja on nyt laidasta laitaan. Alkuvuosien oppilaat kuulemma odottavat innolla, mitä viimeisimmät oppilaat ovat kirjoittaneet. Alkuaikoina kun ei nimittäin ollut vielä mm. etäopetusta tai kansainvälisyyttäkään.

Ja tunnelmat ihan erilaiset: alkuvuosina lukio lähti puhtaalta pöydältä, kaikki oli uutta ja into kova. Viimeisinä vuosina jo painoi mielialoja tieto kaiken loppumisesta.

Minulla on hyvin vähän valokuvia kouluvuosilta, ihan muutama vain. Mutta tuollainen hullu kuva löytyi, ehkä vuodelta 2005, jolloin abit ovat herättäneet minut viideltä ja vetäneet kouluun parin kilometrin matkan pakkasessa kelkalla.