Taas ne alkoivat

Raahauduin kouluun, vaikka sieraimissa piti nuhan takia pitää tuppoja, ettei valu rinnuksille. En tiedä, olisiko ollut ihan sama, vaikka olisin jäänyt kotiin. Jäihän minun opetuksestani moni muutenkin paitsi: ne pari Saksassa olijaa, yksi oli mennyt autokoulun liukkaan kelin ajoihin ja yksi oli keksinyt muuten vain jäädä kotiin lepäilemään. Ja tuntui, että nekin, jotka kouluun olivat vaivautuneet, olivat aivan muissa maailmoissa. Maanantain ensimmäiset ja perjantain viimeiset tunnit pitäisi lailla kieltää! Tai sitten viikonloppuja ja lomia ei pitäisi olla ollenkaan!

Ja ne vihoviimeiset ylioppilaskirjoitukset ovat taas alkaneet. Istuin siellä pari tuntia vahtimassa niiskuttaen ja rykiä röykyttäen. Mutta ei oppilailla näyttänyt menevän sen paremmin. Parilla oli vähintään yhtä hyvä nuha kuin minullakin. Olivat ottaneet roskikset viereensä, ja sinne lensi aina välillä täyteen niistetty nenäliina, ainakin puolilleen tuli roskikset.

Mutta mitä näinkään, yksi työnsi oikein kyynärpäitä myöten sormensa nenäänsä ja kaivoi saaliin suuhunsa. Ei auttanut, vaikka yritin vihaisesti tuijottaa sinne päin. Miten sopii yhteen se, että monet ihmiset nykyään ovat niin viimeisen päälle muka tarkkoja meikeistä, hiuksista, vaatteista, mutta sitten tällainen alkeellinenkin käytöstapojen puute pilaa koko tuotteen. Antanette anteeksi, että taas kirjoitan samasta asiasta, mutta kun se on niin kammottavaa.

Aikani kuluksi lueskelin äidinkielen tehtäviä. Sellainenkin aihe oli kuin "Mitä sähkö on". Mitä? Kuulostaa fysiikan kokeelta! Ja runoanalyysia oli ja Tabermannin kolumnia ja vaikka mitä, joihin piti ottaa kantaa ja analysoida. Minä en kyllä varmaan pääsisi enää läpi mistään aineesta kirjoituksissa.

Enkä ole ennen vielä nähnyt, että ylioppilaskokeessa oppilas vetää hupparinsa hupun päähänsä niin, että nenänpäätä vain vähän näkyy ja alkaa nukkua. Sieltä ei voi pihallekaan laittaa ennen kahtatoista, mutta nukkukoon, ei ainakaan häiritse muita kiehnäämisellään. Ei onneksi alkanut kuorsata, ettei minun tarvinnut mennä tökkimään. Kuorsaus olisi häirinnyt muita.

Eikä siellä muuta tapahtunutkaan kuin että kävin nostamassa yhdelle maahan pudonneita papereita. Parin tunnin kuluttua minuun iski pelko, että minua ei kukaan tulekaan päästämään pois, joudun hyvässä lykyssä istumaan neljä tuntia. Mutta turha oli pelko, vuoro vaihtui normaalisti.