Viidesosa ohi

Yksi jakso koulussa on ohi, kokeet korjattu ja numerot annettu. Yksi viidesosa kouluvuodesta on siis käyty! Kokeet menivät melko mukavasti, taisivat kaikki olla vielä virkeitä aurinkoisen kesän jälkeen. Ainut, mikä hieman nauruhermoja kutkutti, eli pikemminkin itkuhermoja, oli ilmaus "hän kuori perunoita". Ruotsin kokeessa ei luokassa ollut kuin yksi, joka oli muistanut, että se on "skalade potatisar". Sen tilalle oli keksitty mm. skapade, kuorade, skrapade, skatade, kupade, skrattade jne. Hyvä, että on innovatiivisuutta ja mielikuvitusta.

Etäopetusta ei minulla enää ole tänä vuonna. Ei myöskään enää koskaan A-saksan opetusta. Viimeisten ala-asteelta saksaa alkaneiden ryhmä sai kurssinsa tehdyksi ja yo-kirjoitukset ohi. Haikea olo, me melkein taas hitsaannuimme yhteen, nyyh. Senkin puoleen harmittaa, että juuri kun kustantajat vihdoinkin saivat julkaistuksi hyvän A-saksan kirjankin, ei pitkää saksaa sitten enää olekaan. Vain siis yksi ikäluokka ehti sitä kirjaa lukea.

Tänään minulla oli vihdoin mahdollisuus päällystää ja luetteloida kirjastossa 15 romaania, joita äidinkielenopettaja jo odottelikin. (Olen ollut syksystä lähtien koulukirjaston hoitaja). Ei ole sekään homma hääviä äkkiseltään. Ensin jumettui niska, sitten selkä ja lopuksi huomasin, että käsien tietyt lihakset kramppasivat aina tietyistä liikkeistä. Enpä ole ennen tiennytkään, että kirjojen päällystäminenkin voi käydä voimille. Ei ole tarvinnut ennen urakalla tehdä. Ja juuri kun olin vienyt laatikollisen valmiita kirjoja äidinkielen luokkaan, huomasin, että opehuoneessa paikalleni oli tuotu samanlaisia kirjoja vielä 7 kappaletta. Siis huomenna tiedossa samanlaista kramppaamista!

Koko syksy on mennytkin mukavasti ilman hermostumista, mutta tänään alkoi suututtaa, että kirjastossa oppilaat aina sekoittavat kaikki hyllyt. Jos ottavat kirjan, laittavat sen mihin sattuu hyllyyn, elleivät kirjat ja lehdet sitten loju sikin sokin pöydillä, joskus lattiallakin. Miten voi olla vaikeaa viedä saman tien tavarat paikoilleen! Minusta tuntuu, että kirjastonhoitajan suurin aika kuluu kirjojen oikeille paikoille hiissaamiseen ja sotkujen selvittelyyn.

Mutta vielä suututtavampaa on, kun yläkoulu saa olla sisällä sateella. Ei muuten suututtaisi, mutta kun oppilaiden energia purkautuu kaikenlaiseen jonninjoutavaan. Tänään menin käytävään kastelemaan sientä ja mitä näinkään! Yksi poika oli kiivennyt avonaisen palo-oven päälle istumaan. Minua ihan kauhistuttaa, kun ajattelenkin, miten oppilaalta on henki pois, jos hän sieltä putoaa taakse päin lattialle pää edellä. Ja kun ne eivät edes usko! Jo aiemmin oli joku ope kieltänyt, sitten minä ja vielä kolmaskin, mutta heti kun kääntää selkänsä, kiipeillään kahta kauheammin. Ja minä näen taas sieluni silmin senkin, ketä eniten syytetään, jos tuo kaamea onnettomuus tapahtuu.
Toivottavasti huomenna ei sada.