Muutama otos Lissabonista

 Matkalta on palattu. Ja arvaahan sen, että nähty ja koettu on kaikenlaista yli kolmen miljoonan asukkaan Lissabonissa. Kaikki on suurta ja mahtavaa, mikään rakennus, patsas, talo tai kasvi ei ole pienen ihmisen kokoinen vaan kaikki on kymmenkertaista siihen nähden, mitä pienessä kylässämme. Suosittelen eniten kollaasissa oikealla alhaalla olevaa Sintran kaupungin Penan linnaa, joka on aivan uskomaton satulinna. Jo matka kaupungista taksilla ylös kapeita katuja on seikkailu. Ehdottomasti kannattaa kiertää pois kävellen linnan takaa kiertävän puiston kautta, jossa ylös pilviin asti ulottuvia puita ja muutenkin tunnelma kuin viidakossa. Pienen kävelymatkan päässä Penan linnasta on myös Mourosin linnoituksen rauniot, jotka ovat vaikuttavat mahtavine näkymineen. Huonojalkaisille ja sydänvikaisille raskasta.

 Lissabonissa on vanhaa ja uutta. Jos on hyväjalkainen, kannattaa nousta Castelo de São Jorgen linnalle Alfaman vanhankaupungin kapeita kujia pitkin, ylhäällä kaksi vasemmanpuoleista kuvaa. Siellä kaduilla ei tule autoja vastaan, koska kadut ovat yhtä portaikkoa, ja pyykit heiluvat turistin naamalle ja vanhat mummot keskustelevat toisilleen ikkunoissa kadun yli. Miesten vessakin on vasemmalla alhaalla, naisille vain ei tuollaista pissapaikkaa ole järjestetty. Mikäli ei jaksa kiipeillä, kannattaa nousta ratikan 28 kyytiin. Ihmisten turvallisuus ei tunnu olevan niin ylhäältä säädelty ja suojeltu kuin Suomessa. Nuoret pojat kulkivat raitiovaunulla ilmaiseksi roikkuen sen perässä ulkopuolella kilometrikaupalla. Kauhistutti kapeilla kaduilla, miten ratikka mahtuu kulmasta poikineen, mutta joka kerran näyttivät selviävän hengissä.

Oikealla alhaalla olevat kuvat toisesta vanhasta kaupunginosasta Bairro altosta, jonne voi nosta kuvassa olevalla ratikalla. Tämä ratikka ei kulje kuin muutaman kymmenen metriä ylös ja alas, kuin hissi ikään. Myös ikivanha kaupunginosa, mutta eri tyyppinen kuin Alfama.

 Kaakeleita, kaakeleita joka puolella kaakeleita. Suuren maanjäristyksen jälkeen alettiin taloja kaakeloida myös ulkoa päin, sillä se oli nopein tapa saada siistiä jälkeä. Kaakelimuseossa voi nähdä muitakin kaakelista tehtyjä esineitä, vaikkapa viulun. Kadut on päällystetty pienillä kivillä ja koristeellisia, niissä on ollut jollain naputtelemista.

Ja koska on aurinkoa ja lämpöä, ovat kasvitkin mitä mahtavimpia. Ylhäällä keskellä enkelin pasuuna -puu täydessä kukassa, kasvi jonka Suomessa saa hädin tuskin metrin korkuiseksi.

Lissabonin nähtävyyksistä voi lukea mm. englanninkielisiltä sivuilta visitlisboa tai visitportugal.
Suomenkielisiä sivuja Lissabon  tai Lissabon
Sintra

Pian tänne

Enää yksi päivä töitä ja sitten lähden opeporukan kanssa ulkomaille lomalla. Mutta mihin, sitä saatte sillaikaa mietiskellä.Huomasin jälkeen päin, että eihän tuo yläkuva nyt sovi ollenkaan tähän juttuun, mutta kun olin onnistunut kuvaamaan niin kirkkaan verson, halusin sen teidän nähtäville. Ja symboloikoon auringonpaistetta, jota toivottavasti näen ensi viikolla :)

-Tässä muutama kielivihje tuon maan kielellä:

1. Kiitos= Obrigado/obrigada. (a-loppuista käyttävät naiset)
2. Hyvää (iltapäivää) = Boa tarde!
3. Näkemiin= Até à vista!
4. Haluaisimme yhden oluen, lasillisen vettä ja tuoremehun. = Queríamos uma cerveja, um copo d´água e um suco/sumo natural.
5. Kyllä= Sim. Ei = Não.

-Mannermaahan kuuluu lisäksi Atlantilla kaksi saaristoa.
-1820-luvulla kehittyi tämän maan surumielinen kansanmusiikki fado.
-Asukasluku yli 10 milj.



Hu

Taas yhden viikon saldoa

Tämän viikon saldoa:
Maanantaina piti olla koulukuvaus ja olikin, mutta vain oppilaille. Kun pääsin koululle, luki seinällä, että henkilökunnan kuvaus siirretty helmikuulle! Muuten kiva, mutta olisipa tiennyt etukäteen. Turhaan  pynttäännyin ja raahauduin koululle.

Eilen oli VESO-päivän puolikas klo 17-20 yrittäjyyskoulutuksesta. Koulutus alkoikin hämmästyttävästi sillä, että ensimmäiseksi kouluttaja levitti viltit lattialle ja käski meidät kaikki niille makaamaan. Mehän teimme heti työtä käskettyä, harvoin sitä makuullaan saa koulutuksessa olla. Puolen tunnin rentoutuksen jälkeen olimmekin sitten virkeitä pohtimaan ryhmissä yrittäjyysasioita.

Tänään olikin vuorossa koulun jälkeen opekokous, ja minullehan on tietysti laitettu tässä jaksossa tunnin pito aina samaan aikaan, kun on opekokouksen aika. Onneksi ne ovat abisaksan oppilaita, laitoin heille yo-nauhan pyörimään kokouksen ajaksi. Keskittyminen vain oli heillä kuulemma ditt och datt eli sitä sun tätä, sillä kolmesta neljään ei ole enää paras mahdollinen aika opiskella. Mutta onko klo 8-9 yhtään sen parempi? Eilen oli heillä tunti juuri silloin, ja kaksi oli nukkunut pommiin. (= ruotsiksi försova sig, saks. sich verschlafen, uskaltakoonpa taas vain joku etsiä pommi-sanaa käännökseen!)

Huomenna on sitten koulun jälkeen uusintakuulustelu, ja olin laittanut itseni sinne valvojaksi, mutta enhän minä mitenkään voi olla siellä kuin tunnin verran, sillä huomasin vasta jälkeen päin, että olin varannut hierojan iltapäiväksi. Mutta onneksi ilmaantui vapaaehtoisia valvojia. Onhan se kaikkien etu, jos selkäni ei reistaile eikä tarvitse olla sairaslomalla, eikä kenenkään tarvitse mennä minun puolestani tunnille tala svenska och Deutsch sprechen.

Ja vielä yksi roistouskin ilmeni tällä viikolla. Olimme sopineet yhden luokan kanssa, että oppilaat lukevat ruotsin vahvoja verbejä aina tietyn määrän ja minä kysyn niitä kirjallisesti joka tunnin alussa. Yhdellä oli kirja auki, ja hän kirjoitteli sieltä suoraan. Mutta taitaa olla jo epätoivo vallannut oppilaan, sillä ei sieltä paljon oikein osunut sittenkään, vaikka kirjasta katsoi.

Ja jännä on kuulla ulkomaalaisen suusta, mitkä kaikki asiat ovat kielessä kiinnittäneet huomiota. Thaimaalainen vaihto-oppilas kysyi, mitä tarkoittaa, kun oppilaat kuulemma aina puheessa lauseen lopussa sanovat "siihen". Esitin arvelemiani esimerkkejä "Pane se laukku siihen!" Ja juuri tällaisia oli opiskelija kuullut. Ehkä sana äänteellisesti erottuu jotenkin muusta puheesta. Tai muuten vain viimeisenä sananna kiinnittää huomiota. Muita silmiinpistäviä sanoja olivat "Aivan", "samoin" ja "niin". Näitä kuulemma kaikki hokevat, ja kun opiskelija kuuli merkityksen, on alkanut itsekin niitä viljellä.

Joten tällaista saldoa. Enää kaksi päivää ja sitten alkaa onneksi syysloma!

Länsimaalaisten ruokako hyvää

Eräänä päivänä käsittelimme thaimaalaisen vaihto-oppilaani kanssa ruokiin liittyvää sanastoa. Kotitalousopettaja oli toivonut, että opettaisin oppilaalle vähän ruokasanastoa, että tällä olisi helpompaa kotitaloustunneilla. Otin käsiteltäväksi kirjassa olevan ruokakappaleen sekä monistin jostain omenapiirakan ohjeen, jossa tuli tyypillistä suomalaista reseptisanastoa.

Taaskaan ei auttanut mitään, että itse osasin englanniksi sanan vilja sekä viljalajien nimet. Vehnä, kaura, ruis ja ohra olivat englanniksi tuntemattomia oppilaalle. Onneksi on netti, josta kuvia katsomalla selvisi edes vähän, mistä on kyse. Eräs kollega jo ehätti kritisoimaan, että mitä sinä nyt viljalajeja menet opettamaan, kyllä se oppilas selviää vuoden täällä ilman niitäkin. No kai selviääkin, tulee varmaan toimeen ilman ensimmäistäkään suomen sanaa. Mutta jos tämä kerran halusi edes vähän tietää, mitä ruokaohjeessa mainittu vehnäjauho tarkoittaa, ei kai haitannut, jos minä näytin.

Viljalajeista päästiin kaurapuuroon, ja oppilas sanoi vihaavansa kaurapuuroa ja ylipäätään puuroa. Juuri sinä päivänä sattui koulussa olemaan riisipuuroa, mikä kulemma on aivan kauheaa. Ei muuten ollut minulle yllätys. Ei ole vielä vastaan tullut ulkomaalaista, joka saattaisi puuroa syödä, ai niin, venäläisille kyllä kelpaa. Lieneekö puuro Suomeenkin tullut alun perin Venäjältä päin? Lanttulaatikkoakaan ei sivumennen sanoen kannata ulkomalaisille ensimmäiseksi tarjota. Monet pitävät lanttua eläinten ruokana.

Lempiruoista puhuttaessa oppilaani piti kalasta ja sämpylöistä ja monista vihanneksista. Kun kysyin vielä hänen inhokkejaan puuron lisäksi, sanoi oppilas yllätyksekseni juuston. Thai-ruokaanhan ei kuulu juusto. Oppilaalle on juusto kotimaastaan tuttu vain hampurilaisista.

Juustosta tuli mieleen, miten eräs tuntemani lähetystyöntekijä on joskus kertonut, että kannattaisi aina jonnekin maahan valmista ruoka-apua lähetettäessä ottaa selvää, millaista ruokaa paikalliset ihmiset ovat tottuneet syömään. Mainitsemani henkilö kertoi ainakin vielä 80-luvulla lähetetyn jonnekin Aasian maahan ison autokuormallisen punakuorisia pallojuustoja. Meidän mielestämme tietenkin hyvää perusruokaa, mutta paikalliset eivät tienneet, mitä ne ovat, ja pikkupojat pelasivat jalkapalloa juustoilla. Arvatenkin manaillen, miten kovia palloja länsimaalaisilla on :)

Ihmeellinen sukunimi

Eilisen sukunimipostauksen kommenteista muistui mieleeni sukunimistä ja murteista tällainenkin juttu:
Täällä Savossa ei sanota esim. hän on syönyt, nukkunut, perunut vaan syönä, nukkuna, peruna. Koulussa eräs entinen kollegani oli sukunimeltään Pellava. Tuli erään toisen aineen virka auki, mutta virkaan valittu ei tullutkaan, koska oli saanut työpaikan muualta. Eräs henkilö oli puhunut kylillä, että "se virkaan valittu on peruna."

Jolle tämä kerrottiin, luuli, että virkaan oli valittu henkilö, jonka sukunimi oli Peruna. Hän kertoi puolestaan taas eteen päin kaikille, että nyt on koulussa ihmeellisiä sukunimiä opettajilla, kun siellä on Pellava ja Peruna.

Minun oli nyt ihan pakko tarkistaa, onko Peruna-nimistä sukunimeä olemassa. - Ei ollut.

Keihäänheittäjä Hauki ja mäkihyppääjä Aamutähti

 Tuli esiin ruotsin tunnilla adjektiivi dyster (=synkkä). Hehheheh, nauroivat oppilaat, vai on Dysterin poika synkkä! Paikkakunnalla on nimittäin henkilöitä, joiden sukunimi on Dyster, eikä kenellekään ole koskaan tullut aiemmin mieleen, että sanalla olisi jokin merkitys. Tämän jälkeen ei yleensä koskaan tarvitse tolkuttaa kenellekään, mitä synkkä on ruotsiksi.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten uuden asian voi oppia nopeasti liittämällä johonkin vanhaan ja tuttuun. Aika jännä, että vaikka paikkakunnalla on useitakin ruotsinkielisiä sukunimiä, ei monikaan ole kiinnostunut ottamaan selvää, mitä nimet merkitsevät. Näistä olisi saanut vaikka kuinka paljon jo uutta sanavarastoa itselleen. Lindström (lehmus+virta), Lindgren (lehmus+oksa) jne. Sisäministerimme on tällä hetkellä Holmlund (saari+lehto).  Berg (vuori) oli helppo oppilaille vielä silloin, kun paikkakunnalla oli Berg-niminen opettaja. Mutta kun tämä muutti pois, ei vuori-sana muistu enää kenenkään mieleen ruotsiksi.

Tuollaisia jotain merkitseviä paikannimiä on ruotsin kielessä runsaasti, vaikka muuten yleisimmät ruotsalaiset sukunimet ovat patronyymeja eli isännimestä johdettuja: Bengtsson, Johnson jne. Sadan yleisimmän ruotsalaisen sukunimen luettelossa on vasta 17:s nimi jotain muuta kun -son-päätteinen.

Vieraskielisten sanojen oppiminen ei rajoitu pelkästään ruotsinkielisiin nimiin. Minkämaalaisia sukunimiä tahansa kannattaa aina ottaa selville, tarkoittavatko ne vielä nykykielessä jotain. Näin voi todellakin kasvattaa ihan vahingossa sanavarastoaan. Saksalaisten yleisimmät sukunimet ovat ammatteja. Sadan tavallisimman sukunimen listassa vasta 15:s nimi on jotain muuta kuin ammatti. Niinpä esimerkiksi entinen formulakuski Michael Schumacher on suutari, tai yleisin nimi Müller on mylläri. Saksan entinen liittopresidentti Richard Weizsäcker olisi vehnänsäkittäjä.

Saksassa on tietysti muitakin sukunimiä kuin ammatteja. Onko saksaa opiskellutkaan tullut ajatelleeksi, että Johann Sebstian Bachin sukunimi tarkoittaa puroa? Tai entinen liittokansleri Helmut Kohl on kaali! Urheilua seuraavat tuntevat varmasti keihäänheittäjä Raimond Hechtin, joka voisi suomentaa nimekseen Raimond Hauki tai mäkihyppääjä Morgenstern olisi Aamutähti.

Nyt sitten vain sanakirjat hyllystä aina, kun esiin tulee uusi sukunimi. Sanavarasto kasvaa huomattavasti ihan vahingossa. Valitettavasti vain on niin, että moni sukunimi tai paikannimikin näyttää nykykielessä niin oudolta, että nykymuodon takaa ei enää aina löydy alkuperäinen merkitys. Esimerkiksi yleinen sukunimi Schmidt/Schmitt tarkoittaa alun perin seppää (Schmied = seppä), mutta tietänevätkö kaikki saksalaisetkaan enää oman sukunimensä merkitystä.

Liitä uusi asia tuttuun

Ensimmäiseksi ihmettelen, mihin joidenkin postauksieni kuvat ovat hävinneet. Kun lisäsin tuon Linkwithinin, joka tuo joka postauksen perään samankaltaisia vanhoja postauksia, havaitsin, että joka tekstissä ei olekaan enää kuvaa. Ja olen kyllä 99-prosenttisen varma, että joka kerta olen kuvan lisännyt. Voiko joku siepata kuvan itselleen niin, ettei alkuperäiseen paikkaan jää enää jälkeäkään kuvasta? Onkohan kenelläkään tietoa?

Toiseksi aioin kirjoittaa opiskelutekniikasta ja kuuntelutaidosta. Ainakin koulussa olen havainnut, että kuuntelutaito on ihan minimaalista. Oppilas saattaa luulla kuuntelevansa, mutta kun kontrolloin, hänellä ovatkin ajatukset olleet ihan muualla. Näenhän minä joka ikisen kasvoista, mitä siellä aivoissa tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Ei esimerkiksi osata kuunnella jo kysymystä sillä korvalla, että siinä on vastaus valmiina, sen kuin poimii.

Esim. jos kysytään saksaksi: "Mitä kerrotaan avohakkuista?" Ja vastaus kuuluisi esim. : "Latujen varrelle ehdotetaan 50 metrin kaistaletta metsää ja sen takana olisi avohakkuu", oppilas alkaa ihan oikein alun, mutta kysyy sitten, mitä avohakkuu on saksaksi. Juurihan se oli kysymyksessä, ja sitä paitsi laskin ihan huvikseni, että sana on esiintynyt kahden tunnin aikana yhteensä vähintään yhdeksän kertaa. Jos seuraa mukana ja kuuntelee, saattaa se hyvinkin jäädä jopa päähän.

Tämä ei nyt ollut tietenkään kuin yksi esimerkki. En tarkoita, että juuri tuo avohakkuu-sana nimenomaan niin tärkeä olisi, vaan puhun yleisperiaatteesta. Tai kirjan sivulla on vaikkapa Pohjoismaiden eri maat lueteltuina ja niiden perässä asukasmäärä. Pyydän oppilaita vuoron perään lukemaan asukasluvun ruotsiksi. Kun on jo viisi henkilöä lukenut ja päästään kuudenteen, saattaa tämä vielä ihmetellä, mitähän mahtaa olla tuhat ruotsiksi! Jos olisi kuunnellut edellisten lukemista, olisi sanan voinut siepata sieltä helpostikin.

Kaikissa oppimisstrategioissa painotetaan, että uuden asian muistaa helpommin, kun liittää sen jotenkin vanhaan, jo osaamaansa. Oppilaita esim. suututtaa aina, kun uuden luokan saatuani tiedustelen heidän vanhempiensa tai sisariensa nimiä. Luulevat minua uteliaaksi! Mutta mitä minä heidän suksulaisistaan välitän. Minun on vaikea muistaa nimiä, mutta kun osaan sijoittaa oppilaan jo johonkin tuttuun perheeseen ja entisiin oppilaisiin, muistan heti, kuka kukin on. Samalla tavalla kannattaa uusia sanoja opiskellessa yrittää katsoa, onko sanoissa jotain tuttua muista kielistä tai onko niissä jokin hauska piirre, josta ne muistaisi. Tai opiskelee sanat lauseissa.

Olen joskus teettänytkin oppilailla testin, jossa on ollut opeteltavana sanapareja. Esim. kissa-polkupyörä, kivi-kukka jne. Tällaisia pareja on ollut kymmenen. Kun ne on opeteltu, näytän pareista vain alkuosan, ja oppilaan pitää yrittää muistaa loppuosa. Yleensä arvatenkin menestys on huono. Kissalla ja polkupyörällähän nyt ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä keskenään. Mutta olen neuvonut, että yrittäisivät painaa mieliin mielikuvien avulla. Esim. Kissa ajaa polkupyörää, kivi on kukkien ympäröimä jne, ja nyt onnistuvat oppilaat melkein sataprosenttisesti. Eivätkä meinaa uskoa todeksi, että systeemi todella toimii. Kannattaa kokeilla.

Kuin lehmän häntä

Millaisia suomalaiset ovat? Tätähän me olemme aina kyselemässä ulkomaalaisilta, mutta olemmeko ottaneet onkeemme, jos olemme saaneet palautetta? Vai onko meille vain lausuttu kehuvia kohteliaisuuksia, jotka olemme ottaneet tosissamme ja tyytyväisinä porskutamme luullen, että Suomi on paras maa ja on lottovoitto asua täällä ja meillä ei ole byrokratiaa ja me otamme muut huomioon ja me olemme niin rehellisiä ja meillä on parhaat tulokset PISAssa ja mitä muuta kaikkea vielä.

Vaikka moni asia saattaa ollakin meillä hyvin, kannattaisi bisneksessä ja ulkomaalaisten kanssa muutenkin toimivien ehkä kaivaa se malka silmästään. Kannattaisi ottaa selvää, mitkä asiat eivät toimi kunnolla ja tehdä parannuksia. Haluaisin mainostaa mm. Pirjon blogia, jossa keikautetaan kaikki meidän itsetyytyväisyytemme aiheet nurin ja melko suorasukaisesti ilmaistaan, että suomalaiset ovat epärehellisiä, juoppoja, eivät kuuntele eivätkä ota huomioon toista, eivät pidä lupauksiaan jne. Eli kaikki ne hyveet, joista meitä on aina kiitetty ovat jossain vaiheessa kääntyneet nurin päin. Pirjolla tuntuu olevan paljon kokemusta ja näkemystä näistä asioista. Sitä paitsi hänellä on paljon mielenkiintoisia juttuja ja sattumuksia kerrottavana vuosienkin varrelta toimiessaan vientikonsulttina.

Mutta minähän en ihmettele yhtään, että suomalaiset ovat sellaisia. Jo 80-luvulla päivittelimme kollegoidemme kanssa, millaisia työntekijöitä mahtanee tulla tulevaisuudessa, kun työmoraali oppilaiden keskuudessa vain laski ja laski. Ja pakko sanoa, että alas päin meno ei ole pysähtynyt. Se jatkuu vielä valitettavasti, joten käsi sydämelle! Tästä ei hyvä seuraa. Mutta onko kukaan koskaan uskonut, mitä opettajat sanovat?

Sanottakoon vielä, etteivät tietenkään kaikki ihmiset ole välinpitämättömiä ja laiskoja, mutta selvää yleistä taantumusta on ollut havaittavissa kauan, kauan. Kun tuli oikein laiska sukupolvi valtaan, he keksivät, että juu, se onkin luterilaista moraalia, että pitää olla niin täsmällinen ja tunnollinen ja hyveellinen ja työteliäs. Johtopäätös oli, että heitettäköön sellainen moraali romukoppaan ja ruvettakoon vain nautiskelemaan ja oleilemaan, hoitakoon joku muu hommat.