Tällaista meemiä

Tällaisen kuvan kävin nappaamassa Ritan sivuilta, hän oli maininnut minutkin blogiluettelossa. Tackar så mycket.

Minusta on hauska askaroida kivojen ja erilaisten meemien parissa. Seuraavan uudenlaisen löysin Sirokon blogista. Vastaukset Wikipedian vasemmalta sivulta kohdasta: satunnainen artikkeli. Samalla kasvaa yleistietämys, kun löytää uusia asioita.
Ensin ajattelin, että näitä kysymyksiä on liikaa, puolet riittäisi, mutta kun tulee eteen kysymys ja napauttaa kohdasta satunnainen blogi, oikein jännittää, millainen vastaus sieltä tulee. Ja lopussa jopa ajattelee, että olisihan noita voinut olla enemmänkin! Kaikenlaisesta hömpötyksestä sitä ihminen innostuukin.

Mitä pelkäät?
Slow Flux on Steppenwolfin albumi vuodelta 1974. Minä pelkään jo tuota Steppenwolfia itseäänkin.

Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Suomettaren. Siitä riittäisi lukemista varmaan pitkäksikin aikaa. Varmaan kielikin sen verran vanhentunut, että tavatessa kuluu aika mukavasti.

Mitä haluaisit häälahjaksi?
Threshold RPG. Tällaista roolipeliä olen aina halunnut ja sitä olisi suunnattoman hauska pelata tuoreen aviomiehen kanssa.

Mitä palvot?
Deaf School. Kouluhan se on tietysti ollut minun ikuinen palvonnan kohde.

Mistä näet unta ensi yönä?
Homotheriumit eli sapelihammaskissat kun ovat kerran kuolleet sukupuuttoon, on niitä katsottava vain unissaan.

Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Teräsmiehen. Ostettavahan se olisi, ei kai sellaista enää muuten saisi.

Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan?
Sambialaisesta jalkapalloilijasta Chanda Mwabasta, joka asuu Rovaniemellä. Sen parempaa aihetta kirjaksi tuskin on.

Mitä keräilet?
Uumajansaame on uralilainen kieli. Mitä minä nyt muuta voisin keräilläkään kuin kieliä!

Mihin paras muistosi liittyy?
Ôru on kunta Valgamaalla Etelä-Virossa. Sitä muistoa ei saa pyyhityksi pois millään.

Turhin tietämäsi asia?
FSO Wars, puolalainen auto. Mitä ihmettä silläkin tekee?

Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
Alppikauriit. Niistähän voisi tietysti puhua vaikka aamusta iltaan.

Minkä asian parissa tulet työskentelemään/työskentelet ammatissasi?
Svenska yrkeshögskolan. Ei voi olla totta! Kohtalon ivaa! Minut on siis sidottu ikuisiksi ajoiksi kouluihin ja oppilaisiin, jopa virtuaalielämässä.

Mikä saa sinut aina nauramaan?
Equal Dreams on vuonna 2008 avattu suomalainen musiikin markkinapaikka. Siellä artistit saavat hinnoitella musiikkinsa itse. Johan sellainen nyt naurattaa!

Entä itkemään?
Vihtori Huhta, joka oli suomalainen toimittaja ja kansanedustaja. Mikäs sen murheellisempaa.

Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Kanneljärven kirkko. Siinä se vain oli silmien edessä.

Mitä sinulla on taskuissasi?
Goat on kuvitteellinen hahmo Megas XLR-animaatiossa. Kaiket päivät kuljen se taskussani.

Mikä voisi korvata sinut ilman että kukaan huomaisi?
Craig David, eipä ole sekään häävi laulaja, jos minut korvaisi eikä kukaan mitään edes huomaisi.

Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
The Extremist. No just joo.

Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Osmiumtetroksidi, erittäin myrkyllinen kemiallinen yhdiste. Pelkääköhän jälkipolvi, että minä muutoin vielä haudastakin nousen.

Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Kuopion klassillinen lukio. Olenko kouluaddiktoitunut, kun pitää yöpöydän laatikossakin kouluun liittyvää olla.

Mitä rakastat eniten maailmassa?
Rakastan minuutteja. Pitemmässä ajassahan ehtii jo pitkästyä.

Mistä aiheesta tekisit kappaleen Euroviisuihin?
Vol.4 on Black Sabbatin albumi, mutta minä tietysti tekisin siitä paremman version.

Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Daley Thompson, entinen olympiavoittaja. Hän vain seisoo siellä.

Mikä sinä todella olet?
Álvaro Colom, guatemalalainen poliitikko. Ettekö arvanneet, että Kirlah on vain nimimerkki!

Kekri-halloween

Vaihtelua syksyn harmauteen ja murheeseen toi halloween-päivä. Monet yläkoulun oppilaat ja opettajat olivat pukeutuneet päivän vaatimalla tavalla. Opettajainhuoneessa oli hyvää syötävääkin ja värikästä boolia, halloweenin mukaan tietysti karmea käsi uiskenteli juomassa ja valtavan kokoiset muurahaiset juoksentelivat lautasilla. Tuo käsi on hyvin pesty kumihanska, jonne on laitettu vettä, ja sen jälkeen pakastettu. Näin se pitää samalla myös juoman kylmänä.

Olin ehdottanut, että juhlaa nimitettäisiin kekriksi, koska se on suomalainen perinne ja itse asiassa vastaa amerikkalaista halloweenhapatusta, ja jota on vietetty aina näihin samoihin aikoihin. Mutta oppilaat olivat halunneet nimenomaan, että sen pitää olla halloween.
Paikkakunnalla on vanha perinne, että neljä kertaa vuodessa on markkinat torilla, ja yhdet niistä markkinoista on juuri nämä pyhäinpäivän tienoilla järjestettävät kekrimarkkinat. Perinteisesti oppilaat pääsevät ruokatunnin tienoilla markkinoilla käymään.
Iltapäivällä viimeisellä tunnilla oli oppilaille järjestetty halloween-ohjelmaa keskusradion kautta.

Kuvassa selin oleva opettaja on abien ryhmäohjaaja ja hän on juuri saanut abipaidan, jollaisen kaikki abitkin ovat hankkineet.

Pikkumurheita

Heräsin yöllä kaameaan päänsärkyyn. Heitin tabletin naamaan ja heräsin viideltä uudelleen, kun entisen tabletin vaikutus loppui. Arvelin, että nyt on sikainfluenssa iskenyt minuun. Mutta päivän mittaan vähitellen on olo tullut hieman paremmaksi, ja tuntuu, että särky onkin onneksi vain tavallinen migreeni. Enpä olisi vielä ikinä uskonut, että olen onnellinen migreenistä. Taas yksi esimerkki siitä, miten kaikki todellakin on suhteellista tässä maailmassa.

Päänsäryn lisäksi koulussa on muutenkin ollut vähän apea tunnelma. Apeutta on koko syksyn lisännyt suuri epätietoisuus siitä, otetaanko lukion ykköselle ensi syksynä vielä uudet oppilaat vai ei. Todennäköisesti otetaan, mutta kun lehtiin on päässyt jo monenlaista tietoa, paniikki ruokkii itse itseään. Toinen suuri kysymys on, liitetäänkö kunta johonkin toiseen kuntaan tai kaupunkiin, ja jos liitetään, liitetäänkö se kokonaisuudessaan samaan vai paloitellaanko kunta usealle eri taholle. Ja jos ja kun kuntaliitos tulee, milloin se mahdollisesti toteutuu.

Saimme heti syysloman jälkeen tietää myös, että rehtori on saanut paikan muualta ja jättää meidät joululta. Juuri ovat neuvottelut käynnissä ala- ja yläkoulun muuttamisesta yhtenäiskouluksi, rehtorijärjestelyt kesken ja tämä nyt lisäksi. Alkaa taas kauhea ruljanssi rehtorin etsimisessä.

Sitä paitsi rehtori on parastaikaa isyyslomalla, ja kiireellisiä tehtäviä hoitamaan määrätty opettaja on ihan stressaantunut, kun omia tuntejakin sattuu olemaan tavallista runsaammin juuri tässä jaksossa. Ja sitten joku ope ilmoittaa viime tipassa, että hänen on haettava vaimo sairaalasta leikkauksesta, ja ope itse ei tule kouluun pariin päivään, joten tarvitaan joku sijaistamaan, ja sijaisrehtori repii hiuksiaan. Mistä niitä sijaisia tällaisella paikkakunnalla niin vain on saatavissa. Useimmitenhan kaikki kaatuu sitten muiden opettajien niskaan. Ja jos ei ole omaa oppiainetta, ei sitä osaa edes opettaa, joten sen kun vain vähän kekkuloi luokan edessä, ja oppilaat villiintyvät ja hohhoijaa taas jälleen kerran tätä ihmisen eloa.
Ei tässä ainakaan päänsärky paranemaan pääse.

Vaan olisiko niin, että asiat voisivat olla vieläkin pahemmin. Jos vaikka sikainfluenssa iskee jossain vaiheessa kouluun, voivat nuo murheet ja huolet tuntuakin pieniltä.

Turkissa puhutaan turskaa

Eilen johdimme ruotsintunnilla kansallisuuksien ja maiden nimistä maan kielen nimiä ruotsiksi. Kun tuli maa Turkki, Turkiet, sanoi oppilas kieleksi turska. Tosi hauska ja mukava keksintö. Tulihan siihen selityskin, miksi näin: Jos kerran Puolasta tulee Polen - polska, niin Turkin kieli on sitten Turkiet - turska. (oikeasti muuten turkiska).

Tuo turska johti ajatukseni saksalaiseen ystävääni, jonka sukunimi on Frisch (tuores, raikas). Hän asuu yhdessä miehen kanssa, j0nka nimi on Dorsch (=turska). Ja heidän luona käydessä minua aina hymyilyttää, kun ajattelen, että heillä on tarjolla tuoretta turskaa. Ovikilvessähän lukee: Frisch, Dorsch.

150 vuotta sitten

Ostin kirjamessuilta myös Suomen Kirjallisuuden Seuran julkaiseman kirjan Kuvauksia Suomesta (Tammer-Paino Oy 2007). Se on pietarilaisen Aleksandr Miljukovin kirjoittama kuvaus Suomen-matkoista vuosina 1851 ja 1852. Minua kiinnosti kovasti, miten ulkomaalainen on nähnyt Suomen ja suomalaiset 150 vuotta sitten.

Matka taittuu parin ystävän kanssa hevosella kestikievarilta toiselle. Matkakohteina ensin itäinen ja toisella kerralla läntinen Suomi. Savossa on kuulemma parhaat rattaat, niissä on hyvä jousitus, paitsi Mikkelissä ja Imatralla on kaameaa matkantekoa karmeissa laatikoissa.

Heti Suomen puolelle tultua kirjoittajaa ihmetyttää, miten sunnuntaina kirkkoon mennessä venettä soutavat vain naiset, kun sen sijaan "kavaljeerit istuivat veneissä täysin toimettomina". Moneen otteeseen tulee kuvatuksi myös kansanluonne: suomalaiset ovat erittäin rehellisiä ja "järkkymättömän rauhallisia". Ulkonäön kuvaaminen ei kuitenkaan tee meille oikeutta, suomalaiset kuvataan rumiksi: "...joka askelella näimme kasvonpiirteitä, jotka loistavasti vahvistivat jo keskiajalla koko Euroopassa vakiintunutta käsitystä suomalaisten harjoittamasta noituudesta ja velhoudesta". Vaatetus on usein ryysyistä ja repaleista, ja mikäli näin ei ole, se mainitaan erikseen.

Maisemat ovat komeat, neitseelliset. Huomiotani herätti, että graniittikalliot mainittiin kymmeniä kertoja kirjan sivuilla. Kaikkialla vallitsee rikkumaton hiljaisuus. Ihmiskäden jälkiä ei näy juuri missään. Kaupungit ovat harmaita, ankeita, ihmiset "lymyilevät" jossain sisätiloissa. Kyliä ei ole kuten Venäjällä, ihmiset asuvat hajallaan kaukana naapureista. Kirjoittaja huomioi myös, että havuja ja olkia käytetään usein lattioilla ja koristeina. Hän mainitsee sellaisenkin asian, että suomalaiset nukkuvat mielellään samassa paikassa (=sängyssä), eivät lattioilla tai penkin alla!

Jo tuolloin on näköjään matkustavaisilla ollut into ostaa paikallisia erikoisia tuotteita. Kirjoittaja halusi ostaa mm. kuuluisaa suomalaista mesimarjalikööriä, Viipurin rinkeliä tai Tornion kuuluisia poronnahkasormikkaita. Mutta mitään ei ollut saatavilla. Kaikista sanottiin, että parasta ostaa Pietarista. Ovat siis maamme parhaat tuotteet menneet vientiin!

Toisen matkansa aikana Miljukov tutustui myös säätyläisperheeseen. Isäntä oli syntyjään puolalainen ja puhui venäjää ja suomea. Hänen vaimonsa puhui ruotsia ja ymmärsi vähän venäjää ja sekoitti näitä toisiinsa. Lapset puhuivat hoitajansa kanssa ruotsia ja palvelijoiden kanssa suomea. Isä puhui tyttärensä kanssa lastenhoitajan välityksellä ja perheen äiti antoi palvelijattarelle ohjeet pienen poikansa välityksellä.
Tällainen kielten sekoitus ei ollut harvinaista suomalaisissa säätyläisperheissä.
Ruotsin vallan aikaa kehutaan siinä mielessä, että sieltä on tullut sivistystä tavalliselle kansalle.

Kirjassa taitetaan kestikievareiden väli melko nopeasti, välimatkoilta ei ole juuri kertomista, maisemat toistuvat suunnilleen samankaltaisina, vaikkakin kirjoittaja on erittäin innostunut maisemistakin. Sattumuksiakin on matkan varrella. Mm. Savitaipaleella he tapaavat englantilaisen eksyneen miehen, mies on alun perin matkalla Kyröskoskelle. Hän on kulkenut muutaman päivän kestikievarilta toiselle tietämättä missä päin Suomea on, sillä kukaan ei osaa selittää hänelle paikkakuntaa, eikä hänellä ole uutta karttaa kadonneen tilalle. Englantilainen lyöttäytyy venäläisten matkaan, vaikka ei näilläkään ole yhteistä kieltä, mutta sentään jotenkin tulevat juttuun. Vasta Imatralla englantilainen eroaa Miljukovin seurueesta löydettyään maanmiehiään.

Kertomus kirjassa soljuu sujuvasti ja mielenkiintoisesti. Suurin osahan näistä asioista on meille ennestään tuttuja historiankirjojen välittäminä. Mutta tällaisen matkakertomuksen kautta kokee lukijakin jotenkin kuin omakohtaisesti tuon ajan elämäntyylin. Ei yhtään houkuttele lähteä tästä hevosella kaupunkiin, mihin matkaan tuolloin meni kokonainen päivä. Nyt ajaa hurautamme sen matkan tunnissa ja kiukuttelemme silti, miten hidasta matkanteko on!

Ongelma blogissa

Minun blogissani on ilmennyt kumma ongelma.
Aiemmin, kun tulin blogini kirjoitustilaan, näin kirjoitustilan yläreunassa painikkeen, josta voi valita tekstille eri värejä tai saattoi muuttaa tekstin kokoa. Jos liitti kuvan, se näkyi kuvana kirjoitustilassa.

Mutta muutama päivä sitten kaikki muuttui.
Nyt ei ole enää noita mainitsemiani painikkeita. Ja jos liitän kuvan, näkyy se vain pitkänä koodilitaniana. Jos liittää monta kuvaa ja haluaakin siirrellä niitä, pitää olla tarkkana, että kopioi oikean koodin ja että koodin kaikki merkit tulevat mukaan, koska ei ole tietoa, mistä kuvasta on kyse.

Samanlainen ongelma oli entisissä blogeissani, mutta kun perustin nämä uudet uusin käyttäjätunnuksin, olin ihmeissäni, että kas, onko bloggerissa uusi versio, kun saa jo kirjoittaessaan nähdä, minkä kuvan on liittämässä ja voi muuttaa värejäkin.

Nyt kysynkin, onko muilla samaa ongelmaa? Miten näin on päässyt käymään, ja pääseekö tästä takaisin entiseen olotilaan? Onko kenelläkään tietoa?

Upeaa

Ystäväni kysyi minulta taannoin:
-Lähdetkö kuuntelemaan konserttia, siellä esiintyy veljeni näköinen mies?
-Kuulostaa mielenkiintoiselta, pitäähän sinun veljen näköistä miestä lähteä kuuntelemaan. Mutta kunhan ei vain ole mitään jazzia eikä hoilaamassa mikään särisevä- tai mädäntynytääninen tyyppi.
-Ei ole sellainen. On komea ääni ja komea mies.
-No sellaista voi kyllä lähteä kuuntelemaan ja katselemaan.

Niin hommasimme liput jo kuukausi sitten, ja jotenkin kummasti minulta oli jäänyt kuulematta laulajan nimi, lieneekö sitä minulle sanottukaan. Aina kun joku kysyi, kuka laulaja on, ei minulla ollut lippua käsillä, ja hieman kummastellen katsoivat, että yks menee konserttiin eikä tiedä kuka siellä on esiintymässä.

Illalla sitten oli se tilaisuus. Jo alkuunsa oli käydä köpelösti. Konsertti oli Mikkelin Mikaelissa ja lähdimme matkaan hyvissä ajoin. Kun olimme ajaneet kymmenen kilometriä, huomasi ystävä, että hänellä ei ollutkaan kukkaroa mukana, eikä näin ollen lippuakaan! Voi jee, ei kun täyskäännös takaisin tuhatta ja sataa tihkusateessa ja säkkipimeässä ja mutkaisella ja mäkisellä tiellä. Siinä kaahattiin jotkut vammaisetkin nurin, mutta ihan ajoissa kerettiin.

Ja hyvä että ehdittiin. Niin oli upea ja komea ja ihana ja seksikäs ja mahtava, sekä ääni että mies. Ai niin, esiintyihän siellä Heikki Helakin.
Jaa että kuka se varsinainen laulaja oli? - Pentti Hietanen.

Sarkasmia ja viljajuna Siperiasta

Kävivätpä "syrjässä asuvat" Helsingin kirjamessuilla. Kuunneltiin useitakin kirjailijoita. Kaari Utrio sätti itseään, että oli mennyt lausumaan vanhuksille annettavista pillereistä lauseen, joka on irrotettu alkuperäisestä yhteydestä ja käännetty väärin päin. Suomessa kun ei ymmärretä sarkasmia ja ironista puhetapaa, kaikki sanominen otetaan tosissaan. Meillä ei ole sellaiseen perinteitä. Toisaalta Utrio oli tyytyväinen, että oli tullut sellaisen sammakon suustaan päästäneeksi, nyt saatiin julkisuudessa ainakin aikaan keskustelua vanhustenhoidosta. Toivon mukaan myös ryhdytään toimenpiteisiin eikä vain keskustella.

Arvi Lind esitteli omaa kirjaansa suomen oikeinkirjoituksesta. Kirja tuntuu sopivan hyvin jokamiehen kielenkäyttöoppaaksi. En kuitenkaan ostanut, minulla noita kielikirjoja on hyllyssä jo muutenkin. Arvi Lind tuntuu olevan hyvin sanavalmiskin ja pisti väliin huumoriakin sattumuksista. Kerrankin oli joku tuntematon kysynyt häneltä: "Mitä sinä teet päätyöksesi sen lisäksi, että käyt lukemassa iltaisin puoli tuntia uutisia?"

Yrjö Jylhä oli aiheena Panu Rajalalla eräässä nurkkauksessa. Yrjö Jylhän nimi on jo niin jylhä ja ylväs, että hänen runojaan avaa jo etukäteen vavisten. Mutta raadollista on ihmisen elämä. Hänen avioliittonsa ei ollut kovin onnistunut, vaimo osoittautui huonoksi, ja Jylhä sai vaimoltaan sukupuolitaudin.

Antti Tuuri on kirjoittanut kirjan suomalaisten kuljettamasta Suuresta viljajunasta Siperiasta. Pitänee hankkia sekin kirja. Nähtiinhän messuilla Virpi Hämeen-Anttila, Jari Tervo, Riitta Väisänenkin ja vaikka keitä muita. Kävellyksi tuli kilometrikaupalla ja ostettavaa olisi ollut vaikka kuinka. Eräs ystävä antoi hyviä neuvoja jo etukäteen messuille lähtiessäni: "Tee etukäteen päätös, että ostat vain pari uutuuskirjaa ja pari kirjaa antikvariaatista. Vuorottele luentojen kuunteluiden ja kävelyn kanssa jne". Mutta en tullut noudattaneeksi kaikkia neuvoja ja sittenpähän sai kärsiä jalkojen väsähtämisestä. Mutta ostinpa vanhan lampaankasvatuksen kirjankin. Sitten kun tulevat "ne huonot ajat", opettelen pitämään lampaita ja elän lampaanhoidolla. (Tämäkin on nyt sitä ironiaa, jota Kaari Utrion mukaan suomalaiset eivät ymmärrä).