Juhannus

Onneksi oli edes kaksi kaunista ja lämmintä päivää juhannuksena, tänään sataa jo oikein urakalla. Suurin osa juhannusvieraista lähti jo pois, mutta jäipähän kuvia tämänkin juhannuksen tekemisistä. Ja kun väittävät, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä teille tavaamista sadepäiväksi.

Puumalan ja Ruokolahden rajalla keskellä korpea on ns. Kumma kivi. Outoa, miten kivi on pysynyt toisen kiven päällä iät ja ajat. Kummalle kivelle menee oikein viitoitettu polku.

Puolen kilometrin päässä Kummaltakiveltä on ns. Sammalsilta. Sinnekin johtaa viitoitettu polku.

Tämä on kotimaamme

Tässä kuva eteläavolaiselta pellolta. En muista että olisin kovin usein tämän suurempia peltoaukeita täällä nähnyt. Aina on metsää, metsää ja jos se jostain syystä loppuu, on edessä järvi. Ei mahdu tänne juuri peltoja. Peltopläntit ovat pieniä ja kivisiä, usein myös mäkisiä eli toisin sanoen vaikeasti viljeltäviä. Joka kevät pellot on kivettävä. Ei siis tarkoita, että pelloille laitettaisiin lisää kiviä vaan niitä kerätään sieltä pois. Kynnön ja äestyksen jälkeen tulee aina lisää ja lisää. Ja on täälläkin latoja!

Kun olin juuri alkukuusta syntyperäisen savolaisen kanssa Pohjanmaalla, kaveri huokaili koko ajan, miten Pohjanmaalla on mukava viljellä tasaisia peltoja, joissa ei kaikki aika mene kivien keruuseen. Mutta ei hän sittenkään ollut oikein varma, olisiko aukeilla alueilla kiva asua. Hänestä oli nimittäin kurjaa ajatella, että ei pääsisi vihollista piiloon! Kun minusta sen sijaan on tukalaa asua täällä metsäisellä alueella, kun ei vihollista näe ajoissa!

Tämä kuva on Pohjanmaalta, Sulvalta. Ei ihan horisonttiin ulotu pellot, mutta joissakin paikoin ei juuri toisinkaan. Pohjanmaalta en muista sellaista paikkaa, jossa ei olisi näkyvissä metsän sahareunaa taivasta vasten, ainakin viimeistään ihan horisontissa. Sisareni kertoi, kuinka hän pienenä Pohjanmaalla luuli maailman olevan pyöreän laatan, jossa on sahalaitaiset laidat. Minä puolestani olen kotipihassa pyörähtänyt kantapääni varassa ja ihmetellyt, miten maailmassa voi olla paljon metsää. Katsoi mihin suuntaan vain, aina on lähellä tai kaukana metsän sahalaita näkyvissä. Eipä arvattu kumpikaan, että itse asiassa asumme vähämetsäisellä alueella.

Poikkeavatko nuo maisemat nyt niin kovin paljoa toisistaan. Samaa Suomea kumminkin.

Tietokoneiden alkuajoilta

Nyt aion päästä helpolla kirjoittamisen suhteen ja vastailla valmiisiin kysymyksiin, jotka nappasin K50-blogista. Kysymyksiä oli 11, mutta innostuin muisteloista niin, että pakko jättää loput kysymykset toiseen kertaan.

1. Ensimmäinen muistosi internetistä?
En tarkkaan muista internetin tulon hetkeä, mutta joskus 90-luvun alusta muistan (vai olisiko ollut jo aiemmin?), kuinka opettajainhuoneen takana olevassa pienessä kopissa oli internetyhteys. Sitä kävimme aina välillä katsomassa. Oli jotenkin ylellistä, miten näytöllä välkkyi ensimmäisenä kaikenlaisia mainoksia. Oli kiva syöttää vaikka mikä hakusana, ja aina tuli jotain kivaa ja ihmeellistä. Hakukoneista muistan Alta vistan ja Yahoon.

 Olin innostunut, kun havaitsin, että jipii, netistähän saan vaikka mitä opetusmateriaalia oppilaille. Muistan vieläkin, miten innolla tulostin heille esim. saksalaisten pääsiäisestä tekstin. Ja saksalaiset pääsiäispuput sivustolla ovat jääneet mieleen. Materiaali netissä oli paljon laadukkaampaa kuin nykyään ja sitähän oli vähemmän. Nykyään on tosi työlästä etsiä mitään, kun himphamppua ja jopa epäluotettavaa tietoa on niin paljon.

Minulle on jäänyt myös elävästi mieleen, kuinka kansalaisopiston rehtori tuli viereisestä talosta portailla vastaan ja intoa puhkuen kertoi, kuinka hän oli juuri lähettänyt meille sähköpostia. Katsoimme koneelta ja toden totta, siellä oli häneltä postia! Mutta ihmettelimme vain, mihin sähköpostia tarvitaan, kun hän pääsee pihan yli muutenkin meille kertomaan asiansa!


2. Oliko tietokone käytössäsi ennen nettiä?

Kyllä oli koulussa. Jo 80-luvulla meidät kaikki opet pantiin kesäkuun koko eka viikoksi koulutukseen, jolla opettelimme tekstinkäsittelyä. Nuoriso älköön naurako. Ei se ollut silloin yhtä helppoa kuin nyt, jolloin yhdellä napin painalluksella tai hiirennapautuksella tapahtuu jotain. Ei ollut hiirtä ja jo pelkkään kursorin siirtoon tarvittiin painaa ctrl+jotain +jotain. Jos halusi pyyhkiä pois väärän sanan tai kirjaimen, piti taas painaa ctrl+jotain+jotain. Ja tietokoneen yläpuolella oli valtava koodiluettelo, josta katsottiin oikeat ctrl+painallukset.

Mutta tuntui tosi ihanalta, että ylipäätään sai näkymättömiin virheensä. Tuntui suurelta edistykseltä entiseen tavalliseen kirjoituskoneeseen verrattuna, jolloin virheet joko peitettiin x-kirjaimella tai hienosti saatiin piiloon laittamalla päälle erityinen paperi, johon lyömällä saman virheen saatiin tekstiin jäämään valkoista peittävää jauhetta.

3. Mihin sitä tarvitsit?
 Pakko kertoa ensimmäisten tietokoneitten tulokin kouluun. Oli 20 asteen pakkanen, ja rekkakuski oli tuonut tietokoneet koulun pihalle ulkosalle silloin, kun koulussa ei ollut ketään. Siellä ulkona koneet värjöttelivät ainakin vuorokauden. Ne olivat isoja pöytiä, joiden keskellä kirjan kokoinen tietokonenäyttö, jonka sai taitetuksi pöydän sisään niin, että pöydän pinta oli tasainen ja sitä voi käyttää normaalina pöytänä.
Ja opettajat taas kurssille koneen käyttöopetusta saamaan. Koneilla ainakin minun aineissani oppilaat tekivät lähinnä valmiita kielioppi- tai sanastotehtäviä. Oppilaat tykkäsivät, sillä koneilla opiskelu oli jotain uutta ja hienoa.

En ehkä näillä oppilaskoneilla, mutta opehuoneen hieman uudemmalla koneella kirjoitin kokeita eli tietokone oli lähinnä kirjoituskoneen korvike.
Ai nyt vasta muistankin, että jossain vaiheessa keksin, että minun pitää saada omakin tietokone, mutta että en tavitse sitä muuhun kuin kirjoittamiseen. Niinpä ostin pelkän tekstinkäsittelylaitteen, jolla kirjoitin tosi paljon kaikenlaista. Vasta vuonna -95 ostin oikean tietokoneen nettiyhteyksineen ja annoin tekstinkäsittelylaitteen äidilleni, joka innostui valtavasti sen suomista mahdollisuuksista tallentaa sukututkimustuloksia.

4. Oletko rakentanut kotisivuja HTML-koodauksella?
En. Silloin kauan sitten meitä opeja istui taas pari lauantaipäivää sellaisenkin asian kurssilla, mutta ei sitten kai kukaan tehnyt omia sivuja. Ellei ehkä ATK-opettaja.

Kesä on virallisestikin avattu

Kesä on sitten virallisestikin tullut, kun kerran lauantaina oli satamassa kesäkauden avajaiset ja markkinatkin. Minusta turhaan pitkitetään kaikenlaisten putiikkien ja kohteiden avaamista. Jos olisi varemmin kaikki auki, turistikin alkaisi liikkua aiemmin ja saataisiin kesää vähän pidennetyksi. Se on tietysti kaksipiippuinen juttu. Turistin ei kannata vielä toukokuussa tai kesäkuun alussa minnekään lähteä, kun mikään paikka ei ole auki. Ja toisaalta mitään ei kannata pitää auki kun ei ole turisteja!

Lähdimme mekin markkinoille tavataksemme tuttavia ja aistiaksemme sen leppoisan kesätunnelman. Ja olihan siellä molempia. Kesässä viehättää eniten se, että ihmiset ovat joutilaan tuntuisia, ei kenelläkään kiirettä. Kojumyyjät ovat tuttavallisia kuin vanhat tutut, vaikkei heitä ole ikinä ennen tavannutkaan. Paitsi että yksikin haisi jo kilometrin päähän viinalle ja kävi baarissa juomassa lisää Koskenkorvaa. Olisiko muuten uskaltanut asiakkaille mitään puhuakaan.

Sataman läheisyyteen avattiin myös uusi kesäkahvila. Nimeksi tuli Soroppi. Ei tullut heti mieleen, miksi kahvila sellaisen nimen on saanut. Mutta Tavvaa savvoo -sanakirjasta katsomalla ilmeni, että on kyse kahvista, sumpista. Sanakirjan mukaan  olisi kyseessä laihanpuoleinen kahvi, mutta siitä en iljennyt omistajille mainita, kun paikalliset tuntuvat käsittävän soropilla kahvia ihan yleisesti. Oli miten oli, hyvää oli kahvi ja leipomukset maukkaita, kupit ja tarjottimet kauniit kesäkukkaiset ja tunnelma viihtyisä. Onnea ja menestystä kesäkahvilalle!

Näytelmiä mattorannalla

 Kuka väittää, että matonpesu olisi tylsää. Joka kerta tapahtuu jotain jännää. Nytkin valtava rahtialus lipui ohi, rinnalla kulkee punainen luotsivene, ja "lennossa" vaihtuu luotsi laivalle. Tässä salmessa syväväylä on niin kapea, että joskus on niin kova tungos, että hyvä että kaikki mahtuvat kulkemaan. Nytkin joku huviveneilijä on jäädä jalkoihin.

Mutta luotsi pääsee onnellisesti laivalle, ja tässä punainen luotsivene on jo palaamassa omaan laituriinsa toisen luotsiveneen rinnalle.

Eikä aika käynyt pitkäksi muutenkaan. Melkein alkoi harmittaa, että ei tullut kuin pari mattoa kerralla mukaan. Mukava tavata tuttuja rannalla. Altaat ovat koko ajan varattuja, ja pesijät vaihtuvat. Nyt oli pari miestäkin pesemässä, ja eräs vanhempi rouva mainitsikin, että ei ennen olisi tullut kuuloonkaan, että miehet mattoja pesisivät. Ainakin täällä Savossa se on ollut "akkojen" hommaa. Ja kun miehet ovat joutuneet nyt tähänkin työhön ryhtymään, myöntävät, että kyllä se on tosi raskasta työtä.

Rannalla ollut eräs pesijämies sanoikin, että kyllähän näitä mattoja pesee, mutta ikkunanpesu on hänestä niin karmeata, että sen hän jättää muille. Joo, onko niin, että miehet valikoivat vain sen, mikä tuntuu mukavalta, ja naiset joutuvat tekemään loput halusivat tai ei.
Vaan luulen, että nykyään työt valikoituvat perheissä sen mukaan, keneltä se parhaiten kulloinkin luonnistuu.

Ja kiva on tavata eteläsuomalaisia kesämökkiläisiäkin, joihin ei yleensä muuten pääse tutustumaan. Vaihtelu virkistää tältäkin osin. Ja hyvä että ehdin pestä olenkaan koko mattoja, sillä linnuillakin oli menossa kaikenlaisia näytelmiä.

Varoituksen sanoja

Aioin mennä mattoja pesemään, mutta pesualtaisiin ei tullut vettä. Kunta pitää nimittäin rannalla yllä matonpesualtaita, joihin saadaan järvestä vesi. Pumppu oli rikki. Vasta tänään tai huomenna tulee uusi pumppu.

Niinpä minulla on ollut aikaa perustaa uusi blogi, johon laitan kaikenlaisia luontokuvia. Mutta varoitus: lukijan täytyy ottaa huomioon, että minulla on intoa enemmän kuin taitoa, ja minulle tilanteisiin liittyvä tarina on useimmiten tärkeämpi kuin kuvan taiteellisuus.

Minulta näyttää puuttuvan myös itsekritiikki, sillä mukana voi olla kaikenlaisia heilahtaneita, pimeitä, valottuneita ja epäselviäkin kuvia. Mutta koska eläinten kuvaaminen on kovin haasteellista, olen onnellinen, jos ylipäätään ehdin laukaista kameran ennen kuin otus on kameran ulkopuolella. Kasvit pysyvät paikallaan, mutta nekin on kuvattu useimmiten väärästä suunnasta, väärään aikaa ja väärässä valossa. Mutta jos kaiken tämän kestää, voi vilkaista blogista, mitä linssin eteen on sattunut jäämään.

Nähtävyyksiä ja ostoksia

 Kolme päivää tiivistä turismia Etelä-Pohjanmaalle kaverin kanssa on takana. Oli sovittu jo etukäteen, että tämä ei ole tällä kertaa mikään sukulaisvierailu, mutta heti Saarijärvellä tuli vastaan ylläolevia  alkuasukkaita, jotka kutsuivat tutustumaan kyläänsä. Myös Julmat lammet tulivat tutuiksi.

Lapualla suunnistimme  Vanhan Paukun alueelle, jossa oli kauppoja ja putiikkeja, mutta koska olimme paikalla vasta illalla, olivat paikat jo suurimmaksi osaksi kiinni. Laukkukaupan setää varmaan kiukutti, kun piti keskeyttää jenkkikassien teko meidän takiamme, emmekä kumminkaan ostaneet mitään. Olisi varmaan sittenkin kannattanut mennä Lapuan sijasta Kuortaneen kautta ja tutustua Soile Yli-Mäyryn taiteeseen. Hän on valtavan suosittu ulkomailla, mutta kuulemani mukaan eivät suomalaiset oikein piittaa tästä taiteesta. "Kaikkia ryökälehiä sitä taiteena piretähänkin", sanovat jotkut.

Seinäjoella otimme äidin oppaaksi Törnävän idylliselle alueelle, mutta hän ajatti meidät ensin harhaan ja sitten perillä vielä väitti, että "emmoo käyny täälä koskaan!" Heräsi kumminkin siinä vaiheessa, kun Lakeuden Ristin sijasta alkoi näkyä Munakan lakeuksia.

 Törnävällä oli juuri kesäteatterin harjoitukset menossa ja alkoi harmittaa, että olemme näin aikaisin kesäkuussa liikkeellä, ettei ollut vielä näytäntöjä, olisi nähty Häjyt. Vaikka sisko kyllä mainitsi, että niitähän nyt näkee kotonakin joka päivä.

Vielä enemmän alkoi harmittaa väärä ajoitus, sillä Ilmajoen Musiikkijuhlilla olisi nähty Taipaleenjoki-ooppera. Ylläolevat mielenkiintoiset lavasteet ovat juuri Ilmajoelta. Ei ollut kuin päivästä parista kiinni, ettemme nähneet sitäkään esitystä. Noiden molempien paikkakuntien kesäteatterin viehättävyyttä lisää se, että näyttämö on joen rannalla.

Närpiössä viehättävät edelleenkin 150 jäljellä olevaa kirkkotallia, mutta minun tuuriani, että paikkakunnalla käydessä aina sataa lunta tai sitten on sumua, että maisema on aina utuinen. Sumua oli myös Kaskisissa. Kaupunki vaikutti aavemaiselta sumun vuoksi, mutta myös siksi, että siellä ei ollut juuri ihmisiä - niin kuin en ole nähnyt niitä siellä koskaan ennenkään!
Lounas meren rannalla entisen hiihtäjän Arto Koiviston lounasravintolassa Sininen hetki oli kuitenkin mitä maukkain ja isäntä ja tunnelma mitä miellyttävin.

Oli hyvä idea luopua periaatteesta, ettei sukulaisia tavata ollenkaan tällä matkalla. Haimme Kristiinankaupungissa oppaaksemme 88-vuotiaan tätini ja hän olikin mitä parhain kaupungin esittelijä. Hän vain tahtoi jäädä aina joka paikkaan suustaan kiinni tavatessaan tuttaviaan. Kristiinankaupungin nähtävyyksistä mainitaan aina Kissanpiiskaajan kuja (yllä), vaikkei se sinänsä ole mitenkään ihmeellinen. Mutta siellä kerrotaan olleen aikoinaan erityisen paljon kissoja. kai niitä sitten on pitänyt piiskatakin pois jaloista pyörimästä.

Kristiinankaupungissa olen yrittänyt monesti päästä Ulrika Eleonoran kirkkoonkin. Mitä vaikeampi jotain on saavuttaa, sitä mielenkiintoisempaa siitä tulee. Tällä kertaa tärppäsi! Ja kirkko olikin kivan näköinen. Huomaa kuvassa istuinpenkkien edessä laitojen päällä jäätelötötterön näköiset kynttilänpidikkeet! Pidikkeitä on rivillä aina tasaisin välein, ja on täytynyt olla tosi kaunista ennen vanhaan, kun koko kirkko on loistanut rivissä olevien kynttilöiden valossa.

Vanhan Vaasan linnanraunioilla oli nuoriso (?) pitänyt kekkereitään ja jättänyt valtavan läjän tyhjiä oluttölkkejä pirin pärin ympäriinsä. Irrotin tölkeistä klipsit ja teen niistä ensi syksynä kukkaroita. Vaasassa kiersimme ympyrää kuin pässi narussa. Yksisuuntaiset kadut pienissä kaupungeissa ovat vihoviimeisiä. Tutustuimme kuitenkin onneksi myös Raippaluodon siltaan (kuvassa). Se on tällä hetkellä Suomen pisin, ja aivan järkyttävän komea.

Sillalla oli valtavasti ihmisiä onkimassa! Sain tietää, että onkiminen sillalta on tullut jo ongelmaksi, ei tieliikenteelle vaan vesiliikenteelle. Siimat saattavat takertua veneiden potkureihin jne.
Sillan kupeessa olevassa ravintolassa söimme hienon lounaan ja jatkoimme matkaa Laihian Nuukuuren museolle. Mutta eipä siellä ollut kukaan avaamassa ovia, on todella nuukuus huipussaan!

Isossakyrössä piti katsastaa kaikki tutut ja tuntemattomat nurkat. Vanhassakirkossa opastyttö kyseli, onko meillä mitään kysyttävää. Mitäs meillä, kirkkohan on minulle tutumpi kuin nykyiset taskuni. Olimme säästäneet museokäynnit Isoonkyröön, sillä kotiseutumuseo siellä on yksi parhaita, mutta eihän se tietysti auki ollut. "Ei se tyhyjän istuminenkaan mitään hääviä oo", sanoi eräs, jolta asiaa tiedustelin.

En tiedä, miten on mahdollista, että vaikka tämä oli "nähtävyyksiintutustumismatka" eikä ostosmatka, oli minulla monta kassia auton takakontissa kotiin päästyä kaikenlaista ostettua tavaraa, hellemekosta juustoihin.  Mistähän lie tarttunut kaikki mukaan. No kun oikein tyrkyttivät. Kauhajoellakin oli oikea hehtaarihalli käsityötarvikkeita. Aioin ostaa vain parisataa grammaa villalankaa värjäystä varten. Mutta ostinkin kilon, kun myyjä sanoi, että "et kai sä nyt tätä tänne voi jättää, kun nuan halavalla saat. Viä pois se täältä makaamasta". Lanka oli todella edullista, maksoi vain neljänneksen siihen verrattuna, mitä normaalisti olen ostanut. Ja nyt sain klipsilaukkuihin leukoja ja ja ja...

Matkaa tiedossa

Kirjoittelen jo aamusta, vaikka tämän päivän riemut ovat vasta edessä päin. Mutta täytyy alkaa pakata ja muutenkin valmistautua muutaman päivän Pohjanmaan reissua varten. Vuosia sitten otin oikein asiaksi näyttää kavereille eteläistä Pohjanmaata ja entisiä kotiseutuja. Eri kesinä kiersimme eri kavereiden kanssa ympäriinsä. Eri yhteensattumista johtuen yksi kaveri jäi kiertomatkasta paitsi. Kun hänen vuoronsa olisi tullut, sattui aina jotain muuta.

Nyt päätimme korjata tuon puutteen, ja olen suunnitellut ainakin kolmen päivän reissun. Jos katsomista ja tekemistä riittää, voi siellä mennä pitempäänkin. Ja menisihän siellä, jos kaiken katsoisi. Mutta täytyy tyytyä tutustumaan paikkoihin "vain ylitulehensa" kuten pohjalaiset sanovat (suomeksi: ylimalkaisesti). Oikein piti paperille printata matkan varrelle osuvat kohteet. Nyt kun olisi se iPad, saisi sitä vain pitää polvilla ja rynnätä kohteeseen, joka ilmestyisi ruudulle seuraavaksi.