sunnuntai 27. joulukuuta 2009

sanoi Vanhanenkin kun jalkoja leikattiin

Minulta on leikattu lapsena umpilisäke ja ystävältä on leikattu syöpä. Hyvä kun ovat poistaneet ne kokonaan. Mutta miten on, olisiko Matti Vanhanen tarvinnut vielä jalkoja? Minua ainakin hieman epäilytti, kun ennen joulua kuultiin televisiouutisissa, että Vanhanen eroaa puoluejohtajan tehtävistä, koska "häneltä leikataan jalat". No, saattaahan sitä varmaan ilman jalkojakin elää ja pääministerin työkin voi sujua jalattomana. Eri asia olisi ollut, jos häneltä olisi leikattu pää. Olisi tullut ehkä päättömiä päätöksiä.

"Aika aikaansa kutakin", sanoi pässikin kun päätä leikattiin. Jos olisi leikattu pää, ei olisi sekään sanonut enää mitään.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Valokuvauskin käy työstä


Ajo halki Suomen voi olla puuduttavaa, mutta se voi olla myös yhtä luonnon ihastelua. Otamme matkat aina ihastelun kannalta, oli mikä vuodenaika tahansa. Nytkin aaton ja joulupäivän ajot olivat ihan kuolettavan ihania. Sadunvalkoiset maisemat, kymmensenttiset lumikerrokset puissa.

Mukavahan lumimaisemaa on ihailla turvallisen lämpimässä autossa. Aloin mielessäni kuvitella kulkevani lumipuiden keskellä kamera kädessä kuvaamassa. Tätä ääneen pohtiessani mies vielä lisäsi muistavansa 50- tai 60-luvulta erään Metsäradion ohjelman, jossa Sylvi Kekkonen puhui metsureille radiossa. Tarkoitus oli hyvä, mutta puhe kääntyi tahattomasti itseään vastaan: "Kyllä metsureilla on hauskaa, kun he saavat mennä lumiseen kauniiseen metsään!" Mahtoi todella olla hauskaa, kun ensimmäiseksi piti kopistella lumet puusta. Lumi tippui niskaan, suli ja valui kauluksesta selkää pitkin. Saattoi olla ihanaa huhkia 20 asteen pakkasessa selkä ja sarkapusero märkinä aamusta iltaan ja hyvässä lykyssä vielä kengänvarsista sisään mennyt lumi oli kastellut jalkarätitkin.

Kamera muistui mieleen myös, kun vastaan tuli valtava lumiaura heittäen komeassa kaaressa lumet metsään. Nytpä saan hyvän kuvan toiseen blogiini, jossa yritän informoida ulkomaalaisia ystäviäni ja tuttaviani suomalaisista oloista: tällaista meillä. Mutta kun olin näpsäissyt mieleiseni kuvan, ilmoitti kamera, että muistikortti puuttuu!! Ei voi olla totta! Ja tarkistus todisti: olin unohtanut muistikortin tietokoneeseen, mutta sitä ei voinut enää kääntyä hakemaan. Miten minä nyt saan minkäänlaisia joulukuvia lapsenlapsestakaan. Hyvä ettei itku päässyt. Ja mies vielä innoissaan käänsi veistä haavassa. Koko loppumatkan oli hänen mielestään vaikka mitä tilanteita, joista "olisi saanut tosi hyvän kuvan".

Tyttärellä oli jossain laatikon pohjalla hänen kameransa mukana tullut muistikortti. Siihen ei kuitenkaan mahtunut kuin kymmenisen kuvaa. Ja kun minun kuvani ovat aina hämäriä tai ylivalottuneita tai heilahtaneita ja tärähtäneitä tai kukkakuvausasetuksin otettuja, ei niistä häävejä tullut. Tai jos pitäisi olla elukka- ja lapsikuvaus päällä, asetuksissa onkin vuoren kuva tai muuta vastaavaa.

Mutta ei toisella mummolla tainnut onnistua valokuvaaminen yhtään paremmin. Hänellä on vielä vanhanaikainen filmikamera, joka "sekin temppuilee". Yhtäkkiä pukin jakaessa lahjoja, Aatu-poika (4 v), joka on kovin hiljaisena ja vaitonaisena ujostellut pukkia vaarin kyljessä, hihkaisee mummolle: "Heitä hitolle tuo vanha kamera ja osta digikamera!" Repliikki oli muun porukan hiljentävä ja hämmentävä. Mitenkähän tuollaiset lauseet aina kuulostavatkin niin koomisilta lasten suusta, vaikka selvästi oli isänsä joskus lausuma. Itsekseni naureskelin, ja varmaan pukkikin, joka taisteli partansa kanssa, se kun tuppasi menemään suuhun, ja puhe kuulosti lampaan villan sisältä puhutulta.

Muuten joulu oli kiva ja tunnelmallinen kuten aina. Kotiin palattua oli lunta tullut viisi senttiä lisää ja muuten neitseellinen lumi oli tallattu aivan kokonaan. Arvaatteko kuka tai ketkä?
Lähistöllä majaileva kaurislauma oli riemastellut pihassamme oikein kunnolla. Saa nähdä, onko keväällä enää yhtään puuta jäljellä puutarhassa.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulu tullut on


Elleivät kaikki vielä ole tutustuneet Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen, Kotuksen, sivuihin, voi joulunpyhinä vaikkapa katsoa, mitä siellä on, ja voi tästä linkistä tutkiskella jouluun liittyviä sanoja.

Tänä jouluna emme vietäkään aattoa kotona, vaan menemme Keski-Suomeen päin toisen tyttären perheen luo, sinne tulee oikein joulupukkikin. Meidän on vain tultava erinäisistä syistä jo seuraavana päivänä takaisin. Kauhistuttaa jo etukäteen tuo valtava lumimyräkkä, joka tälläkin hetkellä riehuu ulkona. Tosi huonoa keliä on luvattu vielä pariksi päiväksi.

Hyvää joulua kaikille.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joululoma alkoi

Kaikki loppuu onneksi aikanaan. Odotettu joululoma alkoi. Eiliset oppilaiden parituntiset esitykset olivat mukavia, jokainen luokka oli valmistanut jonkinlaista ohjelmaa, joka oli oikein monipuolista ja mukavaa. Oppilaat olivat paneutuneet hyvin asiaan. Jollain luokalla oli jopa kaksi eri ohjelmaa.

Tänään sitten oli vuorossa joulukirkko. Meillä on seurakunnassa uusi, vain vähän aikaa ollut pappi, naispuolinen. Jumalanpalvelus oli tällä kertaa erilainen. Ei ole ennen tapahtunut, että pappi hakee mariskoolin, näyttää sitä ja alkaa kysellä kuulijoilta asioita. Tai tuo seimen ihan näkösälle ja ottaa sieltä lapsen (=nukke). Oikein huomasin, miten oppilaat höristivät kerrankin korviaan.

Nyt meillä ei sitten ole rehtoria, hänellä oli tänään viimeinen työpäivä, lähtee muualle sivistystoimen johtajaksi. Tilanne muistuttaa parin vuoden takaista kevättalvea, jolloin tapahtui sama juttu, kevätpuoli meni ilman varsinaista johtajaa. Nyt vain on tilanne toinen sikäli, että tilanne todella on ennen koetun tuntuinen, ja tehtäviä on jaettu riviopettajien harteille siihen saakka, kunnes saadaan uusi henkilö tilalle.

Valokuvassa oleva rintakoru on Muino-koru, jollaisia paikkakunnan kultaseppä tekee. Nimi tarkoittaa muikun ja norpan risteytystä, paikkakunnan erikoisuus. Tilasimme rehtorille läksiäislahjaksi solmioneulan, jossa on samanlainen Muino. Uudessa työpaikassa sivistystoimen johtajana varmaan on tarvetta useillekin solmioille ja solmioneuloille.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Mur mur yövalvonta

Tässä odottelen kouluun menoa. Tänään sattuu minulla olemaan vain yksi tunti opetusta, minkä jälkeen iltapäivällä on viimeisillä tunneilla joulujuhla. Jokainen luokka on valmistautunut esittämään omaa ohjelmaansa. Varmaan pari tuntia kestää, ja mielenkiintoisia ohjelmia luvassa. Huomenaamuksi jää jumalanpalvelus kirkossa ja perinteinen joulupuuro ja yläastelaiset saavat todistukset. Lukiolaisethan eivät saa todistuksia, he ovat juuri viikko sitten saaneet jaksotodistuksensa.

Olen onnellinen, että tänä vuonna ei ole iltajuhlaa. Jos jotain vihaan, niin yövalvomista. Aamunvirkkuja ja illantorkkuja ei oteta koskaan huomioon. Enkä minä näe yöjuhlassa muutenkaan mitään hyvää. Varsinkin jos joulujuhla sattuu perjantai-illaksi, pyöriskelee myös kaikenlaista muuta porukkaa koulun ympärillä odotelleen oppilaitamme jatkoille.

Sitä paitsi joku oppilas on jo etukäteen saattanut maistella muutakin kuin mehua. Kerrankin istuttiin illalla yhdentoista maissa kirkossa ja edessäni olevan penkkirivin yksi lukiolainen oksensi ensin syliinsä ja sitten lattialle. (Aikaa on asiasta kulunut jo sen verran, että kai siitä voi jo kirjoittaa). Mistäs siihen hätiin mitään muovipusseja löytämään, tai rättejä. Nenäliinojakaan ei sattunut olemaan kuin pieniä paperinpalasia. Saatiin ne roiskeet pyyhityksi suurimmaksi osaksi, kun muutaman penkkirivin kaikki oppilaat rekrytoitiin laukkujaan kaivelemaan. Kummallisinta minusta, että vieressäni istunut toinen ope ei ollut huomannut koko välikohtausta, vaikka säpinää oli enemmän kuin tarpeeksi. Ope on ilmeisesti tottunut kaikenlaiseen pyörinään ja hyörinään kirkossa, ettei kiinnitä siihen enää mitään huomiota.

Ja sitten on tavallisesti ollut niin, että ensin päivällä koulua kuusi tai seitsemän tuntia, kiireellä kotiin ja illalla kahdeksaksi taas joulujuhlaan. Pari tuntia ohjelmaa, puuronsyönti, ja aina jonkinlaista luppoaikaa (vähintään puoli tuntia, mitä vihaan myös!), jolloin aikaa pitää kuluttaa, että päästään kirkkoon, että saadaan lain kirjain täytetyksi. Jos menee yli kahdentoista yöllä, ei tarvitse seuraavana aamuna enää tulla, saadaan kuin ylimääräinen vapaapäivä.

Minä kun olen hölmö, en ymmärrä, millä lailla tuossa säästetään aikaa. Minusta siinä tulee vähintään kolme koulupäivää melkein saman vuorokauden puolella. Ja maratonpituinen joulujuhla: 4-5 tuntia!! Mutta eihän sitä kukaan huomaa, kun on yöllä niiin mukava hillua. Eikä se seuraavan päivän vapaa ole mitään ajansäästöä. Pitkän valvomisen takia on sitten nukuttavakin pitempään ja sinne meni se aamun hyödyllinen sininen hetki. Aina jos minä olen ollut joulujuhlan järjestelyporukassa, on vietetty juhla aamupäivällä viimeisenä koulupäivänä. Onneksi ryhmän muut jäsenet ovat olleet samaa mieltä.

Ihmisten elämä alkaa valua illoiksi ja öiksi. Minusta meidän täällä pimeässä pohjolassa pitäisi käyttää vähäinen valoisa aika hyödyksi, eikä silloin nukkua. Ja minusta on väärin opettaa jo lapsetkin siihen, että kaikki hauska ja kiva tapahtuu vain öisin. Sitten ihmetellään, miten meillä on niin paljon ihmisiä, joiden unirytmit ovat ihan sekaisin.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Pakkorunoko


Olen tullut erittäin allergiseksi pakkoruotsikeskustelulle. Oli sitten kyseessä positiivinen tai negatiivinen mielipide kyseessä, alkaa kynsiä syyhytä. Satuin kuitenkin Reanblogiin, jossa oli kirjoitettu aiheesta runo, ja ihan positiivinen minun kannaltani, joten pakkohan minun oli se sieltä noukkia. Rean sivuilla on muitakin kivoja runoja, vilkaiskaa vaikka.

Jag tycker svenska är bra att kunna
Eikö vois muillekin kunskapen unna
Bättre med många language att prata

Så kan man monen kanssa tjata!

Bättre att vara lite rikare
Än bittert på andra kolla med kikare!
Vai olisko bättre olla kieliköyhä
Och verbalt aika löyhä?

Man kan prata många kieltä

och visa andra mitä mieltä
olisi siinä ettei kan språka
silloin alkaa med andra bråka!

Ja kannattaa ruotsia osata myös ymmärtääkseen tätä iki-ihanaa O helga natt -laulua. (Oi jouluyö).

lauantai 19. joulukuuta 2009

Ruotsalainen arviointi


Ruotsalaisilla on ongelma: pitäisikö oppilaille antaa todistuksia ja millaisia. Pitäisikö todistuksia antaa nuorempina kuin nykyään vai ei ollenkaan. Nykyäänhän peruskoululaiset saavat todistukset vasta kahdeksannella vuosikurssilla (årskurs, åk). Sitä ennen oppilaille annetaan opiskelusta palautetta pari kertaa vuodessa kehityskeskusteluissa, joissa on vanhemmatkin mukana. Nyt on tehty esitys, että kaikki saisivat todistukset jo kuudennen luokan jälkeen.

Eilen ilmestyneen Opettaja-lehden mukaan on Ruotsissa mielipiteitä laidasta laitaan. Kuten asioissa yleensä, on tässäkin kaksi puolta. Todistusten puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että vanhempien on hyvä tietää lapsen menestyksestä hieman aiemmin kuin vasta kahdeksannella luokalla, sillä noin myöhän on vaikea enää korjata puutteita. Toinen ääripää poistaisi arvioinnit lukiostakin, sillä arviointi luo epätasa-arvoa. Eri kouluissa kun annetaan arvosana eri perustein.

Arviointikeskustelu on Ruotsissa käynyt kiivaana niin kauan kuin muistan. Vuosia sitten Suomessa kävi tiedustelujoukkoja tarkkailemassa, miten käytösnumeron ottaminen mukaan arviointiin vaikuttaisi oppilaan psyykeen. Ilmeisesti ei kovin hyvin, koska ei käyttäytymistäkään hevin uskalleta arvioida. Mutta ei taida kovin hyvin mennä Ruotsin koululaitoksella muutenkaan, sillä vähän väliä näkyy lehdissä kirjoituksia siitä, miten kouluissa oppilaat hilluvat miten sattuu. Siihen nähden kummallista, että meillä ollaan vieläkin menossa Ruotsin suuntaan, kun ruotsalaiset jo puolestaan haikailevat meidän hyvää järjestelmäämme!

Vuosia sitten eräs oppilaani sai stipendin tutustuakseen Ruotsin koulujärjestelmään, taisi olla kuukauden ajaksi. Palattuaan oppilas oli aivan pöyristynyt. Hän oli valinnut aineikseen mm. saksan, jota opiskeli täälläkin. Koko kuukauden aikana ei ollut tehty mitään muuta kuin jotain projektia, jonka tekoa oppilas kritisoi ankarasti. Koko aikana kukaan ei ollut oppinut mitään uutta asiaa. Projektia tehtiin, mikäli joku jaksoi eväänsä liikauttaa. No, tämä ei tietysti anna kokonaiskuvaa koululaitoksesta, mutta onpahan yksi yksittäinen ääritapaus. Projekteista en minäkään ole saanut positiivista kuvaa. Projektimainen opiskelu sopii ehkä joillekin, joilla on tarpeeksi kova itsekuri ja halu oppia, mutta suurelle osalle se ei tuota mitään oppimistulosta.

Ruotsalaiset lapset eivät saa todistukseen numeroita, vaan kirjaimia. IG (icke godkänt =hylätty), G (godkänt = hyväksytty), VG (väl godkänt = hyvä), MVG (mycket väl godkänt = erinomainen). Internetistä löysin hyvän todistusmallin. Tässä muutenkin hyvä linkki ruotsia opiskeleville.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Onkohan tämä tila pysyvää


Mitenkähän ihmeessä kaikki laitteet näyttävät nykyään samanlaisilta kuin lentokoneen ohjaamo. Nappulaa ja näppylää on jos jonkinlaista, joten niiden käytöstä ei selviä ilman pilotin koulutusta. Ja juuri kun oppii käyttämään yhden luokan vehkeitä, on toisessa luokassa siirretty napin paikkaa, jottei liian helppoa olisi.

Olin koko syksyn etäopetusluokassa ja osasin käyttää kaikkia viittätoista vempelettä suvereenisti :D Nyt sitten kun saamme etsiä joka tunnin alussa jotain opiskelupaikkaa, menimme viereiseen äidinkielenluokkaan. Ei tietenkään ollut CD-soitinta, oppilas hakemaan etäopetusluokasta.
Lopputunnista otin esiin videon saksalaisesta joulusta. Videolaitteen piti toimia hienosti - ainakin ennen se toimi. Mutta ääntä ei saatu millään kovemmaksi. Otin kaikki kolme kaukosäädintä ja juoksin opehuoneeseen ja viskasin ne äidinkielenopen syliin. - Ope tulee luokkaan ja painaa yhtä nappia ja kas, ääni pärähtää päälle! Se on, kun gurut ovat asialla...

Ja kaiken tämän jälkeen kaksoistunnin loputtua nauhuria takaisin viedessämme huomaamme, että se etäopetusluokka olisi ollutkin vapaana! Opetus on sieltä siirretty muualle minun tietämättäni.

Seuraavalla tunnilla minulla oli siellä tunti automaattisesti. Onnistuin sotkemaan videon ja etälaitteet sielläkin jotenkin totaalisesti. Eikä asiaa auttanut, että luokasta tuli hyviä neuvoja, jokainen neuvo kun vain oli erilainen!

Mutta saatiin tämäkin päivä päätökseen. Maanantaina on enää yksi opetustunti minulla, aion silloinkin näyttää videota. Sen jälkeen on vain joulujuhlat ja lomaaaa. Väittääkö joku, ettei se olisi tarpeen!

Ai niin, jäi vielä mainitsematta, että noita äskeisiä tunteja ennen oli tunti kemianluokassa. Siellä oli tietysti nauhuri, kun kerran olin sen sinne joskus raahannut. Mutta pitihän tietysti tänään jotain vastusta olla sielläkin: kun avasin CD-kotelon, ei siellä ollutkaan levyä! Olin sen unohtanut eiliseen luokkaan, ja taas oppilas asialle sitä hakemaan. Nyt minä vain odotan, milloin minulle laitetaan lopullisesti kengänkuva takapuoleen. Elleivät sitten työnnä nenäni eteen valmiiksi täytettyä allekirjoitusta vaille olevaa lappua, jotta älyäisin itse siirtyä vähemmän vaativiin hommiin.