Suomessa on monenlaista

Eilisen paikkakuntatestin vastaukset tässä. Mikäli joku ei ole vielä nähnyt testiä ja haluaa kokeilla arvuutella paikkakuntia, voi kokeilla tästä linkistä ja vasta sitten katsoa nämä vastaukset.
Olen itse käynyt kaikilla näillä paikkakunnilla, useimmissa kymmeniä vuosia sitten, mutta aikaahan ei nyt kysytty. Vaikka valokuvat ovat vanhoja ja huonoja, vähän sinne päin huitaistuja, laitoin kuitenkin.

1. Verla on vanha ruukkikylä Kouvolassa. Nykyään tuo kartonkitehdas on museona. Opettajayhdistys teki retken sinne pari vuotta sitten, kuva tehtaan tienoilta.

2. Keikyä sijaitsee Satakunnassa, lähellä Vammalaa. Kuuluu nykyään Äetsän kuntaan. Ainakin ennen Keikyä oli kuuluisa laukkutehtaistaan.

3. Sievi on Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa, 150 km Oulusta etelään. Paikkakuntaa on suunniteltu mahdolliseksi ydinjätteen loppusijoituspaikaksi. (MTV:n uutiset eilen illalla).

4. Piippolakaan ei ole enää itsenäinen kunta. Kestilän, Pulkkilan ja Rantsilan kanssa se muodostaa nykyään Siikalatvan kunnan. Sijaitsee lähellä Sieviä. Piippolassa on Suomen keskipiste. Kuva 70-luvulta, kuvassa näyttää olevan heinäseipäitäkin.
Mm. Pentti Haanpää ja Juha Väätäinen ovat kotoisin Piippolasta.

5. Vaala sijaitsee Kainuussa. Mm. Kajaani ja Paltamo ovat sen naapurikuntia. Lauluntekijä Kassu Halonen on sieltä kotoisin. En paikkakunnalta muuta muista kuin metsää, mutta tämän kuvan takana lukee: Vaala - Nuojua.

6. Masku on Turun lähellä. Tämä oli pakko ottaa mukaan siksi, että minuun teki aikoinaan suuren vaikutuksen siellä kierrellessä se, että ei tarvitse ajaa kuin viisi tai korkeintaan kymmenen kilometriä, niin ollaan jo uuden kunnan puolella. Sen sijaan kun täällä Itä-Suomessa ajaa 40 kilometriä, ei olla vasta kuin jossain toisessa vielä käpyisemmässä kylässä.

7. Kuortti on kylä Pertunmaalla Etelä-Savossa. Monet tietänevät sen ABC-huoltoasemasta, joka sijaitsee 5-tien varrella. Huoltoasema on kerännyt ympärilleen monenlaista liikettä, joten kylä alkaa olla jo suurempi kuin itse Pertunmaa.

Otin paikan mukaan siksi, että saan kertoa seuraavan tarinan:
Seiskaluokalle kouluun oli tullut kerran uusi oppilas. Englanninope kysyi, mistä poika tuli, ja poika vastasi: Kuorttista. Opettajalle oli kai paikkakunta vieras, joten hän kuuli: Ruottista. Siitä ope riemastui ja alkoi kysellä kaikenlaista Ruotsiin liittyvää. Tästä poika sai toisilta oppilailta lempinimen Börje, jolla nimellä häntä kutsuttiinkin sitten koko kolme vuotta. Kukaan ei enää oikeaa nimeä muistanutkaan.

8. Ylämaa sijaitsee Etelä-Karjalassa. Paikkakunnalla kaivetaan spektroliittikorukiveä, siellä pidetään myös korukivimessut.
Tuttavilla oli 80-luvulla kesämökki Ylämaalla ihan Neuvostoliiton rajavyöhykkeen tuntumassa. Mökki oli vielä Suomen puolella, mutta kun pulahti uimaan järveen, oltiin jo rajavyöhykkeellä. Aina mökille mennessä ja sieltä palatessa piti käydä vartioasemalla ilmoittautumassa. En tiedä, vieläkö nykyään on niin.


9. Viljakkala kuuluu nykyään Ylöjärveen, sijaitsee Pirkanmaalla lähellä Tamperetta. Paikkakunta on tunnettu lähinnä entisestä Haverin kultakaivoksesta. Helsingin olympialaisten kulta- ja hopeamitalien materiaali on kaivettu täältä. Minulla piti olla kaivoksestakin kuva, mutta ei löytynyt. Tämä kuva ei ole hääppönen, mutta on kuitenkin minusta tyypillistä Hämettä: järviä ja peltoja.
10. Maaninka on Pohjois-Savossa. Siellä sijaitsee Suomen korkein vapaana virtaava vesiputous. Tuosta kuvasta voit kuvitella vielä 40 metriä ylös päin.
Mm. kansanedustaja Mirja Ryynänen on Maaningalta kotoisin. Vanhempi väki muistaa varmaan myös maaninkalaisen kirjailijan Aino Räsänen ja hänen Helena-kirjasarjansa.

Kävitkö sinäkin täällä

Yllä oleva pupu näyttää käyneen jossain pusikossa. Mutta missä olet itse käynyt? Tai tiedätkö edes missä jotkut tietyt paikat sijaitsevat? Tuli mieleen laittaa pieni testi, miten hyvin tunnet kotimaatasi. Laitoin kymmenen paikannimeä Suomesta. Mikäli tiedät, missä jokin paikka sijaitsee, saat yhden pisteen kustakin. Jos olet peräti käynyt kyseisessä paikassa, laita itsellesi kaksi pistettä! Yritin etsiä paikat ympäri Suomea, kriteerinä se, että olen itse käynyt jokaisessa kysymässäni paikassa. Vastaukset jonain toisena päivänä kommenttipuolella.

1. Verla
2. Keikyä
3. Sievi
4. Piippola
5. Vaala
6. Masku
7. Kuortti
8. Ylämaa
9. Viljakkala
10. Maaninka

Kuinka monelle paikkakunnalle näistä sinä saat viedä kuvasi ja kyltin: Minä kävin täällä?

Nimiä pitää aina epäillä

Tässä eräänä päivänä kaverin luona sain siskonmakkarakeittoa. Ensimmäinen kerta eläissäni, ei ole ennen nenän eteen tullut, vaikka on yleinen ruokalaji, ainakin sen perusteella, että kaikkien romaanien päähenkilöt syövät siskonmakkaraa ja sisko on sahalla töissä ja kaikkea muuta vastaavaa.

Mutta ei tarvitse kuvitella, että makkaralla olisi jotain tekemistä siskon tai sen veljenkään kanssa. Makkara tulee ruotsin kielen siskonkorv-sanasta, joka puolestaan on lyhenne saksan pientä makkaraa tarkoittavasta sanasta Sausischen. Sanojen takana on alkujaan ranskan saucisse, lihamakkara. Kaikkia kummallisia nimityksiä voisi aina epäillä ja useimmiten epäilyt osuvatkin oikeaan.

Eikä pidä luottaa siihenkään, että kaikki paikannimetkään olisivat aina sitä, miltä nykykielessä näyttävät. Jos luulet Siitinselkää (Varkaudesta etelään) härskiksi sanaksi, on sinulla vain vilkas mielikuvitus. Tai Siilinjärvessäkö siiliä? Molempien sanojen taustalla on lappalaisten muinainen talvikylä, siida. Tästä on vähitellen muuttunut muoto siiti (>Siitinselkä), siidi. Kun nykyisen Siilinjärven tienoilla on ollut hämäläisiä eräretkillään, eivät he ole murteensa mukaan lausuneet d:tä, Siidinjärvi, vaan hämäläismurteitten mukaan Siilinjärvi.

Tai paikannimi Suolisto. Miksi nyt kukaan suolien mukaan olisi paikkaa nimennyt! Listo tarkoittaa aluetta, seutua. Esim. Hakalisto on ollut hakamaata ja Takalisto takamaita. Ja Suolisto on vain ihan tavallista suoaluetta. Kun jonkin sanan merkitys kielessä häviää, tulee tällaisia kummallisuuksia. En usko, että kaikki tietävät sitäkään, että eno paikannimissä (esim. Eno, Enonkoski, Enontekiö) takoittaa suurta virtaa eikä mitään sukulaismiestä, vaikka sanotaankin, että "putos kuin eno veneestä"!

Nurmossa on kylä nimeltään Koura. Ei ole nytkään kyse ihmisen kourasta. Tämän paikan nimeäminen on väärinkäsitys. Nimi olisi alun perin Kuora tai Kuoras, mutta rautatiehallituksen virkamiehet ovat antaneet junapysäkille nimen Koura. On kai ollut järkeenkäyvempi virkamiesten mielestä. Oikaisuista huolimatta ei nimeä ole korjattu, ja nyt koko kylä on nimeltään Koura. Siellä muuten toimii Suomen ainoa potkukelkkatehdas Esla.

Yllätys, yllätys! Moni poro-alkuinen paikannimikään ei tarkoitakaan lappalaisten muinaista poronhoitoaluetta. Esim. Rauman Poroholma on väännös ruotsin Bornholm-sanasta tai Nurmeksen Porokylä sai nimensä siitä, että kylä paloi poroksi vuonna 1891.
Iisalmen Porovesi sen sijaan viittaa entiseen poronhoitoalueeseen.

Summissa aikoja

Meinasin ihan ilmoittautua vapaaehtoiseksi koulun kotisivujen pitäjäksi, kun sellaista etsittiin opekokouksessa. Tykkään nimittäin askaroida tietokoneen parissa. Mutta sitten sain viime tipassa vedetyksi sanat huuliltani. Tuli kai mieleen, että jos vaikka töpeksin ja sotken kaikki. Sellainenhan minulta käy ihan luonnostaan.

Muistan vain eräänkin tapauksen töppäilystäni uran alkuvuosilta. Oli koulun suuret hiihtokilpailut. Minut laitettiin vastusteluista huolimatta sekuntikellon kanssa ajanottajaksi. Kun olen suurpiirteinen tyyppi, epäilin jo alunperinkin, että sellainen homma ei minulta suju. Mutta minulle työnnettiin sekuntikello käteen ja käskettiin painaa napista.

Tein työtä käskettyä. Olinkohan liian tunnontarkka, painoinko jostain syystä varmuuden vuoksi kaksi kertaa, vai miten sormet lipsahtivat, mutta kello pysähtyi kesken kaiken. Oppilaat hiihtivät henkihieverissä ja verenmaku suussa, ja minulla kello oli pysähdyksissä! Kaikenlaisten sähläysten jälkeen minun käskettiin painaa kello uudelleen käyntiin. Lähtihän se tietysti, mutta alkoi alusta ja mittasi mitä mittasi.

Oppilaita alkoi tippua maaliin, kellon näyttämät ajat laitettiin muistiin, ja kopin ovella alkoi olla kyselijöitä, millaisen ajan olivat saaneet. Alkoi valtaisa lähtöjärjestyksen mukainen aikojen laskeminen, että saataisiin oppilaat jonkinlaiseen järjestykseen. Kaikille piti antaa lähtö- ja saapumisjärjestyksen mukainen summittainen aika. Minä varsinaisena matikkanerona sotkeennuin laskemisessa totaalisesti, joten muut potkaisivat minut pihalle kopista ensimmäisenä.

Olivat muut opet saaneet oppilaille annetuksi sopivat ajat, koska kukaan ei valittanut eikä ihmetellyt. Mutta jostain syystä minua ei koskaan enää laitettu mihinkään vastuulliseen tehtävään. Kun oli kerran hiihdon piirinmestaruuskisatkin meillä, minut laitettiin numerolappujen antajaksi. Ihme ja kumma, jokainen sai oikean numeron!

Varokaa vain

Äsken lenkkireitin varrella näin kahdenkin kesämökin portin pielessä kyltin: "Varokaa koiraa!" Mutta Helsingissä onkin ärhäköitä ja vaarallisia lapsia, varsinkin Töölössä!

Helsingissä koirat ovat näköjään kuin kuninkaallisia. Niitä puhutellaankin kuin majesteettia ikään. Kuva ortodoksiselta hautausmaalta.

Koirista puheen ollen niiden jätökset aiheuttavat aina kiivasta rähinää keräsipä omistaja jätökset talteen tai ei. Meidän paikkakunnalla on kevyen liikenteen väylän varrella ollut pieniä, noin ämpärinkokoisia roskiksia tolpassa. Talvella jo huomasimme, että ne alkoivat olla ihan täynnä, niistä pursusi pieniä muovipusseja, joihin koiranomistajat olivat keränneet lemmikkinsä tuotokset. Ja kun lunta oli viime talvena niin paljon, että penkat olivat jo korkeammalla kuin roskikset, oli näky huvittava. Roskalaatikon yllä alkoi olla jopa lumessa kuoppaa, ikään kuin roskalaatikoiden reunoja olisi jatkettu ylös päin.

Kukaanhan ei talvella näitä roskiksia tyhjentänyt. Paikallislehden toimittaja kuvasi niitä ja teki jutun lehteen. Ei mennyt kuin päivä, kun asiaan saatiin vauhtia: heti seuraavana päivänä olivat roskat laatikoineen hävinneet!
Eivät tuo enää roskiksia tien varteen, ihmiset kun laittavat niihin roskia!

Oudoista paikoista terveisiä

Paikannimet ovat joskus huvittavia. Nämä kuvat sain Kompurankärjestä. Ei ehkä heti arvaisi, että paikka on Hattulassa Tömäjärven rannalla. Outo nimi, mutta maisemat sitäkin hienompia.
Meidän pakkakunnallamme oli asumaton niemi, Kitulanniemi. Kun niemi sitten kaavoitettiin asuntoalueeksi, muuttivat nimen Kotiniemeksi! Sellaisia nimiähän nyt on pilvin pimein, joka pitäjä täynnä muutenkin. Olisiko haitannut jotakuta asua Kitulanniemessä, eihän se edes kuulosta kovin pahalta, ei ainakaan jos vertaa härskeihin paikannimiin. Maisemat ainakin ovat komeita, ehkä hienompiakin kuin nuo Kompurankärjen näkymät.

Vaikka ei kai aina ole hääviä asua kummallisessa paikassa. Tyttäreni on asunut joskus Lihavanpäässä (sijaitsee Pertunmaalla). Osoitetta kysyttäessä ihmiset muuttuivat aina kummallisen näköisiksi paikan kuultuaan, sellaisetkin jotka itse olivat kotoisin Lemusta (Nousiaisissa). Yksi tuttava puolestaan lähettelee minulle usein Pöljän kuulumisia Siilinjärveltä.
Iloitkaamme siis oudoista paikannimistäkin!

Aina jotain häikkää

Eilen oli opettajatyöpäivän puolikas eli puoli VESOA kuten ammattikielellä sanotaan. Tällä kertaa piti arvioida koulutyön sujumista ja onnistumista kuluneena vuonna. Viidessä eri ryhmässä pohdimme eri aihealueita. Lopputuloksena näytti lähinnä olevan aina ne samat ikuisuusongelmat, jotka eivät muuksi muutu, vaikka niitä kuinka arvioitaisiin ja pohdittaisiin. Ja vaikka johonkin toimenpiteisiin ryhdyttäisiinkin, vuodesta toiseen hänksättävät ne samat asiat. Muutama esimerkki:

-Katto vuoti talvella. Oikein ämpäreitä piti olla alla. Luulisi homeen alkavan kasvaa, mutta tekniseltä osastolta ilmoitetaan, että ei se home sementtiin ala kasvaa, kosteus haihtuu itsestään!
-Ilmastointi on ollut susi ihan jo 20 vuotta sitten tehdystä remontista lähtien. Koneet sammutetaan aina yöksi ja kesäksi, vaikka asiantuntijat väittävät, että niitä ei pitäisi koskaan pysäyttää. Syksyisin on aina putkissa siitepölyä, mikä aiheuttaa ihmisille oireita, mutta kuka siitä välittää!
-Lämmityskin on ongelma epätasaisuuden takia. Joissakin luokissa tarkenee talvella uimapukusillaan, kun taas toisissa pitää istua karvaturkki päällä.
-Kierrätysteema on syksyn suunnittelupäivän jälkeen unohtunut kaikilta. Siinä on monin osin parantamisen varaa. Käytävän automaattivalotkin toimivat juuri päin vastoin: talven pimeinä aikoina käytävät pimeinä, nyt keskipäivällä valot paistavat keskellä päivää viikonloppuisinkin.

Näyttää siltä, että teknisen puolen asiat ovat hieman epäonnistuneet, mutta kuinka ollakaan, opetuspuolen arviointi oli onnistuneempi. Tietysti kun itse saimme antaa itsellemme arvosanat! Tulipa siellä esiin tällainenkin: "Välitunnit onnistuneet, paitsi tihutyöt". Heh, onko niin, että valvonta on ollut niin onnistunutta, että tihutyöt eivät ole onnistuneet vai kuinka :=)

Pitäisiköhän sinun opiskella saksaa

Valitettavan moni luulee, että englanti on ainoa autuaaksi tekevä vieras kieli. Joka vähänkin on kiertänyt muutakin kuin tahkoa, tietää, että muitakin kieliä tarvitaan, mm. saksaa. Pirjon blogissa oli hyvä teksti saksan opiskelun syistä, enemmänkin kuin kymmenen syytä. Myös Goethe-instituutin sivuilla oli mainittu kymmenen hyvää syytä opetella saksaa. Kannattaa epäilijöiden vilkaista. Ja kun herää hinku ja tarve lähteä maailmalle, CIMO:n sivuilta löytyy opastusta.

"Mutta pärjäähän englannilla joka paikassa" kuulen korvissani jo taas jonkun väittävän. Juu, komeita maisemia kuten yllä Meissenissa voi kyllä ihailla tuppisuunakin, mutta siihenpä anti sitten jääkin. Et saa selville, mitä tuolla kulman takana on tulossa, kun sinulla ei ole saksalaista kaveria oppaana. Sen kun vain kuuhailet ympäriinsä arvailemassa. Kuvassa näyttää olevan myös Fachwerkhaus.

Ilman saksaa et tule tietämään, mitä hyvää ruokalistalla on tarjolla esimerkiksi Bonnissa. Summissa vain pitää sormi tökätä johonkin kohtaan ja kas, tietysti sieltä tulee vihaamiasi ostereita! Osteri on muuten saksaksi Auster. Sen jos tietäisit, tietäisit myös, että Berliinin kongressitalon lempinimi on Schwangere Auster, siltähän se näyttääkin. (No olkoon nyt menneeksi, sanotaan suomeksikin: raskaana oleva osteri).

Useimmilla Berliinin nähtävyyksillä on kansan antamat lempinimet. Yllä Hohler Zahn (hahaa, mitähän se on?), oikeasti Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche (keisari Wilhelmin muistokirkko). Kirkosta ei ole jäänyt sodan jälkeen enää muuta kuin reikäisen hampaan näköinen torso.
Vahingoittuneen kirkon viereen on rakennettu uusi kirkko. Jokainen noista neliöistä on sinistä lasia, ja sisältä kirkko on uskomattoman kaunis. En laita kuvaa, menkää itse katsomaan, todella upea.

Ja Berliinissä tutustuu välttämättä myös Ampelmanniin, siellä on Ampelmann-kauppakin. Mikä Ampelmann sitten on? Niitä on punaisia ja vihreitä, en sano muuta, opiskelkaa saksaa niin tulette tietämään senkin! Pääsette sisälle siihen oikeaan saksalaisuuteen.

Erilaisia ja silti samanlaisia

Ateneumissa voi nykyään kuunnella joidenkin taulujen selostuksia myös eri murteilla. Tunnetut eri murrealueiden edustajat ovat saaneet valita jonkin taulun, josta kertovat oman alueensa puheenparrella. Vuokrasin Ateneumissa kuulokkeet ja kokeilin, millaiselta mikin murre kuulostaa.

Olen huomannut, että en jaksa suurissa ihmisjoukoissa keskittyä pitkiin selostuksiin. Siitä syystä jäi kuunteleminen kunkin kohdalla lyhyeen, vain vähän alusta otin kulloinkin pieniä makupaloja. Ensivaikutelmaksi jäi, että tarinat olivat hyvin yleiskielisiä, eivät kuulostaneet kovinkaan murteellisilta. Mietin syitä ja keksinkin mielestäni joitakin.

Henkilöist, jotka oli valittu kertojiksi, ovat monet jo pitkään asuneet muualla kuin omalla murrealueellaan ja useat ovat joutuneet paljonkin puhumaan julkisesti, jolloin kielen on oltava huolitellumpaa kuin arkikielessä yleensä. Omaan entiseen murteeseen ei ehkä olekaan enää samaa tuntumaa kuin murrealueella jatkuvasti asuvalla. Se viimeisin silaus ei ehkä olekaan enää sormenpäissä eikä kielen päällä.

Olen myös tietoinen siitä, että luettava teksti on eri asia kuin vapaa puhelu. Ja varsinkin kun puhumista äänitetään, on puhuttava ja äännettävä selvemmin kuin kasvokkain puhuttaessa. Koneet ja laitteet puhujan ja kuulijan välissä asettavat tietyt haasteet.

Murre on myös vähän kuin mikä tahansa kieli. Siinä on oma intonaationsa, sävelkulkunsa. Ja nimenomaan tämä oli minusta suurin syy, että puhe kuulosti äkkiä kuunneltuna yleispuhekieleltä. Tätä voisi verrata vaikkapa kieliin. Ulkomaalainen voi puhua suomea täysin virheettömästi, mutta ääntää oman kielensä intonaatiolla. Silloin tulee tunne, että puhe ei olekaan suomea vaan saksaa. Nyt mielestäni kävi vähän samoin: Useimmat sanat, sanonnat ja muut ilmaisutavat olivat kyseiseen murrealueeseen kuuluvia, mutta puhe ei kuulostanut savolta vaan suomelta.

Mutta hyvää työtä on äänioppaan aikaansaamisessa tehty ja kaiken kaikkiaan mukava, että ymmärretään antaa arvoa suomen kielen erilaisille variaatioille. Ehkäpä tällaiseen äänitteeseen ei ole mahdollistakaan ottaa "pystymetsästä" lukijoita. Etälaitteilla opetusta antaneena tiedän, että laitteiden kanssa toimiessa omaa puhettaan on selvennettävä ja hidastettava, että kuulija saisi jotain selvää. Tässä on ollut ehkä samoin. Ja on ollut valittava tunnettuja henkilöitä puhumaan, siten murreopastus saattaa kiinnostaa laajempaa yleisöä kuin muuten olisi asian laita.

Murreopas on kuultavissa Ateneumin nettisivulla. Kuuntelin ne vielä kotona rauhassa. Suosittelen muillekin ensin käymään Ateneumissa saamaan tuntumaa maalaukseen ja näin päästä myös kuuntelun alkuun ja vaikkapa jälkeen päin kuunnella kotona koko tarina. Näin saa suurimman hyödyn ja huvin.

Kuvassa ei ole karkkeja, vaan kiviä. Symboloikoon murteita. Tietyllä tavalla samanlaisia, mutta kuitenkin toisistaan eroavia.

Pohjolan valkeaan kaupunkiin

Huomenna lähdemme käväisemään Helsingissä. Ohjelmaa on siellä tiedossa jo niin paljon, että tarvitsee varmaan levätä viikko sen jälkeen. Etsin netistä sopivaa Helsinki-aiheista musiikkia, mutta You tubessa ei ainakaan löytynyt mitään kivaa. Georg Malmstenin Stadin kundi nyt on aina sopiva. Yritin etsiä sitä ruotsiksi, en löytänyt. Se on joskus ollut jossain lukion ruotsinkirjassa, ja oppilaat ovat kovasti tykänneet nimenomaan på svenska, on se niin hulvatonta kieltä. Tyytykäätten nyt sitten suomenkieliseen versioon.



Helsinki-aiheista musiikkia on muuten olemassa, vaikkei you tubessa. Tässä listaa.

En tiedä, uskaltaisiko sinne oikeastaan mennäkään. Kaveri lähetti tuon yllä olevan kuvan tervetulotoivotuksena ja kasa on kuulemma lunta lumenkaatopaikalta! Joten sellaista siellä etelässä.

Omituiset kuvauskohteet

Löytyi taas haaste kahdestakin blogista (Allu ja Sirokko): Nyt kaivetaan esiin kaikki ne omituisimmat kuvauskohteet, joita ei muiden kuin bloggaajan tulisi mieleenkään kuvata. Eikä mitään vahingonlaukauksia vaan tarkkaan harkittuja kohteita. Semmoisia, joita myöhemmin katsellessa itsekin ihmettelee mitä päässä on liikkunut. Eikä niitä kuvia tietenkään ole tullut käytettyä ennen kuin NYT!

No ei todellakaan olisi ennen tullut mieleenkään kuvata hangelta jonkin linnun jäännöksiä. Pelkkiä höyheniä on jäänyt hangelle petolinnun aterian jäljiltä. Kuva menneeltä talvelta.

Ja mitähän tässäkin on ollut kuvaamista! Mutta olen kuvannut kuitenkin. Viime talvelta sekin, 30 astetta pakkasta, mutta tämä kohta ei jäädy ikinä, se on lähde. Ja vielä niin omituisesti sijaitsee, että vierestä kulkee moottorikelkkareitti jyrkästi korkealle ylämäkeen. Tässä kohtaa minua aina pelottaa, että joku kelkkailija alamäkeen ajaessaan ajaa suoraan lähteeseen, sitä ei ylhäältä ajaessa välttämättä heti näe.

Ja tällaista nyt ei ainakaan olisi tullut kuvatuksi muuten kuin bloggaajana. Kuva otettu lentokoneessa ikkunalaudasta viime talvena. Ulkona helotti aurinko ja ikkunassa oli jääkukkia, jotka heijastuivat ikkunalautaan. Näyttivät niin vieraskielisiltä kirjaimilta, että olin joskus aikonut laittaa blogiin arvoituksen: arvatkaa, minkäkielisiä kirjaimia!

Ja haasteen saa mielellään ottaa eteen päin. Katsotaan, millaisia outoja kuvia teidän koneidenne kätköissä on!

Nyt ei sivuutettu naista

Eilen kävimme autokaupassa. Emme pelkästään renkaita potkimassa, vaan oikein teimme kaupat. Oli etukäteen jo harkittu merkkiä, joten ei sitten muuta kuin kaupat lukkoon. Onneksi myyjä oli kunnollinen ja asiallinen. Osasi heti arvioida, millaista autoa etsimme ja ymmärsi heti, että minä olen se tuleva omistaja, vaikka olenkin nainen. Ei puhunut pelkästään miehelle ja luullut, että tämä ymmärtäisi autoista enemmän kuin minä. Eikä ollenkaan puhunut alentuvasti että "tässä olisi pikkurouvalle näpsäkkä kauppakassi", kuten joku on kertonut joskus tapahtuneen. Jos olisi ollut tympeä myyjä, olisi jäänyt kaupat tekemättä. Usein on nimittäin niin, että kun nainen menee auto- tai johonkin konekauppaan, myyjä puhuttelee vain miestä, vaikka nainen olisi se asianosainen.

Niin kävi muuten pääsiäisenä minulle Pohjanmaan-reissulla. Jouduin pääsiäislauantaina viemään auton pikkuvian takia huoltamoon. Siskon mies lähti seuralaiseksi näyttämään tietä. Ja niin outo ja kummallinen oli myyjä tiskin takana, että vaikka mitä olisin sanonut ja kysynyt, mies vain heti käänsi katseensa minusta pois päin ja jutteli siskonmiehelle, vaikka tällä ei ollut asiaan osaa eikä arpaa, olipahan vain seuraneitinä :( Pakko oli kuitenkin toimittaa asia siellä, sillä ei tuollaisena juhlapyhäaattona joka paikka ole auki.

Mutta ei me vielä sitä ostosta kotiin saatu, vasta kuun lopulla. Toivottavasti tuli hyvä auto, vaikka ei olekaan punainen :) :)

Ei meissä paljon kehumista

Ei kuulu kehuminen suomen kieleen, ei todellakaan. On se niin harvinaista herkkua, että tänään kyllä meinasin lentää pyllylleni. Yksi oppilas oikein juoksi perään käytävällä ja sanoi, että heillä on ollut ikävä. Jopas jotakin, johan oli kuuluminen!

Mutta ei se vielä mitään, kyllä nuorten suusta joskus sellaista muulloinkin saattaa kuulla, mutta vielä enemmän hämmästyin talvella. Itseäni vanhempi naisihminen sattui kylillä vastaan. Juteltuamme aikamme, esitimme erottuamme asiaakuuluvat kylääntulotoivotukset, ja sitten tuli se paukku. Henkilö sanoi vielä: "Mä tykkään susta!" En muista, että minulle olisi kukaan ihminen aiemmin sanonut tuolla tavalla, ei vissiin ole ollut aihetta. No oma mies tietysti on tullut joskus ehkä maininneeksi, mutta sitä ei nyt lasketa.

En tiedä, onko yleensä tavallista kehua toista henkilöä tälle itselleen. Toisen tekemisiä ja tuotoksia kylläkin voi suomalainen kehaista, mutta että itse henkilöä, oli minulle ainakin aikamoinen paukku. Täytyy tunnustaa, että en varmaan ole itsekään koskaan tykkäämistunnustuksia kenellekään esittänyt, enkä usko, että menen hevin sanomaankaan. Takanapäin voi toista kyllä kehua! Jonkinlaisen kummallisen kasvatuksen tulosta kai sekin.

On minua kerran ylistetty takanapäinkin. Kerran eräs ystävä kertoi minulle henkilön XX kehuneen minua. Ihmettelin, miten se nyt minua kehui. "Sitähän minäkin ihmettelin", vastasi ystävä!

Ravintoloihe tyttölöihe eessä loihe lausumaan

Paikallinen ravintola mainosti lehdessä vappulounasta: "Ei kaviaaria, ei hanhenmaksapalleroita, vaan nakkiloita ja lihapulleroita..."
Minusta mainos on onnistunut hyvin kohdentamaan mainoksensa tietylle ryhmälle kielellisin keinoin.

Minua viehättää tuo itämurteinen loi-monikko muutenkin. Se on jotenkin niin hupaisan hauska, vai eikö muka:
Raholoihe kans pittää olla tarkkana, nii paljo on nykyjää kaikenlaisii kululoi, veroloi ja maksuloi. Kauppaa elä ota visakorttiloi, jos et aio ostaa ko juustoloi ja makkarloi.

Tunnelmaan sopii vaikkapa pohjoiskarjalainen Värttinä, joka laulaa karjalaisia lauluja. Esim. laulussa Tauti lauletaan: ...raukka vatsan vaivoloista...

Ei miestä/naista tunnustamaan

Tiedän kaksi työkaveria, jotka ovat ikionellisia tänään. Heidän pestinsä sijaisrehtoreina päättyi ja tänään aloitti uusi rehtori työnsä. Sijaiset tarjosivat siitä hyvästä tänään oikein kakkukahvit. On ensimmäinen kerta, kun ei opettajien ensi vuoden tunnit ole vieläkään selvillä, joten ei tarvitse uuden rehtorin ainakaan peukaloitaan pyöritellä.

Sijaiset sen sijaan huokaisevat syvään helpotuksesta. Yläkoulussahan ei vuosi koskaan pääse kulumaan leppoisasti. Aina on jotain sotkujen ja konfliktien selvittelyä. Nyt viimeksikin on jonkun äidin piltti pienoinen ryhtynyt varkaaksi, saattaa se olla joku isompikin piltti, ei vain vielä tiedetä kuka. Useiden oppilaiden laukuista on kadonnut rahaa. Mutta kaikkihan esiintyvät niin puhtaina pulmusina että.

Talvella pelasivat jotkut kullanmurut koulun aulassa sählyä, vaikka se on aina ollut kiellettyä ja asiasta saa aina olla sanomassa. Yksi ope kaatui siinä tuoksinassa ja käsi murtui. Siitäkin tuli sairaslomaa pari kuukautta. Mutta vaikka todistajiakin ja näkijöitä oli useita, oli sotkussa selvittämistä.

Ja nämä ovat sitä jokapäiväistä leipää, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Joskus sattuu, että vanhemmat paahtavat vihan vimmoissa koululle ja haukkuvat opet pataluhaksi. Omat kultapuput ovat aina tietysti syyttömiä, opettajat vain karseita räkyttäjiä ja turhan nalkuttajia. Kaikkihan on tietysti aina opettajien syy. Ihan samalla tavalla kuin tsunami oli ministereiden syy ja matkoilla huono sää on matkatoimiston ja oppaiden syytä tai Islannin tulivuoren purkaus oli lentoyhtiöiden syytä.

Denaturoiduillakin asunto

Ajaessani äidin kanssa Seinäjoella äiti esitteli minulle rakennuksia:
-Tuoss´on se renaturootujen taloo.
-Häh? Tarkoitatko puliukkojen asuntoa?
-Ei kun niitä denaturootuja.
-? Meinaatko dementoituneita?
-Joo, niinhän mä sanoonki, yritin ainaki!

Eivät ole helppoja vanhemmalle ihmiselle kielen uudet sanat, varsinkaan reelliset pohjalaiselle. Mutta vaikka dementoituneista on kuultu jo jos jonkinlaisia väännöksiä, oli tuo tahaton virhe minulle uutta, käy jopa vitsistä. Vitsejähän dementiasta ja alzheimerin taudista on kerrottu vaikka kuinka ja tauti on niissä milloin sementia, dynastia tai dopingi. On kai tehty jopa vitsikirjoja.

Yksi vanha vitsikin muistuu mieleen:
Kukkakaupassa:
-Päivää, saisinko dementian?
-Millainen kukka se on?
-En muista, kun minulla on atsalea.

Hiljainen vappuaamu

Ei maistu meikäläiselle juhlinta suurten ihmismassojen keskellä edes vappuna. Päin vastoin, migreeni-ihmisenä olen ikionnellinen, ellei tarvitse valvoa myöhän eikä kuulla meteliä, ei sietää kirkkaita välkehtiviä valoja tai muutakaan, mikä tekisi aamulla huonon olon tai päänsäryn. Kävin aamulla katsomassa keskustassa, olisiko siellä jotain merkkejä vapusta.

Ei ollut muuta kuin yksi särjetty kaljapullo keskellä pyörätietä ja sen vieressä riekaleinen mäyräkoirannahka. Vaatekaupan ikkunassa nyyhötti kaksi vappuviuhkaa ja Lasi-Ruusun ovenpielessä heilui kaksi ilmapalloa. Niiden tarkoitus oli kai houkutella asiakkaita, mutta en tiedä mistä niitä sinne tulisi, kun en nähnyt ainuttakaan elävää ihmistä koko matkalla. Ei, anteeksi, oli sentään yksi yrmeä koirankusettaja. Oli näköjään joutunut karvalemmikin takia nousemaan kesken uniaan.

Ja olihan norppapuiston altaaseen jo laskettu vesi ja meidän norppapatsaskin lakitettu! Ei ollut tänä vuonna yleisiä lakittajaisia, joita joinakin vuosina on ollut. Joskus on peräti kunnanjohtajakin pitänyt paikalla puheen. Mutta tämä norppa ei sitten vissiin kuulu akateemisiin lukeneisiin, kun ei ole ylioppilaslakkia. Kuuluu karvalakkijengiin.

Satamakahvila oli näköjään avattu eilen. (kuvan rakennus). Ja ylätorin eteen tuotu jäätelökioski. Tästä se kesäsesonki alkaa. Ei mene kauaa, kun nämä tienoot vilisevät kansaa, vaikka nyt näyttää niin autiolta.