On ollut mielenkiintoista seurata vuosien aikana, miten nuorten arvostukset ja mielipiteet ovat vuosien myötä kielten keskusteluharjoituksissa ja aineissa muuttuneet. Kokemusta on minulla jo 70-luvun lopulta ihan näihin päiviin asti.
Rauhanliike ja kehitysmaiden auttaminen olivat ihan itsestäänselvyyksiä oppilaidenkin mielestä, kun olin nuori opettaja. Muistan jopa, että järjestettiin valtakunnallisia rauhanmarsseja kylän läpi. Kerrankin koulussa oli vain pari oppilasta, jotka eivät halunneet ottaa osaa marssiin, ja joutuivat oppilastovereiden ankaran puhuttelun kohteeksi. Ei juuri auttanut selittelyt, että mitä se maailmanrauhaa edistää, jos he käyvät kello 12 kävelemässä koululta SALE:lle ja takaisin!
Kehitysmaiden ja heikko-osaisten auttamisesta keskusteltaessa olivat vastaukset jo ennalta arvattavissa: kehitysmaita on autettava, rahankeruu on itsestäänselvyys. Muistan sen hetken, kun ensimmäisen kerran kuulin oppilaan suusta sanat: Pudotetaan kehitysmaihin pommi. Sillähän siitä ongelmasta päästään!
Työttömyys ja siihen suhtautuminen ovat mielenkiintoisia aiheita. Ennen oli itsestäänselvyys, että jos joutui työttömäksi, piti ensisijaisesti ottaa vastaan mitä tahansa työtä parempia hommia odotellessa. Työttömyyskorvausta saisi nostaa vasta sitten, jos ei kerta kaikkiaan mitään työtä olisi tarjolla. Olin kuolla kauhusta, kun ensimmäisen kerran kuulin oppilaan sanovan, että ellei hän saa oman tulevan alansa töitä, hän voi ihan rauhassa olla työttömänä vaikka lopun elämäänsä.
Mutta eivät kaikki kuitenkaan ihan noin vain niele sitä, että nuori ihminen pelkästään työtön olisi. Pari vuotta sitten joku esitti, että jos meiltä lukio loppuisi, minä kuulemma saisin nauttia rauhassa työttömyyskorvausta, mutta nuoremmat opettajat joutaisivat hakea uutta työtä. Mutta näidenkään ei tarvitsisi etsiä mitä tahansa työtä tilapäisestikään, vain koulutustaan vastaavaa.
Mansikankeruu oli tavallinen nuorten kesätyö 80-luvulla. Sukupolvi, joka ensimmäistä kertaa asetti sen kyseenalaiseksi, on tällä hetkellä noin kolmikymppinen. "Siinä tulee selkä niin kipeäksi, et sinäkään pellolle menisi", joku esitti minulle. Eipä puhuja arvannut, että olin ensinnäkin maatalosta kotoisin. Ja toisekseen, olin siihen mennessä jo ainakin viitenä vuonna ollut perheeni kanssa joka kesälomalla mansikankeruussa aina pari viikkoa kerrallaan. Saimme palkaksi seuraavan talven mansikat, perunat ja porkkanat. Ja ihan viime vuosiin asti olemme keränneet joka kesä itse talven mansikat joltain tilalta.
Perhe, puoliso, lapsia, hyvä ammatti, omakotitalo, auto ja koira olivat futuuria harjoitellessa vielä 90-luvullakin tavalliset tulevaisuudenhaaveet. Oma ura, auto ja talo ovat vieläkin itsestäänselvyyksiä, mutta puoliso ja lapset eivät. On erittäin tavallista, että ura on ihan ensimmäisenä suunnitelmissa. Puoliso ja rakkaus eivät kuulu mitenkään yleisesti nuorten ajatusmaailmaan. Sitä paitsi sana rakkaus käsitetään hyvin kapea-alaisesti vain miehen ja naisen väliseksi. Rakkautta ei yksinkertaisesti ole olemassa. Lapset puolestaan ovat nuorten mielestä kirkuvia olentoja, jotka jarruttavat ihmisen vapautta kaikin tavoin, sellaisia ei aiota hankkia.
Uskonnon arvostus on alamaissaan. Ennen oli luokassa syvästi uskonnollisiakin oppilaita, uskonnosta sai puhua, uskonnollisia tekstejä saattoi käsitellä ihan kuin mitä muita tekstejä tahansa. Uskonnosta saattoi vaihtaa mielipiteitä luokassa ihan kuten mistä tahansa muusta aiheesta. Mutta kuten kaikki muukin on muuttunut, muuttui oppilaiden asennekin. Tuli uusi sukupolvi, joka ei suostunut lukemaan uskontoa käsittelevää kappaletta ollenkaan, ja nyt kuuluu jo heti murahduksia luokassa, jos mainitsetkin u:lla alkavan sanan.
Nämä eivät ole tietenkään kaikkien oppilaiden mielipiteitä, ovat vain yleissuuntaa kuvaavia. Mielipiteet ilmentävät jotenkin sitä yleistä arvomaailmaa, joka on koko yhteiskunnassa. Ennen oli yhteiskunnassa tietyt yhteiset arvot. Opettajana jo tiesi etukäteen, miten oppilaat tulevat vastaamaan. Oli kyse siitä, että saa oppilaan vain sanomaan asiansa vieraalla kielellä. Opettajan kannalta on nyt mielenkiintoisempia keskusteluja, kun ei vastaus olekaan arvattavissa.
Tekstit
20 kommenttia:
Jännä nähdä, että 1970-luvulla kaikkialla ollut pelottelu ydinsodalla on jäänyt kokonaan unohduksiin! Samat ydinaseet, tosin lisättynä, on yhä olemassa, mutta missään ei näy puhetta esim. vahingossa alkavasta ydinsodasta, ydintalvesta ei kukaan enää tiedä mitään.
Kuten nyt ilmastonmuutoksella tuolloin peloteltiin meitä ydinkatasrofilla päivittäin, siitä tehtiin tutkimuksia (mitä sitten tapahtuu... jne.) ja kaikenlaisia kuvitelmia, näytelmiä, filmejä.
Kullakin ajalla oma pelottelunsa - oikein huvittaa tämä yhtäläisyys - vain se on samaa, että jollakin pelotellaan!!
Mielenkiintoisia ovat nämä havaintosi vuosien varrelta.Kovasti onkin nykynuorison ajatusmaailma muuttunut verrattuna siihen,mitä minun aikanani oli.Mitäköhän heidän lapsensa aikanaan sanovat.....
Kyllä sinulta tulee niin tarkkanäköistä tekstiä että! Ei heti ensimmäiseksi tulisi mieleen, että kieltenope tällaisia havaintoja saa tehdä, mutta sinullahan on mitä mainioin näköalapaikka ja perspektiivi!
Muistelin vähän aikaa sitten niitä rauhanmarsseja, joita järjestettiin jopa pienellä kotipaikkakunnallani. Lopuksi oltiin koulun juhlasalissa ja kuunneltiin puheita.
Minullahan on vain muutama oppilas, joten otos on pieni, mutta puolet niistä vaikuttavat arvoiltaan tosi kovilta (tosin kovin nuoria vielä ovat...). Vammaiset ovat kauheita, rumat ihmiset kamalia, äiti ja isä ostaa sitten mulle asunnon ja Porschen, saanko kiitettävän, vaikka en olekaan lukenut ja kirjoittaakaan en osaa...
Nykysukupolven muutos on kai verrattavissa siihen suureen muutokseen 60-luvulla, jolloin keksittiin nuoriso, sitähän ei ennen ollut, oli vain lapsia ja aikuisia.
Nyt on sitten teknoyhteiskunnallinen sukupolvi kasvanut ja arvot ovat muuttuneet samaa rataa.
Mielenkiintoinen postaus.
Vähän samoja asioita ollaan mietitty täällä täkäläisestä muutoksesta, erilainen mutta iso murros kuitenkin.
Olemme muuten mekin paivakodin puolella mietitty naita elaman arvoja ja niiden muuttumista varsinkin taman syksyn aikana. Pienten lasten elama on muuttunut kovin siita, kun minakin taman tyon aloitin yli 20 vuotta sitten.Lapsiaines on tullut aivan erilaiseksi. Suurin muutos entiseen meidan "vanhojen" mielesta on vanhempien ihmisten kunnioituksen puutos. Itse en olisi lapsena koskaan edes kuvitellut sanovani pain naamaa aikuiselle niita mita itse saan nyt kuulla joka paiva. Samoin lievat fyysiset "pahoinpitelyt" ovat jakapaivaista herkkua. Ja uhkailut.
Syita naihin on myos mietitty. Onko tassa nyt tulos tasta "curling"-kasvatuksesta, jossa vanhemmat lakaisevat kaikki esteet lastensa elamasta. Siina ei paljon tarvitse muita kunnioittaa, kunhan itsella menee hyvin. Vai onko syyna kaikenlainen muu yhteiskunnan muutos ja arvojen muuttuminen, kuten sina Kirlah postauksessasi kirjoitat.
Olen mina kylla miettinyt sitakin, etta onko minusta tullut vanha ja kiukkuinen eukko, kun en enaa jaksa naita lasten juttuja aina...
Mielenkiintoinen kirjoitus. Minulla on samantapaisia näkemyksiä. Itse kuulun siihen rauhanmarssien ikäryhmään, jota niin hyvin kuvasit.
Tietenkin nuoruuteen kuuluu tietty ehdottomuus ja energia, usko omaan "kuolemattomuuteen" ja tulevaisuuteen. Itsekin olen huomattavasti muuttunut elämän kolhuissa. Monet nykynuoret ovat niin häkellyttävän kovia, varsinkin yllättävän monet nuoret naiset. Mistä se tulee? Millaisessa yhteiskunnassa he ovat kasvaneet? Vaadimmeko lapsilta jo pienestä liikaa? En tarkoita kasvatuksen rajoja, vaan sitä, miten lapsen asema yhteiskunnassa on muuttunut ja kuinka yksin he ovat kaiken tätä yksilöllisyyttä ja pärjäämistä korostavan yhteiskunnan rattaissa.
Toinen minua ihmetyttävä asia on, että kaiken odotetaan olevan täydellistä ja se on saatava heti. Esimerkkinä ensiasunto, sisustukseksi ei kelpaa toisten jämät, vaan tarkoin harkittu kokonaisuus, joka on statuksen perusta. Ihmisen kaipaus kauniiseen ei sinänsä ole huono asia, mutta jotenkin elämän ulkoiset raamit saavat liikaa painoarvoa ja kaikki on saatava heti. Elämän oletetaan olevan suunniteltavissa. Minusta elämä vie meitä, yllättääkin joskus ja voimme sitten yrittää niissä puitteissa hallita elämäämme. Elämään kuuluu aina tietty keskeneräisyys, jonka kanssa on opittava elämään.
Itse äitinä mietin usein, unohdammeko ilmaista kiitollisuuttamme, siitä mitä meillä jo on (en nyt tarkoita vain materiaalisia asioita, mutta myös niitä). Kiitollisuus tunteena on minusta edellytys onnelliseen elämään. Kiitollisuus ei kuitenkaan tunnu olevan muodissa.
Annikki: nuo ydinaseet olinkin jo unohtanut. Niihin liittyviä tekstejähän oli ennen kielten kirjoissakin, nyt ei ensimmäistäkään. Missil oli aktiivisesti osattava sana. Nyt ei aina ole teksteissä edes kärnkraftverk-sanaa.
Ja samaa mietin aina minäkin: miksi ihmisiä aina pelotellaan jollain. Asiaa voi kirjoittaa, mutta miksi ylenpalttisesti pelotellen? Vai onko ydinaseet jo niin suuri todellinen uhka, ettei siitä enää uskalleta edes kirjoittaa. Se tulee mikä tulee...
Yaelian: uskon lujasti siihen, että tässäkin tapahtuu aaltoliikettä kuten kaikessa muussa. Pian on yleisinhimillisen ajattelun aallonpohja saavutettu, ellei muuten, niin jonkin katastrofin yhteydessä. Sen jälkeen ihmiset alkavat taas siirtyä toiseen äärilaitaan mielipiteissään.
Leen@: Vaikka aineissa ja keskusteluissa ei tietystikään tarvitse puhua totta, antavat ne kuitenkin jonkinlaista yleissuuntaa nuorten ajattelun laadusta.
Lyhyiden kielten ja keskipitkän ruotsin kokeissa ei tarvitse valitettavasti enää kirjoittaa entisenlaista mielipideainetta, vaan pieniä jokapäiväisiä viestejä, joten mielipiteet alkavat siltä osin jäädä opettajalta pimentoon. Vain pitkissä kielissä kirjoitetaan vielä pitkiä aineita (=150-200-250 sanaa).
Toisaalta sekin on vielä huomioitava muutos, että oppilaat eivät enää kykenisikään kirjoittamaan niin hyviä mielipidekirjoituksia kuin aiemmin. Syistä että: oppilaat eivät ole enää niin kiinnostuneita asioista kuin ennen. Heillä ei yksinkertaisesti ole mielipiteitä! Toisekseen, laiskistuminen kieltenopiskelussa kaventaa sanavarastoa. Ei osata sanoa enää niin monipuolisesti asioita kuin ennen.
Kato nyt tätäkin: kuulostaa tutulta, tosi tutulta. Vaikkakaan ei ihan noin jyrkkiä mielipiteitä uskalleta vielä sanoa ääneen, niin siihen suuntaan ollaan kovasti menossa. tai jos sanotaan ääneen, lisätään perään lause: "näin ei kuitenkaan pitäisi ajatella".
Sirokko: ja sitä mukaa kuin keksittiin nuoriso, keksittiin, että heillähän on myös valtavasti ongelmia, joita pitää vain ymmärtää ja ymmärtää, vaikka muita polkemalla. Näitä monstereita kuuluu muiden vain väistellä ja kumarrella ja palvoa!
Tuula: viittaan äskeiseen kommenttiin Sirokolle. Lieneekö yksi syy vanhempien ihmisten, eikä vain näiden, vaan kaikkien muidenkin ihmisten kunnioituksen puutteeseen se, että kun perheissä on niin vähän lapsia, näitä palvotaan kuin pikku jumalia. Näkeehän sen vaikkapa Idols-ohjelmista: nuori ei osaa laulaa tippaakaan, mutta kun siitä hänelle mainitaan, alkaa haukkua tuomareita ymmärtämättömiksi. Ei ole tullut suhteellisuudentajua, jos pelkässä omassa perhe- ja tuttavapiirissä on ollutkin se paras.
Mielenkiintoisia havbaintoja olit taas kirjannut ylös. Minä piipahdin juuri tekemässä lukiolla kolmen päivän sijaisuutta ja se nosti mieleen vaikutelman, että mielipiteiden osalta nuoriso näyttäisi olevan polarisoitumassa. Joillakin on ajatuksia kovastikin. He haluavat seurata maailman tapahtumiin ja uskovat vielä edes jonkinlaiseen vaikuttamiseen.
Sitten on se pelottavan suuri enemmistö, joka tuntuu ajattelevan, ettei kannata vouhkata, kun ei millekään kuitenkaan mitään mahda. He laiskistuvat, keskittyvät omasta elämästään nauttimiseen ja sulkevat silmänsä ja korvansa parhaansa mukaan kaikelta, mikä ei tuota heille hedonistista mielihyvää.
Kasselin kyyhky: sinulla oli erittäin hyviä näkökohtia. Juuri tuolta minustakin tuntuu.
Olen samaa mieltä, että nuorihan ei ole vielä valmis mielipiteissään ja onneksi ihmisen ikääntyessä usein mielipiteetkin voivat muuttua. Mutta näyttää siltä, että kovin vanhaksi ihmiset nykyään pääsevät, ennen kuin oivaltavat, mikä elämässä ja maailmassa todella on tärkeää.
Sellaiset asiat kuin nöyryys, kiitollisuus, rakkaus, empatia jne ovat ihan kateissa. Ilman niitä ei voisi kuvitellakaan mitään hyvää.
Tuo mitä kerroit tarkoin harkituista kokonaisuuksista on minusta joskus viety aivan äärimmäisyyksiin. Yksi tapaus vaikkapa esimerkiksi:
Nuoripari piti häät. Tietysti oli tarkat listat, mitä halutaan häälahjaksi. Vanha 80-vuotias mummo osti hopealusikoita, joita oli toivottu. Mutta mummo sai kovat haukkumiset, kun lusikat eivät sattuneetkaan olemaan samaa sarjaa kuin pariskunnan muut kaapista pursuavat hopealusikat!!
Millan: Tuo saattaa olla totta. Meidän paikkakunnalla vain on niin suuri oppilaskato, että noin neljäs- tai viidesosa yläastelaisista lähtee nykyään muualle lukioon. Saattaa olla niin, että juuri se porukka, joka on aktiivista ja uskoo vaikuttamiseen ja jolla on eniten mielipiteitä, lähtee pois.
Eikös yhä enemmän korosteta hetkessä elämistä? Voisikos sen kytkeä sanoihin "katso taivaan lintuja..."
toden totta ... olipas hyvä kirjoitus! Yhdyn täysin mielipiteisiisi ja havaintoihisi. En ollutkaan tätä / näitä asioita pohtinut.
Vilukissi: Kappas. Just yhtaikaa painettiin näppäintä.
Juu, tällaiset asiat ponnahtavat esiin päivittäin.
Isopeikolle piti sanomani, että juuri niinhän se on, mitäs me tässä murhetta kannamme!
Näinhän se on... voin yhtyä sanoihisi. Tuo aikuisten kunnioitus ja muiden huomioon ottaminen pitäisi saada jotenkin takaisin.
Mansikki: saahan ne takaisin, kun kaikki kasvattavat samaan suuntaan! Mutta siinäpä se, joka taho kasvattaa eri suuntaan.
Lähetä kommentti