Jokohan tarvitsisimme oppilaiden kanssa kunnon pitkän loman. Alkava pimeä kausi on nimittäin alkanut jähmettää meidän aivojamme. Eilen kerroin saksantunnilla Berliinin muurin kaatumisesta ja mainitsin, että siitä on nyt kaksi vuotta. Oppilaat räjähtivät nauramaan. Kauhistuin, miten tunteettomia nykynuoret ovat, naureskelevat vain vakavalle asialle.Selitin asiaa eteen päin ja taas mainitsin, että ajatelkaa, kaksi vuotta! Taas valtava naurunpurskahdus. Onneksi joku viimein armahti minut ja mainitsi, että ehkä siitä sentään on enemmän aikaa kuin se kaksi vuotta!
Tänään sitten ruotsintunnilla käsiteltiin uutta kappaletta. Kehotin kysymään ongelmakohdat, ja sen tiimoilta käytiin seuraava keskustelu:
Oppilas: -Mitä tuo i synnerhet tarkoittaa?
Minä: -Varsinkin.
Oppilas: -Niin tuossa lauseessa rivillä 42 on alussa i synnerhet, jotta mitähän se tarkoittaa?
Minä: -Varsinkin. Vai tarkoitatko koko lausetta?
Oppilas: -Ei kun minä en tiedä, mitä tuo i synnerhet on.
Minä: -Varsinkin.
Luokka alkaa vähitellen hihitellä. Oppilas puolestaan alkaa näyttää onnettomalta.
Oppilas: Kun sanastossa ei ollut, mitä i synnerhet on suomeksi.
Minä: -I synnerhet on suomeksi varsinkin!
Oppilas miettii hetken ja sitten oivaltaa: -Ai jaa!
Tekstit
5 kommenttia:
Kyllä on sanottava, että uskomattoman kärsivällinen olet. ;) Toisaalta positiivista kyllä on, että oppilas todella halusi tietää, mitä tuo i synnerhet tarkoittaa. Kysymistä voi mielestäni pitää aina positiivisena, vaikkakin koulussa tuo kysymyksiin vastaaminen (varmasti kyllä monessa muussakin työssä) vaatii usein kovia hermoja.
Minä menin tänään ihan lukkoon tunnilla. Kysyin oppilailta, mistä lyhenne FN tulee. No se selvisi helposti mutta sitten joku kysyi, että mitä sitten Yhdysvallat on ruotsiksi ja minä en vaan muistanut!! En kerta kaikkiaan saanut sitä päähäni. Koko ajan vaan tuli mieleen Förenta Nationerna. Olisin halunnut vajota maan alle ... Sankirjasta sitten katsoin ja häpesin. Näinkö se dementia alkaa?
Minulle käy välillä samoin, vaikken olisikaan loman tarpeessa. Varsinkin vuosilukujen kanssa olen varovainen...
hahahahahahahh...ihanaa!
Kerroin kerran tyttärelleni kysyessään yhden pojan nimeä, että Kai Kristian. Laura mietti hetken ja kysyi, mitä se nimi olikaan. Kai Kristian vastasin. Lopulta Laura kysyi, että enkö minäkään tiedä varmasti nimeä? Miten niin, kysyin, no, kun sanot koko ajan, että kai...
Ofelia: Minusta on mielenkiintoista ja huvittavaa, miten ihmisen aivot toimivat. Tuollaista sattuu useinkin. Se, ettei oppilas tajunnut sanan olevan jo vastaus hänen kysymykseensä, on ihan tuota samaa, mitä Vilukissinkin esimerkissä.
Anonyymi: minusta ei kannata hävetä. Ihmisen aivot nyt vain kerta kaikkiaan ovat sellaiset, että ne joskus eivät tuo muistilokeroista oikealla hetkellä oikeaa asiaa.
Kato nyt tätäkin: sama juttu, vuosiluvut ja nimet ovat minulla aina kateissa, mutta kun olen aina ollut sellainen, olen oeptellut tulemaan sen asian kanssa toimeen.
Vilukissi: samaa mitä Ofeliallekin vastasin. Tähän kategoriaan kuuluu minusta kaikki väärin kuullut laulun sanatkin.
Kaiken kaikkiaan minusta ihmisten pitäisi olla armollisempia itseään ja toisiaan kohtaan kaikissa tahdosta riippumattomissa kommelluksissa. Pitäisi ymmärtää ottaa tosiasiana se, että ihmisen aivot eivät ole tarkat kuin tietokoneen kovalevy. varsinkin sellaisen, jolla on hyvä muisti, on vaikea ymmärtää toisen ihmisen "mokia".
Lähetä kommentti