keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kurja loma

Ihan pieleen meni koko hiihtoloma. Kyllä minä siitä mukavamman sentään kaavailin. Jo ennen hiihtolomaa äiti tuli meille ja alkoi kohta tuntea yskän ja kuumeen oireita. Kävin viemässä hänet muutaman päivän kuluttua takaisin Pohjanmaalle, jossa koko suku makasi ja kröhisi uppokumossa samaisen taudin kourissa. Paluumatkalla tunsin kuumeen nousevan minuunkin. Tuo 6 tunnin matka on aina tuntunut julmetun pitkältä, mutta ei ikinä niin pitkältä kuin nyt. Matkalla välillä meinasivat silmät klupsahtaa väkisinkin kiinni.

Kotiin päästyä jouduin sänkypotilaaksi, ja tyttären perheen tulo meille hiihtolomalla piti peruuttaa. Voi kurjuus, kun niin oli odotettu Aatunkin näkemistä. Mutta kun kerrankin ovat säästyneet tänä talvena taudeilta, ei arvaa ottaa riskiä, että meiltä saavat. Eikä minusta olisi ollut seurustelijaksi. Samoin toinen tytär, joka oli tullut jo aiemmin, makaa raatona sängyn pohjalla. Kaiken kukkuraksi ilmoitettiin Pohjanmaalta, että äiti oli saanut jonkin muunkin pöpön, jonkin noroviruksen, ja joutunut oikein sairaalaan.

Ainut positiivinen asia koko lomassa on se, että en luvannut ottaa abien ruotsin suullista tenttiä hiihtolomaksi. Ei tarvinnut sitäkin vielä alkaa järjestellä uuteen paikkaan. Se tuli pidetyksi jo ennen lomaa, joten onpahan yksi asia sentään järjestyksessä. Toinen ihme juttu on, että mies ei tunnu yhtään sairaalta. Häntä ei vaivaa mikään. Mutta olemme ennenkin huomanneet, että sairastamme kumpikin omia tautejamme! Minäkään en yleensä saa hänen sairauksiaan :)

torstai 21. helmikuuta 2013

Ainakin puikot ovat komeat

Tämä kuva on opehuoneen ikkunasta tässä eräänä päivänä. Ei riitä, että jo kerran metrin pituiset jääpuikot on tänä talvena porattu ja hakattu irti, vaan tilalle on kasvanut uudet, ja entistä ehommat ja mahtavammat. Nyt puikot roikkuvat jo ikkunan edessä. Tuo yksi paksuin on niin valtava, että sen kärki on jo ikkunan alareunan kohdalla ja tyvestä se on ainakin nilkan paksuinen, miksei jonkun ohuemman henkilön reidenkin kokoinen. Talo siis falskaa joka reiästä.

Ei lämpöhukka ole ainut ongelma tässä laitoksessa. Sisäilmaongelmat alkoivat jo yli 20 vuotta sitten, kun remontin yhteydessä laitettiin koneellinen ilmastointi. Tekeleeestä tuli susi jo alun perin. Mutta kuten aina, tällaisilla asioilla on taipumus vain olla ja muhia. Monilla oli jo alkuunsa ongelmia hengityksen ja silmien kanssa. Eräs ope tuli kovin allergiseksikin pölylle, kissoille ja koirille ja mille kaikille mahdollisille, ja oli ihan vähällä ettei oireilu muuttunut astmaksi.

Nyt eräänä päivänä tuo jo vuosia sitten eläkkeelle jäänyt ope kävi meillä ja hän huomasi, että ei nenä ja silmät alkaneet vuotaa, vaikka meillä oli taas kissat hoidossa. Kun ope pääsi huonoilmaisesta työpaikasta eroon, hävisi moni allergiaoire ja silmien kirvellys. Eivätkä opettajat ole ainoita, jotka huonosta ilmasta ovat kärsineet. Monilla monilla oppilailla on ollut samanlaisia vaivoja. Asia vain tahtoo unohtua, kun oppilaat muutaman vuoden kuluttua lähtevät pois.
Mutta ei taida olla ainut rakennus tässä maassa, jossa kärsitään huonosta ilmanlaadusta sisätiloissa. Ja parannuksesta ei kai tietoakaan.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Mukava päiväretki

Kunnon sotamies Svejk, sehän on se vanha tuttu näytelmä sotamiehestä, jolle sattuu koko ajan ja jota riepotellaan viranomaiselta ja laitoksesta toiseen. En ollut onnistunut tuota näytelmää aiemmin näkemäänkään, mutta viime viikolla pääsin eläkeläisten mukana sitä katsomaan, kun sain peruutuslipun. Hämmästyttävän kauan esitys kesti, väliaikoineen peräti kolme tuntia!

Ne jotka olivat joskus nähneet jonkin toisen version pitivät tätä esitystä huonompana. Itse en osaa verrata mihinkään, mutta paikoin alkoi pitkästyttää. Esitystä olisi voinut lyhentää ainakin puolella tunnilla, ellei peräti tunnilla. Olisi pysynyt siten mielenkiinto vireillä koko ajan.

Teatteriesityksen jälkeen oli eräällä viinitilalla ruokailu. Ruoka oli ainakin erinomaista ja ne jotka nauttivat talon viineistä ja pontikasta, kehuivat niitäkin. Itse en ostanut juomapuolta ollenkaan, sillä kaapissa on juomattomia pulloja ennestäänkin. Se tahtoo olla vain joukkohysteria, joka valtaa aina ihmisen tuollaisissa paikoissa. Kun kaikki ryntäävät tukka putkella pullojen ostoon, tuntuu, että ei halua olla erilainen, ja tulee ostaneeksi jonkin pakollisen putelin, jota sitten laittaa kiertoon vaikka jollekin loppasuulle :) :)

Sen verran retki sekoitti päätäni, että jo aamusta lähtien luulin koko päivän päivää lauantaiksi, vaikka oli perjantai, ja minua jatkuvasti valistettiin asiasta. Vieläpä kotiin tultuakin illalla kyselin kotona, ovatko toiset jo käyneet saunassa. Eivät, kun ei kerran ollut lauantai! Enkä ollut saanut nukkumaan mennessäkään päähäni mahtumaan, ettei ole lauantai. Ihan viime töikseni vaihdoin puhtaan yöpaidankin, kuten aina lauantaisin.
Eihän koskaan ole voinut arkipäivää viettää tuolla tavalla joutilaana töistä, vähemmästäkin ihminen sekoaa.

Kaiken kaikkiaan, yksi kokonainen päivä meni ihan hujauksessa, ja ihanhan sitä alkoi odottaa lopullista eläkkeellepääsyä, kun eläkeläisillä noin mukavia retkiä tuntuu olevan.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tällaista tapahtunut

Viime torstaina oli se päivä, kun arvioimme alakoululaisten Kalevala-piirokset ja muunkin tietämyksen. Jokainen 6-luokan oppilas oli saanut eri aiheen siten, että koko 15:s runo Kalevalasta tulee juonellisesti kuvatuksi. Erittäin hienoja kuvia, ja niin hellyttäviä. Ainut asia, mikä ehkä vähän harmitti, oli se, että monissa kuvissa tapahtumat ja henkilöt olivat niin kovin pieniä paperin kokoon nähden, tyhjää tilaa jäi paljon.

Juonikysymysten lisäksi oli myös pari kielellistä. Kysyttiin vaihtoehtokysymyksin mm. mitä ovat uksi, hurme ja suka. Hurmeen ja suan olivat oppilaat tienneet erittäin hyvin, uksi-sanaa luultiin samaksi kuin yksi, mikä oli myös yhtenä vaihtoehtona.
Minulla kun on aina kova tarve testata ihmisiä kysyin myös opettajainhuoneessa samoja sanoja. Hämmästyin, että hurme-sanaa ei tiennyt kukaan läsnäolleista :( Mutta eihän tämä nuorempi sukupolvi enää laulakaan Porilaisten marssia, jossa lauletaan, että "voi vainolaisten hurmehella peittää maan".

Näistä kalevalaisista tunnelmista siirryin sitten tuona päivänä keskelle abien penkkarihulinoita. Tosi se on, että ihmisen mieltä masentaa kaikenlainen sotku ja hälinä. Onneksi sentään sain taskut täyteen karkkeja. Abi-showssa näimme auditoriossa taas opettajien matkimista. Kyllä kaikki maneerit ja open heikkoudet tulevat viimeistään nyt selviksi sellaisellekin, joka ei kaikkea ehkä ole itse huomannutkaan. Samoin muiden luokkien oppilaiden toilaukset oli muistettu mainita vaikkapa diplomien muodossa. Mutta abit olivat kilttejä, joskus on ollut räävittömämpääkin.

Perjantaina ei ollut vanhojen päivää, miten sitä kahdesta oppilaasta oikein irtoaisikaan. He viettivät sitä päivää jo viime vuonna yhdessä näiden nykyisten abien kanssa. Saa nähdä, miten heidän penkkaripäivänsä ensi vuonna käy. Millaisen päivän saavat aikaan kaksistaan, vai viettävätkö sitä ollenkaan.

Ja  johan tässä on ehtinyt olla abien yo-kuuntelutkin. Ruotsin kuuntelu meni erinomaisesti, samoin preliminäärit, vaikka ruotsia ei lukujärjestyksessä ole ollut viime marraskuun jälkeen yhtään. Nyt kun vähän vielä tsemppaavat ja lukevat, saadaan tulokseksi erittäin erinomaisia!

P.S. Yllä oleva kuva otettu 18. tammikuuta. En muista sen jälkeen sinistä taivasta enää nähneeni. Liekö aurinkoa enää olemassakaan.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Jakso pärähti käyntiin

Niin sitä sitten alkoi työjakso. Ei tietenkään ollut kaikilla heti kirjaa, se nyt olisi ollutkin jo liikaa. Mutta muuten lähti käyntiin kaikki tuttuun tapaan. Etäopetustuntikin meni ihan ok, paitsi että kaikki eivät suostu toisessa päässä näyttämään naamaansa, istuvat niin että näkyy vain käsivarsi. Mistäs minä tiedän, onko siellä alkuperäinen henkilö ollenkaan vai heidän stunttinsa. Mutta enhän minä varmaan tuntisi muutenkaan. Tunnistan vain lähinnä kameraa istujat.

Tuntien jälkeen oli yhden keittäjän 60-vuotiskahvit. Hän taitaa olla ainut, joka on ollut tässä työpaikassa aina. Eli siis koko ajan kuin minäkin. Hän on tullut jopa kolme vuotta minua aiemmin.

Ja heti kahvien jälkeen olikin kiiruhdettava kampaajalle, jossa vierähti pari tuntia. Näin sitä tuntee taas nahoissaan, miten päivät voivat venyä erinäisistä syistä pitkiksi. Samanlainen tahti tuntuu jatkuvan koko viikon. Huomiseksi on mukavasti luvassa koulun jälkeen yhtenäiskoulun kokous (tietysti taas jokin ylipitkä maratonkokous :), minkä jälkeen heti kansalaisopiston tunnit. Loppuuviikko meneekin mukavasti abien kanssa preliminääreissä ja äidinkielen koetta valvoessa. Hohhoijaa, ihan jo pelkästä ajatuksesta tuntuu kuin ei ikinä olisi mitään vapaajaksoa ollutkaan.