torstai 31. toukokuuta 2012

Sitä sun tätä

Kävimme alkuviikosta kaverin kanssa katsomassa kaupungissa tablettitietokoneita eli iPadejä. Alkaa nimittäin tuntua siltä, että ilman ei enää pärjää. Lentokoneeseenkin pitäisi puukata nykyään itsensä jo etukäteen, ja jos olet ulkomailla jossain hevon kuusessa eli viidennessä männyssä (quinto pino),  kuten espanjalaiset sanovat, jäät hyvässä lykyssä rannalle ruikuttamaan kun muut lentävät ilmojen halki Suomeen.

Nyt vain ilmeni ongelma. Olisiko sittenkin parempi ostaa vain pienoissanakirjan kokoinen kännykkä, jossa on myös hyvä nettiyhteys ja tietysti mahdollisuus lukea sähköposteja ja lähetelläkin niitä ja voi tilata junalipun suoraan kännykkäänsä ilman paperiversioita. Vai onko kirjan kokoinen iPad sittenkin parempi. Se vain on matkoilla turhan iso ja painava. Mutta sillä saisi otetuksi kuvia ja videoita, mutta saahan kännykälläkin. Molempia ei viitsisi ostaa, jäävät kuitenkin ehkä vähäiselle käytölle. Kirjoittelen nimittäin sen verran paljon kaikenlaisia juttuja, että haluan käyttää työskentelyyn kunnon läppäriä, jossa on lisänäppäimistö. Se on paljoon kirjoittamiseen paras.Mutta sittenkin, kyllä olisi mukava kun olisi iPad!

Toisaalta on joskus hyväkin, että ei ole hommannut junalippuakaan etukäteen. Viimeksikin ulkomailta tullessa lentokone oli vähän myöhässä, joutui kaartelemaan Helsingin yllä, sillä kentällä oli ruuhkaa. Otin kentältä taksin Tikkurilaan ja juuri nipin napin ehdin junaan. Kun sain matkalaukun portaalta eteiseen, juna jo liikkui.

Ja aasinsillan kautta Tikkurilaan. Asemarakennuskin on kuin jokin lato. Huomaavatko paikalliset ollenkaan puutteita. Tilat ovat jo aikaa jääneet ensinnäkin pieniksi ja rakennus rapistuneen oloinen, ulko-ovikin rumempi kuin Pohjanmaan ladoissa. Ulko-ovi on suoraan pihalle, jolloin 30 asteen pakkasillakin oven aukaisu puhaltaa huurut suoraan hallissa seisovien niskaan. Miten Suomessa on voitu rakentaa rakennus, jossa ei ole tuulikaappia, jonne enin kylmyys ja lumet jäisivät! Nyt vain eletään toivossa, että älyävät purkaa koko höskän ja rakentaa uuden kunnon asemarakennuksen.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Supisuomalaista vaihteeksi

Arkipäivään on palattu monin tavoin. Eilen oli satamaravintolassa OAY:n hallituksen kokous, ja yhdistys tarjosi ruokailunkin menneen kauden kunniaksi. Ei kysellyt tarjoilija alkuruokia eikä jälkiruokia! Kääk, olemmekin siis Suomessa. Ei sen puoleen, olen ihan tyytyväinen, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ja onneksi ei tarvinnut kitata punaviiniä!

Sattui vielä samaan aikaan olemaan toisessa pöydässä tutunnäköisiä ihmisiä. Mietin itsekseni, ovatko peräti entisiä oppilaitani, kunnes kysäisin vieruskaveriltani, minä vuonna pöydässä olijat olivat kenties päässeet meiltä ylioppilaiksi. Ja  olivathan he tuttuja. Eivät kuitenkaan oppilaita vaan sellaisia jotka viikottain vierailevat meidänkin olohuoneessamme.  YLE:n porukkaa oli järjestämässä syksyn kuvauksia.  Puoli seitsemän -ohjelmaan  kuvataan ensi syksynä paikkakunnallamme jotain sukellus- tai uintitapahtumaa, ja tätä olivat  suunnittelemassa.

Ja järvellä kiiti ohi valtava tukkikuorma. Ennen kuin kamera löytyi pussin pohjalta, oli paras kuvauskulma tietysti jo mennyt, mutta ehkä jonkinlaisen käsityksen saa kuorman pituudesta, osa lastista jäi vielä kameran ulkopuolellekin.                           

tiistai 29. toukokuuta 2012

Lyhyt käynti Madridissa

Madrid on miljoonakaupunki, josta ei saa selvää yhdessä päivässä. Yleisnäkymä on kuitenkin miellyttävä, puistomainen. Pakko oli täälläkin mennä kiertoajelulle yleiskäsityksen saamiseksi. Mutta kaksikerroksisen bussin yläkerrassa istuessa ei saanutkaan kuvatuksi kuin vähän talojen kattoja. Kuninkaanlinnastakin sain kuvatuksi vain vähän kattoa. Ylläoleva toimistorakennus oli tarpeeksi korkea päästäkseen kuvaan, alaosa on jäänyt vielä kokonaan kuvan ulkopuolelle :)
Kaupungissa on toinen toistaan kauniimpia rakennuksia, tämä kaupungin hallintorakennus. Opettaja oli järjestänyt meille vanhan herrasmiehen oppaaksi kertomaan Madridista, samoin open ystävä oli mukana osan päivästä, joten kyllä kieliharjoitusta oli ajateltu tältäkin osin.
 Buen retiro -puistossa on Lasipalatsin edessä kaunis tekojärvi hienoine istutuksineen.
 Plaza Mayor -keskusaukiolla on kiva käydä syömässä tai juomassa ja muuten vain istuksia ihmisiä katsellen. Ruokailun jälkeen tutustuimme Casa Sorolla -taidenäyttelyyn eli espanjalaisen taiteilijan Joaquín Sorollan maalauksiin. Monet teokset muistuttivat suomalaisen Edelfeltin töitä. Ei kai mikään ihme, ovathan taiteilijat saman aikakauden maalareita.
Turistin työpäivä on pitkä ja päivän jälkeen alkoi jo nälkä hiukoa. Emme menneetkään tällä kertaa ravintolaan syömään, vaan maistelimme kauppahallissa tapaksia ja juomia eri tiskeillä. Tällainenkin syöminen on vaihteeksi kivaa: ostellaan erilaisia tapaksia eli pieniä välipaloja eri tiskeiltä ja siirrytään seuraavalle tiskille. Espanjalaista munakasta, pikkukaloja, kanavartaita, erilaisia piirakoita ja mitä kaikkea muuta tulikaan maistelluksi. Ihmisiä vain on liikaa joka paikassa tungeksimassa.
Iltamyöhällä pois lähtiessä oli Madridissa mielenosoituksia. Taisi olla tällä kertaa  jotain kähinää urheiluseurojen kesken. Poliiseja runsaasti paikalla, kaikki kadut tukossa.
(Aiemmin viikolla oli muuten koko maassa yhden päivän kestänyt opettajien lakko, Espanja painii todella talousvaikeuksissa).
 Ja mistähän kirkosta tämä on? Tätä mietin pitkään, kunnes muistin, että eihän se ole kirkosta vaan Toledon rautatieasemalta!
Toisin kuin Suomessa monissa maissa panostetaan kauneuteen julkisissa tiloissa. Niinpä Madridinkin rautatieasemalla oli valtavan iso alue keskellä rakennusta kasvihuoneena: palmuja ja muita trooppisia kasveja oli istutettu entiselle junanlähtöpaikalle. Rauhoittaa sopivasti hermostunutta matkustajaa.
Ja tässäkö istutaan kirkon seinustalla? Ei vaan tässä opiskellaan Pulgarissa Casa ruralin terassilla espanjaa. (Unohtui toissapäiväisestä postauksesta).

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kurssin Toledo-päivä

 Kuvista katsomalla ei voi kuin kuvitella, millaista jollain paikkakunnalla on. Niin nytkin. Toledo on rakennettu joen varrelle jyrkille kallioille, jolloin sitä on ollut muinoin helppo puolustaa. Ja nykyihmisen silmin katsottuna se on mitä kauneinta katsottavaa. Näimme kaupungin myös iltavalaistuksessa jo eka iltana ajaessamme lentokentältä Pulgarin kylään. Uskomattoman ihana ja kaunis. Puolitoista päivää kaupunkiin tutustumista on aivan liian vähän. Mutta kaikkeahan ei ihminen voi saada!

Kollaasin kuvat on räpsitty vähän sieltä täältä turistijunan ikkunasta.  Kaikki vilahti ohi yhtäkkiä, mutta isolla porukalla turistikierrokseen osallistuminen oli ainoa keino edes yleiskäsityksen saamiseksi kaupungista. Toledohan on yksi Unescon maailmanperintökohteista, joten jo senkin puoleen se on näkemisen arvoinen paikka. Kaupungin hallitsevimmat rakennukset ovat Alcazárin linna ja Katedraali, johon tutustuimme erikseen seuraavana päivänä. Sekin on aivan käsittämättömän iso ja koko korttelin kokoinen pinta-alaltaan. Pieniä yksityiskohtia vaikka kuinka paljon. Pieniä koristeita, pyhäinkuvia, maalauksia, uskomaton määrä kaikkea. Tunti katedraalissa ei ole vielä mitään.

Tämä kultainen laitos katedraalin aarrehuoneesta. Sitä käytetään lähinnä pääsiäisviikon (La Semana Santa) valtavassa juhlakulkueessa.
 Vanhankaupungin kadut ovat kapeita kuten yleensäkin vanhoissa kaupungeissa.

Tämä taitaa olla kaikkein kapein katu, nimeltään Calle de la Soledad eli Yksinäisyyden katu. Siitähän ei mahdu kulkemaan kuin yksin.

Toledoon tutustuimme kiertoajelun lisäksi opettajan äidin serkun johdolla. (Huom! espanjalaiseen kulttuuriin kuuluva sukulaisverkosto! Kaikki tapaamamme ihmiset olivat jotenkin opettajan sukulaisia). Tämä viehättävä serkku kertoi meille  kaupungista ja sen historiasta. Hänen johdollaan tutustuimme myös El Greco -museoon. Samoin tutustuimme El Grecon maalauksiin, jotka ovat kaikki uskonnollisia ja synkkäilmeisiä, lähinnä Raamatun henkilöitä. El Grecohan oli 1500-luvulla Kreetalla syntynyt ja Toledossa vaikuttanut taidemaalari.

Toledon lähellä sijaitsee myös erään rikkaan henkilön kartano (Circal), jonka laaja puutarha on avoinna yleisölle vain kerran vuodessa, ja se päivä sattui olemaan juuri meidän Toledo-päivänämme. Tämäkin puutarha on aivan käsittämätön ihanuudessaan. Ei sellaista voi toiselle kuvata. Ruusutkin lautasen kokoisia, ja paljon! Kuvassa valkopukuisia tyttöjä, joilla oli ensimmäinen ripillepääsypäivä, la primera comunión. Muutenkin tuona päivänä näkyi kaupungilla paljon rippilapsia, ja sukulaiset ympärillä häärimässä kameroineen.

Näkymä puutarhasta kaupunkiin päin.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Espanjaa kuulemassa

 Viikko Espanjassa Pulgarin kylässä, (Pulgar suomennettuna tarkoittaa peukaloa tai ukkovarvasta!), varttitunnin ajomatkan päässä Toledon kaupungista kului tietysti kuin hujauksessa. Meitä oli seitsemän kurssilaista, joista muut asuivat yllä olevassa Casa ruralissa, joka oli kylän reunalla viimeinen talo.

Talon vierestä  alkoivat silmänkantamattomat viljapellot, joilla risteili meillekin sopivia kävelyteitä.

 Jossain kaukana saattoi siintää oliivipuita tai aurinkopaneelipelto. Niin kauas olen minäkin etääntynyt maaseudun hajuista, että kun kuljimme ison lantakasan ohi, oli pakko pitää nenästä kiinni. Sehän on ruoan haju, mutta vaatii tottumista! Koska tuossa Casa ruralissa oli vain kuusi huonetta, asuin itse opettajan kanssa parinsadan metrin päässä keskemmällä kylää. Kukot ja kanat tepastelivat aitauksissaan, ja mitä lähemmäksi asuntoa tultiin, sitä voimakkaammaksi muuttui haju. Ainakin lampaita oli ihan meidän talon viereisessä talossa, sillä ne määkivät aamuisin kilpaa. Hajusta päätellen siellä oli muitakin eläimiä. Ja matkalaukkua kadulla vetäessä saattoi sen pyöriin tarttua sitä itseään sontaa.

 Kaduilla saattoi aamuisin löytyä kuolleita linnunpoikasia.

 Yksi aamupäivä hujahti lihamyymälässä. Kauppaan pääsee soittamalla ovikelloa. Siellä saa maistiaisia eri makkaralaaduista ja kinkuista, palan painikkeeksi punaviiniä. Kun suomalainen naislauma pääsee tällaisten herkkujen ääreen, ei juuri ravintolaan olisi enää tarvinnut mennäkään. Kannatti tuon mieshenkilönkin esitellä lihojaan, sillä sieltä lähti Suomea kohti useampikin lihanyytti. Seinällä kuivattua serranokinkkua. Ja kieliharjoittelua tuli koko ajan, kun meille kerrottiin eläinten kasvatuksesta.
 Eräänä päivänä oli myös retki Pulgarin lähellä olevaan toiseen kylään, jossa oli nahkakauppoja vieri vieressä. Kasseja ja kenkiä lähti suomalaisten mukaan useitakin. Itse sain onneksi olluksi ostamatta, vaikka joukkohysteria oli vallata mielen. Ostin vain sormikkaat. Koska ostimme eräänkin kaupan melkein putipuhtaaksi laukuista, pääsimme käymään myös alakerrassa, jossa tuotteita valmistettiin. Kaikki ihastuivat varastossa olleisiin värikkäisiin laukkuihin ja olisivat heti ostaneet niitä, mutta ne olivat menossa vientiin, eivät olleet myytävinä.

Käväistessämme kahvilla eräässä kuppilassa, siellä tietysti ukot parveilivat tiskin äärellä ja seurasivat tv:stä härkätaistelua. Ja riemunkiljahduksia päästelivät aina, kun jotain meidän mielestämme kauheaa tapahtui, kuten se, että härkä nosti hevosen ratsastajineen sarviensa päälle. Lähdimme pois siinä vaiheessa kun picadorin pistämät piikit saivat veren vuotamaan ja härän surulliset silmät katsoivat kauhuissaan.

Eräänä päivänä kulkiessamme kirkon ohi sattui pappi olemaan pihalla ja me pääsimme katsomaan kirkkoa. Ja saimme taas varttitunnin esitelmän kirkon historiasta. Pappi puhui erittäin selkeästi ja yksinkertaisesti, joten hyvin sai selvää kielestäkin. Haikaroilla pesässään ei kuitenkaan taida olla häävit oltavat kellojen soidessa.

Espanjalaiseen kulttuuriin pääsi tutustumaan ravintoloissa ja kuppiloissa. Kieliharjoittelua sai vaikka milloin, jos vain ymmärsi ja uskalsi avata suunsa. Kaikki ihmiset olivat innokkaita puhumaan meidän kanssamme. Hedelmäkaupan nuori poju intautui meidän ostelustamme ja ilo oli ylimmillään koko putiikissa.

Tinto verano, joka on kivennäisvedellä laimennettua punaviiniä, on espanjalaisten kuumien päivien kesäjuoma. Samoin hyvä janojuoma on valkoinen horchata, joka on tehty manteleista, maapähkinöistä, sokerista ja vedestä. Itse asiassa se on valencialainen perinnejuoma. Ja ulkomaillahan on aina kuvattava myös kaikenlaisia ruokia, alla kylän toisen ravintolan tarjoamat jälkiruoat. Ruokaa tuli aina tilatuksi niin paljon, että oli ihan ylensyönyt olo koko ajan.

Tämä espanjan kielen keskustelu- ja kulttuurikurssi oli itselleni aika sopiva, koska tarvitsin tutustumista kulttuuriin ja nimenomaan kielen käyttö arkitilanteissa oli hyödyllistä kuultavaa. Emme kuitenkaan olleet täysin tyytyväisiä espanjalaiseen mentaliteettiin, jossa ohjelma oli liian summittainen, ja elettiin vähän sen mukaan, mitä sattui eteen tulemaan, siis kuten lomailua.

Opettaja oli suunnitellut kurssin liian ylimalkaisesti. Olisimme toivoneet jonkin verran myös ohjattua opetusta, keskustelutilanteita ja tuokioita, jotka olisivat olleet opettajan tiukassa hallinnassa. Nyt oli liian paljon odottelua, ihmettelyä mitä seuraavaksi tapahtuu. Samoin yksimielisyyteen pääseminen siitä, tehdäänkö niin vai näin, vaati turhan paljon aikaa. Ja hämmästyttävässä määrin opettajan huomiota veivät kaikki häiriötekijät. Juuri kun oli vaikka päästy asiaan, soi hänellä puhelin, jokin auto päryytti ohi, lintu tai ampiainen pörräsi nenän edestä, aurinko paistoi liikaa silmiin, joltain puuttui tuoli tai aurinkorasva tai mikä tahansa muu asia keskeytti aina tilanteen. Ilmeisesti kuvasti vain opettajan epävarmuutta. Hän pääsi tavallaan pois epämiellyttävästä tilanteesta.

Opettaja oli kyllä suunnitellut kaikenlaista, esim. ostanut meille kaikille lehtiä ja ajatellut luettavan niistä artikkeleita, joiden pohjalta olisi keskusteltu, mutta sitä vain ei koskaan jostain syystä tehty. Hän oli myös valkannut valmiiksi pari filmiä, joita olisi katsottu ja niitten pohjalta juteltu, mutta hän oli unohtanut elokuvat kotiinsa Madridiin!! Niinpä sitten jostain hätätilassa tempaistiin parina iltana jokin elokuva, jotka katsottiin. Eihän se hukkaan mennyt, kyllä nekin hyvää kuullunymmärtämisharjoittelua olivat.

Itse olin kurssiin kahdeksankymmentäprosenttisesti tyytyväinen. Minulle oli tärkeää saada enemmän kulttuurituntemusta ja kuunteluharjoitusta. Mutta ne, jotka olivat pitemmällä kielen ja kulttuurin tuntemuksessa eivät ehkä saaneet kurssilta niin paljoa kuin olivat odottaneet. Olin senkin puoleen tyytyväinen, että ymmärsin enemmän kuin odotinkaan. Kyllä 70-80 prosenttia puhutusta oli ymmärrettävää. En ollut tyytyväinen itseeni. Enemmän olisi pitänyt avata omaa suutaan ja vain sanoa, mutta kun koko ajan tuntui, että sanat olivat jumiutuneet jonnekin aivolohkojen kiemuroihin. Taas kävi niin, että juuri kun viikon kuluttua olisi saattanut puhetta alkaa tullakin enemmän, piti lähteä pois.

Yhtenä päivänä oli retki Toledoon, toisena päivänä Madridiin, mutta niistä kerron seuraavissa postauksissa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Venynyt iltapäivä

 Eilinen iltapäivä sujui miellyttävissä merkeissä. Kaksi opettajaa alakoulun puolelta jäi  eläkkeelle ja koulun jälkeinen iltapäivä aloitettiin eläkekahveilla. Joka kerta kun itseäni nuorempien eläkekahveja juodaan, riipaisee hieman, että omia kahvejani ei voida juoda vielä muutamaan vuoteen. Mutta tuo tunne kestää vain senhetkisen tilaisuuden ajan. Olenhan aina tiennyt, että lukiopuolen opeilla eläkeikä on korkeampi. Olen itse asiassa tyytyväinen, että minulla on vielä jokin yhteisö, johon kuulun. Ja kun välillä muisti ja ymmärrys pätkii, mutta silti en tunne itseäni vielä täysin kehäraakiksi, on itse asiassa osa-aikaeläke minusta hyvä systeemi.

Jos ei olisi tätä mainittua yhteisöä, en olisi päässyt kahvien jälkeiseen arvostelukokoukseenkaan, joka oli oikein miellyttävä ja kiva tilaisuus. Meidät vietiin golfkentälle pariksi tunniksi vähän tutustumaan tähän ihme harrastukseen. Mikäs sen hienompaa kuin kevään ensimmäisessä lämpimässä säässä ja taivaalta helottavassa auringonpaisteessa vihdoinkin oppia tietämään, mitä tarkoittaa green, svingaus ja puttaus. Olemme olleet täällä kerran aiemminkin, mutta silloin ei päästy kokeilemaan näin monenlaisia lyöntejä.

Sen jälkeen varsinaiseen asiaan eli ruokapöydän ääreen aivan sudennälkäisinä. Kun oli saatu vatsantäytettä, alkoi kouluvuoden hyvien ja huonojen asioiden arviointi ja ruodinta. Onneksi olimme jo sähköpostilla täyttäneet arviointikaavakkeet, joten nyt oli vain yhteenvedon aika. Silti aikaa meni kaikkineen iltayhdeksään. Ja oppilaiden aineiden loppulausetta lainatakseni voi sanoa, että "väsyneinä mutta onnellisina saavuimme kotiin".

Olin itsekseni ihmetellyt, kuka jaksaa ja viitsii keräillä ne sadat pallot, jotka levisivät meidän jäljiltämme ympäri kenttää. Mutta ratkaisu olikin tuon kakkoskuvan kaltainen keruukone. Sellaisella koneellakin saa kyllä ajella muutaman kerran ympäriinsä ennen kuin ne kaikki pallot on kerätty.

P.S. Huomenna lähden Espanjaan viikoksi keskustelukurssille, joten sitten minulla on ehkä kaikenlaista mielenkiintoista kerrottavaa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Uskoisiko tuota

Miten päin aurinko näyttää kiertävän taivaanrantaa? Tietysti myötäpäivään eli vasemmalta oikealle, selvähän se. Mutta miten se näyttäisi kulkevan taivaalla eteläisellä pallonpuoliskolla? Tämäpä ei olekaan enää meidän kannaltamme itsestäänselvyys. Se nimittäin kulkee "vastapäivään" eli oikealta vasemmalle.

Kun tästä tuli talvella puhetta kansalaisopiston ryhmässä, siellä joku päästi minulle likaisen naurun, ja sanoi että "kuule kyllä se aurinko sielläkin nousee idästä". No sehän nyt on selvä. Tietysti maa kiertää aurinkoa aina samaan suuntaan ja aamuisin näemme "auringon lähtevän kiertämään" taivasta myötäpäivään. Mutta kokeilepa piirtää vaikkapa läpinäkyvälle paperille ympyrä ja siihen nuolia myötäpäivään. Katso paperia nurjalta puolelta ja oho, ympyrän nuolet kulkevatkin "väärään" suuntaan.

Tai piirrä palloon kuin päiväntasaajan kohdalle myötäpäivään samalla tavalla viiva nuolineen. Kun kurkit ikään kuin pohjoiselta pallonpuoliskolta viivaa, se kulkee taas "oikeaan suuntaan". Mutta katsopa sitä eteläafrikkalaisen näkökulmasta, asia onkin päin vastoin! Ellet vieläkään usko, katso luonto-ohjelmia, jotka kertovat eteläiseltä pallonpuoliskolta. Joskus niissäkin näytetään aamua tai iltaa nopeutettuna ja aivan takuulla aurinko kulkee "nurin päin".

Tämän todistavat myös Australiassa käyneet tuttavani. He väittävät myös, että jos Suomessa laskee vettä viemäriin, se pyörii mennessään myötäpäivään. Mutta jos tekee saman Etelä-Afrikassa, vesi pyöriikin toiseen suuntaan.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tunnetko maisemat

Tunnetko Suomen eri alueiden stereotyyppiset maisemat? Kyllä varmaan. Mutta mistä sitten arvelet näiden kahden ylimmän kuvan olevan? Onko yllä järvimaisema Saimaalta, Pohjanmaan tulvapellot vai kenties Helsingin liepeillä kulkevan joen suistoalue? Näitä kaikkiahan se itse asiassa voisi olla.

 Itse asiassa ei mikään ollut oikein, sillä ylin järvimaisemalta vaikuttava kuva on Nurmijärveltä tältä keväältä. Ja alempi kuva, jota olisi voinut luulla eteläisen Suomen viljapelloilta otetuksi, (paitsi että mistä tuo lato siihen on ilmestynyt), on Etelä-Pohjanmaalta. Niin ikään tältä keväältä, eikä tulvista tietoakaan!

Mistä ovat nämä kaksi seuraavaa kuvaa? Onko ylempi jokin Lapin tuntureista ja alempi  Lapuan Simsiönvuorelta? 

 Ei, vaikka niitäkin ne voisivat tietysti olla. Ylempi, luminen möykky, on tältä keväältä Seinäjoen Jouppilanvuoresta, alempi joltain kesältä Lapin Pallastunturista.

Tämä on varmaan Lapin vaaroilta tai Saimaan kallioisilta rannoilta? Ei totta totisesti, vaan Seinäjoelta. Horisontissahan siintävät jotkut Seinäjoen tehtaanpiipuista.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Äitienpäiväkukkia luonnossa

Ylihuomisen äitienpäivän kunniaksi keväinen vuokkokavalkadi. Yllä kangasvuokko, joka kuuluu keväisiin kylmänkukkiin. Rauhoitettu. Kasvaa vain täällä Kaakkois-Suomessa mäntykankailla.

Kylmänkukkiin kuuluu myös hämeenkylmänkukka, joka kasvaa Hämeessä. Sekin on rauhoitettu. Tosi kiva, että kaverit muuttelevat paikkakunnalta toiselle, niin saan minäkin aina terveisinä erilaisia kuvia eri puolilta Suomea. Suomi tutuksi kavereiden kautta!

 Ja kiva, että joku asuu myös Etelä-Suomessa, niin saamme kadehtien ihailla näitäkin kukkia vain kuvista. Vaikka mekin asumme aika eteläisessä Suomessa, ei täällä kasva mikään muu vuokko kuin kangasvuokko. Valkovuokkoja on joku tuonut meille joskus puutarhaan, ja ovat ne hengissä säilyneet, mutta viime keväänäkin oli vain yksi ainut kukka. Tänä keväänä ne olivat jääneet jalkoihin, kun talvella kaadettiin pari puuta juuri niiden läheltä ja nyt ne ovat ihan sahanpurujen peitossa. Ilmeisesti kovin tallottujakin, kun ovat jääneet kääpiöiksi.

 Keltavuokkoja meille on luvattu tuoda myös, saas nähdä, milloin saamme niitä.

Ja sinivuokkoja saimme puutarhaan tänä keväänä. Ei tiedä vielä, alkavatko viihtyä. Kyllä valko- ja sinivuokkoja kasvaa ihmisten puutarhoissa, mutta ei luonnossa.

torstai 10. toukokuuta 2012

Sanojen tilalla lintuja

 Minulta kun ovat sanat loppuneet kertakaikkisesti, on laitettava vain kuvia. Vaikka kuinka laitan sormet näppäimille ja yritän töniä itseäni kirjoittamaan, ei aivoissa lyö kuin tyhjää. Mutta olemme monena päivänä kolunneet soita ja metsiä, jos vaikka jonkinlaista saalista löytyisi. Ja löytyihän sitä. Tänäänkin tuli rutkasti ulkoilmaa, liikuntaa, kaksi kierrätystölkkiä ja yksi pullo, kolme tölkinavausklipsiä, muovipussillinen korvasieniä, kotiseututuntemusta ja rutkasti uusia elämyksiä. Ja tietysti valtavasti kuvia. Vaikka piti vain lintuja lähteä kuvaamaan, tuli kaupanpäällisiksi kaikkea muutakin hauskaa.

Joutsen oli eräänä iltana jo iltaunillaan, mutta aina jokin risun rasaus sai sen nostamaan päätään. Puoliso on varmaan luodon takana.

 Kuikka keekoilee helmet kaulassa

  ja ottaa aurinkoa.

Eräällä pikkulammella uiskenteli naarastelkkä kaikessa rauhassa.

 Yhtäkkiä se kumartui vastaanottamaan sulhastaan ilmasta. 
 Ja sieltähän se sulho saapuikin, mutta laskeutuminen meni vähän pitkäksi. Morsian katselee ihmeissään.
 
 Tällä kurjella ei ollut puolisoa, liekö saamaton vai eikö kaikille ole riittänyt. Vai onko toinen puolisko jo hautomassa.

Ja juuri kun luulin, että enää ei mitään erikoista tapahdu, kurki nosti päänsä pystyyn ja parkaisi. Ei kun kamera taas esiin. Mutta kurki olikin saanut kyllikseen tiirailijoista ja lähti lipettiin.
Kangasvuokot ovat niin syötävän ihania, että niitä pitää kuvata joka ikinen kevät, vaikka vain lintuja on lähdetty etsimään. Nämä ovat kiitollisia kuvattavia, eivät karkaa. Siksipä niissä ei enää olekaan haastetta.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Pedot tuppaavat jo keskustaankin

Tuskin arvaan enää lähimetsiinkään mennä yksin, sillä muutama viikko sitten jäiden aikaan kerrottiin paikallislehdessä, että tänne kirkonkylällekin oli tullut susi. Joku oli juuri käynyt avannossa aamu-uinnilla ja aamiaispöydässä istuessaan näki ikkunasta, kuinka jäätä pitkin oli susi jolkotellut kävijän jälkiä haistelemaan ja nuuhkinut avantoa. Kyseinen avantouimari oli saanut peräti kuvankin, joka oli lehdessä. 

Ns. viherpipertäjät uskottelevat, että ei susi ole ihmiselle vaarallinen. Väittävät vielä, että yli sataan vuoteen ei Suomessa susi ole vienyt saati syönyt ihmistä, samoin kuin ei karhukaan. Mutta eikö ihmisille tule mieleen, että sudet ja karhuthan tapettiin viime vusisadan alussa melkein sukupuuttoon. Koko minun elinaikani viimeiset kymmenen vuotta lukuunottamatta ovat kyseiset eläimet olleet niin vähissä, että koko maassa ei ole ollut kuin muutama yksilö. Miten ne kenenkään kimppuun olisivat voineet käydä, kun ei niitä ole ollut olemassakaan. 

Pitäisi ottaa huomioon keskusteluissa, että petokanta on todella runsastunut ja tilanne alkaa kohta olla sama kuin 1800-luvulla, jolloin sudet oikeasti veivät lapsia. Mistäs syystä susia on ennen pelätty, jos ei se kerran vaarallinen ole! Saahan sitä turvallisesti kehäkolmosen sisällä puhua.
Kaikesta huolimatta kuljemme metsissä vielä kuin ei mitään, eilenkään en muistanut koko elukoita suolla tarpoessa. Ei ensimmäistäkään sutta, ei kyllä lintujakaan, ei sen puoleen, vaikka niitä lähdimme etsimään.
Kyllä keväälläkin voi löytää kaikenlaisia värejä luonnosta, vaikka enimmäkseen kaikki on harmaata ja ruskeaa. Ylimmässä kuvassa rannoilla ja soilla kasvava vaivero, joka on ainakin länsisuomalaisille  ihan vieras kasvi. Kukkii parasta aikaa.  
Vesi on järvissä vieläkin aika alhaalla. Pari vuotta sitten on näidenkin mättäiden päältä melottu.