keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ilmainen vai maksullinen tukiopetus

Pari päivää sitten kerrottiin Aamu-TV:ssä, että oppilaiden maksullisten yksityistuntien ottaminen on lisääntynyt. Eiköhän jo heti seuraavana päivänä ammattijärjestö älähtänyt, että tasa-arvo kärsii, ei hyvä ollenkaan, kyllä kunta on velvollinen kustantamaan tukiopetuksen.

En minä ymmärrä, miten tasa-arvo kärsii, jos joku haluaa opiskella lisää ja haluaa vielä vaikka maksaakin siitä. Saahan ilmaistakin tukiopetusta vielä nykyäänkin niin paljon kuin vain sielu sietää, ei sitä ole mitenkään kielletty, päin vastoin. Tukiopetusta tyrkyttämällä tyrkytetään heikosti mukana pysyville, mutta eihän kannettu vesi kaivossa pysy.

Tukiopetusta tarvitsevia on monentyyppisiä. Puhun nyt vain lukion kannalta, peruskoulu taas on oma luku sinänsä. Jotkut eivät tule tunneille, eivät osta kirjaa, eivät opiskele ollenkaan. Vielä ylioppilaskirjoituksissa käynnin jälkeenkin on joitain kursseja suorittamatta. Näillekin on yritetty antaa ja tyrkyttää tukiopetusta, mutta kun ei välttämättä kelpaa. On vain mukavampi jäädä koisimaan aamulla sänkyyn hauskojen iltapippaloiden jälkeen. Tarvitsisiko tällaisille ilmaista opetusta antaakaan?

Eri asia on tietysti, jos sairauden tai muun pakottavan asian takia on jäänyt jälkeen, tai ei nopean etenemistahdin takia ole ehtinyt omaksua asioita.  Näissä tapauksissa mielestäni ilmainen opetus puoltaa paikkansa.

On myös sellaisia, joilla on jokin aikaavievä harrastus, esim. huippu-urheilun parissa, jolloin joutuu olemaan paljon poissa  tunneilta. Ei kai silloin ole väärin, jos opiskelija haluaa pysyä kärryillä ja vaikka ostaakin opetusta sieltä mistä saa. En tiedä, miten paljon kunnissa yleensä on karsittu tukiopetusrahoja, mutta ainakin meillä on tällaisissa tapauksissa saanut ilmaista opetusta. Ja minusta se on ihan paikallaan.

Entäs se ryhmä, joka hipoo kiitettävää, mutta haluaa vielä parempia tuloksia? Ketä se haittaa jos he haluavat oppia lisää? Miksi tasa-arvo mielletään usein siten, että kaikkien pitäisi olla yhtä heikkoja ja huonoja kuin ryhmän heikoin jäsen? Eikö tasa-arvo ole sitä, että jokainen saa tehdä ja opiskella kykyjensä mukaan. Jos on olemassa kuntia, joissa tukiopetusrahoja on karsittu, pitäisikö sellaisen, jolla on mahdollisuus yksityistunteihin, olla ottamatta niitä, kun eivät jotkut toisetkaan voi ottaa?

Kaikenlaisia oppilaita nähneenä olisin vähän sitä mieltä, että jos tarkkaan kuuntelee tunneilla, tekee aina läksynsä, ottaa osaa tunnin kulkuun, ei mitään tukiopetusta tarvitsekaan. Ei se opetuksen maksullisuus tee siitä välttämättä parempaa. Itsekin voi opiskella nykyään vaikka kuinka paljon ylimääräistä, ja se on minusta tehokkaampaakin. Kieltenkin kirjoissa on nykyään niin paljon ylimääräisiä tekstejä, joita ei tunneilla ehditä käydä, että ne tankkaamalla pääsee varmasti hyviin tuloksiin. Oppiminen tapahtuu yhä edelleenkin omien korvien välissä, olosuhteilla on vähemmän merkitystä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Kiva että kortteja lähettävät


Eilen illalla voimistelussa parikin henkilöä kyseli, kuinka en ole lähtenyt matkoille, vaikka on loma. Mihin sitä nyt ihmisen pitäisi aina kotoaan lähteä! 
Mutta moni muu on sen sijaan lähtenyt, postikortteja ulkomailtakin on tipahdellut postilaatikkoon jo parikin tällä viikolla. 

Juuri tänään tuli yksi kortti Sloveniasta. Ja hyvin tuntuu siellä aika kuluvan ja paljon on kuulemma nähtävää, selvähän se. Ja mikä mukavinta, kaveri oli laittanut minulle muutaman sloveeninkielisen sanankin. Mistä lie nekin oppinut. Hauskimpia sanoja ovat ne, jotka ovat ihan suomalaisen sanan näköisiä, mutta merkitys ihan eri. Niin kuin nyt vaikka juha, joka tarkoittaa keittoa, jama luolaa ja lahko on sama kuin meidän voida.  Mitenkähän suomalainen tyttö suhtautuisi, jos slovenialainen poikakaveri laulaisi hänelle, että "lutka pieni mun"? Lutka oli nimittäin yksi tuon saamani listan sanoista, ja merkitsee nukkea.

Vielä muutama käyttökelpoinen sana: pivo=olut, kava=kahvi, Čai=tee ja sendviČ=voileipä. Kun näitä kaikkia on saanut eteensä kahvilassa, tulee tietysti kiittää: hvala.
Ai niin tietysti, kuuluihan minun tietää sekin, että koulu on  šola.

 Sloveeni on slaavilaisia kieliä, ja kuuluu siten venäjän kanssa samaan kieliryhmään. Kun katsoo sloveeninkielistä tekstiä, saattaa siitä jonkin verran ymmärtääkin venäjän perusteella sekä arvaillen ja omiaan lisäillen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Tuli täyspyöreä päivä kuitenkin

Maanantaiksi oli keksitty laittaa koko kunnan työntekijöille työyhteisökoulutusta puoli päivää. Koulutuksen sisällössä ei ollut oikeastaan mitään uutta: kaikista asioista pitää yrittää kaivaa etusijalle positiiviset puolet.  Ei pitäisi levittää kurjaa mielialaa muihinkin ihmisiin. Selvähän se! On koettu jo monta kertaa käytännössä toimivaksi. Toisekseen: kaikkia olosuhteita ei voi muuttaa, mutta erittäin paljon kuitenkin. Ne asiat, mitä ei voi muuttaa, on vain annettava olla ja sivuutettava. Onneksi sentään annettiin lupa joskus purkaa huonoa tuultaan ja päästää höyryt pois sisältään. Aina ei tarvitse yrittää väkisin vääntää plussan puolelle.

Niin kuin nyt vaikkapa sää. Se nyt kerta kaikkiaan on sellainen kuin on, eikä sille voi mitään. Parasta olla kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Olen usein huvittuneena kuunnellut ihmisten puhetta vaikkapa jonkin vuoden menneestä säästä. Jonkun mielestä on ollut tosi kurja ja kylmä sää, jossain toisessa yhteydessä joku toinen on ilolla todennut, miten aurinkoisia ja hyviä ulkoiluilmoja on ollut paljonkin.

Voisin itse yrittää harjoitella positiivista asennetta vaikkapa eilisestä päivästäni. Lukujärjestykseen minulle on merkitty keskiviikoksi vain kaksi pidettävää oppituntia, iltapäivän viimeisiksi tunneiksi. Kuinka ollakaan, eiliseksi oli minulle laitettu myös päivänavaus. Otin lenkkeilyn ja ulkoilun kannalta pyöräillen aamulla koululle ja heti takaisin. Kello kaksitoista oli mentävä uudestaan koululle, sillä oli koulukuvauspäivä ja henkilökunta kuvattiin tuolloin. Mutta menin tietenkin pyörällä, että sain sitä liikuntaa. Eipä tarvinnut lähteä erikseen lenkille katuja tallustamaan.

Kuvauksen jälkeen ei sitten tuntiin ollutkaan muuta kuin odottelua, että saisi alkamaan omat pidettävät tunnit. On sekin otettava pelkkänä plussana, sai höpistä vapaatuntilaisen työkaverin kanssa. Mutta oppituntien jälkeen poljin äkkiä kotiin, että ehdin takaisin parin tunnin kuluttua alkaville kansalaisopiston tunneille, joita kesti iltakahdeksaan. Nyt sentään menin autolla, joku raja sentään ulkoilussakin!

Täytyy myöntää, että vaikka on paljon positiivista tuollaisissa päivissä, on minulla silti suuria vaikeuksia ajatella aina myönteisesti. Jos osa-aikaeläkkeen tarkoitus on edistää työntekijän jaksamista, käy joskus kuitenkin tosi raskaaksi henkisesti, kun pitää olla varpaillaan koko päivän parin vaivaisen tunnin takia. Työjaksot ja vapaajaksot pitäisi minusta olla yhtenäisempiä. Mihinkään kauaskantoiseen asiaan ei voi ryhtyä, kun on vain 1-2 tuntia aikaa, minnekään ei voi lähteä.

Olen minä silti ollut niin härski, että olen ilmoittautunut seurakunnan järjestämälle Kanarian-matkalle marraskuussa. Sattuu vahingossa olemaan niin hyvä tuuri, että on koeviikko lukiolla, joten ei mene tunteja oppilailta sivu suun. Mutta menee siinä silti kuitenkin kaupungin ja kansalaisopiston opetustunnit.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pieni omenavihje


En minä mitään ruokablogia aio alkaa pitää, mutta nyt poikkeuksellisesti laitan tähän omenamarmeladeja. Tai miksi niitä nyt sanotaankaan. Meillä kun tulee joka ikinen syksy tuhottomasti omenoita, kuulin yhden käyttövihjeen.

Tein ensin tavallisen omenahillon. Sen jälkeen kaadoin hillon uunipellille leivinpaperin päälle ja laitoin uunin päälle kuivumaan. Tuloksena kuin itsetehtyjä omenamarmeladikarkkeja. Olisi ne voinut tietysti leikata kauniimminkin, mutta kuvasin silti. Hillo saa olla suhteellisen paksua, ettei ole niin paljoa haihduttamista. Ihan syötäviä tuli.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Yhdenlainen jakso päättyy

Joka vuosi olemme tavanneet etäoppilaita ja -opettajia vuoron perään jonkun  yhteistyöpaikkakunnan koululla. Kun nyt yhden etäopetuspaikkakunnan lukio lakkaa ensi keväänä lopullisesti, päätimmekin tavata erilaisissa merkeissä Mikkelissä. Tapaaminenhan oli helpohko järjestää, kun toisella paikkakunnalla oli enää yksitoista abia, meillä abit ja tokaluokka yhteensä kymmenen oppilasta! Ajatella, kahden eri koulun  ja kolmen luokan oppilaita yhteensä vähemmän kuin monien koulujen yksi luokallinen.

Joskus on oppilaiden tapaaminen ollut mitä lämpimin, mutta nyt heillä ei ollut kovin paljon yhteistä. Sehän on ymmärrettävää, sillä meillä on vain kaksi abia, jotka siis ovat nähneet vuosikausia vastapuolen oppilaita tv-ruudussa. Meidän tokaluokkalaisille ei ole ollut enää yhteistyöluokkaa toisella paikkakunnalla kuin ehkä ihan satunnaisia tunteja, joten eivät he voineetkaan tuntea toisiaan. Me opettajat alamme olla jo oikein hyviä tuttuja keskenämme. Harmi että yhteistyö loppuu juuri kun ollaan päästy melkein kavereiksi.

Ensin kävimme yhdessä syömässä ja sen jälkeen menimme katsomaan Ismo Leikolan stand up -esitystä Mikaeliin. Taisi olla kaikille eka kerta sitä plaatua kulttuuria livenä. Olin ensin vähän epäluuloinen ja varautunut, mutta Leikola olikin livenä parempi kuin televisiossa. Televisiossa hän ei pääse oikein oikeuksiinsa, maneerit häiritsevät enemmän siellä.

Ensin ajattelin, ettei minua kumminkaan naurata, mutta hörötinkin koko ensimmäisen tunnin yhtä paljon kuin muutkin. Leikolalla oli hyviä huomioita ajan ilmiöistä ja kielellisiäkin yllätyksiä. Ihan mukava, että vaihteeksi oppilaat vietiin tällaiseen esitykseen. Seurasin oppilaitten ilmeitä esityksen aikana, ja yllätyksekseni suurin osa oli aika viilipyttymäisiä. Vain kaikkein mehevimmissä jutuissa oppilaiden suut vetäytyivät hymyyn. Mutta minusta se ei tarkoita, etteivät he olisi tykänneet. Suomalaiset nyt vain yksinkertaisesti ovat sellaisia, että he ovat vakavan näköisiä, vaikka sisäisesti riemuitsisivat. Kuuluu meidän luonteeseemme.

Itse näin nuo etäoppilaat nyt kaikin puolin viimeistä kertaa. Ensimmäinen jakso koulussa on päättynyt, kokeet pidetty ja etäopetusta minulla ei enää koko lukuvuonna. Saa nähdä, onko etäopetusta ensi vuonna ehkä johonkin muuhun kouluun.