perjantai 4. lokakuuta 2013

Yhdenlainen jakso päättyy

Joka vuosi olemme tavanneet etäoppilaita ja -opettajia vuoron perään jonkun  yhteistyöpaikkakunnan koululla. Kun nyt yhden etäopetuspaikkakunnan lukio lakkaa ensi keväänä lopullisesti, päätimmekin tavata erilaisissa merkeissä Mikkelissä. Tapaaminenhan oli helpohko järjestää, kun toisella paikkakunnalla oli enää yksitoista abia, meillä abit ja tokaluokka yhteensä kymmenen oppilasta! Ajatella, kahden eri koulun  ja kolmen luokan oppilaita yhteensä vähemmän kuin monien koulujen yksi luokallinen.

Joskus on oppilaiden tapaaminen ollut mitä lämpimin, mutta nyt heillä ei ollut kovin paljon yhteistä. Sehän on ymmärrettävää, sillä meillä on vain kaksi abia, jotka siis ovat nähneet vuosikausia vastapuolen oppilaita tv-ruudussa. Meidän tokaluokkalaisille ei ole ollut enää yhteistyöluokkaa toisella paikkakunnalla kuin ehkä ihan satunnaisia tunteja, joten eivät he voineetkaan tuntea toisiaan. Me opettajat alamme olla jo oikein hyviä tuttuja keskenämme. Harmi että yhteistyö loppuu juuri kun ollaan päästy melkein kavereiksi.

Ensin kävimme yhdessä syömässä ja sen jälkeen menimme katsomaan Ismo Leikolan stand up -esitystä Mikaeliin. Taisi olla kaikille eka kerta sitä plaatua kulttuuria livenä. Olin ensin vähän epäluuloinen ja varautunut, mutta Leikola olikin livenä parempi kuin televisiossa. Televisiossa hän ei pääse oikein oikeuksiinsa, maneerit häiritsevät enemmän siellä.

Ensin ajattelin, ettei minua kumminkaan naurata, mutta hörötinkin koko ensimmäisen tunnin yhtä paljon kuin muutkin. Leikolalla oli hyviä huomioita ajan ilmiöistä ja kielellisiäkin yllätyksiä. Ihan mukava, että vaihteeksi oppilaat vietiin tällaiseen esitykseen. Seurasin oppilaitten ilmeitä esityksen aikana, ja yllätyksekseni suurin osa oli aika viilipyttymäisiä. Vain kaikkein mehevimmissä jutuissa oppilaiden suut vetäytyivät hymyyn. Mutta minusta se ei tarkoita, etteivät he olisi tykänneet. Suomalaiset nyt vain yksinkertaisesti ovat sellaisia, että he ovat vakavan näköisiä, vaikka sisäisesti riemuitsisivat. Kuuluu meidän luonteeseemme.

Itse näin nuo etäoppilaat nyt kaikin puolin viimeistä kertaa. Ensimmäinen jakso koulussa on päättynyt, kokeet pidetty ja etäopetusta minulla ei enää koko lukuvuonna. Saa nähdä, onko etäopetusta ensi vuonna ehkä johonkin muuhun kouluun.

2 kommenttia:

Mustis kirjoitti...

Kävin ja kahlasin mukavia juttujasi urakalla läpi, tuo kuvakavalkadi Idylliä ja ruumiita oli tosi kaunista katsottavaa ja mielenkiintoista luettavaa. Kuolema ja vainajat ovat ihmismielelle suuri tabu, kumma ettei se koske eläinmaailmaa ollenkaan:)

Etäopiskelu lienee nykypäivää enemmänkin kuin opiskelupaikassa istuskelu. Leikolan esitystä en muista nyt ollenkaan, mutta stand up-koomikot eivät kyllä aina naurata tai edes huvita, huumorinkukka kun ei ole helppo laji ollenkaan, näitä koomikoita en livenä ole juuri nähnytkään. Joskus nauru myös tarttuu..

Kirlah kirjoitti...

Mustis
Samaa mieltä tuosta tabuasiasta. Minusta pitäisi alkaa enemmän tietoisesti hyväksyä, että olemme kuolevaisia.

Ja samaa mieltä koomikoistakin. Itse olen juuri sellainen, että saatan iloita esityskistä, vaikka ei kovin nauratakaan. Mutta kyllä varmaan helpommin vetäytyvät suupielet korviin, kun on muitakin hörisijöitä vieressä.