torstai 20. kesäkuuta 2013

Hakevalleja

Olen jo monta päivää ihmetellyt, miksi täällä tienreunoissa on paksulti puuhaketta, ja vielä pitkällä matkalla, ihan järven toisellakin puolella. Vasta tänään aloin kysellä asiaa ääneen ja ilmeni, että poissa ollessani oli kirkonkylän kohdalla haketta kuljettavasta rekasta auennut sivuluukku, ja valtavat kerrokset haketta oli levinnyt pitkälle matkalle ennen kuin kuljettaja oli edes huomannut.

Haketta oli ollut paikka paikoin ihan kymmenenkin senttiä, ja suuri joukko harjauskalustoa oli pitänyt kutsua tietä harjaamaan. Osa hakkeesta oli viety lämpölaitoksellekin.  On sitä täytynyt olla paljon, sillä vieläkin on järven toisella puolen ainakin parinsadan metrin matkalta tien sivussa haketta oikein valliksi asti.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Yksi ympyrä lisää


Tässä vielä yksi liikenneympyrä Seinäjoella. On jäänyt näidenkin kuvien laittaminen, kun on tuota kiirettä (lue: kiireellistä lintujen kuvaamista) ja kaikenlaista afääriä. Sarjassa erilaiset liikenneympyrät tämä on Yrittäjyyden monumentti Seinäjoen Kapernaumin teollisuusalueen liikenneympyrässä.

Ja Alvar Aallon Lakeuden Ristiä passaa kuvata mennen tullen. Seinäjoen tunnus näkyy lakeudella kauas. Mikäli oikein muistan, olen joskus kuullut, että Seinäjoelle ei saa rakentaa yli kolmikerroksisia taloja, etteivät ne nouse ylemmäksi kuin Lakeuden Risti. Kun Seinäjoelle ajaa Vaasasta päin, minusta tuntuu, että horisontissa siintää kyllä jos jonkinlaista muutakin häkkyrää ulottuen jopa korkeammallekin. Sittemmin olen kuullut, että kaupunkiin on ainakin suunniteltu, ellei jo rakennettukin, jopa 16-keroksista asuintaloa.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Onnea onnettomuudessa

Kaikkea voi ihmiselle sattua yhdessä hujauksessa. Niin minullekin, vaikka aina tuntuu, että miten nyt yhtäkkiä voisi tutulla reitillä mitään huonoa tapahtua.

Mutta niin vain kävi, että kun olin ajamassa kotiin Pohjanmaalta, jossain puolimatkassa aloin tuntea, miten autoa alkoi täristää. Ensin ajattelin, että onpa asfaltti huonoa, vaikkei se kyllä näyttänyt huonolta. Sitten alkoi tärisyttää autoa toden teolla ja varmaan olin alkanut jo hiljentääkin, kun klonksui yhä enemmän ja lopulta kuului pamaus ja auto kallisteli ja heilui, mutta sain pidetyksi kuin ihmeen kaupalla kurssin, niin että auto pysähtyi nätisti tienlaitaan. Enkä törmännyt edes vankkaan rauta-aitaan, joka alkoi nokan edestä ihan parinkymmenen sentin päästä.

Hämmästyneenä menin katsomaan, mitä oli tapahtunut. Ensimmäisenä näin tien laidassa tyhjän kaljatölkin. Otin senkin heti talteen, että saa 15 senttiä ja klipsin. Sitten silmiin osui rengas, joka makasi heinikossa kuumana käryten. Hienosti oli oikea eturengas irronnut vanteestaan kokonaisena. Kädet täristen hain heti takakontista varoituskolmion tienreunaan.

Olin juuri päässyt kuitenkin jo sille paikkakunnalle, jossa tyttäreni asuu. Soitin vävylle kysyäkseni, mitä minä nyt teen! En saanut kiinni. Siinä ihmetellessäni pysähtyi enkeli paikalle. Hän kysyi tarvitaanko apua, ja ryhtyi heti vaihtamaan vararengasta. Onneksi autossa oli sellainenkin, mitä ei kuulemma monissa autoissa enää olekaan. Ilmeni, että enkeli oli töissä rengasliikkeessä. Sekin vielä! Olinkin vähän ihmetellyt, miten hän heti osasi etsiä tunkit sun muut vehkeet oikeasta paikasta.

Jostain kumman syystä vararengas on puolta kapeampi kuin varsinaiset, joten sillä ei saanut ajaa kuin kahdeksaakymppiä. Vähän ne takana-ajajat hermoilivat, kun satasen alueella yks jyryyttää vain kahdeksaakymppiä tai allekin. Ei oikein uskaltanutkaan sallittua kovempaa ajaa, sillä kovemmassa vauhdissa auto tuntui heti epävakaalta.

Tästä lähtien en itse enää hermoile (toivottavasti) jos joku hidastelee liikenteessä. Hänellä on ilmeisesti siihen omat erinäiset syynsä.
Alan myös pitää aina tiepalvelunumeroa kännykän muistissa.
Ja on tullut todistetuksi, että enkeleitäkin on olemassa vielä itsekkäänä nykyaikanakin.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Alan oppia tavoille

 Paremmalla puolella ollaan koko ajan. Kun on kaikki käytännön asiat saatu järjestykseen, ja arkirutiinit alkaneet sujua hyvin enkä enää eksy huoneistossa enkä lenkillä enkä kauppamatkalla, tuntuu jo ihan leppoisalta olo. Olemme käyneet jopa vierailulla ja täällä on käynyt vieraita, joten hyvin alkaa sujua "sairaanhoito".

Olen käynyt peräti vaateostoksillakin ja ostanut kassillisen vaatteita. Ostettuani pitkäthousut aloin kotona ihmetellä, kuinka nyt kerrankin sattui, ettei tarvinnut yhtään lyhentää, vaikka lyhennettävää on tavallisesti jopa 30 cm parhaimmiillaan.  Sitten keksin, että nehän on tarkoitettu oikeastaan normaali-ihmisille puolisääreen. Mutta minua se ei haittaa. Suomessa on aina niin kylmä, että lyhyehköille housuille on vain vähän käyttöä. Aina saa muutenkin pitää paksuja villasukkia helteelläkin.

Tässä alla muuten kuva ulkoisesta fiksaattorista, josta kerroin viime postauksessa.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Vaihteeksi erilainen kesäduuni

Täällä sitä ollaan toisella puolen Suomea tavallaan omaishoitajana. Aika monipuolista hommaa. Tavallisten kodinhoidon kuten ruuanlaiton ja siivousten lisäksi on puutarhanhoitoa, kasvien istutusta yms. Onneksi ei ole porkkanapenkkejä kitkettäviksi. Ja sitten tietysti sairaanhoitoa. Taikka sairaan ja sairaan. Eihän sisko muuten sairas ole, mutta ei vain käsillään saa tehdyksi mitään.

Olen täällä nyt jo neljättä päivää ja valtavasti hän on edistynyt. Suuri harppaus eteen päin oli, kun hän eka kertaa sai syödyksi itse. Kaikki ruuat vain pitää paloitella pieniksi, että hän saa ne kevyellä lusikalla kauhotuksi suuhun. Ja juominenhan käy hyvin pillillä. Kahvinjuonti vain ei ole mieltäylentävää pillillä, mutta kuitenkin mukavampaa kuin että toinen kaataa kupista juoman suuhun.

Kännykkääkin hän voi jo pitää itse kädessään, ei tarvitse enää valmiiksi avata esim. tekstiviestejä. Minähän alan tuntea oloni vähitellen tyhjän panttina olevaksi. Paitsi ei sentään. Jotta voi asua yksin, pitää saada itse housut jalkaan tai pitää saada ulko-ovi auki. Kyllä sisko vielä pitkään tarvitsee täyspäiväistä apua, vaikka huimaa vauhtia on edistyttykin.

Olen oppinut tietämään sellaisenkin asian kuin ulkoinen fiksaattori. Kyynärvarren luiden läpi on laitettu fiksaattori, joka pitää luita kasassa. Ulos päin näkyy valtava pukemistakin vaikeuttava häkkyrä. Tämän fiksaattorin sisäänmenoreikiä pitää putsata joka päivä.  Ei sekään työ karmeata ole, pahempaakin olen eläissäni nähnyt ja joutunut tekemään. Leikkaushaavat sentään ovat parantuneet jo.

Joten kyllä tämä tästä. Viikon kuluttua menen välillä kotiin, ja sitten tulee välillä muita ihmisiä apuun. Juhannuksen jälkeen tulen takaisin.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Turisteille kiinnostavaa

 Jo kolmena aamuna olemme käyneet mattorannassa pesemässä mattoja. Tänä aamuna sattui tulemaan saksalainen pariskunta ihmettelemään tätä suomalaista erikoisuutta. Saksalaiset katsoivat tarkkaan, kuinka laitetaan pullosta mäntysuopaa matolle, pestään harjalla, lopulta matot huuhdellaan ja lingotaan enimmät vedet rannalla olevalla lingolla. Sattui olemaan paikalla useita pesijöitä, joten saivat turistit kuvatuiksi kaikki vaiheet. 

Jokaisella pesijällä oli vielä eri tyyppisiä mattoja, ja erilaisista kuteista tehtyjä, joten kaikki piti selittää ulkomaalaisille juurta jaksain. Todellakin, saksalaisella perusteellisuudella he halusivat tietää aivan kaiken. Sitten he katsoivat mäntysuopapullon kylkeä, ja kuinka ollakaan, aine oli saksalaisten tekemää! Enpä ollut tuotakaan tiennyt ja tullut ajatelleeksi.

Paikkakunnan nähtävyydet - tai niiden puuttuminen - tuli selväksi, samoin siitepölyn runsaus veden pinnalla. Mihin se häviää, kuinka pian, vaipuuko se pohjaan? Jaa, mihin se häviääkään, ei ole tullut ajatukseen. Kai se jonnekin katoaa :) Saimaannorpasta osasin kyllä pitää luentoa, siitähän vaahdotaan nykyään niin paljon. Norppiahan on nyt vaikka kuinka paljon. Toista oli yli 30 vuotta sitten kun tulimme tänne, niitä oli silloin vain vähän päälle sata.

Sitten tuli rantaan työmiehiä, jotka latoivat laiturille valtavat määrät laatikoita. Laatikot lastattiin sen jälkeen veneeseen, ja miehet lähtivät jonnekin saareen istuttamaan kuusia ja mäntyjä. Puunkorjuu saarista oli pariskunnasta myös mielenkiintoista. Puunistutuksestakin olisin saanut luennoida saksalaisille varmaan tuntikausia, mutta onneksi en tiedä siitä kovinkaan paljoa. Meidän piti poseerata kuvissakin, ja sinne turistit vielä jäivät, kun lähdimme pois.
****
Matot on nyt pääosin pesty ja huomenaamulla lähden Pohjanmaalle. Kuten olen jo aiemmin maininnutkin, sisko kaatui pari viikkoa sitten pyörällä ja molempien käsien värttinäluut katkesivat niin että kädet piti leikata. Koska molemmat kädet olivat paketissa, oli sisar aivan avuton. Koettakaapa kuvitella, mihin kaikkeen ihminen käsiään tarvitsee! Kädettömänä tuntee kyllä itsensä  aivan vauva-asteella olevaksi. 

En tiedä, miten pitkään reissussa menee, mutta sittenhän sen näkee. Riippuu tietysti siitäkin, millaisessa kunnossa kädet ovat, kun ne huomenna otetaan pois kipseistä ja sisko pääsee kotiin. Työtä siellä tulee olemaan puutarhassakin, sillä jo viime reissulla istutin valtavat määrät kukan- ja tomaatintaimia, joita sisko oli siemenestä lähtien kasvattanut. Niitä on joku käynyt kastelemassa. Mutta kokopäiväiseen avustajan työhön minä olen siskon lähipiiristä joutilain. Saa nähdä, millaista sellainen homma on.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kesäistä

Uskomattoman lämmintä on jo heti alkukesästä. Mutta ei se mitään, ylioppilailla oli lauantaina hieno juhlapäivä, neljään paikkaan oli käynyt opettajillekin kutsu. Koko päivä siinä meni silti, sillä kirkolla asui oppilaista vain kaksi. Yhteen paikkaan oli jopa 40 kilometriä matkaa, joten samalla tuli sightseeingiä kotiseudultakin. Paitsi että ei siinä juuri katsomista ollut: metsää, metsää, metsää joka puolella.

Ennen kuin lähden taas Pohjanmaalle sisaren avuksi hänen päästessään sairaalasta, on käytettävä lämmin aika hyväksi ja käytävä järvellä melomassa. En tiedä, lämpökö on sekoittanut aivot vai mikä, mutta ensimmäisenä päivänä kun menimme melomaan, ihmettelin kauheasti, miten minä en millään meinaa enää mahtua kokkaan istumaan. Jalat piti olla ihan kippurassa. Olin muistelevinani, että ennen minulle on sentään mahtunut kartta ja kamerakin jalkojen eteen. Arvelin, että jalassani olleet kumisaappaat vievät niin paljon tilaa, että vähän väliä olin luiskahtaa penkiltä selälleni kanootin pohjalle.

Emme koko aikana huomanneet mitään ihmeellistä, ennen kuin vasta eilen havaitsin, että mehän olimme istuneet kanootissa nurin päin. Olimme meloneet sitä niin, että se kulki perä edellä. Ei ihme, että oli ollut vähän ahdasta. Miten tällaistakin voi sattua ihmisille, jotka ovat sentään meloneet pitkälti toistakymmentä vuotta! Minusta se oli niin hullua, että nauroin itsekseni kaksi päivää aina kun muistin asian.

 Muuten kesätoimet sujuvat kuten aina ennenkin. Kasvimaakin saatiin kylvetyksi jo niin aikaisin toukokuussa, että punajuuretkin piti jo kitkeä ja harventaa. Selkä vain ei koskaan anna olla siellä kuin varttitunnin kerrallaan. Laskin, että tätä vauhtia menee toista viikkoa, kunnes koko maa on käyty kertaalleen läpi. Sitten saakin aloittaa jo toisesta päästä uudelleen.