sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Positiivisella mielellä

Kun olen jotenkin joutunut OAY:n hallitukseenkin, olin viikolla OAJ:n alueyhdistyksen kokouksessa. Ennen varsinaisen kokouksen alkua kuulimme kuulumisia ammattiyhdistysrintamalta. Parempaan suuntaan on kuuleman mukaan koulumaailma menossa mm. kurinpitoasioissa. Esityksiä parannuksiksi on tehty.
Mutta kuului negatiivistakin. Valtion säästöt aiheuttanevat sen, että  opettajia joudutaan lomauttamaan juuri siinä laitoksessa, josta minäkin saan lisätunteja ensi vuonna. Taisin nuolaista ennen kuin tipahti. Iloitsin liian aikaisin. No, ei parane murehtia etukäteen.

Eräänä päivänä soitti kansalaisopiston rehtori ja tarjosi suomenopetusta venäläisille. Kyseessä olisi intensiivikurssi vasta-alkajille. Kuulostaa kovin mielenkiintoiselta, joten lupauduin, vaikka kurssi onkin jo elokuussa ja vaikka jo sieluni silmin näen, miten 30 asteen helteissä hikoilemme kuumassa luokassa. Mutta ei parane valittaa. Vielä tuon kurssin jälkeenkin minulla on ensi vuonna vain juuri ja juuri minimi määrä tunteja. Mikäli minulla ei olisi vaadittua minimiä, menettäisin osa-aikaeläkkeenkin. Jotenkin oudolta tuntuu, että se jolta otetaan, siltä viedään loputkin! Sen ymmärrän, että maksimin ylittäjät menettävät eläkkeen, mutta että minimikin on tosi tarkka.

Itse asiassa olen kovasti innostunut, että on tulossa vaihteleva vuosi ensi lukuvuonna. Ainoa huono puoli, että tuohon intensiivikurssiin pitää rakentaa kaikki materiaali itse alusta lähtien. Lyhyeen kurssiin ei kannata ostattaa oppikirjaa, jonka kurssit on laadittu pitemmälle aikavälille.
Ei muuta kuin hihat heilumaan: uutta kurssia rakentamaan ja venäjän alkeita kertaamaan, että osaan edes muutamalla sanalla avustaa oppimista.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Antoisa koulutuspäivä

Lauantain espanjan kielen koulutuspäivä oli mukava ja mielenkiintoinen. Korvat vain soivat seitsentuntisen espanjankielisen polotuksen jälkeen. Olen kymmeniä vuosia käynyt erikielisillä koulutuspäivillä, mutta ei koskaan missään ole ollut sellaista polotusta ja puheenpulinaa kuten täällä. Ensin ihmettelin, miten suomalaiset nyt yhtäkkiä ovat muuttuneet kovin vilkkaiksi ja nopeatempoisiksi puhujiksi. Sitten vasta huomasin, että yli puolet paikalla olevista olivatkin alkuperältään jostain espanjaa puhuvasta maasta. Olin siis todella itseäni paremmassa seurassa.

Kieliopin opetuksen kommervenkkien jälkeen oli didaktiikkaa eli opetusvihjeitä. Mutta en ole ennen kuullut, että kannattaa ostaa oppilaille vesipyssyt ja laittaa oppilaat leikkimään tunnilla niillä kielenoppimismielessä. Siellä joku aikuisopiskelijoita opettava ihmettelikin, miten hän eläkeläiset laittaa vesipyssyllä ampumaan toisiaan! En kyllä suosittelisi yläkoululaisillekaan! Enkä käyttäisi lukiossakaan! Ehkä se Espanjassa toimisi, kun siellä on aina lämmintä ja vaatteet kuivuvat heti.  Näiden "raskaampien" osuuksien jälkeen oli loppupäivästä meksikolaisen piñatan tekemisen työpaja. En ole koskaan ennen ollut sellaisillakaan päivillä, jossa aletaan askarrella! 
Varmaan moni on nähnyt ainakin televisiosta, kuinka isoa monisakaraista koristeltua häkkyrää lyödään silmät sidottuina, ja kun piñata on saatu rikki, putoaa sisältä karkkeja tai muuta yllätystavaraa. (Katso täältä kuva piñatasta!)

Saimme kuulla piñatan synnystä ja historiasta sekä siihen liittyvistä nykytavoista. Sen jälkeen kaikille jaettiin materiaalit ja pareittain rakennettiin oikea piñata! Tästäpä hyvä idea vaikkapa joskus teemapäivänä teettää sellainen oppilaillakin jossain työpisteessä. Eivät piñatat aina ole monisakaraisia, mekin teimme parin kanssa vain kaksi sakaraa. Sitä paitsi nykyään voi tehdä vaikka Angry Birdin näköisen hökötyksen!

Joten olipa mielenkiintoinen koulutuspäivä ja uudenlaisia elämyksiä tuli koetuksi. Muutenkin oli kiva, kun kävin samalla tapaamassa kaveria, ja yhdessä ehdimme käydä Aulangon kylpylässä liottamassa itseämme ja seuraavana päivänä kerkesimme retkeilläkin. Tästä matkasta riittää hupia pitkäksi aikaa.

Kuvassa Hämeenlinnan kaupunginpuiston ympärillä oleva kiviaita. Hämeenlinnassa on jo 1800-luvulla perustettu tavalliselle kansallekin avoin kaupunginpuisto, jossa kivoja huvimajoja, ihana kumpuileva maasto. Sieltä nämä kukkaterveiset sinivuokkojen kera, sekin kukka, joka kasvaa meidän paikkakunnalla vain puutarhassa tai ihan satunnaisena puutarhasta karanneena:

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Ei hyötyä avustajista

Pitänee kertoa episodi, joka tapahtui, kun viikko sitten kävimme Porkkalanniemessä. Paikkahan on kuuluisa lintubongauspaikka, mutta kuten arvata saattaa, ei lintuja juuri näkynyt näin lumisella ja kylmällä säällä. Hämmästyttävän kapea ja mutkainen tie johti niemen kärkeen. Lisäksi ajoa hankaloittivat kymmenen senttiä korkeat jäiset ajourat tiessä.

Näin ollen ei ole mikään ihme, että yksi autoilija oli ajanut ojaan. Meitä oli kolme muuta autollista ihmisiä pysähdyksissä ja yrittämässä auttaa. Miehet olivat sitä mieltä, että heijaamalla ja nostamalla auto lähtee ojasta ilman, että tarvitsee kutsua paikalle hinaajaa. Mutta ankaran uurastuksen jälkeen saatiin autoa nostetuksi aina vähäsen, mutta kun ei ollut mitään lautoja tms laittaa pyörien alle, painuivat renkaat vain syvemmälle lumeen. Sitä paitsi suurin osa nostajista oli heikkovoimaisia naisia.

Ainut hyöty koko avusta oli, että ojaan ajaneessa autossa olleet koirat oli saatu vauhkoonnutetuiksi, auto makasi syvemmällä ojassa ja ihmisten vaatteet olivat ryvettyneet. Sinne se auto jäi ojaan ja matkustajat jäivät soittamaan apua. Kauan saivat varmaan apua odotella, sillä tuokin paikka oli jossain jumalan selän takana hirveän kaukana mistään avustajista. Toivottavasti ovat jo päässeet pois ojasta.
******
Kuvassa talven mittaan tekemiäni laukkuja tölkinavaajista. Keskeneräisiäkin on, mitkä eivät ole kuvassa mukana, ja osa on jo annettu saajilleen. Pari vyötäkin olen tehnyt.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Pakkopulla päätöksessä

Olen saanut omalta osaltani lukuvuoden päätökseen. Kaikki kokeet on korjattu, numerot annettu, jopa kansalaisopiston tunnit on kaikki pidetty. 

Olen tyytyväinen, että ensi vuodeksi löytyi tunteja ilman suurempia vaikeuksia. Ensi vuonna tulee olemaan mielenkiintoinen vuosi. Minulle on vielä muutama ruotsintunti lukiosta omalta paikkakunnalta, myös etäopetusta. Koska lukion ekalle ei oteta enää uusia oppilaita, eikä etäpaikkakunnalla ole enää muuta kuin abeja, eivät tunnit riitä. Sain kaupungista lisätunteja, niin ikään lukiokursseja. Se vain tietää  parin tunnin ajoaikaa päivittäin, mutta eiköpähän nämä pari viimeistä työvuotta saa menemään vaikka aidanseipäänä, jos ei muu auta. Sitä paitsi ei sinne tarvitse kulkea kuin kerran viikossa. Niin sulkeutuu ympyrä. Olen aloittanut urani kulkemalla toiselle paikkakunnalle töihin, ja samoin näemmä tulen sen myös päättämään. 

Kansalaisopiston espanjaa piti minun aluksi pitää vain vähän alkeita. Nyt olen jo pari vuotta vetänyt samaa ryhmää, ja opiskelijat olivat sitä mieltä, että eiköhän me jatketa ensi vuonnakin. Minä vähän epäilin, jaksanko iltatyötä enää, kun pitää alkaa kaupungissa kulkea, mutta sovittiin, että jos ainakin jouluun saakka. Nyt huomasin, että en vain ole muistanut puhua asiasta mitään rehtorille. Ehkä olisi asiallista mainita hänellekin :) Jos vaikka määrärahat eivät riitäkään.

Kun minulle ei kerran ole enää saksantunteja, erosin Suomen Saksanopettajistakin ja liityin sen sijaan Espanjanopettajiin. Näin pääsen espanjanopettajien koulutuksiinkin. Olen jo ilmoittautunut viikon kuluttua olevalle päivän kurssille. Aion taas tappaa kaksi kärpästä yhtaikaa. Käyn tapaamassa samalla erästä kaveria tuolla paikkakunnalla.

Mutta nyt kiireesti klipsitöiden kimppuun. Viikon kuluttua alkaa kansalaisopiston kevätnäyttely, ja minulla on useita klipsilaukkuja, joita voisin viedä näyttelyyn. Minulta vain puuttuu kaikista vuorit ja useista vetoketjut, kiire tulee niiden kanssa!
*****
P.S. Kuvassa ei ole myyrän kaivamia kasoja vaan pilkkireikiä jäällä.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tällaista höpinää

Viikonloppu venähti Helsingin seudulla. Minut oli valittu Kalevalaisten Naisten Liiton toiseksi kokousedustajaksi. Kokonainen lauantaipäivä vierähti kokouksessa istumiseen. Kun edustajia oli 90 ja vielä lisähenkilöt päälle, pitää puheenjohtajan olla tosi jämäkkä saadakseen pidetyksi turhan löpisijät aisoissa. Aina näyttää olevan joku, joka herää vasta nuijan kopautuksen jälkeen tai ei muuten pysy asiassa. Ehkä ihmiset ovat pikkupaikkakunnilla omissa ympyröissään tottuneet pitämään kokouksia samalla sosiaalisen kanssakäymisen foorumeina, joten eivät aina muista, että ei suurten kokousten aikatauluun mahdu höpötykset. Mutta nyt oli onneksi jämäkkä puheenjohtaja, ja kokous saatiin hyvään päätökseen.

Kun kerran Etelä-Suomeen lähdin, menin samalla tyttären luo pariksi päiväksi. Koska meillä oli tiivis ohjelma, tulin vasta tänä aamuna tietämään, että tämän hetken kuuma puheenaihe Suomessa on yhden opettajan erottaminen syystä, että opettaja oli poistanut eräässä koulussa ruokalassa häiriköineen oppilaan.

Koulujen työrauhaongelmista puhutaan aina välillä, mutta niihin ei saada minkäänlaista korjausta aikaan. Opettajilta on viety kaikki mahdolliset toimintamahdollisuudet. Häiriköijät saavat riehua mielin määrin, ja kun niihin ei voi puuttua kunnolla muutoin kuin hyssytellä, että älähän nyt ville taas viitsi, tottuvat muutkin oppilaat siihen, että aina joku meuhkaa. Siitä kasvaa sukupolvi, joka on aina joutunut sietämään jonkun hölmöilyä ja häiritsemistä, joten sama jatkuu yhteiskunnassa muutenkin. Vartijat eivät saa tehdä mitään, poliisi ei saa tehdä mitään, yksityinen ihminen ei saa puolustaa itseään. Vain väärintekijät saavat riehua mielin määrin.

Kärjistettyäkö? En tiedä, mutta näin se vain menee. Vai oletteko aikoihin nähneet, että lopulta olisi tuomittu niitä, jotka ovat oikeasti niitä alkuperäisiä väärintekijöitä. Kyllä syyllisiksi on saatu väännetyksi aina se, joka yrittää pitää jonkinlaista jöötä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kaiken voi muuttaa nautinnoksi

Ihan kivasti meni tänään kestävän kehityksen teemapäivä yläkoululaisilla. Oppilaat ovat kauhean nokkelia ja kekseliäitä. Sellaisetkin tehtävät, joihin en itse olisi ikimaailmassa keksinyt vastausta, tai ainakin vasta kauhean tunaroinnin ja pähkäilyn jälkeen, oli nokkelimmille ihan peruskamaa. Ja jotkut huomasivat sellaisiakin uusia ongelmanratkaisuja, jotka eivät olleet tulleet itselle mieleen.

Tuulivoimasta piti olla iltapäivällä luento, ja siihen piti tulla joku asiantuntija luennoimaan. Mutta luennoitsija perui tulonsa viime tipassa, joten tilalle piti äkkiä kehitellä uutta ohjelmaa. Saimaan äärellä sopii aina puhua norpasta, niinpä biologianope haki kotoaan norppavideon.
Lukiolaisilla oli aamupäivä koeviikon kokeita, ja maanantain kokeiden valmistelutuntien jälkeen bilsanope vei oppilaat pilkille. Sää ainakin oli mitä parhain.

Joten vaikka viime postauksessani olin niin tuohtunut, loppu hyvin, kaikki hyvin. Kuten sanottu, eihän se työ sinänsä mikään ongelma ole, mutta se miten asia esitetään, saattaa joskus hieman kiukuttaa. Etukäteisinformointi olisi siis kaiken A ja O. Ja tässäkin taas nähtiin, että oli kyseessä mikä tahansa ensin inhottavalta tuntuva homma, työ alkaa sujua ja voi alkaa tuntua jopa mukavalta, kun sitä vain alkaa tehdä ja siihen perehtyy.
***
Kurjan asian muuttumisesta mukavaksi voisin vielä mainita yhden toisenkin esimerkin. Toinen tyttäreni inhosi suunnattomasti neulomista ja virkkaamista kouluaikanaan. Nyt myöhemmin vuosien mittaan olen ostanut hänelle joskus esim. kanavatyön tai ristipistopöytäliinan, ja kun niissä on niin kauniita ihania lankoja, tytär on aina innolla tehnyt ne. Tässä jokin aika sitten pähkäilin mielessäni, että jos kerran kauniit langat houkuttelevat häntä ompelemaan, niin miksei sitten sukantekoonkin. Nykyäänhän on niin herkullisen värisiä sukkalankoja, joissa vaihtuu langan väri aina sentin päästä.

Ostin hänelle siis lankaa ja jopa bambupuikotkin, että silmukat varmasti pysyvät puikoilla. Ja kun vielä alkajaisiksi uhosin, että "pitäähän ihmisen sukkia osata neuloa. Sitten kun minä olen kuollut ja tulevat ne huonot ajatkin ja ja ...." Hieman tytär murahteli, muisti kai parinkymmenen vuoden takaiset nyhräämiset silmukoiden kanssa. Mutta  kun lanka näytti niin ihanalta, ja minä olin uhkaillut huonojen aikojen vielä koittavan :) suostui hän kokeilemaan. Murisi kumminkin, että kyllä kantapään kohdalla viimeistään lopahtaa kaikki takkuamiseen. Kantapäästä selvittiin kunnialla ja loppuhan olikin sitten ihan helppoa. Ei meinannut malttaa tulla syömäänkään, "kun just on lanka vaihtumassa eriväriseksi". Sukka tuli valmiiksi ja kyllä minua kadehduttaa, että tytär näyttää neulovan tasaisempaa jälkeä kuin minä ikinä :(

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Rakenna yksin

Eilen aamulla kouluun saavuttuani jo ensimmäiseksi yksi kollega laukaisi: "Sinä saat sitten perjantaina rakentaa yksin sen KEKE-pisteen, minä en jouda!" En ollut vielä ottanut edes päällysvaatteita pois enkä heti kuullut enkä ymmärtänyt sanomaa, joten kysyin: "Mitä?"

Kollega käsitti kysymyksen jonkinlaiseksi vastusteluksi, joten hän ensi töikseen haukkui minun olevan ihan pihalla. Niin kuin tietysti olinkin myös sen jälkeen, kun sain selville, mistä oli kysymys. Kestävän kehityksen työryhmä on järjestänyt perjantaiksi koko yhtenäiskoulun oppilaille teemapäivän, jossa oppilailla on eri käyntipisteitä. En ollut tiennyt, että minut oli laitettu tiettyyn kohteeseen rakentelemaan jotain, mistä ei mitään aavistustakaan, mitä siellä pitää tehdä. En muista kokouksessakaan kuulleeni asiasta halaistua sanaa. Jotenkin salaista meininkiä.

Ruokailussa eräs alakoulun kollega osoitti ruokalan nurkkaan tuomaansa laatikkoa, jossa oli kaikenlaista roipetta. Siinä oli materiaali, mistä kuulemma pitäisi alkaa kehitellä johonkin luokkaan jotain. "No siellä korissa on kirjoitetut ohjeet", mainitsi ope. Minulla alkoi kiehua veri sisuksissa. Miten minä voin mitään rakentaa, kun ei ole aavistustakaan, mitä pitää värkätä. Sitä paitsi en muutenkaan piittaa mistään askartelusta, mitä sitäkin joskus aina ihmettelen, sillä käsitöitä kyllä teen mielelläni.

Yritin tavata ohjeita. Yli kymmenen kohdetta olisi luokkaan saatava aikaan. Esimerkiksi korissa oli iso narukerä, joka pitää mitata. Sitten kerään on tehtävä kaikenlaisia solmuja, ja oppilaitten on arvioitava, paljonko naru lyhenee solmujen takia. Oli myös parin kolmen litran lasipurkki puolillaan herneitä. Oppilaitten on arvioitava, paljonko herneitä on. En kyllä rupea laskemaan niitä! Ei sanonut parikseni määrätty kolleganikaan laskevansa. Nämä olivat ohjeitten käsitettävimmät kohdat, muita kymmentä kohtaa en sitten ymmärtänytkään. Jossain purkissa piti olla helmiä ja niitä piti laskeskella, mutta helmiä vain ei näkynyt missään. Palikkarakennelman palikoitten määrän arviointia, mutta ensin pitää minun tehdä hökötys  itse. Yhdessä tehtävässä piti oleman paino ja vanupaketti, mutta mistä hiivatista minä sellaisia tempaisen! Nyt olin jo niin käpynä, että silmissäkin hämärsi.

Tulihan se alakoulun ope ohjeita selventämään. Ja kun hän kohta kohdalta selitti, mitä missäkin on tarkoitettu, alkoi kiukku lientyä. Onneksi ilmeni, että herneetkin on joku jo joskus laskenut ja lukumääräkin on peräti tallella! Mutta aikaa kaiken valmisteluun tulee kyllä menemään. Tänään pitäisi jo aloittaa, mutta mitenkähän minä vielä luokkaan mitään rakennan, kun siellä on tunteja. Kauhean vaikea on yleensä toteuttaa jonkun toisen ideoimaa juttua. Saa nähdä, tuleeko tästä mitään.