perjantai 13. marraskuuta 2009

Ei aina vaihtamalla parane


Minähän en seuraa urheilua, enkä piittaa, mitä siellä hääräävät. Mutta sivusta olen kuullut, että Vaasan Sportin päävalmentajaa Juhani Tammea vaaditaan eroamaan. En tiedä, onko vaatimus oikeutettu vai, en ole sen vertaa seurannut urheilu-uutisia.

Mutta tuo uutinen kiehautti periaatteellisella ja yleisellä tasolla. Minusta on outoa, että jos jokin ryhmä ei menesty, ollaan heti erottamassa ohjaaja tai opettaja. Olkoon sitten kyse politiikasta, urheilusta tai mistä tahansa lajista, missä tarvitaan ohjaajaa, kaikki menestymättömyys ja epäonnistuminen on aina ohjaajan syytä. Tämä suututtaa minua siksi, että olen niin monta kertaa nähnyt, miten monien ryhmien jäsenet itse eivät sitoudu tehtäviinsä. Myöhästellään, lintsataan, ja aina syy on jossain muualla kuin omassa itsessä.

Minusta ohjaajan vaihtaminen ei ole aina se oikea ratkaisu. Uudella ohjaajalla on taas uusi ryhmä edessään, kestää kauan ennen kuin opitaan tuntemaan toisensa puolin ja toisin. Sama pätee opetustyössä. Jos tutun porukan kanssa epäonnistutaan, on helpompi oppia virheistä, kun tiedetään jo toistensa tavat.

2 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Miten helppoa tässä elämässä kaikki olisikin, jos aina tiukan paikan tullen tai jonkin asian epäonnistuttua tarvitsisi vain sanoa jollekin:"Olet erotettu." Ja niin asiat olisivat korjaantuneet tai ainakin menossa parempaan suuntaan...

Kirlah kirjoitti...

Vilukissi: niinhän monet yläkoulun oppilaatkin luulevat, kun ovat suuttuneet opettajiin ja kouluun: "kun minä täältä pääsen, niin kaikki kirkastuu!" Harhaluulo! Moni raahaa mukanaan läpi elämänsä omaa sisäistä taakkaansa. Menivät he minne vain, aina heillä on napit vastakkain jonkun kanssa, eivätkä huomaa, että voisi joskus katsoa aamulla peiliin.