Kyräiletkö työpaikalla

Syksyllä koulun alettua muutimme ensimmäiseksi opettajainhuoneen istumajärjestystä. Huoneessa on pitkiä työpöytiä, joiden ääreen mahtuu kummankin puolen kaksi henkilöä, ihan hätätilassa kolmekin. Sitten on muutama matala pöytä ja niiden ympärillä pitkiä sohvia. Sellaiset opettajat, joilla on paljon kirjoja ja kansioita, istuvat työpöytien ääressä, toiset ovat valloittaneet sohvat. Tästä sohvaryhmästä oli muodostunut kahvittelupöytä. Puhun vahingossa kahvittelupöydästä, vaikka ei monikaan nykyään edes juo kahvia. Olisiko rentoutumisnurkka parempi ilmaus.

Koska useampikin alkoi olla sitä mieltä, että kahvipöytäläiset klikkiytyvät omaksi porukakseen, johon ei muilla ole asiaa, siirsimme syksyllä noita pöytiä. Hyvä pyhä tarkoitus oli, että kenenkään ei tarvitsisi istua selin muihin nähden, ja kaikki voisivat keskustella kaikkien kanssa. Mutta sitten joku viisas huomasi, että yksi sohva hänksättää kummallisesti ihan sivussa eikä "kahvinjuojilla" olekaan enää sitä tiivistä tunnelmaa, mikä ennen, joten sivussa oleva sohva siirrettiin matalan pöydän ympärille. Tuloksena oli, että kahvitteluryhmä on nyt entistä enemmän sivussa ja "työn raskaan uuvuttamat" istuvat vielä syrjemmässä kaikesta "hauskasta".

Tunnelma ja ilmapiiri ei mielestäni ole vielä mennyt kauhean huonoksi, mutta minusta pitäisi kiireellä miettiä uusiksi opehuoneen kalustus. Se on ollut iät ajat tällainen, mutta ihmisiä on enää puolet siitä mitä ennen, joten jotain pitäisi tehdä. Työpaikoilla kannattaisi todella miettiä tarkkaan istumajärjestystäkin, ettei klikkiytymistä pääsisi tapahtumaan. Samahan pätee luokassa ja kaikissa muissakin ryhmissä, joissa kaikki eivät voi keskustella kaikkien kanssa.

Minulla on aina ollut onni olla työpaikoilla, joissa olen viihtynyt ja tullut hyvin toimeen työkavereiden kanssa. Samoin yleensä kaikilla kursseillakin. Huonoja kokemuksia henkilökemian suhteen on vain yhdeltä kaksiviikkoiselta kurssilta Ruotsista. Noin 30-40 henkeä saapui paikalle lauantaina, kukin ohjattiin saman tien huoneeseensa. Siinä sitten kukin tutustui itsekseen kehen tutustui.

Seuraavana päivänä ilman vieläkään minkäänlaista esittelytilaisuutta meidät laitettiin bussiin ja lähdettiin päivän retkelle. Ihmiset eivät koko päivän aikana seurusteleet vieläkään kuin niiden kanssa, joihin olivat lauantaina sattuneet tutustumaan. Syntyi pieniä porukoita, jotka kyräilivät toisiaan aamusta iltaan. Maanantaina alkoivat luennot eikä vieläkään tutustutettu meitä toisiimme. Siitä alkoi jotenkin piinallinen kaksiviikkoinen kurssi Ruotsinmaalla.

Tämä pienenä esimerkkinä siitä, että uusi ryhmä kannattaa aina ryhmäyttää ihan heti, ennen kuin vahinkoa pääsee tapahtumaan. Ja näköjään kannattaa pitää aktiivisesti huolta siitä, että vanhakin ryhmä pysyy yhtenäisenä. Hyvä työilmapiiri ei verota ihmisen voimavaroja turhaan, vaan voi päin vastoin antaa lisäenergiaa.