lauantai 7. marraskuuta 2009

Silmätikkuko


Oli luokasssa puhetta viestinnällisistä kirjoitelmista. Siis niistä sellaisista noin 50-80 sanaa sisältävistä pienistä kirjoitustehtävistä, joita nykyään on ylioppilaskirjoituksissa. Yhtäkkiä yksi oppilas älähti: "Älä mua kato, enhän minä edes meinaa kirjoittaa ruotsia!" Oikein minä säikähdin. Enhän ollut edes tavallaan tuota oppilasta nähnytkään, ajatukseni olivat vain niissä tehtävissä ja kirjan antamissa esimerkeissä.

Tuo on kai selitettävissä niin, että silmäni tietysti pyörivät päässäni kuin viipperöt. Oikea silmä ei tiedä, mitä vasen kulloinkin tekee. Silti ihmettelen usein, mikä saa oppilaan luulemaan, että juuri hän on se keskipiste, jota opettaja aina tuijottaa ja joka on opettajan huomion kohteena, ikään kuin opettaja ei koskaan muita katsoisikaan. Ja tämäkään ei ollut ainutkertainen tapaus. Sitä tapahtuu usein. Eikä yksinomaan minulle, vaan monikin opettaja siitä puhuu.

Jo ihan nuorena opettajana sain kerran kuulla, kuinka joku oppilas vuosien jälkeen oli ollut sitä mieltä, että minä olin pitänyt häntä silmätikkuna. Kauhistuin kertakaikkisesti. Minusta kyseinen oppilas oli ollut melko huomaamatonkin. En tietoisesti ollut mitenkään ajatellut häntä erikseen. Mutta tapaus sai minut pohtimaan silmätikkuna olemista laajemmaltikin. Useinhan kuulee jonkun aikuisen väittävän, että hän olisi ollut kouluaikana jonkun opettajan silmätikku. Suhtaudun noihin väitteisiin nykyään aina varauksella.

Saattaahan niitä sellaisiakin tapauksia olla, joissa joku on oikeasti joutunut kyseenalaisen huomion kohteeksi. Mutta luulen, että moni tapaus on oppilaan väärää tulkintaa. Lieneekö huonoa omaatuntoa, ettei ole aina tehnyt läksyjään vai muuten vain huonoa itsetuntoa. Vai onko henkilö niin itsekeskeinen, että luulee, että vain hän ja juuri hän on aina kaikkien opettajien ajatuksissa. Mene ja tiedä. (Jaa, mihin minä menisinkään tietämään!)

11 kommenttia:

Clarissa kirjoitti...

Tännehän olikin tullut uusi postaus, sillä aikaa, kun kommentoin edellistä.

"Älä mua kato....." , mitä kielenkäyttöä tuon ikäiseltä oppilaalta! Sama ilmiö täälläkin ja sen takia on meillä nyt meneillään jonkinlainen "kurinpalautus", joka on siistinyt oppilaiden puheita.Onhan se heidän parhaaksensa, jos eivät kotona opi käyttäytymissääntöjä.
Silmätikkuna olemisen tunne on niin omakohtainen kullekin, että se pistää kyllä miettimään. Huomaamattamme voimme suhtautua johonkin oppilaaseen tavalla, jonka hän kokee vääryytenä. Valitettavasti oppilas ei useinkaan uskalla siitä puhua vasta kuin aikuisena.

Sirokko kirjoitti...

Aika osuvasti laitoit tuohon varpusen kuvan, niitähän juuri hätistelläänkin, ovat silmätikkuina kai ihan aiheellisestikin. Mielestäni niiden käyttäytyminen ei jotenkin ollenkaan sovi sanan luomaan mielikuvaan 'huomaamaton'.
Minä en muista kouluajoiltani yhtään silmätikkua, tai siis kukaan ei oppilaiden keskuudessa ainakaan ääneen valittanut. Mutta omat lapseni kertovatkin jo ihan muuta. Ehkä vain uskaltavat ilmaista itseään rohkeammin, mene tiedä.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Silloin jo, kun olimme samalla luokalla, toivoin, että minusta ei koskaan tulisi poliisia, kapiaasta tai opettajaa. Sinä et ole toivonut?

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Joskus jää joistakin ihmisistä mieleen se, että he ovat omasta mielestä katsoneet jotenkin erikoisesti (=negatiivisesti). Esimerkiksi yksi suomen proffistani oli sellainen, että monet sanoivat hänen katsoneen jotenkin kummasti. Myöhemmin olen ajatellut, että eiköhän "se katsominen" ollut vain omassa päässä, ylitulkintaa.

Kirlah kirjoitti...

Clarissa: noinhan ne nykyään puhuttelevat ja puhuvat, ihan kuin kaverilleen. Ja pahinta on se, ettei tässä itse tiedä, pitäisikö opettaa ja vaatia erilaista puhuttelutapaa, että oppisivat ymmärtämään sitten maailmalla, että eri ihmisiä puhutellaan eri tavalla.

Tässähän on se ristiriita, että opettajaa itseähän tuo puhuttelu ei sinänsä haittaa, mutta että oppisivat tunnistamaan, että kaikki ihmisetpä eivät kärsikään kaikenlaista puhuttelua.

Ja mitä silmätikkuna olemiseen tulee, olet oikeassa, se on juuri noin. Mutta eri ihmiset kokevat asiat aina niin eri lailla, että on mahdoton tietää, miten kukin on kulloinkin katsomisen ja puheet kokenut.
Tuollaiset oppilaan lausumat ovat siinä mielessä hyviä, että opettaja voi sentään yrittää selittää, ettei ole tarkoitus.

Kirlah kirjoitti...

Sirokko, en minäkään muista sellaista kouluajoilta.
Nykynuoret varmaan todella uskaltavat ilmaista asian paremmin, mikä on hyvä, kuten äsken Clarissalle totesinkin.
Toisaalta, Sirokko, aina ei omien lasten näkökulma ole se ainoa oikea. Huomasin sen jo silloin, kun omat lapset olivat koulussa.
He esittivät kotona monista asioista ihan erilaisen näkökulman ja ihan eri totuuden kuin minkä minä tiesin nähdessäni asian kääntöpuolenkin - Siihen ei monilla vanhemmilla vain ole mahdollisuutta.

Kirlah kirjoitti...

Äijänkäppyrä: en ole toivonut.

Kato nyt tätäkin: Tuo on juuri se mitä tarkoitin. Kovasti kuulostaa siltä, että tuon proffan ajatukset ovat olleet ihan muualla, hän on vain suunnannut katseensa jonnekin, ja ajatuksissaan katsoo tielle osuneen henkilön läpi.
Sitä harvemmin viitsii ruveta opettaessaan tuijottamaan kattoon tai nurkkaankaan.

Ofelia kirjoitti...

Hei!

Blogissani on sinulle tunnustus.

Kirlah kirjoitti...

Kiitos Ofelia. Pitää tulla katsomaan.

rakkauslapsi kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea opettajan tunteita ja ajatuksia kouluelämästä.

Itse olen vielä sen ikäinen, ettei ole kauaakan kun sain lukion loppuun. Tuollaisessa tilanteessa tekisi aina mieli pyytä anteeksi, mutta ei voi. Ei kai sitä kukaan tahallisesti tule möläytelleeksi tuollaisia? Tai yleensä muutenkaan "haukkuneeksi"? Pystyn vielä kuvittelemaan mitä luokkatoverini olisivat sanoneet anteeksi pyynnöstä. Jos valita pitää, mieluummin pyytämättä anteeksi, kuin kuunnella joka päiväistä suorannaista pään aukomista aiheesta. Eikä aina edes jää siihen louskuttamiseen.

Nyt vasta, kun itse olen päässyt kunnolla työelämään, olen alkanut ymmärtämään asioita. Ei lukiossa olevat (nyt tulee yleistys) nuoret vielä ymmärrä niin hyvin, että myös opettaja on ihminen. Ihminen, jolla on omia ongelmia, oma elämä, oma perhe ja lapset. Ei sitä tule aina ajatelleeksi.

Kirlah kirjoitti...

rakkauslapsi:
Tuo on totta, mitä puhuit siitä, ettei tule ajatelleeksi asioita opettajan kannalta. Eihän sitä itsekään nuorena ymmärtänyt kaikkea, kun ei itse asiassa ole vieläkään viisastunut kaikissa asioissa tähän ikään mennessä.

Mutta pikku hiljaa meistä tulee hyviä ihmisiä. ;)
Halusin vain tuoda esiin taas yhden asian, joka ihan ilman kenenkään pahaa tahtoa saattaa jäädä kaihertamaan tosita osapuolta.
Useinhan tällaiset ope-oppilas-suhteitten kimuratit solmut toistuvat myös työelämässä.