sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Berliinistä kirjekaveriin

On kulunut kaksikymmentä vuotta Berliinin muurin murtumisesta (9.11.). Kato nyt tätäkin kyselee blogissaan, missä kukin oli silloin.
Sitä ei kuitenkaan ehkä monikaan muista, en minäkään. Itselläni oli muurin murtumisen tienoilla saksalainen kirjekaveri, joka asui Länsi-Berliinin puolella. Sain häneltä heti samalla viikolla pikkusormen kynnen kokoisen palan Berliinin muuria kirjekuoressa. Ja uskon, että se on aito, sillä miksi hän muuten olisi sen vaivautunut minulle lähettämään. Tuon jälkeen sain viikottain erilaisia lehtileikkeitä muuritapahtumista ja siitä, miten idästä tulleet Ossit jonottivat kassoilla 100 DM:n tervetuliaisrahaansa. Monet Wessit eli länsiberliiniläiset katsoivat rahanjakoa karsaasti. En tiedä muuten, onko tuo ainakin 10 cm paksu leikenivaska minulla vielä jossain tallella.

Samaisen postauksen kommentissa Clarissa kertoo, miten hän sai muurin murtumisen jälkeen uudelleen yhteyden kadonneeseen kirjeenvaihtokaveriinsa.Tuosta kommentista ilmeni taas yksi pieni pala mennyttä ajankuvaa. Nimittäin se, että ennen oli tavallista, että otettiin yleensä heti kirjeenvaihtokaveri siitä maasta, jonka kieltä opiskeltiin. Itse sain ensimmäisen kirjekaverini 13-vuotiaana Itävallasta. Parin vuoden kuluttua Saksasta. Tämä saksalainen kirjekaveri onkin säilynyt läpi elämän, ihan näihin päiviin asti. Ja hän on juuri se, joka on yrittänyt pitää minua ajan tasalla Saksan tapahtumista.

Tuo ystävä on käynyt monta kertaa Suomessa, ja itse olen käynyt hänen luonaan monta kertaa. Hän on onneksi ollut muuttavaa sorttia, joten aina kun hän on muuttanut paikkakuntaa, hän on kutsunut minut luokseen, ja olen näin oppinut tuntemaan uuden paikkakunnan ympäristöineen. "Onneksi" hän on eronnutkin, ja minulla säilyi pitkään yhteys hänen entiseen mieheensä ja tämän uuteen perheeseen, joten näin yhä enemmän uusia paikkoja.

Tällaista kirjeystävyyttä olen yrittänyt saada ja suositella oppilaillekin. Vielä 80-luvun alussa oppilaat ottivatkin kirjeenvaihtokavereita, mutta tapa hiipui ja hiipui, ja mitä helpompaa olisi ollut kavereiden saanti ja yhteyksien luominen, sitä nihkeämpää oppilaiden kiinnostus on ollut. Toisaalta, yhteyksiä on nyt luotu eri lailla erilaisin oppilasvaihdoin jne. mutta vain osa on kiinnostunut. Vai onko taas niin, että eivät kaikki olleet silloin ennenkään innokkaita kirjoittelemaan? Kun itse olin innokas luomaan kirjekontakteja, luulin, että kaikki muutkin.

P.S.
Kuvassa on karhu siitä syystä, että Berliinin vaakunaeläin on karhu. Berliinin karhu Berliner Bär on myös berliiniläisen lehden B.Z. myöntämä vuosittainen kulttuuripalkinto.
Berliinissä järjestetään vuosittain myös kansainväliset elokuvafestivaalit Berlinale, jossa jaetaan Kultainen ja Hopeinen karhu.

3 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Hyvää persoonallista tietoutta, olipa mukava lukea.
Katsoimme äsken TV1:n Historiaa: Berliinin muuri, osa 1/2. Vaikka tietää tapahtumien kulun pääpiirteissään, ohjelma säväytti taas kerran.

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Viisi vuotta käydessäni Berliinissä osallistuimme sellaiselle ohjatulle Berliinin muuri -kävelyreissulle. Katselimme paikkoja, joissa muuri oli ollut ja etsimme siitä vieläkin näkyviä jälkiä. Kävelyreitin lopulla yhden talon luona yksi nainen jäi kuultelemaan oppaamme tarinaa ja halusi itsekin kertoa, millaista oli ollut asua talossa, joka oli ollut niin lähellä muuria. Tuo nainen jäi kyllä elävänä mieleen.

Sauerkraut kirjoitti...

En muista, missä olin kun muuri kaatui. Olin silloin 3-vuotias ja niinpä minulla ei ole muurinmurikkaakaan, mutta olen nähnyt Berliinin turistikaupoissa myytävän muurinpalasia. En tiedä, ovatko aitoja vai ei. Onko jollain tietoa?

Minulla on ollut kirjekavereita 9-vuotiaasta asti. Paras kirjekaverini, jonka kanssa on kirjoiteltu noin 4-5 vuotta, asuu Saksassa ja olemme tavanneet 3 kertaa, mutta valitettavasti hän on nykyisin niin kiireinen, ettei ehdi ikinä kirjoittaa. Kirjoitin hänelle kesäkuussa ja vastausta odottelen......