tiistai 24. marraskuuta 2009

Eivät ne lapset rikki mene


Televisiossa on muutamia hyviä asiallisia ohjelmia, joissa on käsitelty tärkeitä asioita. Juuri äsken tuli uusintana Outo juttu, jossa oli puhetta lasten kasvatuksesta. Todettiin, että vanhemmilla on kasvatus aivan hukassa. Mielenkiintoista minusta ohjelmassa oli, että kun kysyttiin lapsilta, mitä mieltä he ovat rajoista, kaikki olivat sääntöjen puolesta.

Joka ikisellä ihmisellä on kokemusta siitä, miten jotkut vanhemmat antavat lasten meiskata ja juoksennella erilaisissa tilaisuuksissakin, joissa pitäisi ottaa huomioon, että muut haluaisivat ehkä kuunnella ohjelmaa, eikä jonkun piltin parkunaa.

Juuri viikonloppuna junassa istuessani tapahtui sellaista, mitä en vielä ollut kokenutkaan. Kaksi teini-ikäistä pojankorstoa juoksi junan käytävillä kiertäen alakerrasta yläkertaan, huusivat ja paukuttelivat jotain eteisen puolella, mikä kaikui koko junassa, sillä ei ainakaan yläkertaan ollut ovia. Mistä se asiallinen oleminen ja hyvä käytös yhtäkkiä tulisi. Eivät näköjään kaikki lapset vielä vartuttuaankaan ymmärrä mikä on sopivaa, mikä ei. Tällaisilla kun sitten on omia lapsia, meuhke sen kuin jatkuu.

Pidin syksyllä jotain sijaistuntia yläkoulun puolella. Kaikki oppilaat eivät käyttäytyneet ihan mallikelpoisesti. Kun käyttäytymisestä oli puhetta, rupesivat pojat kertoilemaan, mitä kaikkea se iskäkin oli kouluaikana tehnyt. "Oi niitä aikoja", huokailivat pojat kaihoisasti. Joopa joo.

Onko mikään ihme, että kasvatus on vaikeaa. Niin tärkeään asiaan kuin vanhemmuus ei ole juurikaan koulutusta. Mihin tahansa muuhun asiaan on koulutuksesta ja opista ylitarjontaakin, muttei kasvatukseen. Vai onko niin, että oppia olisi kyllä saatavilla ja tarjolla, mutta nuoret vanhemmat eivät osaa tai halua sitä hakea ja etsiä. Pitäisi olla mahdollisuus suorittaa "vanhemmuuden ajokortti".

En haluaisi kuitenkaan syyttää kaikkia vanhempia enkä pelkästään vanhempia. Vanhemmat tekevät useimmiten parhaansa ja onnistuvatkin saamaan hyviä tuloksia, vaikka maailma on muuttunut vaikeaksi. Haluan vain tuoda julki, että "eivät ne lapset mene rikki, vaikka niitä vähän komentaakin eivätkä räjähdä", kuten alussa mainitsemassani ohjelmassa lapset niin viisaasti sanoivat.

15 kommenttia:

Kasselin kyyhky kirjoitti...

Söötti kuva linnunpoikasista. Toisinaan tuntuu, että lapsia "hankkiessa" unelmoidaan noista linnunpoikasista ja arki on sitten jotain aivan toista. Itse kolmen lapsen äitinä olen kanssasi samoilla linjoilla. Minusta suurin ongelma on vanhempien näkymättömyys lasten elämässä. Lapset ovat usein aika heiteillä, vaikka kulissit ovatkin pystyssä. Lasten kasvatus on mahdollista vain, jos on aikaa olla lasten kanssa. Se on nykyisin aika harvoin mahdollista. Toinen juttu on sitten, mitä annettavaa vanhemmilla on lapsilleen eli osaavatko he käyttäytyä kuin vanhemmat.

Nurkkalintu kirjoitti...

Minäkin satuin katsomaan sen uusinnan. Hyvä ja asialtaanen ohjelma.

Leen@ kirjoitti...

Minulta ohjelma meni ohitse. Valitettavasti ilmiö ei. Ihan pelkästään ei yksittäisille vanhemmille voi syyttävää sormea osoittaa, sillä kyllä koko yhteisö on mukana nuoren kasvatuksessa. Siis vanhemmille kokonaisena ryhmänä (itseni siihen mukaanlukien) voi kyllä noottia antaa. On ollut tosi avutonta ohjata omaa nuorta kun muu lähipiiri antaa piut paut yhteiselle keskustelulle, sopimuksista puhumattakaan. Muutama vuosi sitten vappuviikonloppuna haimme oman nuoremme pois naapurin meluisista bileistä, joissa ei ollut vanhempia paikalla ja kutsuimme kaikkia asianosaisia perheitä kahville keskustelemaan seuraavana päivänä. Paistoin pullat ja odotimme. Kukaan ei tullut, yksi kävi valittelemassa ettei ehdi.

Nuoreni oli oikeassa, me ollaan tosi paljon tiukemmat vanhemmat...
Kaikki muut saa hillua toisen kodissa ja häiritä naapurustoa vailla seurauksia.

Millan kirjoitti...

Harmi, etten osunut näkemään ohjelmaa. Komentamisesta ja muustakin kasvattamisesta olen samaa mieltä. Nykyään näyttää joskus siltä, että aikuiset haluavat kaikin keinoin pitää lapsensa hyvällä tuulella. Onhan se helpompaa kuin kielloista johtuvien kiukkukohtausten sietäminen, mutta ei pitemmän päälle hyväksi kenellekään.

Kirlah kirjoitti...

Kasselin kyyhky: sepä se. Moni vanhempi haluaisi ollakin enemmän lasten kanssa, mutta on aina huono omatunto, kun työelämä vie niin paljon aikaa.
Ja sinäpä sen sanoit: ei se lasten kanssa oleminen auta, jos ei osaa olla vanhempi. Ei ainakaan yhtään auta, jos eivät opeta, mikä on sallittua, mikä ei, ja jos vanhemmat kehuskelevat omilla töppäyksillään sankarillisesti. Mutta vanhempia ovat nyt se sukupolvi, jossa moni on itse saanut tehdä ihan niin kuin itse haluaa, muista viis.

Kirlah kirjoitti...

Nurkkalintu: minusta ohjelmasarjassa mielenkiintoisella tavalla otetaan esiin tärkeitä asioita.

Leen@: juuri samaa mieltä. Nykyään ei ole millään tavalla helppoa olla vanhempi, vaikka kuinka yrittäisi kaikkensa. (on omakohtaisestikin koettu!) Yhteiskunnassa nuorta vedetään niin monelle eri taholle, että yksittäiset vanhemmat ovat hätää kärsimässä. Mutta periksi ei kannata antaa. Lapset tulevat aikuisina kiittämään jämäköitä vanhempiaan.

En ole koskaan kuullut kenenkään aikuisen olevan pahoillaan hyvästä kasvatuksesta, jossa ohjattu hyvään. Sen sijaan monikin heitteillä ollut lapsi osoittaa syyttävää sormeaan vanhempiaan kohti.

Millan: Minusta tuntuu juuri noin, että alle kouluikäisten lasten vanhemmat pelkäävät sitä, että lapsi kiukuttelee tai itkee. Mitä enemmän tämä kiukuttelee, sitä enemmän saa periksi. Kierrehän on silloin selvä: kaikesta on aina koko elämän ajan silloin annettava periksi.

Allu kirjoitti...

Meillä on ystäväpiirissä paljon opettajia ja suu auki ihmettelemme, kun he kertovat, miten lasten vanhemmat käyttäytyvät, lapsista puhumattakaan. Yksi ystävämme oli 12 vuotiaden kanssa luokkaretkellä Lontoossa. Siellä yksi pariskunta (siis molemmat 12v) oli sukupuoliyhteydessä ja siinä oli oraalit ja anaalit ja vaikka mitä käytössä ja toiset oppilaat oli pantu filmaamaan esitys. Kun lasten vanhemmat kutsuttiin luokkaretken jälkeen puhutteluun asiasta, he eivät olleet moksiskaan asiasta, kun "filmistä näki selvästi, että kumpaakaan ei pakotettu tekoon".

Anneli kirjoitti...

haluaisin hieman puolustaakin tätä nykypäivän menoa. Katsoin yhden jakson Suomi talent -ohjelmasta. Olipa mukavaa nähdä nuoria ja lapsia, jotka osaavat ja uskaltavat. Vaikka kaikista ei ole esiintyjiksi, mielestäni voisi kuitenkin sanoa kokonaisuudessaan, että kasvatus on nykyään rohkaisevampa ja kannustavampaa kuin 50 vuotta sitten, jolloin minun itsetuntoani muovattiin (siis latistettiin).

vilukissi kirjoitti...

Lapset tuntevat turvaa, perusturvaa, jos on rajat! Rajojen asettaminen kuvastaa mielestäni tosi hyvin rakastamista ja välittämistä. Joskus näkee lapsen makaavan kaupan lattialla kirkuen, kun ei saa jotain ja vanhempi kieltää aikansa ja kuitenkin ostaa lapsen haluaman jutun saadakseen lapsen hilajiseksi. Jos jostakin voi itseä kehua, niin ainakin (edes?) tuosta; en koskaan syyllistynyt (en ainakaan kaupassa perumaan kieltoani ihmisten läsnä) ja voin sanoa, että koskaan eivät lapseni huutaneet kaupassa tivaten jotakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tämä on kestopuheenaihe missä kaksi tai kolme kokoontuu... Jos lapset käyttäytyy huonosti,mutta kun heidän vanhempansakin. Joskus tuntuu, että sais olla psykologi, terapeutti ym. heillekin. Muuten, käy hakemas mun blogista jotakin ittelles.

Mansikki kirjoitti...

Anonyymi = Mansikki. Sormi oli nopiampi ku ajatus.

tupakissi kirjoitti...

Oon samaa miältä. Kun aikuunen on olevinansa niin aktiivinen esim tyäelämäs, nii pitääs sitä sen verran olla aktiivinen vanhempanakin, notta laittaa kersoollensa rajat.
Mutta tänä päivänä kuuntelin tyäkaveriani, josta on tullu mumma. Ny mua rupes hirvittämähä vauvelin tulevaan hoitajien ja opettajien osa: tämä mumma ja ilmeesesti sen miniäkin (en oo ikään tavannu, kylläkään)teköövät miälestänsä kaiken oikeen. Joo, selvä, onhan se hyvä teherä ruaka joka päivä aluusta asti itte, ei eineksiä, virikkehiä pitää olla lapsukaasella ja justihi oikianlaasia... ja tämä mumma kauhisteli, notta ku vauva saattaa vuaren päästä tulevas hoitopaikasnansa joutua syämähä eineksiä taikka keksiä itte tekemistä, eikä hoitotäti ookaan 100%:sti koko aika vaan tätä herranterttua varten!
Koitin sanua, notta esim. vanhemmat ja isovanhemmat saattaa painottaa kasvatukses eri asioota. Kumpikaan ei oo väärin, ne on vaan erilaasia. Kunhan suuret arvot olis samat.

Kirlah kirjoitti...

Allu: eipä olekaan tuollaista vielä vastaan tullut, vaikka melkein. Kyllä jo seurustelevat yläastelaiset käyttäytyvät niin, että enpä ihmettelisi, vaikka miten pitkälle menisivät vaikka luokkakavereidenkin nähden. Viettien vietävänä ovat.

Anneli: paljon on tietysti hyvääkin, mutta ihmettelen aina, miksi ihminen ei koskaan löydä missään asiassa kultaista keskitietä. Miksi joka asiassa on käytävä aallonpohjalla ja sitten taas harjalla toisessa äärilaidassa.

Kirlah kirjoitti...

Vilukissi: en minäkään muista, että lapset olisivat kaupan lattialla meuhkanneet. Kerran muistan keskellä kylää kolmivuotiaan alkaneen kiukutella suureen ääneen. Ei sopinut istua kärryillä, mutta ei kelvannut itse kävelläkään kotiin. Sieppasin lapsen kainaloon ja kannoin rääkyvänä kotiin. Ihmiset tietysti tuijottivat (kuinkas muuten), että lasta rääkätään, mutta se on ainut keino. Jos alat maanitella ja lepytellä, huuto ei kun yltyy ja seuraavalla kerralla on vielä kovempi huuto tiedossa. Ja kierre onkin valmis.

Kirlah kirjoitti...

Mansikki: sellaistahan se on. Opettajatkaan ei ehdi itse asiaa opettaa, kun pitää olla terapeutti, terveydenhoitaja, psykologi, psykiatri. Saisikin lopettaa nuo virat ja maksaa opeille noin monen viran palkankin!
Kiitos tunnustuksesta, tulen hakemaan blogistasi.

Tupakissi: tässä maailmassa on juuri tuo ristiriitaista: kaikki yrittävät parhaansa, mutta silti moni tahtomattaan tekee väärin. Moni vanhempihan haluaa lapselleen sitä parasta, ja kukapa ei haluaisi. On vain tehtävä valintoja. Kun ei täydellisyyteen päästä missään asiassa ajan puutteen takia, täytyisi yrittää kulkea jonkinlaista kohtuullista keskitietä.