torstai 20. toukokuuta 2010

Aina jotain häikkää


Eilen oli opettajatyöpäivän puolikas eli puoli VESOA kuten ammattikielellä sanotaan. Tällä kertaa piti arvioida koulutyön sujumista ja onnistumista kuluneena vuonna. Viidessä eri ryhmässä pohdimme eri aihealueita. Lopputuloksena näytti lähinnä olevan aina ne samat ikuisuusongelmat, jotka eivät muuksi muutu, vaikka niitä kuinka arvioitaisiin ja pohdittaisiin. Ja vaikka johonkin toimenpiteisiin ryhdyttäisiinkin, vuodesta toiseen hänksättävät ne samat asiat. Muutama esimerkki:

-Katto vuoti talvella. Oikein ämpäreitä piti olla alla. Luulisi homeen alkavan kasvaa, mutta tekniseltä osastolta ilmoitetaan, että ei se home sementtiin ala kasvaa, kosteus haihtuu itsestään!
-Ilmastointi on ollut susi ihan jo 20 vuotta sitten tehdystä remontista lähtien. Koneet sammutetaan aina yöksi ja kesäksi, vaikka asiantuntijat väittävät, että niitä ei pitäisi koskaan pysäyttää. Syksyisin on aina putkissa siitepölyä, mikä aiheuttaa ihmisille oireita, mutta kuka siitä välittää!
-Lämmityskin on ongelma epätasaisuuden takia. Joissakin luokissa tarkenee talvella uimapukusillaan, kun taas toisissa pitää istua karvaturkki päällä.
-Kierrätysteema on syksyn suunnittelupäivän jälkeen unohtunut kaikilta. Siinä on monin osin parantamisen varaa. Käytävän automaattivalotkin toimivat juuri päin vastoin: talven pimeinä aikoina käytävät pimeinä, nyt keskipäivällä valot paistavat keskellä päivää viikonloppuisinkin.

Näyttää siltä, että teknisen puolen asiat ovat hieman epäonnistuneet, mutta kuinka ollakaan, opetuspuolen arviointi oli onnistuneempi. Tietysti kun itse saimme antaa itsellemme arvosanat! Tulipa siellä esiin tällainenkin: "Välitunnit onnistuneet, paitsi tihutyöt". Heh, onko niin, että valvonta on ollut niin onnistunutta, että tihutyöt eivät ole onnistuneet vai kuinka :=)

2 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Kun olin ammuvainaan aikaan ns. oppikoulussa, sielläkin katto vuoti eli ei ole mitään muuttunut sitten viime vuosituhannen. (:-

Kirlah kirjoitti...

Allu: ihan tuntuu kuin kaikki olisi ilmastointilaitteitten syytä. Sitä ennen ei ollut mitään ongelmia. (tai en siis niitä onneksi muista :D )