Lähdin tänään koulusta kotiin kellarin kautta pyörätelineelle, kuten tavallisestikin. Siellä ihmettelin tovin, kuka on varastanut pyöräni. Meni todella jonkin aikaa, ennen kuin hoksasin, että aamullahan satoi ja olinkin lähtenyt autolla. Ei kuin takaisin parkkipaikan suuntaan.
Parkkipaikalla oikein sydän jysähti. Auto oli hävinnyt! Se oli varastettu! Mielessä pyöri jo kaikki virastoissa juoksemiset, jotka siitä seuraavat. Poliisiakaan ei ole enää omalla paikkakunnalla. Mutta vähän ajan kuluttua onneksi muistin, että minähän jätinkin auton aamulla urheiluhallin pihaan. Hieman meinasi jo ruveta hävettämään, ja vilkaisin ympärilleni, näkikö kukaan minun haahuiluani, ennen kuin tein siksakkäännöksen hallille päin.
Joten tällaista. Ja minä kun juuri eilen viisastelin oppilaille, kun he mainitsivat minun käyneen kampaajalla: "Kyllä minä sen muistan!" Saattaa todella parin vuoden kuluttua jo olla niin, että joku joutuu minua oikeasti siitäkin muistuttamaan.
Tekstit
4 kommenttia:
Tuahan ny on ihan tavallista. Soli hyvä jonsei kotuas ollu kukaan siirtäny mihinkään. Minen kans koskaa muista mihinkä oon kulukineheni jättäny. Varaastus on tullu monta kertaa miälehen. Ku pirättää ittensä ja tuumaa, alakaa yleensä seleviämän ongelma.
Yhyren kerran olin kultaani hakemas lentokentältä. Em muistanu yhtään mihinkolin koslani jättäny. Kiärrin kaikki maharolliset parkkihallit, ku mulloli lippu, nottoon sellaases asioonu. Lähärin pitkän aijan perästä käyren kotia ja muru jäi salapoliisiromaania lukevana katteleman hukkantunutta. Oli se sen sitte kovan tyän jäläkehen löynnykki.
Tuon tapaista sattuu minullekin joskus...olipa hyvä,ettei kulkuvälineitä oltu oikeasti varastettu ;D
MInä olen tehnyt oikein poliisille ilmoituksen varastetusta pyörästä ... jonka olinkin jättänyt lähikaupan eteen ... ja tullut kävellen kotiin. Muistin 3 päivää myöhemmin ja siellähän se pyörä nökötti kaupan edessä ... ja koskaan en kehdannut poliisille ilmoittaa, että pyörä on löytynyt. Ja tuolloin olin reilu parikymppinen, joten ei pitänyt ihan dementiaakaan vielä olla.
Voi kuulkaa kun helpottaa tietää, että muutkin ovat hajamielisiä. Tämäntyyppinen unohtelu on ilmeisesti sitten tavallisempaa kuin luullaankaan. Moni ei vain ilkeä sitä ääneensä toitottaa, pelkäävät kai,e ttä kahelina pidetään.
Lähetä kommentti