torstai 29. lokakuuta 2009

Pikkumurheita


Heräsin yöllä kaameaan päänsärkyyn. Heitin tabletin naamaan ja heräsin viideltä uudelleen, kun entisen tabletin vaikutus loppui. Arvelin, että nyt on sikainfluenssa iskenyt minuun. Mutta päivän mittaan vähitellen on olo tullut hieman paremmaksi, ja tuntuu, että särky onkin onneksi vain tavallinen migreeni. Enpä olisi vielä ikinä uskonut, että olen onnellinen migreenistä. Taas yksi esimerkki siitä, miten kaikki todellakin on suhteellista tässä maailmassa.

Päänsäryn lisäksi koulussa on muutenkin ollut vähän apea tunnelma. Apeutta on koko syksyn lisännyt suuri epätietoisuus siitä, otetaanko lukion ykköselle ensi syksynä vielä uudet oppilaat vai ei. Todennäköisesti otetaan, mutta kun lehtiin on päässyt jo monenlaista tietoa, paniikki ruokkii itse itseään. Toinen suuri kysymys on, liitetäänkö kunta johonkin toiseen kuntaan tai kaupunkiin, ja jos liitetään, liitetäänkö se kokonaisuudessaan samaan vai paloitellaanko kunta usealle eri taholle. Ja jos ja kun kuntaliitos tulee, milloin se mahdollisesti toteutuu.

Saimme heti syysloman jälkeen tietää myös, että rehtori on saanut paikan muualta ja jättää meidät joululta. Juuri ovat neuvottelut käynnissä ala- ja yläkoulun muuttamisesta yhtenäiskouluksi, rehtorijärjestelyt kesken ja tämä nyt lisäksi. Alkaa taas kauhea ruljanssi rehtorin etsimisessä.

Sitä paitsi rehtori on parastaikaa isyyslomalla, ja kiireellisiä tehtäviä hoitamaan määrätty opettaja on ihan stressaantunut, kun omia tuntejakin sattuu olemaan tavallista runsaammin juuri tässä jaksossa. Ja sitten joku ope ilmoittaa viime tipassa, että hänen on haettava vaimo sairaalasta leikkauksesta, ja ope itse ei tule kouluun pariin päivään, joten tarvitaan joku sijaistamaan, ja sijaisrehtori repii hiuksiaan. Mistä niitä sijaisia tällaisella paikkakunnalla niin vain on saatavissa. Useimmitenhan kaikki kaatuu sitten muiden opettajien niskaan. Ja jos ei ole omaa oppiainetta, ei sitä osaa edes opettaa, joten sen kun vain vähän kekkuloi luokan edessä, ja oppilaat villiintyvät ja hohhoijaa taas jälleen kerran tätä ihmisen eloa.
Ei tässä ainakaan päänsärky paranemaan pääse.

Vaan olisiko niin, että asiat voisivat olla vieläkin pahemmin. Jos vaikka sikainfluenssa iskee jossain vaiheessa kouluun, voivat nuo murheet ja huolet tuntuakin pieniltä.

5 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Onneksi olikin vain migreeni,vaikka sekin on kamalaa....Tuollaiset epävarmuudet työpaikalla stressaa kovasti,toivottavasti asiat pian selvenevät...

Allu kirjoitti...

Niin, eikös se Einstein sanonut, että kaikki on suhteellista.
Onko Suomessakin vaikea löytää rehtoreita kouluihin? Meidän opeystävät täällä kertoo, miten hankalaa on löytää rehtori ja sitten vielä hyvä. Kukaan ei halua siihen hommaan.

Villasukka kirjoitti...

Epätietoisuus asiassa kuin asiassa on inhottavaa. Meillä sijaisen hommaaminen kaatuu usein open itsensä niskaan (paitsi jos on itse sairaslomalla).
Meilläkin on poissaolojen ryysis. Kasiluokkalaisilla on joku hammasvalistusjuttu, eli tällä viikolla kummallakin tunnilla on puuttunut 4-5 oppilasta kerralla ja sairastavat siihen päälle. Katsotaan miten huomenna. Muiltakin luokilta on nyt flunssassa (tavallisessa kai?) aika paljon porukkaa. Toivottavasti oma flunssa (jos sellainen on tullakseen) tulee vasta Tampereen messujen jälkeen.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Jätä kuule murehtiminen hevooselle, sillon isoompi pää.

Kirlah kirjoitti...

Yaelian, eiköhän ne ensi keväänä viimeistään ole selvät.

Allu: rehtorin homma ei kai ole niitä kaikkein halutuimpia. Ainakin siitä päätellen, että ei omasta opettajakunnasta ole halukkaita hakijoita. Opettaja-lehdessä näyttää olevan pitkin vuotta rehtorin paikkoja auki.

Villasukka: jos selvästi tietäisi jonkin päätöksen, vaikka sitten negatiivisenkin, asia olisi sillä selvä, mutta juuri epävarmuus kaikissa asioissa stressaaa ihmistä eniten.
Sinä sitten menet Tampereellekin messuille! Kaveri, jonka kanssa kävimme Seinäjoen messuilla, houkutteli Tampereellekin, mutta täytyy jättää väliin, ei makeaa mahan täydeltä...

Äijänkäppyrä: olet oikeassa. Niin se on tehtävä, ei murehtimalla asiat miksikään tule. Otetaan tyynesti vastaan, mitä tuleman pitää.