tiistai 13. lokakuuta 2009

Kaikki muuttuu


Milloin oppilaat muuttuivat erilaisiksi, kyselee joku kommentoija Millanin blogin kirjoituksessa "Opettaja ei ole poliisi". Tekstissä puhutaan oppilaista ja heidän käyttäytymisestään. Siitä voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta en jaksa, vaan keskityn tässä oppimisen muuttumisen kuvaamiseen.

Itselläni on selvä mielikuva muutoksista. 70- ja 80-luvuilla oppilaat olivat aktiivisia ja ahkeria. Oppivat sen mitä olin yrittänyt opettaakin. Oikein sai pidellä, etteivät kaikki saisi kiitettävää numeroa valinnaissaksassakin. Silloin nääs oli vielä sääntö, että oppilaat oli venytettävä Gaussin käyrän mukaiseen järjestykseen, oli otanta oikeasti millainen tahansa. Tietty prosentti luokasta oli oltava kiitettäviä, tietty prosentti hylättyjä.

80- ja 90-luvun taitteessa jotenkin tapahtui yhtäkkinen muutos, kuin seinä olisi näiden kahden maailman välillä. Muistan selvästi sen ikäluokan, jolle eivät enää vanhat hyvät keinoni tepsineetkään. Tuskan hiki kihosi selkääni tunnilla, kun yritin selittää jotain viisasta ja oppilaat vain katsoa killittivät takaisin pää kallellaan. Jos kuulusteltiin läksyä, ei noussut kuin muutama käsi pystyyn. Nämä muutamat sitten veivät tuntia eteen päin. Jos kysyi joltain viittaamattomalta, nämä tiesivät kyllä vastauksen, mutta eivät jaksaneet ojentaa räpyläänsä ylös.
Siitä sitten piti taas rämpiä jotenkin eteen päin seuraavat kymmenen vuotta, itse asiassa ihan ulalla, mitä pitäisi tehdä ja miten opettaa, kun tiedotusvälineetkin hokivat, että kaikki maailman kurjuus on opettajien syytä.

Ei ollut kuitenkaan saavutettu vielä aallonpohjaa. Seurasivat ikäpolvet, jotka mielestään seuraavat, mutta opettaja huomaa, että katse on lasittunut. Oppilas ei osaa keskittyä. Opetusalan gurut neuvovat, että oppilaan pitää itse saada oivaltaa. No juu, oppikirjoissa on hienoja johdattelutehtäviä aiheeseen kuin aiheeseen. Mutta käytäntö on osoittanut sen sata kertaa, että oppilaat tuskastuvat niihin ja pyytävät minua joka tapauksessa neuvomaan asiat heille. Olen huomannut itsekin, että kun suosista neuvon asian heille vanhalla systeemilläni, päästään asiassa paljon nopeammin tyydyttävään loppuratkaisuun. Paitsi että välillä saa kopauttaa olkapäälle, että hei, sinä unohduit haaveilemaan.

Tämä edellämainittu nyt vain on tällainen pieni pintasilaus aiheeseen. Ei päde kaikkiin oppilaisiin eikä kaikkiin luokkiin. Tästäkin aiheesta saisi oikein mojovan paksun kirjan aikaan. Mutta yleinen suuntaus on jotenkin alas päin. Moni asia, jota muistan neuvoneeni ennen jo yläkoulun puolella, opetetaan nyt vasta lukion kakkosella, mikäli silloinkaan. Ja joku oppii, joku ei.

Läksyjen luku ei ole enää itsestäänselvyys. Olen ihmetellyt jo jonkin aikaa, mistä johtuu, että erittäin pienissä ryhmissä oppilailla on taipumus saada kokeista sama numero, vaikka takuuvarmasti tiedän, että heidän välillään on eroja. Olen tullut siihen tulokseen, että niissä pienissä ryhmissä opiskelu on tunnilla erittäin intensiivistä. Ja se mitä olen yrittänyt neuvoa, jää mieleen. Mutta kun sitten ei kotona enää avata kirjaa ollenkaan, eivät hyvät pysty saamaan sitä kiitettäväänsä. Heikommat sen sijaan ovat hyötyneet intensiivisestä opiskelusta ja yltävät hyviinkin tuloksiin. Lopputulos on, että kaikki saavat seiskan tai kasin.

Oppilasaineksella on eroa kuin yöllä ja päivällä, jos vertaan nykynuoria niihin ikäluokkiin, joita opetin nuorena opena. Pitäisiköhän olla niin, että opettajan ammatissa saisi olla vain 20 vuotta, sitten pitäisi vaihtaa johonkin toiseen hommaan. Toisaalta olen huomannut, että juuri iästä on koulussa monessakin asiassa suuri hyöty. Ota tästä nyt sitten taas selvää.

***********
P.S. Olen laittanut bogirullaani Pasin ja Harrin Japanin-matkablogin linkin, jos sattuisi kiinnostamaan jotakuta. Miehet ovat minunkin entisiä oppilaitani ja esiintyivät toissakesänä tv-ohjelmassa Kaikki Puumalan puolesta.

12 kommenttia:

Paivi kirjoitti...

Oppilaan saaminen itse oivaltamaan. Juuri eilen eräs oppilaani huokaisi, ettenkö vain voisi kertoa ja opettaa. No, tämä oli kahden oppilaan ryhmässä, ja oppilaat niin erilaiset kuin olla voivat...

Leena Lumi kirjoitti...

Kirlah, opetatko ylä- vai ala-asteella?

Älä nyt vain loukkaannu, sillä tämä ei ole ollenkaan henkilökohtaista,mutta olen likeltä seurannut likeistä ala-asteen opettajaa ja täytyy sanoa, että olisi kaikille osapuolille siunaukseksi, jos olisi olemassa kierrätysura esim. just vaikka 15 tai 20 vuoden jälkeen.Missään en ole nähnyt vastaavaa urautumista, vastaavaa besserwisserismiä etc.

Hei, nyt minä musitan, sinä olet englannin opettaja eli siis yläasteella. Voisin pyyhkiä tämän kaiken yli, mutta olkoon nyt. Saan varmasti OAJ:n niskaani;-)

Leena Lumi kirjoitti...

Juu, huomasin just, että opetatkin ruotsia, saksaa ja suomea, joten voin edelleen yrittää pitää blogiani myös englannin kielellä. Olen turvassa;-)

Leena Lumi kirjoitti...

Niin ja vaikuttava kuva. Olin Jaelin blogissa ja kun näin tuon kuvan, niin nappasin siitä suoraans sisään, vaikka olenkin merkinnyt sinut blogeihin, joita seuraan.

Millan kirjoitti...

Olipas mukavaa lukea sellaisen opettajan näkemys, jolla on hieman pitempi kokemus alalta. Itse koin nuo uudet itsenäiseen tiedonhankintaan pohjautuvat opetusmenetelmät aivan samalla tavalla, vaikka en koskaan muunlaista koulutusta opettajuuteen ollut saanutkaan.

Niiden ihmisten määrä, jotka ylipäätään arvostavat sivistystä, tuntuu vähentyneen. Kun oppilaiden kunnioitus auktoriteetteja kohtaan ja vakuuttuneisuus koulutuksen välinearvosta lisäksi näyttää rapautuneen, minun oli joskus vaikea perustella MIKSI oppilaiden olisi kannattanut ponnistella.

Jael kirjoitti...

Mielenkiintoista! Mistäköhän se suuri muutos johtui? Muistan kun poikani tällä vuosisadalla kävi lukiota,ja miten erilaista se oli omaan kouluaikaani verrattuna;sain koko ajan ihmetellä.

Marja-Leena kirjoitti...

Myös opettajakoulutus on muuttunut. Ennen kansankynttilöitä kaiketi tuotettiin pääasiassa seminaarien kautta, nykyisin yliopistot tuuppaavat ulos myös luokanopettajat.
Olen oman opeurani aikana opettanut ala-asteesta yliopistoon ja netissäkin ja joka puolella on tapahtunut omaan kouluaikaani verraten valtavat muutokset.
Omituisimpana pidän luokanopettajien koulutuksen muuttumista (en tosin ole koskaan opettanut seminaarilaisia). Kun luokanopettajista alettiin 90-luvulla leipoa "seikkailuopettajia" (ehkä jo aikaisemminkin), niin nämä kansankynttilänalut olisivat halunneet oman koulutuksensa tapahtuvan yksinomaan netin kautta!( Ja millaisia besserwissereitä joukossa olikaan!) Siis tavallaan olisivat halunneet syödä eräässä mielessä pois oman ammattinsa edustajat. Internetopetuksessahan voidaan opettaa suurempia ryhmiä kerrallaan ja moni ope jäisi ilman töitä.

Auktoriteetit kaadettiin Suomessa 70-luvun aikana ja peruskouluun (Helsingissä muistaakseni vuonna 1978) siirtymisen myötä alkoi tasapäistäminen. Opetusta joutui välillä pakosta junnaamaan heikoimman tahtiin. Ennen peruskoulua oppikouluun pyrittiin ja kaikki (yleensä) halusivat käydä pääsykokeen läpäistyään ainakin keskikoulun.

Olen opettanut yläasteella luokkia, joissa oppilaat oli vedettävä koulusta läpi tavalla tai toisella, vaikka jopa luku- ja kirjoitustaito saattoi kavereilla lähes hakusessa. Keskikouluhan muuttui kaikkien suoritettavaksi oli lukupäätä tai ei. Alussa oppilaita ei laitettu edes pieniin ryhmiin tai erityisluokille. Muistan aivan kauheina nuo kaaoksen vuodet. Koulunkäyntiavustajista ei ollut tietoakaan. Tosin olihan vanhassa oppikoulusysteemissäkin omat erikoiset puolensa, parhaimmillaan minulla oppilaita oli jopa 41 luokalla!

Kai on hullua tykätä opettajana olemisesta, kaikesta hulimatta.

Kyllähän näistä asioista riittäisi juttua.

Marja-Leena kirjoitti...

Sorry. Kirjoitin liian nopeasti. Tuli kovasti painovirheitä.

Villasukka kirjoitti...

Minua ärsyttää oppilaissa/opiskelijoissa eniten se, miten odotetaan ja oletetaan kaiken tulevan valmiina omaan päähän sisään. Ei olla valmiita näkemään vaivaa, miettimään ja pohtimaan. Ei kylläkään saa yleistää! Ja toisaalta, jos/kun läksyt on tekemättä tai ei olla luettu kokeeseen, tekosyitä tulee kyllä solkenaan.

Itse saan välillä tarmon puuskia ja kokeilen kaiken maailman uusia metodeja ja keinoja ja konsteja, mutta loppujen lopuksi useimmiten palaan siihen vanhaan... Ainut jonka näistä uusista haluaisin ehdottomasti saada kaikkialle kielten opetukseen on viestintäkoe. Mutta se vaatisi pakollisiiin kieliin saman kokoisia (pieniä!) ryhmiä kuin valinnaisissakin.

Kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin:
Minulla on ja on ollut juuri samanlaisia ryhmiä ja täsmälleen samat kokemukset.

Leena Lumi: tunnit ovat nykyään lukiossa. Minulla on ollut suurimman osan uraani puolet opetuksesta myös yläasteella.
Minusta tuntuu, että niitä besserwissereitä on vähän joka ammatissa, ja kierrätystä voisi harrastaa joka ammatissa, ettei pääse urautumaan.

Kirlah kirjoitti...

Millan: Koulutus pitäisi olla vieläkin vaikeasti tavoitettavissa, niin sillä olisi arvostustakin.

Minusta tuntuu joskus valtavalta rahanhaaskaukselta, kun huomaan, miten olen joskus hiki päässä yrittänyt opettaa kieliä jollekin. Ja sitten henkilöstä saattaakin tulla ylioppilastutkinnon jälkeen kaljakassin kantaja tai sitten hänellä on ammatti, johon riittäisi ihan muutama vuosi peruskoulua.

Yaelian: tuota minäkin aina ihmettelen. Mutta niin vain on, että omat lapsenikin ovat oman aikansa lapsia, samoin taas lapsenlapsi. Ei varmaan ole yhtä selittävää tekijää, vaan kaikki joka puolelta ympäristöstä vaikuttavat asiat.

Mutta muutosta tapahtuu kai aina suuntaan jos toiseen. Jo 70-luvun puolivälissä kun olin sijaisopettajana kouluissa, opettajat tuskailivat, miten oppilasaines on muuttunut! Ja minulla ei ollut sillooin mitään tuskaa, koska en ollut muunlaisia oppilaita koskaan nähnytkään!

Eli jos oppilaat muuttuvat, muuttuvat opettajatkin ja osaavat kai vetää paremmin oikeasta narusta.

Kirlah kirjoitti...

Marja-Leena: asiaa kyllä riittäisi tästä vaikka kuinka. Mutta vain lyhyesti sen verran, että olen tullut siihen tulokseen, että jonkinlaista karsintaa olisi oltava. Eivät kaikki tarvitse kaikkea!
Olen edelleenkin sitä mieltä, että pakollinen peruskoulutus vain noin 7 vuotta. Sen jälkeen suuntautuminen eri suunnille. Ja jos kymmenen vuoden kuluttua huomasi, että oho, tuli valituksi väärin, olisi uran vaihtaminen helpompaa kuin nykyään. Tästäkin riittäisi tarinaa minulla vaikka miten paljon.

Villasukka: juuri noin. Minulla on aina tunne, että oppilaat tulevat tunnille ja lösähtävät tuoliin ajatellen: no niin, tässä me nyt olemme. Katsotaan, saatko meitä mitään oppimaan!