sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Aikaa tyrmään vievää


Kirjoitin pari viikkoa sitten sata vuotta vanhasta matkakirjasta. Kirjassa on sisällön lisäksi kielellisestikin niin hulvattoman hauskoja ja huvittavia kohtia, että on ihan pakko kirjoittaa muutama sana niistäkin. Eivät varmaan sata vuotta sitten olleet kummallisia, mutta nykylukijan suupielet vetäytyvät hymyyn väkisinkin.

Arkipäivän yliseksuaalisuusko tekee sen, että vuoden 1907 tavallinen teksti alkaa nykylukijan mielestä kuulostaa jopa härskiltä, jos puhutaan vaikkapa rautatieasemien ruokapaikoista: "Kieliä taitamattominkin henkilö voi siellä tyydyttää itseään missä ja milloin tahansa aina seuraavassa virkistelypaikassa". Tai: "Luulenpa ettei löydy miestä ei naista, joka ei tuntisi kiihottumisen väreilyn väräjävän ruumiissaan astuessaan pikku höyrypurteen".

Kirja on käännetty englannin kielestä, ja hyvin monissa kohdin näkyy englannin rakenne suomen kielen läpi. Mutta on monia paikkoja, joissa eivät kaikkien sanojen merkitykset ole eriytyneet. Takalistolla olen yleensä käsittänyt vain ihmisen takapuolta, esimerkiksi selkäsaunaa varten paljastettiin takalisto, mutta kirjassa puhutaan myös erämaan takalistosta, joka on vielä karhujen ja susien. Listo kai tarkoittaa jonkinlaista aluetta, seutua. (Vrt. sukunimi: Hakalisto). Omituiselta kuulostaa sekin, että jylinä on tyrmään vievää, vaikka se on nykyään vain tyrmäävää.

Monia muitakin sanoja käsitettäisiin nykyään eri tavalla. Muutamia esimerkkejä:
-menin vierastelemaan linnaan... (=käydä/vierailla/ kyläillä)
-pääkatu oli kivitetty kivillä.. (=kivetty)
-Hattulan kirkko on katoolisen ajan jätteitä... (=jäänne).
-saapua sinne (=Monrepoon puistoon) Viipurista päin ei ole erityisemmin huvittavaa... (=kiinnostavaa/mielenkiintoista). Sanaa muuten käytetään kirjassa sekä kiinnostavasta että huvittavasta, vrt. viron huvittav= mielenkiintoinen.
-johtaja oli minun persoonallinen ystäväni... (=henkilökohtainen).
-ilma oli niin maukas (=raikas).
-Aavasaksan...huipulta voi saada maailman kuuluisan näön... (=näkymä/näköala).
-Hän tuli minulle viimeinkin esitetyksi... (=esitellyksi).
-Hautausmaan portit oli laadittu... (=suunniteltu).
-Äskeinen sade oli valotellut karpaloitaan villikukkien päälle... (=valutellut). Tämä voi kyllä olla painovirhekin.
-Luonto tulee kuin halvatuksi... (=halvaantuu). Halvattu käsitettäisiin nykyään kai jotenkin samoin kuin kirotuksi.
-miespolvi eli kaksi takaperin... (=tai)
-taidetekoisia valaistuksia (=taiteellisia).
-...porsliiniastioita jokapäiväisessä käytännössä... (=käytössä).

Paljon on kirjassa myös sanoja, jotka ovat nykyään vanhanaikaisia, ylätyylisiä, kokonaan kielestä pois jääneitä tai murteellisia ja ehkä siten kuulostavat yleiskielen puhujasta vanhanaikaisilta: venevalkama, rajasuutari (vrt. kenkäraja), verkalleen, kutrit, muinaismuistokauppa (=antikvariaatti), lyödä leikkiä tai lyödä kättä. Miltä kuulostaa erään kaupungin ruokatarjonta: "Ruoka-aineista tuoksahti väljehtyneempi ilma kuin eilisen päivän aterioista..."

Vielä muutama esimerkki:
-Kiellän kenenkään tuntemasta ällipäisyyttä saapuessaan ensi kerran Helsingin satamaan...
-..maailman ylöllisimmin vartioituun kaupunkiin.
-Ilmalaivat voivat hiipotella halki taivaita...
-on kadonnut anhittomiin... (täysin, kokonaan; tavallinen ilmaus myös mm. Päätalon kirjoissa).
-Palvelijat juoksivat kiireen kynttä...
-vaan kun kirjeen käärii kivosen (=pieni kivi) ympärille voi sen viskata vastaiselle törmänteelle. (=on kyse valtavasta Imatrankoskesta).
-järven äyrämälle oli rakennettu pieni venehuone...
-kun me hyryytimme ulos satamasta (vrt. hyrysysy, jota ehdotettiin itsestään liikkuvan menopelin nimeksi ennen kuin sana auto tuli käyttöön).
-kaiken epävoinnin, mitä ruumis on voinut periä..

Huomiota kiinnittää myös se, että monista verbeistä käytetään muotoa, joka nykyään käsitetään huolimattomaksi tai toistuvaksi tekemiseksi. Joidenkin huolimattomuutta ja vähäpätöisyyttä ilmaisevien verbien käyttö tietyissä yhteyksissä saisi ainakin nykylukijan loukkaantumaan:
-toiset kärryt meneskelivät hieman verran edellä...
-vilkas pyydystely on valaat anhittomiin lopettanut..
-arkkitehti, joka sen piirusti...

Yksittäisenä erikoisuutena ilmaus ropirohkea, jota en ole ennen kuullut. Samanlainen vahvistus kuin vaikkapa supisuomalainen tai täpötäysi.
Vielä nykykorvissa erikoinen verbimuoto:
-Laivojen täytyy satamoitua...
-polkutien, joka juontautuu metsäpuiden varjojen lomitse...
-kun ulkonimme metsästä avonaisen taivaan alle...

Paljon on kieli sadassakin vuodessa muuttunut, mitä sitten viidessäsadassa. Ja minkähänlaista kieltä tulevaisuuden suomalaiset puhuvat sadan vuoden kuluttua?

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

että ohoh - mitä löysitkään!

Sirokko kirjoitti...

Ropirohkea on kiva sana ottaa uusiokäyttöönkin. Tuollaista vanhaa kirjakieltä tuskin kukaan suomenkielinen silti puhui, mutta pitihän se keksiä.
Joitakin sanoja ja sanontoja käytetään tietyillä murrealueilla vieläkin.
Minun murteessani esim.lyödään leikiksi asioita edelleenkin. Ällipäinenkin on yhä elävä sana ja sitä käytetään oikuttelevista, omapäisistä lapsista ihan yleisesti. Tästä on hauskoja tapauksia kun muualta päin Suomea tulleet ovat käsittäneet sen älykkääksi.

Allu kirjoitti...

Hauskoja sanoja ja jännä todeta taas, että kieli muuttuu. Tuosta sanasta "satamoitua" olisin muuten voinut luulla, että se on enemmänkin uudissana.

Paivi kirjoitti...

Luen juuri pitkästä aikaa Juhani Ahon Papin rouvaa. Olen miettinyt, että kannattaakohan luetuttaa ulkosuomalaisilla oppilaillani, koska tekstissä on moniakin asioita, joita joudun korjailemaan oppilaitteni teksteistä (esim. kin-päätteessä ei ole kaksoiskonsonanttia). Ettei virheellinen muoto vaan entisestään vahvistuisi.

Terttumarja kirjoitti...

Olen aikanaan hankkinut muutamia Etelä-Pohjanmaan-Pohjanmaan-murteella kirjoitettuja kirjoja hyllyymme, niitä lueskelen toisinaan.
Paljon vaikeampaa on lukea niitä ääneen kuulijoille, varsinkin vuosisadan alussa kirjoitettu teksti on sellaista, etten itsekään sitä enää aina ymmärrä.

Annikki kirjoitti...

äkkiä kyllä tulee mieleen, että tuon kirjan kääntäjä ei ole ollut omana aikanaan oikein suomen kielen osaaja - olen mielestäni lukenut enemmän nykykirjakieltä muistuttavaa tekstiä tuolta ajalta - kääntäjähän oli selvästi kompastellutkin monessa kohdassa

Juhani Ahohan kirjoitti juuri näihin aikoihin - hän oli kielen taitaja - häntä pidetään nimenomaan suomen kirjakielen kehittäjänä kirjoituksillaan - oikeinkirjoitus ei vielä silloin ollut vakiintunut, vaan kirjoitettiin ääntämisen mukaan: "tulekkaan"

Mansikki kirjoitti...

Olipas mielenkiintoisia sanoja ja ilmaisuja. Tuota halvattu sanaa olen kyllä kuullut nykyäänkin joidenkin käyttävän kun puhuvat halvaantuneesta henkilöstä. Omaan korvaan se kuulostaa tosi oudolta ja tekisi mieli aina korjata.

Kirlah kirjoitti...

anonyymi: aarre tosiaan, harmi etten itse omista sitä.

Sirokko: lyödä leikiksi on kai yleiskielessäkin vielä, mutta kirjassa oli lyödä leikkiä esim. tällaisissa yhteyksissä:
laineet lyövät leikkiä rantakivillä tai:
lapset lyövät ulkona leikkiä.
Nykyäänhän ei noin kai oikeastaan enää sanota kuin runollisesti.

Allu: minusta juontautuakin kuulostaa uudissanalta.

Kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin: kaksipiippuinen juttu. Toisaalta olisi tietysti kiva tutustuttaa nuoret eri aikakausien kirjailijoihin. Vaan eikö Ahon Rautatie ainakin ole ihan hyvää kieltä. Toisaalta: jospa oppilaitten mieliin jää paremmin, että näin ei ainakaan pidä kirjoittaa...

Rosina: minäkin olen hankkinut kaikenlaisia murrekirjoja. Vaasan Jaakoon kirjoissakin on sanoja, joita en ymmärrä.

Kirlah kirjoitti...

Mansikki: minusta halvattu kuulostaa niin kauheasti kirosanalta, ainakin vanhemmat ihmiset käyttivät sitä ennen kovastikin, käyttävät vieläkin.

Annikki: saattaa olla, että jos tuohon aikaan joku suomalainen on osannut englantia niin hyvin, että on kääntänytkin sitä, hän on voinut olla kaksikielinen, ja voi olla että suomen kieli on siten ollut hieman hakusassa.

vilukissi kirjoitti...

Ihana juttu!!!!!

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Kirjasi on kai niiltä ajoilta,kun kukin keksi sanoja kieleen. Mitään tarkoittamattomia supisumalainen, rutiköyhä ja muita älyttömyyksiä on vieläkin käytössä. Kas kun ei töpösössö.

Minua närästää tosi kovaa lainasanojen käyttö. Kielitoimisto on hyväksynyt Vironkin Eestiksi. Hyi! Sverigessä on tosi paljon ranskan lainauksia; vaikkapa leikkeleet tai näkemiin.

Itse haluasin puhua suomea niin pitkään, kun se on jonkun maan käyttökieli.

Olen rajoittunut.