Eteläsavolaiset

Kirjoitettuani taannoin eteläpohjalaisista, on ilmennyt eri tahoilta paineita kirjoittaa myös eteläsavolaisista. Savolaisuus tunnetaan Suomessa yleisesti - taikka tunnetaan ja tunnetaan! Se mitä pidetään savolaisuutena, on pikemminkin Pohjois-Savoa eli Kuopion seutua. Sieltä tulevat kalakukot ja siellä on Kallavesj. Mutta entä Etelä-Savo?

Etelä-Savo on mikkeliläisyyttä ja savonlinnalaisuutta ja kaikkea siltä väliltä. Se on Saimaata pitkin ja poikin, pitkiä välimatkoja, silmiähiveleviä maisemia, alkuasukkaiden ja turistien paratiisi. Jokaiselle on jotakin. On tarjolla katsottavaa ja nähtävää Savonlinnan oopperajuhlista Sulkavan soutuihin, joka pitäjässä myös omat pidot. Ei tule turistinkaan aika pitkäksi liikkuessa Heinävedellä Valamon luostareissa, tutkaillessa Punkaharjut, Retrettiä, Kerimäen kirkkoa, Olavinlinnaa, Rantasalmen Aikhituvat ja mitä kaikkea, ei yksi A-nelonen riitä kaiken luettelemiseenkaan.

Kyllä täältäkin on lähdetty maailmalle. Ahti Karjalainen, Erkki Liikanen poliitikoiksi, Aake Kalliala viihteen alalle, Joel Lehtonen tai Mari Mörö kirjailijoiksi. On on. Kyllä täälläkin on osattu ja osataan. Kulttuuri ei ole kuitenkaan päässyt muodostumaan kovin yhtenäiseksi pitkien välimatkojen takia. On asuttu kaukana metsissä, toisten näkymättämissä. Yksityisyrittäjyyskään ei ole päässyt kukoistamaan. Olisiko niin, että ihmiset ovat aina tulleet hyvin toimeen metsällä ja sen antimilla, järvi on antanut särpimen. Ei ole muuta tarvittukaan.

Ja se kieli, savon murre. Sitä viännetään ja kiännetään. Sen lisäksi Etelä-Savossa pietään mattoloita lattialla ja kahellaan tyttölöitä taloloista. Jos lääkäri kysyy, ovatko tabletit jo loppuneet, siihen vastataan, että "kyllä miä ne oon jo kaikki juona". Tämä siis silläkin uhalla, että lainaaminen (=nieleminen) on vaikeaa. Mutta naapureille tai opettajille ei mennä kaipaamaan (=kannella) mitään.
Puhuttelu on kuitenkin kovin hellää ja herttaista. Kylään mennään Sepukan, Paulukan ja Seijukan luo, Astukka ja Kallukkakin voidaan ottaa mukaan, jos he niin haluavat. (=Seppo, Paula, Seija, Asta, Kalle).

Kielellisesti ei ole siis syytä nöyristelyyn, mutta missä ovat eteläsavolaiset blogit? Miksi ei kukaan kirjoita tällä murteella blogiaan? Missä ovat murrejulkaisut? Miksi savolainen muualle muutettuaan alkaa kaihtaa oman kielensä puhumista ja häpeilee? Jos pohjalainen muiden nauramiselle vain röyhistää rintaansa ja vääntää kahta kauheammin, miksi savolainen kyyristyy häntä koipien välissä? Takuuvarmaahan on aina, että jos joku puhuu eri lailla kuin jonkin tietyn yhteisön valtaväestö, vähemmistöön jäävälle nauretaan. Mutta se on käännettävä voitoksi!

Ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Uunissa ovat hautuneet puurot ja paistit sekä limput (=perunarieskat) ja ohraryynirieska. Nuotanvedon jälkeen rantakala rannalla tai kotona ahvenpaisti (=paistetut ahvenet).

En muista, mistä olen kuullut tai lukenut kansanheimoja kuvaavan lausahduksen:
"Suuren valtakunnanlaajuisen kännykkäfirman Helsingin päässä huomataan, että asioiden hoidossa on joitain puutteita maakunnissa. Otetaan ensin puhelu Vaasaan. Sieltä vastataan asiallisesti ja luvataan hoitaa epäkohta kuntoon tuota pikaa. Ja niin myös tapahtuu.
Sitten otetaan puhelu Mikkeliin. Sieltä lupsakka herra voivottelee, että on piäsnä unneutummaan. Mutta asia luvataan hoitaa kuntoon. Heti perään kysytään kuitenkin: Ookko käynä kalalla?"

Yllä olevassa kuvassa eteläsavolainen kansallispuku. Kuva kirjasta: Mervi Kurula, Leena-Liisa Lehikoinen: Kansallispukuja Suomesta. Ajatus kirjat. Saarijärvi 2004.
Linkkinä vielä Inkeri Rissasen eteläsavolainen maisemareitti. Siinä hipaistaan kyllä monia muitakin maakuntia.

P.S. Pakko vielä lisätä: Olen joskus kuullut käytettävän sanaa sudeettisavolaiset väärässä merkityksessä. Oikeasti tällä leikillisellä ilmauksella tarkoitetaan Savossa syntyneitä, mutta muualla asuvia savolaisia.