tiistai 5. tammikuuta 2010

Urheilullisesti


Tietokoneeni lakkasi toimimasta toissapäivänä. Oikein se alkoi huutaa ja vinkua. Ei antanut enää tehdä yhtikäs mitään, löi vain pitkän tekstin sinisellä taustalla ja käski tehdä sitä sun tätä. Vaikka mitä tein, kone ei inahtanutkaan, sitä ei voinut edes sammuttaa. Sammui myöhemmin itsekseen.

Myöhemmin käynnistin uudelleen ja kovalla kiireellä siirsin miljoonat valokuvat ja tekstitiedostot ulkoiselle kovalevylle. Ja tein sen kreivin aikaan. Tunnin kuluttua kone ökähti taas. Eilen pakkasin koneen laukkuun ja lähdin kaupunkiin. Tässä urheilullinen selostus matkasta:

Koska laskettelemme nyt kevättä kohti, päätimme kaverin kanssa lähteä alennusmyynteihin ja samalla viedä tietokoneen korjattavaksi. Selvisi, että kovalevy on sökönä, ja on parasta ostaa uusi kone. Ei tarvinnut kauaa soutaa ja huovata, kun oli selvitetty, mitä ohjelmia halusin sinne ladattaviksi. Odotusajan me palloilimme kaupungilla.

Kun hiihtelimme takaisin myymälään, ei siellä näkynyt ketään. Pian kuitenkin myyjä sukelsi sermien takaa ja alkoi kalastaa paperipinojen taakse pudonnutta kynää laskeakseen koneelle hinnan. Paikalle purjehti toinenkin asiakas. Hän vain ei voinut ratsastaa kuuluisuudellaan, vaan joutui kiltisti odottamaan vuoroaan. Niin sain uuden koneen ja lähdimme kotiin.

12 kommenttia:

Paivi kirjoitti...

Hauska!

Meidänkin pitäisi kiirehtiä tietokonekaupoille ennen kuin käy huonosti...

Kutri kirjoitti...

Onneksi olkoon uuden koneen johdosta! Siinä menee tovi (ainakin mulla meni, ja taisi mennä kaksikin), ennen kuin kone on siinä jamassa kuin millaiseksi sen haluaa, mutta sitten kun se on oman maun mukainen asetuksineen ja ohjelmineen niin voi jee, että uudesta koneesta nauttii!

Allu kirjoitti...

Hyvä, että muistutit: pitää osaa ulkoinen kovalevy.

isopeikko kirjoitti...

Kliseet ja fraasit ovat syystä syntyneitä :)

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Elämä on. Pian varmaan stoppaa täälläkin. Kaikki tärkein on onneksi muistoissa ja muistissa ulkoisesti.

Kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin ja Allu: Äkkiä kauppaan! Koneen ökähdys tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta!

Kutri: on todella ihanaa, kun kaikki sivustot ja ohjelmat aukeavat heti. Ei tarvitsekaan pitää romaania tai käsityötä koneen vieressä!

isopeikko: ja ne ovat niin jokapäiväisiksi muuttuneet, ettei tavallisesti huomaakaan, että ne ovat itse asiassa väärässä ympäristössä. Muuten, hieno kettu sinulla.

äijänkäppyrä: itse asiassa tekisi ihmiselle varmaan vain hyvää välillä nollata elämänsä ja taas aloittaa alusta kaikki.
Mutta on se kuitenkin mukava katsella vaikka lapsenlapsen kuviakin. Kurjaa jos ne olisivat menneet koneen mukana. Tai jos kaikki vaivalla kirjoitetut tekstit olisivat menneet.

Leena Lumi kirjoitti...

Tätä et usko, sillä vain minä vaellan katastrofista toiseen! Siis: Tapahtui meidän perheessä syksyllä. Olen ihan idiotti tekniikassa. Sinähän ehkä tiedät että huimaverbaalisissa aivoissa ei voi enää vaikuttaa yhtään teknistä/matemaattista aivosolua, mutta valitettavasti mieheni on sisäistänyt tämän erittäin syvällisesti. Minä sanoin hänelle, että koneeni toimii äärettömän hitaasti ja pitäisi saada kirjat arvsoteluta ennen kirjamessuja. Hän hämäläisesti: Sinä vain kuvittelet. Kului viikko ja olin yltä päältä tuskassa, sillä kone oli niin hidas, että jo yksi julkaisu vei vuorokauden. Mieheni sanoi: Siellä on vain linjoilla ruuhkaa. No, minä ajattelin, että teenpä sitten kaiken yöllä. Eikun tilanne oli aivan yhtä paha ellei pahempi. Vihdoin ymmärsin istuttaa mieheni koneeni ääreen, jolloin tuli hämäläiseltä lause: Onhan tässä vähän hitautta. Hän vei koneen korjaamoon ja vaikka soitin ja kysyin miehltäni, mikä konetta vaivaa, hän ei sanontu mitään. Hyvin mykkänä hän toimitti sitten koneen takaisin ja vasta iltamyöhällä tuli se sana: Kovalevy! Olin tehnyt maailman ihmeen, useita kirja-arvosteluja ilman kovalevyä! Oli Ukkometso aikaa hiljaa monta, monta päivää;-)

Olen karjalaisen sukuni puolelta pitkäikäistä perua ja elinikäodotteeni on 99,9 vuotta, mutta sitä en tule näkemään kiitos tämän tekniikkahelvetin.

(Kirlah, Siilin eleganssi on nyt omistettu sinulle, joten suosittelen kauppaan menoa huomenna;-)

Helena kirjoitti...

Hassua, että niin samaan aikaan. Unessa näin, että kovalevy pitäisi eheyttää. Ryhdyin toimeen ja ruutuun ilmestyvä lappu ilmoitti, ettei tilaa ole enää juuri nimeksikään ja että se on ongelmista pienin. Olen siirrellyt ja poistellut tiedostoja urakalla. Nyt toivon, että pärjään vielä vähän aikaa.

Kirlah kirjoitti...

Leena Lumi: Nii-in, naiset pystyvät mihin vain!
Minä olen muuten meinannut elää 104-vuotiaaksi, mutta nämä tietokoneet raastavat sen verran hermoja,e ttä taitaa jäädä unelmaksi.
Ja kirjakauppaan tai kirjastoon menen heti kun kynnelle kykenen.

Helena: Onpas sinulla helppoa, kun unessa saat tietoa, mitä kulloinkin tehdä ;)
Minäkin tarvitsisin sellaisia tietoja, sillä tässä uudessa koneessa, vaikka se onkin nopea, on aina ensimmäinen ilmoitus: www-sivua ei voi näyttää. voi voi, töitä saa näiden kanssa tehdä.

Sirokko kirjoitti...

Huippu-urheilua olet harrastanut. Minunkin pitäisi ruveta onkimaan ulkoista kovalevyä jostain ennen kuin menee kilpajuoksuksi..ei taida ihan penkkiurheiluna onnistua.

vilukissi kirjoitti...

hhhahahaahh ... ihanaa sanoilla leikkimistä!

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: hih, vielä kun olisi laittanut kusiluistimet jalkaan...

Vilukissi: sanoilla leikkiminen on mukavaa.