keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Ketjureaktio


Kaikki riippuu kaikesta ja me kaikki olemme riippuvaisia toisistamme. Istuin ylioppilaskirjoituksia valvomassa juuri siihen pahimpaan ja pisimpään valvonta-aikaan, kun on ruokatunnin aika ja pitäisi ehtiä syömään ennen seuraavan tunnin alkua. Olin istunut jo kaksi tuntia ja viimeinen ruokailu alkaa klo 12. Arvasin, että jos ei erikseen muista mainita, ei sinne kukaan tule automaattisesti syömään päästämään, viivyttelevät ja vetkuttelevat.

Yritin olla positiivinen ja ajatella, että ehkä tuleva henkilö on itse ollut tunnilla ihan kahteentoista saakka ja ehkä joutuu itse syömään ennen valvontaan tuloa. Ei näkynyt ei kuulunut ketään. Ei edes viereisessä monistushuoneessa käynyt ketään, että olisi voinut jättää sanaa, että minut pitäisi päästää pois!

Vasta viittä vaille puoli yksi sieltä saapui uusi valvoja. Hieman ehkä moittivaan sävyyn mainitsin jotain, että onkohan siellä edes ruokaa enää tarjolla. Toinen vain kohautteli olkapäitään ja mutisi, että enpä tuota tiiä. Kiisin siitä ruokalaan ja siellä olivat emännät jo nostelemassa tuoleja pöydille ja kiukuttelivat puolestaan minulle, kun niin myöhän tulen. Heidän pitäisi saada ruoat pois puoli yksi, kun taksit tulevat silloin hakemaan loppuja keskuskeittiölle. Ja takseillakaan ei ole kuulemma aikaa odotella.

Sain kuitenkin syömistä ja siinä hotkiessani tulee laitosmies ja kiukuttelee vuorostaan emännille, että nämä eivät olekaan vielä valmiit. Laitosmiehen olisi pitänyt päästä korjaamaan jotain asiaa, nyt joutuu odottelemaan. Hän valittaa sitä siksi, että sade oli uhkaamassa ja ruoho olisi pitänyt saada leikatuksi ennen sadetta. - Ja nyt minun takiani koko kunnan henkilökunta kiukuttelee. Taikka siis sen takia, joka ei tullut valvontaan ajoissa. Taikka alun perin oppilaiden takia, kun ovat ilmoittautuneet kirjoituksiin!

8 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Voih! Juuri tuollaistahan se on. Jos nyt näin alakoulun opena mitään saan sanoa. Mutta kirjoitit niin elävästi, että mun tuli vain ikävä töihin, kouluun takaisin. Olisipa virkistävää kinata valvontavuorosta...:)

Millan kirjoitti...

Voi, kun ihmiset tuon muistaisivatkin, että kaikilla teoilla ja tekemättä jättämisillä on seurauksensa. Kaikelta kurjuudeltahan ei voi välttyä, mutta paljn helpottaisi, jos ihmiset edes yrittäisivät ottaa toiset huomioon.

Allu kirjoitti...

Eikö sinulla ollut kännykkää mukana, että olisit voinut soittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Eikö teillä ollut ketään muuta valvojaa salissa, että toinen olisi voinut poistua hakemaan tuuraajaa? Meillä ainakin vaihdot on merkitty tosi tarkasti ja silloin myös mennään, ei yleensä aikaisemmin mutta ei myöskään myöhässä. Jos jonkun syyn takia haluaa muutosta niin sitten pitää erikseen sopia seuraavan tulijan kanssa.
Itsekin istuin tänään valvomassa 3 tuntia putkeen ja seuraava tuli kyllä minuutilleen, ei myöhässä mutta ei myöskään aikaisemmin. Olisipa ollut edes pissatusvuoro niin olisi voinut jaloitella. No tulipahan selailtua kaikki kielet (enkku, ranska, saksa ja venäjä) läpi ja tehtyä mielenkiintoisia vertailuja. Silmään pisti mm. venäjän kokeessa, että suomeksi piti kirjoittaa 100 sanan tiivistelmä ja ruotsiksi 120 sanaa. Ruotsissa taitaa olla noita pikkusanoja enemmän, siinä kai selitys eroon.

Kirlah kirjoitti...

Leen@
Voi ei! vai virkistävää. Mutta asioillahan on aina monta puolta ja kaikki on suhteellista.

Millan: Sekin auttaisi, jos jokainen tekisi tässä maailmassa oman osansa hyvin ja huolellisesti. Mutta tuo on totta: jos joku ei huolehdi omalta osaltaan asioista, siitä koituu muille aina kaksinkertainen työ. Jos ei vaikkapa mene hammaslääkäriin tilattuna aikana...

allu: olihan se, mutta ei tullut ajatukseen. sitä paitsi eihän siellä saa ruveta puhelimeen höpisemään.

Kirlah kirjoitti...

anonyymi: jos minulla olisi alkanut seuraava tunti puoli yksi, olisin tehnytkin kaiken voitavani, mutta nyt kun sattui olemaan hyppytunti ruokailun jälkeen, en pitänyt niin väliä.

En ole muuten kiinnittänytkään koskaan huomiota tuohon, että ruotsinkieliset joutuvat kirjoittamaan enemmän sanoja. Mutta sehän on ihan loogista. Eikö niitä sanoja pitäisi olla loppujen lopuksi enemmänkin:
/haluaisitko - skulle du vilja ha/
suomessa yksi sana, ruotsissa jo neljä.
Itse asiassa minusta tuntuu, että pitäisi vaatia ainakin kaksi kertaa enemmän sanoja ruotsissa. Taitavat ruotsinkieleiset päästä vähemmällä!

Arto Alamaunu kirjoitti...

Itsekin joskun huvittelen ajatuksella että jos yhtäkkiä vaihdankin suunnitelmiani tai vaihdan kesken kaiken matkani määrää, eli käännynkin ennalta-arvaamattomasti suunnasta A suuntaan B vaikka minun ei pitäisi, kiilaan jonkun ihmisen radaltaan ja saan aikaan ketjureaktion joka voi suistaa maailman radaltaan. Kaikki on niin pienistä asioista kiinni.

Kirlah kirjoitti...

Labbai: filosofiseksi taitaa mennä, mutta oikein kun sitä alkaa pohtia, taitaa käydä niin, että olet vääjäämättä oikeassa.