keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ajansyöjiä


Monissa blogeissa on käsitelty viime aikoina blogeja. Miksi kirjoittaa, millaisia blogeja on, mitä merkityksiä blogeilla on ja niin edelleen. Itsekin kirjoitin tässä jokin viikko sitten blogeista. Minua on hämmästyttänyt se, miten monissa blogeissa kritisoidaan sitä, että joku alkaa kommentoida blogeja ja sitten lopettaakin kommentoinnin. Tai kirjoittajaa moitiskellaan siitä, että hän ei vastaa lukijoiden kommentteihin.

Itsestänikin on kiva, jos ihmiset kommentoivat paljon, ja kommentit ovat tervetulleita. Ja voimien ja kykyjen mukaan yritän vastaillakin. Mutta minusta tuntuu, että ei bloggaamista pidä ottaa ihan kuolemanvakavasti. Eri ihmisillä on eri syitä kirjoittaa, lukea, kommentoida, vastata tai olla tekemättä näistä mitään. Kukin olotila voi olla tilapäinen tai sitten pysyvä, kuinka kulloinkin. Minusta ei pidä ottaa murhetta, blogeihin on asennoiduttava jo alun perinkin, että yksi jos jättää niin toinen jo ottaa... On hyväksyttävä tilanne sellaisena kuin se on.

Olen itse kärsinyt jopa huonoa omaatuntoa, kun ei aina ehdi kommentoida, eikä aina kaikkea lukeakaan. Kun avaan tietokoneen, minun on ensin tarkastettava neljä eri sähköpostia! Kaupungin työpostit ja niihin vastattava, jos aihetta ilmenee. (Niille jotka eivät tiedä, mainitsen, että lukiomme on nykyään erään Kaupungin Lyseon lukion Meidän toimipiste). Lisäksi luen oman työpaikan sähköpostit, sitten seuraava sähköposti, jonne tulevat ulkomaalaisten projektipartnereiden ja ystävien postit, ja viimeiseen kotimaiset kaverit ja tutut ja blogitekstien kommentit. Nämä kun käy kaikki läpi ja vastailee kuhunkin, on aikaa vierähtänyt jo melkoinen tovi.

Jos sattuu mielessä olemaan aihe, mistä kirjoittaa, se on seuraavana vuorossa. Kuvien lataaminen ja pienentäminen plus kaikki töpeksimiset vie oman aikansa. Siirrynpä seuraavaksi lukemaan blogikavereiden blogeja. Seuraa kommentoinnit. Aina löytyy uusi linkki, jota on mukava seurata, sieltä löytyy taas kivoja juttuja. Hohhoijaa.

Lopuksi yleensä huomaan, että oppilaille olisi pitänyt tehdä jokin lisäharjoitus tai koeosio. Kokeiltava linkkejä, toimivatko ne, jos vie seuraavana päivänä oppilaat vaikka tietokoneluokkaan. Entäs kokeiden korjaukset ja tuntien valmistelut, puutarhan- ja metsänantimiakin pitäisi laittaa, liikuntaa harrastaa, ystäviä tavata.

Ja mikä on lopputuloksena tästä kaikesta: ystävät valittavat, kirjekaverit valittavat, kaikki valittavat, että liian harvoin kirjoitan tai liian harvoin tapaan heitä. Ja mieskin sanoi tässä eräänä aamuna töihin lähtiessäni: -No heippa, ja tervetuloa taas käymään!

15 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Minustakin on surullista, että kaikesta mukavastakin alkaa tulla itselle vain sisäisiä vaatimuksia: pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä... Kun saisi sen ilon pysymään edes niissä asioissa, joita tekee vapaaehtoisesti, kuten vaikka blogin kirjoittamisessa.

Toki on kiva saada kommentteja, mutta kaikkihan me olemme monesti niin kiireisiä, että pitäisi ymmärtää, ettei kukaan voi aina jaksaa ja ratketa joka suuntaan, vaikka olisikin kiva kommentoida. Sitten kommentoinnistakin tulee kivaa, kun joskus rentoutuneena, kun on aikaa runsaasti, istuutuu koneen ääreen ja lueskelee toisten blogeja ihan rauhassa. Silloin voi ajatella, että onpa tuokin kirjoittanut kaikkea mukavaa tai ajatuksia herättävää - ja onpa kiva, kun ehdin kirjoittaa kommentin.

Annikki kirjoitti...

on se hyvä, että ei ole enää pieniä lapsia, jotka alkais kysellä, kuka se on se täti, joka meillä joskus pistäytyy

Kirlah kirjoitti...

Ofelia: juuri noin minäkin olen asian oivaltanut.

Annikki: sanopa muuta. Usein ihmettelen, miten olen joskus ehtinyt lapsiakin hoitaa.

Marjattah kirjoitti...

Näitä samoja miettiessäni poistin kolmesta blogistani kommenttimahdollisuuden kokonaan, se rauhoitti mieltäni kummasti :) Täällä koukkuuntuu helposti, ja alkaa kokea sosiaalisia paineita. Niin ei saisi olla, niitä on kylliksi reaalimaailmassa!
- Itse haen suhteellisuudentajua silloin tällöin käymällä Blogilistalla , jossa tänään on 26 455blogia. Välillä löytyy helmiä, jotka talletan kirjanmerkkeihin.
-Jopas miehesi osasikin sanoa :)

Soili kirjoitti...

Ajansyöjiä tosiaan, mulla tosin vaan lukumielessä (puutarhafoorumien lisäksi), itsellä ei riittäisi kertomista blogia ajatellen. Minä taas ihmettelen, miten joskus ehdin käymään töissä...

BLOGitse kirjoitti...

Kun itse aloitin bloggaamisen luin paljon sosiaalisen median gurujen sivuja.
Sielta on jaanyt mieleen sana 'vuorovaikutus'. Sehan on bloggailun perusidea.

Itse kukin matkustaa, sairastuu, ei huvita jne. jolloin tulee taukoja niin omaan kirjoitteluun kuin muiden blogien kommentointiin.

Luen muutamaa blogia joihin ei voi kommentoida ollenkaan.

Mina seuraan yli toistasataa blogia. Suurinta osaa vaan luen/seuraan - esim. valokuvablogeista suurinta osaa.

Joskus paassa ei liiku mitaan ja silloin en yleensa myoskaan kommentoi.

Liian pitkaan jatkunut yksipuolinen kommentointi alkaa jossain vaiheessa kyllastyttamaan...saatan seurata blogia mutta olla kommentoimatta.
Jotkin blogit olen jattanyt ja uusia on tullut tilalle.

Niin kirjoittajina kuin lukijoina meilla on erilaisia paivia.
Nautitaan! eika liian vakavasti! :)

Kirlah kirjoitti...

Marjattah: minäkin joskus katson blogilistalle juuri siinä mielessä, että saisi suhteellisuudentajua. ja aivan oikein, täytyy olla onnellinen, jos omassa blogissa käy sentään niinkin moni kuin käy. Valinnanvaraa luulisi nimittäin olevan.

BLOGitse: taivas, ehtiikö siinä enää muuta tehdäkään, jos noin montaa lukee säännöllisesti. Itsestäni tuntuu, että minullakin on liikaa vakituisia seurattavia. Mutta kun ne ovat niin mukavia...

Soili: miten niin ei riittäisi kertomista? Varmaan riittäisi, minä ainakin lukisin.

Mansikki kirjoitti...

Aivan samoin ajattelen minäkin. Ei tämä saa muodostua liian vakavaksi. Me elämme eri elämäntilanteissa (työssä, pienet lapset...),omien resurssien mukaan luetaan, kommentoidaan ja vastaillaan. Nautitaan ei valiteta!

Kirlah kirjoitti...

Mansikki: niin teemme! Nautimme. Itsellenikin on tänään tulossa jälkikasvua kylään, joten saattaa bloggailu jäädä vähemmälle lähipäivinä.

Soili kirjoitti...

Kirlah, olen naamakirjassa, se riittää mulle hyvin :)

Nurkkalintu kirjoitti...

Ihana postaus! Hykerrytti viimeinen lause :D

Siis hei, ei mittää paineit blogilandias!
Mie en ota, elä siekää.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Kylläpä kolahti taas tämä kirjoituksesi. Huonoa omaatuntoa tässä olen minäkin tuntenut, kun en edes ole ennättänyt lukea mukavia blogeja ja jos olen, kommentointi on jäänyt, vaikka olisi tehnyt mielikin. Kirjoittaminen se vasta onkin jäänyt, kun ei ole kirjoituttanut :)
Lohdun sanoja, lohdun sanoja. Kiitokset niistä!

Kirlah kirjoitti...

Soili: mutta sinne ei kai pääse kurkkimaan, kun ei ole nimeä tiedossa...

Nurkkalintu: Enhän minäkään meinaa ottaa paineita, mutta en tiedä mistä niitä aina meinaa tulla...

Vallaton mummeli: Tuopa oli hyvin sanottu: ei ole kirjoituttanut. Blogeja ei oikein olekaan mielekästä kirjoittaa, jos ei kirjoituta. :)

Leena Lumi kirjoitti...

Kirlah, olipa hyvä kirjoitus! Sanoit oikeastaan kaiken oleellisen, sillä kaikki on nyt koettu. Tosin nyt on se tilanne,että on niin hememtin kiire kiitos kirjojen!, että ei meinaa aika riittää mihinkään. Yöt luen, aamupäivät kirjoitan ja sitten on iso talo ja vaativa puutarha ja vanha koira. Mieskin jossain, mutta enimmäkseen liike-elämän pyörteissä.

MUTTA: Kirlah, tämä vie! Minua ei helposti viedä, sillä olen itsepäinen härkä, mutta nyt saan tehdä, mitä olen ikäni kaivannut eli pääasiassa vain lukea ja kirjoittaa. Ihan pakko ottaa välillä breikki, sillä mies sanoi vievänsä muuten koko koneen pois;-)

Blogimaailma on kuten mikä tahansa yhteisö, kylmä, ystävällinen, kade, auttava etc., mutta muutamia tosi hyviä blogiystäviä on tullut ja yksi on jo tavattu ja toinen tavataan. Tämä ei ollut minulla jutun tarkoitus, sillä olen tietoisesti supistanut sosiaalista elämääni, että jäisi aikaa 'omille jutuille', mutta näin nyt vain tapahtuu. En ole koskaan voinut jättää avaamatta uutta ovea.

Kirlah kirjoitti...

Leena Lumi: Näin se näyttää olevan. Minäkin olen tavannut jo pari blogituttavuutta oikeasti. Ja kivaa on.
Jos valita saisi, voisi istua vain tietokoneen ääressä etsimässä uusia blogituttavuuksia tai vain seurustella jo olemassaolevien tuttavuukien kanssa.
Mutta kun täytyy käydä välillä töissäkin, täytyy yrittää vähän rajoittaa.

Onkohan suomalaisilla tässä harvaan asutussa maassa koskaan ennen ollut mahdollisuuksia saada niin paljon uusia tuttavuuksia.