Seikkailua olisi kaivattu

Meidän pitää saada syyshortensia. Näin olimme päättäneet jo vuosi sitten, mutta liian myöhäänkö heräsimme, sillä kaikki oli silloin jo loppuunmyyty. Nyt lähdimme oikein kaupunkiin sellaista hakemaan. Ja saimmekin. Olisimme saaneet montakin, mutta kunhan nyt ensin katsotaan, tykkääkö tämä meillä olla.

Minä olin sitä mieltä, että minulla ei ole mitään päällepantavaakaan, kun koulu alkaa maanantaina. Joten ehdotin, että samalla menemme vaatekauppaan. Ihme ja kumma. Mies suostui tulemaan vaatekauppaan ja suostui vielä olemaan vinkumatta ja hoputtamatta. Minä etsin puolestani hänelle kaupasta tuolin, löytyikin oikein nojatuoli, ja käskin hänen istua siinä odottamassa sen aikaa. Olikin niin tyytyväinen järjestelyyn, että melkein oli nukahtanut! Ja vielä suurempi ihme, hänellekin löytyi sitten toisesta kaupasta vaatteita.

Kiertelimme vielä joissakin kaupoissa ostamassa sellaisia tavaroita, joita ei meidän kaupoissa ole myynnissä, esimerkiksi erittäin pienen kahvinkeittimen suodatinpusseja. Ja kävimme syömässä. Siinähän se taas yksi päivä ihmisen elämässä menikin. Mutta ei mitään erikoista sattunut. Ei ollut kaheleita ihmisiä, ei törppöilijöitä, ei outoja tyyppejä missään. Kaikki sujui normaalisti ja sutjakasti. Olisi sitä nyt jossain pitänyt jotain lapsenlapsille kerrottavaakin tapahtua, seikkailua, kun kerran kaupunkiin lähdettiin.