Hernekin rokkaa

Aatukin alkoi eilen esikoulun. Soitin hänelle heti innoissani kysyäkseni, miten meni ja miltä tuntui. Mukavaa tietysti oli ollut. Ruokailu vain oli etukäteen jännittänyt. Poika kun on oikein superkova selittämään ja kertomaan kaikenlaisia juttuja, ei juuri ehdi syödä. Häntä oli kai varoiteltu, että pitää syödä nopeammin eikä selittää koko ajan, että ehtii ruokatunnin aikana syödä. Kertoi minulle, että ruokailu onnistui hyvin!

Poika on samanlainen selittäjä kuin oli äitinsäkin pienenä. Ekaluokalla koulussa äitinsä oli aina viimeinen ruokailussa. Opettajansa mukaan tyttö oli pitänyt kokonaista perunaa haarukassa pystyssä, puhetta tuli tulvimalla ja välillä vain oli haukannut perunasta. Tästä minä sain hänen opeltaan satikutia aikoinaan. Ettei historia toista itseään, oli kai poikaa varoiteltu etukäteen.

Nyt minä kysyin Aatulta, mitä siellä sitten oli ruokana ollut. -Oliko hernerokkaa? Lapsi alkoi nauraa kuollakseen, niin ettei siitä ollut loppua tulla. Kauheasti ihmettelin, mikä siinä oikein naurattaa. -Ai että hernekö rokkaa? kysyi poika. Eipä ole tullut ajatelleeksi, että sana hernerokka onkin nykylapsille jo vieras sana. Liekö hernekeitto yhtään tutumpi sen kummemmin sanana kuin ruokanakaan. Tämä ei olekaan enää rokka- vaan rokkisukupolvea.

***Kuvassa pihlaja on työntänyt marjaterttunsa sähkölangan päälle lepäämään.