lauantai 14. toukokuuta 2011

Toimii taas


Blogger on näköjään vihdoin toiminnassa. Ja viimeisimmät postauksetkin on palautettu, mutta kommentit ovat kateissa, samoin suuri osa edellisten postausten kommenteista on taivaan tuulissa. Joillakin on ollut kirjoitustensa perusteella suurempiakin murheita käyttökatkoksesta johtuen. Ihan sitä oli kuin kipiä kissi, kun ei päässyt käyttökatkon aikana blogiin muuta kuin lukemaan.

Nämähän ovat sentään pieniä ongelmia. Mutta miten sitten suu pannaan, kun eräänä päivänä heräämme ja meillä ei ole pankissa rahaa eikä velkaa. Kaikki tiedot ovat hävinneet. Kuinka kaikki ihmiset voivat olla niin luottavaisia tietotekniikan toimivuuteen. Kaikki tuntuvat luottavan siihen, että kyllä kaikki jatkuu ja menee hyvin nyt ja aina ja iankaikkisesti.
***********
Mutta minäpä olin eilen musiikinopettajakollegani eläkkeellejääntikahveilla. Meni aikansa, ennen kuin huomasin, että kas, en ole tuota ja tuotakaan henkilöä nähnyt pitkään aikaan. En ollenkaan huomannut, että eiväthän ne ihmiset kaikki kuuluneetkaan enää nykypäivän opehuoneeseen, vaan ovat jääneet eläkkeelle jo monta vuotta sitten. Oli vain niin tuttu ja kotoinen tunnelma, ihan kuin ennen vanhaan. Kymmeniä vuosiahan sitä istuttiin samassa opehuoneessa. Itse olin vuosikausia nuorin, nyt taidan olla vanhin, mutta silti moni tulee jämään eläkkeelle paljon ennen minua.

Kuorokin lauloi, ja ope alkoi vanhingossa johtaa ja ohjata laulua. Ei kai muistanut hänkään, että ei nyt ollakaan enää töissä. Joku sanoikin minulle jo varoittavasti: "Muista sitten, että kun sinun eläkekahveja juodaan,  jos minä pidän sinulle ruotsiksi puheen, niin et rupea korjailemaan virheitä!"

Toissapäivänä oli meillä vihdoin kieltenopettajien kokous, jossa jaettiin ensi vuoden tunnit.  Kyllä sieltä riitti töitä minullekin vielä taas ainakin vuodeksi. Etäopetustakaan ei ole minulla kuin kolmessa kurssissa. Oikein hyvä näin.

8 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Oli siitä bloggerin katkosta vähän hyötyäkin, sillä sain paljon enemmän muita hommia hoidetuksi.
Kiva että sinulle löytyi ensi vuodeksikin. Schönes Wochenende!

Jael kirjoitti...

Kommentteja ollaan nyt palauttamassa viikonlopun aikana.
Kyllä ne tiedot aina jossain on tallella,vaikka häviävätkin välillä..
Mukavaa viikonloppua!

Liisa kirjoitti...

Sinäpä se sanoit. Varajärjestelmiä pitäisi olla olemassa.

Hyvä, että töitä järjestyi. Itse muistan, miten kiusallista ja stressaavaa oli se jokakeväinen tuntijako. Tuolloin ei ollut vielä etäopetusta ja lyhyissä kielissä ryhmien ja kurssien jatkuvuus oli aina epävarmaa.

isopeikko kirjoitti...

Aina piisaa, taidat olla iloinen :)

Kirlah kirjoitti...

Allu: muuta tuli tehdyksi bloggaamisen sijaan, mutta kuka sen sanoo, oliko se sen hyödyllisempää kuin bloggaaminenkaan.
Älkäämme kärsikö siis huonoa omaatuntoa. Kuka se maailmassa on sanonut, että aina se, mistä ihminen tykkää, olisi pahasta!

Yaelian: onneksi todellakaan kaikki ei aina katoa lopullisesti. Olen nimittäin jostain kumman syystä vahingossa kaksi kertaa onnistunut siirtämään tietokoneeltani koko valokuvakansion roskiin! Onneksi sieltä voi palauttaa vielä ennen lopullista poistamista.

Kirlah kirjoitti...

Liisa ja isopeikko:
olen todella iloinen, että minulla on vielä tunteja ihan sopiva määrä, saattaa olla vielä ensi vuonnakin, sen jälkeen on epävarmaa. Liiankin tuttua on valinnaiskielen opettajana se, että oppilaat eivät välttämättä valitsekaan kursseja. Vaikka aika luottavainen olen aina ollut, sillä turisti- ja mökkipaikkakuntana täällä on aina ymmärretty saksan ja venäjän arvo.

Anonyymi kirjoitti...

Työtä siis riittää onneksesi. Näin kesällä on kovin kaunista seutua tuo kotokuntasi. Pitänee tänäkin suvena ajella siellä, kun sentään aika lähellä asustelen. Kerätään siskokset kasaan ja ajellaan sillankin yli. Viimeksi käydessämme( tulimme jalokivimessuilta mutkan kautta ) pikkusiskoni nukkui, eikä millään uskonut siltaa ylittäneensä. Harmitteli kovin, ettei häntä herätetty. Kirjoitti Nelimummi

Kirlah kirjoitti...

Nelimummi: Kaunistapa hyvinkin, ainakin kesällä. Mutta talvellahan täällä on samanlaista kuin missä tahansa muualla, ihan sama siis missä asuu ja töitään tekee. Kun talvella kävelee järven jäällä, on yhtä avaraa ja laakeaa kuin Pohjanmaan lakeuksilla.