torstai 12. toukokuuta 2011

Heilahtaneita lintuja


Olen istunut kahtena päivänä terassilla ja yrittänyt alkaa uutta harrastusta, lintujen kuvausta. Mutta pah, sehän ei olekaan niin yksinkertaista kuin miltä muiden ottamista valmiista hienoista kuvista voisi päätellä. Linnut ovat niin nopeita, että kun yrität osoittaa kameralla sinne päin, ovat linnut jo kaukana. Jos lintu seisoo vähänkään pitempään paikallaan, ja saat etsimen juuri ja juuri tarkentamaan lintuun, ja nyt äkkiä painat napista, onkin tarkennuspiste juuri siinä vaiheessa etsiytynyt jonnekin puunrunkoon, josta tulee maan mainio terävä kuva, mutta lintua ei näy missään.Tai sitten on aina jokin oksankarahka edessä tai liikaa varjoa tai liikaa aurinkoa tai muuta vastaavaa. Näyttää siltä, että ei päivässä vielä opitakaan lintukuvaajaksi. :( Luontokuvaajilla täytyy olla suunnaton kärsivällisyys. Nostettakoon heille hattua.

Västäräkki osuu tähtäimeen, hih, onnistui paitsi että joku voisi väittää, ettei ihan terävä ole sekään. Kirjosieppo heiluu puussa kuin heinämies, joten ei tule terävää kuvaa. Peippopariskunta kisailee, mutta ei kai aloittelija nyt sellaisesta kuvaa saa, hyvä jos jonkinlaisen liian tumman edes maassa ruokailijasta. 

Punatulkku innostuu kiertämään syöttöpöntön reunaa ja syö niin valtavasti, että maha on kuin tynnyri ja posket kun ilmapallot. No seuraava lintu onnistui tarkentumaan mitä parhaiten, mutta häh! Eihän se ollutkaan mikään lintu vaan vaahteran silmu. Joku näyttää takapuoltaan, ihan olisi kiva nähdä, kuka se on. No eipä olisi kannattanut viherpeipon kääntää myrtsiä naamaansa, komeampi tuo takapuoli oli. Käypähän juomassa vettä, kun siemenpöntöllä näyttää olevan tappelu käynnissä. Siellä on kymmenen tappelijaa yhtaikaa, mutta kameraan on tarttunut vain harmaata sumua.

Sinitiainen yrittää olla kuin ei olisikaan, mutta varpaiden väliin on päässyt jotain olematonta. Välillä täytyy viedä pesäpöntölle karvaista pehmikettäkin. Pikkuvarpunen ei välitä muiden touhuista vaan se tykkää että omat leikit, parhaat leikit. Talitiainen on kadottanut jonnekin hienon sahalaitansa, mutta ei kai ihme, kun se ei enää osaa edes laulaakaan titityy kuten esi-isänsä, vaan jotain tittyt tai tittytit tai muuta vastaavaa. Vai liekö eri murrealueelta eksynyt.
Ja niin saapuu harakka, joka jo kaukaa ottaa juoksuvauhdin nähtyään muut linnut. Ja niin se pääsee kukkulan kuninkaaksi.

Oli siellä näiden lisäksi vielä ainakin vihervarpunen, rautiainen, varpunen ja punarintakin, mutta miten niistä oli tullut pelkkiä mustia möykkyjä.! Nämä nyt vain parin tunnin kyttäyksen tuloksena ja huom, vasta ekoina päivinä. Mitähän kaikkea vielä löytyykään ennen kuin vuosi on kulunut.

5 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Ihana harrastus!
Hyvin kuvasit pikkulintujen maailmaa, kiitokset.
Ja hyvää jatkoa kuvaussessioihin. :))

Kirlah kirjoitti...

Kiitos Rosina. Tämä näyttää olevan kaksijakoista. Tosiaalta menee hermot, kun ei tahdo onnistua, toisaalta pysyy mielenkiinto pitempään, kun ei heti ole täydellsitä.

Yaelian kirjoitti...

Hyvä harrastus ja hieno lintukuvakollaasi.Minunkin on ollut pitkään tarkoitus kuvata tämän meidän puiston lintuja,mutta ne ovat joko liian korkealla (papukaijat) tai sitten lentävät pois heti kun alkaa kuvata....

Anjuusa kirjoitti...

Hauskin otos on tuo viherpeipon takapuoli. Sillä on naamakin :)
Jos ei tietäis, niin ei tietäis, mitä kuva esittää.

Kirlah kirjoitti...

Anjuusa: niin, nuo muut kuvathan ovat niin tavanomaisia ;) Pitäisikö alkaakin kuvat sarjaa: linnut takaa päin, arvaa mikä lintu.