perjantai 4. helmikuuta 2011

Muistitko tämän kansallispäivän?



Saamelaisten kansallispäivä on 6.2 eli ylihuomenna, muistaakohan sellaistakaan kukaan? Luulisi olevan helppo muistaa, kun päivämäärä on melkein sama kuin suomalaisten kansallispäivä 6.12! Yllä olevassa kuvassa on pari sivua saamenkielisestä aapisesta sekä virsikirjasta pohjoissaameksi virsi numero sata, Enkeli taivaan. Päivän kunniaksi tässä viisi kysymystä liittyen saamelaisiin, lähinnä sellaisia asioita, joita aina kysytään. Onhan hyvä tietää sentään oman maan kansalaisista edes jotain. Vastaukset tämän postauksen lopussa.

1. Paljonko saamelaisia on Suomessa? - Maailmassa?
2. Mitkä ovat saamelaisten asuttamat alueet Suomessa? - Maailmassa?
3. Kuka on saamelainen?
4. Mitä tiedät saamelaisten kielestä?
5. Mikä on nimeltään elin, jonka tehtävänä on ajaa saamelaisten kieleen, kulttuuriin ja alkuperäiskansojen asemaan liittyviä etuja sekä edustaa saamelaisia kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä?

Tämä auringonlaskukuva on otettu Napapiiriltä joulun tienoilla.

Vastauksia:
1. Saamelaisia on Suomessa noin 7000. Ruotsissa 15000, Norjassa 40000 ja Kuolan niemimaalla 2000.

2. Suomessa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa. Kaikki Suomen saamelaiset eivät asu pohjoisessa, vaan heitä asuu huomattava määrä mm. Helsingissä. Muun maailman alueet tulivat mainituiksi jo äskeisessä vastauksessa.

3. Vastaus ei ole yksiselitteinen. Suomessa katsotaan saamelaiseksi henkilö, jonka oma tai toisen vanhemman tai yhden isovanhemman äidinkieli on saame. Norjassa on toisin. Siellä saamelaiseksi katsotaan henkilö, joka tuntee olevansa saamelainen.

4. Ei ole olemassa yhtenäistä saamen kieltä, vaan itse asiassa pitäisi puhua monikossa saamen kielistä. Yhteensä näitä kieliä on enää yhdeksän, Suomessa puhutaan kolmea eri saamea: pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame. Eri saamea puhuvat eivät ymmärrä toisiaan. Muut saamen kielet ja nimitykset mm. Wikipediassa.

5. Saamelaiskäräjät, johon kuuluu 21 jäsentä, perustettu 1996.

5 kommenttia:

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Tosi avartava juttu. Kiitoksia palio!

SaaraBee kirjoitti...

Oppia ikä kaikki. Thank you!

Kirlah kirjoitti...

Kiitos äijänkäppyrä ja vihreät niityt, kiva jos tästä oli jotain hyötyä. Olen tullut vähitellen siihen tulokseen, että minun on päästävä joskus käymään Lapissa myös talvella. Tuo iänikuinen koulunpito vain aina on ollut esteenä :(

isopeikko kirjoitti...

Samana päivänä on karhupäiväkin.

Kirlah kirjoitti...

Isopeikko:
oikein peikko ahdisti minut googlettamaan karhupäivää, ja näyttää siltä että helmikuun toinen sunnuntai on karhupäivä, silloinhan se sitten taitaa kääntää kylkeään, siis karhu nimittäin, ei peikko.

Googlettamisen myötä tulin tietämään senkin, että heinäkuussa on karhun syntymäpäivä. Ja näyttää lokakuussa olevan jokin kansainvälinen teddykarhupäiväkin, ja maksamattomien laskujen karhupäivä lienee joka päivä.

Isopeikko oli laittanut karhupäivästä hauskan itsetekemänsä videonkin sivuilleen, kannattaa käydä vilkaisemassa.