maanantai 21. helmikuuta 2011

Kiva kun on kännyköitä

Lueskelin erästä lehteä, jossa oli joltain opettajien kurssilta yleisökuva. Kuva oli otettu takaa päin ja huomioni kiinnittyi siihen, että melkein jokainen näpräsi kännykkäänsä, jollain näytti olevan kaksikin! Yhdellä ei siis enää kerkeä! Onneksi taisi olla kuitenkin taukohetki, mutta en ihmettelisi, vaikka nykyään luennon aikanakin kännykkä olisi tärkeämpi kuin se, mitä luennoitsija puhuu.

Miten ihmeessä tähän on tultu? Eikä siitä ole kauaakaan, kun suurin osa ihmisistä naureskeli niille, joilla piti olla tuo tärkeän ihmisen merkki joka paikassa. Sellaisenhan omistivat vain ne, jotka "olivat jotain" tai joilla oli varaa. Ruotsalaisetkin nimittivät sitä aluksi juppinalleksi.

Muistan, kun 90-luvulla koulumme rehtori jäi eläkkeelle. Hänelle päätettiin ostaa kännykkä, joka siihen aikaan oli muuten melkein tiiliskiven kokoinen. Ja kyllä oli kallis kapine. Rahaa kerättiin ja kerättiin ja aika sievoisen summan sai jokainen pulittaa, että tuo vekotin saatiin ostetuksi. Oman lisänsä lahjan antamiseen toi vielä sekin, että kun kännykkä ojennettiin juhlassa, oli sovittu, että joku juuri sillä hetkellä soittaa siihen. Ja nykyään sillä samalla rahamäärällä saisi kymmeniä kännyköitä.

Eikä ole kuin kaksitoista vuotta siitä, kun saksalaiset nauroivat meille suomalaisille ihan hörönaurua, kun kaikilla oli kännykkä korvalla. Tämän muistan hyvin siksi, että olin juuri tuolloin Saksassa kurssilla, ja meitä oli iso porukka jossain Biergartenissa istumassa. Koska siellä tietysti oli paljon muitakin ihmisiä, ei kukaan halunnut huutaa puhelimeen pöydän ääressä yhtaikaa. Puhuja lähti aina pöydästä sivummalle seisomaan ja puhumaan, ja kerrankin seinän vierellä seisoi peräti viisi kännykkään puhujaa. Voi että saksalaisilla oli kaula pitkänä! Ja sitä hihitystä ja vilkuilua!

Itselläni ei tuolloin ollut vielä kännykkää, ja tästäpä muistan, miten juuri tuolle kolmen viikon kurssille lähtiessä kävi. Oli hirvittävän kova helle, ja mies jäi ulkokattoa maalaamaan lähtiessäni. Pelkäsin itsekseni, että hän pyörtyy tai muuten putoaa helteiseltä katolta, joten soitin Saksasta kotiin, tietysti puhelinkopista. Ei vastausta! Kun olin kolme päivää yrittänyt aina puhelinkopin nähtyäni turhalla menestyksellä soittaa, soitin vihdoin eräälle tuttavallemme, että tämä kävisi kurkkaamassa, onko mies pudonnut katolta ja koira kuollut nälkään. Ei muuten ollut - lankapuhelin oli vain huonosti seinällä telineessään.
Kyllä kännykkä vain on hyvä keksintö.

9 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Tänään en voisi kuvitellakaan olevani ilman kännykkää. Kun kännykkäni varastettiin syksyllä,olin ihan paniikissa!

Allu kirjoitti...

Juppinalle on hauska nimitys. Minä muistan, miten meidän firman suomalainen yhteistyökumppani tuli Saksaan ja me emme lakanneet ihmettelemästä hänen kännykkäpuhelujaan. Siis ensinnäkin sitä kännykkää, mutta ehkä vieläkin enemmän sitä, miksi hänelle pitää soittaa kymmeniä kertoja, jos hän on yhden päivän palaverissa Saksassa.

Sauerkraut kirjoitti...

Viisi vuotta sitten Ahvenanmaalla vielä kauhisteltiin, miten oikein on mahdollista, etten omista lankapuhelinta!! (Meinasin kirjoittaa, että pari vuotta sitten... onpa aika mennyt nopeasti!)

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Joopa joo, kännykkä. Melkein kolmekymmentä vuotta sitten ostin itselleni ensimmäisen "kännykän". Täysiverinen maastoautoni maksoi 60 suomen hynää ja puhelin 38 samassa rahassa. Kesti viikon, ennenkuin matkalaukun kokoinen laite saatiin asennetuksi kulkineeseeni.
Puhelimen omimistaminen oli suuri vaara terveydelle ja sosiaalisille suhteille. Vain ihmeen kaupalla olen selvinnyt hengissä tarkoituksellisesta kiilajien yrityksestä ohjata minut sillankaiteeseen tai vastaantulevan rekan nokkaan.
Liikkuvan puhelimen alkuaikoina puhelin oli kateuden tai juppi-mielialan takia vähintäin yhtä vaarallinen kuin ydinpommi repussasi.

Sirkka kirjoitti...

No olihan se ihmeellistä aluksi, sekin, että kännykkä vallan, tai juppinalle! Nyt ei osaisi kuvitellakaan elämää ilman sitä. Mutta kyllä lankapuhelinkin vielä hengissä on, ainakin Ahvenanmaalla... Hankin nuorimmaiselle kännykän, kun hän koulua yläasteella käydessään kerran jäi bussista eikä tullut kotiin sovittuna aikana. Kyselin koululta, taksikuskeilta, kavereilta. Lopulta lähdin itse hakemaan ja löysinkin hänet odottelemasta seuraavaa bussivuoroa. Kaikki olisi ollut helpompaa, jos olisi ollut kännykkä! Sen jälkeen oli.

Kirlah kirjoitti...

Yaelian: Me olemme rakentaneet yhteiskuntamme sen varaan, että meillä on kännyköitä. Emme varmaan oikeasti tulisikaan toimeen ilman niitä.

Allu: tutulta kuulostaa. Ei ollut palaveriakaan, jossa joku johtaja ei olisi puhunut kännykkäänsä. - ja vieläpä suurieleisesti.

Sauerkraut: lankapuhelimen omistaminen alkaa olla monin paikoin mahdotonta. Lankalinjoja puretaan kovaa vauhtia. Minä vain ihmettelen itsekseni, miten käy, jos esim. sähkönsaanti loppuisi jonkin katastrofin seurauksena. Kännyköillä ei tee silloin mitään, kun virta loppuu.

Kirlah kirjoitti...

Äijänkäppyrä: Oikeastikin minusta tuntuu, että kaikkien asioiden haittapuolet nähdään aina uuden asian ilmestyessä. Muistan, kuinka televisionkin alkuaikoina opettajat koulussa jaksoivat puhua television haitoista. Nyt niistä ei enää kukaan piittaa.

Sirkka: Vai on Ahvenanmaalla vielä paljon lankapuhelimia. Onkohan täällä sitten linjojen purkamisen syynä metsät, jotka aina kaatuilevat myrskyllä ja katkovat linjoja.

Moni on varmaan tullut hankkineeksi ensimmäisen kännykkänsä juuri tuon tyyppisten tapausten seurauksena. Meilläkin tytär oli 90-luvulla muualla koulussa ja kotiin tullessaan olikin astunut väärään suuntaan menevään junaan! Milläs tietoa saat kotiin, kun ei ollut kännykkää. Heti hän sitten ostikin kännykän, niiden hinnat olivat vielä kalliita, mutta jo kohtuullisempia. Ja kyllä oli iso rohjake sekin puhelin nykyisiin verraten. Ja tytär piti sitä ainakin 10 vuotta, ja työkaveritkin jo ihmettelivät, kun ei vaihda pienempään!!

vilukissi kirjoitti...

Kännykkä on ottanut meistä vallan. Itsestänikin. Aina se on mukana. Ja hyvä niin. Mutta sitä en tajua,miten joissakin kokouksissa jotkut nostavat äänettömällä olevan kännykän pöydälle viereensä...se on moukkamaista (eri asia, jos todella odottaa jotain suurta tietoa tulevaksi, hyvää tai pahaa)

Kännykkäni jäi kerran töihin yöksi...olo oli koko ajan niin kuin olisi ilman alushousuja liikenteessä; avuton ja alaston.

Nyt on taas sitten sellainen tilanne, että ellen vastaa, niin tyttäreni hälyttävät tänne ambulanssin, heh,että pakko siihen on vastata. Jestas, mitä me olemmekaan tehneet itsellemme.

Kirlah kirjoitti...

Vilukissi: mutta on minulle käynyt niinkin, että kun minut on kutsuttu kylään, talon emäntä on puhelimessa mennessäni ja puhuu kaiken maailman juoruja 10-15 minuuttia, joita luulisi ehtivän myöhemminkin.
Olen päättänyt, että jos sellaista vielä toisen kerran käy, ihan yhtä hyvinhän voin lähteä kotiinkin, kun kerran joku muu tuntuu olevan tärkeämpi kuin minä, vaikka oli oikein kutsuttukin. :(